Pudotuspeliennakko: Predatorsilla on rattaat ja Starsilla kapulat − jatkoonpääsy ei ole kantrikaupungin tähdille läpihuutojuttu

NHL / Artikkeli
Nashville Predators ja Dallas Stars kohtaavat pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella ja ovat toisilleen parhaat mahdolliset vastustajat.
Kuva © Getty Images

Lähtökohdat

Kauden alkaessa Nashville Predators oli Tampa Bay Lightningin ohella suurimpia mestaruussuosikkeja, Dallas Stars vuorostaan tähtäsi uuden päävalmentajansa Jim Montgomeryn johdolla lähinnä kohti pudotuspelipaikkaa.

Keskisen divisioonan sadalla pisteellä voittanut Predators ja ensimmäisellä villi kortti -paikalla pudotuspeleihin päässyt Stars ovatkin mielenkiintoinen pari. Joukkueet tulevat ottamaan ensi vuoden tammikuussa yhteen talviklassikossa, ja se tulee näkymään myös tässä sarjassa. Molemmat ovat äärimmäisen nälkäisiä.

Predators pelasi hyvän runkosarjan, muttei ole välttämättä edes kolmen suosikin joukossa Läntisen konferenssin joukkueista. Keskinen divisioona ei ole pitkään aikaan ollut näin keskiverto.

Monet Predatorsin pelaajista kuten Pekka Rinne ja P.K. Subban pelasivat alle tasonsa. He eivät pelanneet huonosti, mutta parannettavaa on, mikäli joukkue mielii kohti mestaruutta. Predators hankki siirtorajalla Mikael Granlundin ja Wayne Simmondsin, ja kumpikaan ei ole vielä vaikuttanut kovinkaan ratkaisevasti joukkueen esityksiin. Erityisesti Granlundilta on lupa odottaa enemmän.

Stars vuorostaan ylisuoritti itsensä pudotuspeleihin Ben Bishopin ja Anton Hudobinin eliittitason maalivahtipelin ansiosta. Tämä tapahtui siitä huolimatta, että toimitusjohtaja (CEO) Jim Lites sekoitti pakkaa joulukuussa haukkumalla julkisesti joukkueen kapteenin Jamie Bennin ja Tyler Seguinin.

Starsin ongelmana olikin koko runkosarjan aikana maalinteko, tosin ongelma oli syvyydessä, ei joukkueen tähdissä.

Starsin ongelmana olikin koko runkosarjan aikana maalinteko, tosin ongelma oli syvyydessä, ei joukkueen tähdissä. Bennin ja Seguinin lisäksi vain Aleksandr Radulov oli tehokas pitkin kautta. Lisäksi joukkue joutui pelaajamateriaalinsa vuoksi pelaamaan koko runkosarjan erittäin puolustusvoittoisesti − tavalla, jolla ei kokenutta Predatorsia välttämättä voiteta.

Montgomery joutuukin pudotuspelien alkaessa kovaan paikkaan tulokasvalmentajana, sillä vastaparilla, Predatorsin päävalmentaja Peter Laviolettella, on valtava määrä kokemusta pudotuspeleissä valmentamisesta. Laviolettella on myös mestaruus Carolina Hurricanesin ajoilta.

Predators on silti Starsille paras mahdollinen vastustaja. Vaikka tilastojen valossa Predators on selvästi joukkueena Starsia laadukkaampi, kaksikon kohtaamiset olivat runkosarjassa tasaisia. Viidestä ottelusta Stars voitti kaksi, hävisi kaksi jatkoajalla ja vain yhden varsinaisella peliajalla. Kun otetaan vielä huomioon molempien joukkueiden ailahtelevat ylivoimat ja kummankin pisteitä tasaisesti takonut puolustus, sarjasta voi tulla yllättävän tasainen.

Ratkaisijat

Predatorsin puolustus pelasi jälleen kerran luotettavasti, myös pisteiden valossa. Roman Josi, Mattias Ekholm, Ryan Ellis ja P.K. Subban ovat lännen paras nelikko. Heistä vain Subban teki alle 40 tehopistettä.

Hyökkääjistä Ryan Johansen voitti joukkueen sisäisen pistepörssin 64 pisteellä, joista 50 oli syöttöjä. Predatorsilla on hyökkäyksessään valtava leveys, mutta ei välttämättä varsinaista tähteä. Jos Filip Forsberg olisi saanut pelata koko kauden terveenä, tilanne saattaisi olla toinen.

Stars on ollut jo kaksi kautta täysin Seguinin, Bennin ja Radulovin varassa pisteiden valossa. Tämän vuoksi joukkue hankki siirtorajalla New York Rangersista Mats Zuccarellon, joka loukkaantui heti ensimmäisessä pelissä ja palaa takaisin vasta nyt pudotuspelien alkaessa.

Tyler Seguin ei ole ikinä ennen ollut pudotuspeleissä ratkaisijan roolissa.
Kuva © Getty Images

Vaikka Starsin hyökkäyksessä ei ole juuri leveyttä, puolustus ei jää silti täysin Predatorsin vastaavan jalkoihin. John Klingberg, Miro Heiskanen ja Esa Lindell tekivät myös jokainen yli kymmenen maalia runkosarjan aikana. Joukkueen puolustus on muutenkin mainettaan parempi.

Ottelusarjan todelliset ratkaisijat löytyvätkin tolppien välistä. Rinne ja Juuse Saros haastavat Bishopin ja Hudobinin. Molemmat kaksikoista ovat erinomaisia.

Ongelma Starsin kannalta on, että Predators saattaa voittaa otteluita myös huonolla maalivahtipelillä, sillä joukkueen leveys mahdollistaa maalinteon. Stars ei puolestaan voittanut kertaakaan runkosarjan aikana, mikäli se ei saanut maalivahtipelistään kaikkea irti. Joukkueen vähämaalinen tyyli onkin täysin sen varassa.

Yllättäjät

Suurin yllättäjä sarjassa saattaa olla Starsin kevään mittaan kasvanut itsevarmuus. Joukkue pääsi pudotuspeleihin, vaikka sillä ei ollut onnea missään vaiheessa kautta. Ongelmat kentällä ja sen ulkopuolella olisivat voineet kaataa paremmankin joukkueen. Vaikka myös Predators pelasi ailahtelevan runkosarjan, Starsin pääsyä pudotuspeleihin voi pitää aidosti yllättävänä.

Myös Predators pelasi osan runkosarjastaan ilman tärkeitä runkopelaajia kuten Subbania, Kyle Turrisia ja Viktor Arvidssonia, mutta joukkueen leveys kesti sen. Starsilla vastaavaa leveyttä ei ollut. Zuccarellon lisäksi esimerkiksi Klingberg, Radulov ja Bishop olivat osan kaudesta loukkaantuneena ja Stars joutui soveltamaan todella paljon. Päävalmentaja Montgomery joutui myös muuttamaan pelikirjansa kokonaan runkosarjan aikana. Starsilla ei ole juuri nyt tarvittavia pelaajia Montgomeryn kiekonhallintaan tähtäävään pelityyliin.

Predators sen sijaan tähtää vain ja ainoastaan mestaruuteen. Se luo joukkueen ylle valtavat paineet.

Vaikka Starsin sikariporras vaatii mahdollisesti enemmän, joukkue on jo nyt ylittänyt odotuksensa. Predators sen sijaan tähtää vain ja ainoastaan mestaruuteen. Se luo joukkueen ylle valtavat paineet. Stars on jo osin selättänyt omansa.

Jos Starsin maalivahdit pelaavat runkosarjan tasolla ja joukkue saa kaksi ylintä ketjuaan tehoille, sarjasta voi tulla tasainen. Mikäli Rinne haparoi hetkittäin edellisvuosien pudotuspelien tyyliin sekä Bishop pysyy terveenä ja tasollaan, kaikki on mahdollista.

Lopputulosarvio

Paperilla Predators on kaikesta huolimatta selvästi parempi ja ennen kaikkea kokeneempi joukkue. Sen ainoa tähtäin on paikka Stanley Cup -finaalissa. Joukkueella on myös leveyttä yltää sinne. Stars vuorostaan on jo nyt ylittänyt itsensä. Lisäksi esimerkiksi Seguin ei ole ikinä ennen ollut pudotuspeleissä ratkaisijan roolissa.

Jos Stars onnistuu voittamaan vieraissa ja saa jaettua tulivoimansa kahteen ketjuun, se voi haastaa Predatorsin ja jopa voittaa sarjan. Se vaatisi silti maalivahdeilta ja puolustukselta huippusuorituksia joka ilta. Muuten Predators menee menojaan ja tähdet tuikkivat itsensä kesälomille.

Predators etenee jatkoon voitoin 4−2.

» Lähetä palautetta toimitukselle