Pudotuspeliennakko: Islandersin toimivaksi todettu menestysresepti ei tehoa vakuuttavasti marssivaan Lightningiin

NHL / Artikkeli
Brayden Point on johtanut Tampa Bay Lightningin vakuuttavaa lentoa pudotuspeleissä.
Kuva © Getty Images

Lähtökohdat

Torontosta Edmontoniin siirtyneet Tampa Bay Lightning ja New York Islanders selvittivät kumpikin tiensä Itäisen konferenssin finaaleihin vakuuttavien esitysten jälkeen. Kyseessä on kolmas kerta, kun joukkueet kohtaavat pudotuspeleissä. Ensimmäisellä kerralla vuonna 2004 Lightning kaatoi Islandersin avauskierroksella 4–1 ja eteni aina mestariksi asti. Lightning oli parempi myös vuonna 2016 samoin lukemin toisella kierroksella.

Tämän vuoden toisen kierroksen ehkä isoin yllätys oli lopulta Lightningin suvereenius Boston Bruinsia vastaan sarjassa, josta odotettiin todella tasaista. Avausottelun tappion jälkeen Lightning käänsi sarjan edukseen ylivoimaisella näytöksellä ja antoi runkosarjassa eniten pisteitä keränneelle joukkueelle kovaa kyytiä. 

Lightning on nyt osoittanut myös sellaista voittajan luonnetta, jota siltä on odotettu jo useamman kauden ajan. Joukkue on pysynyt yhtenäisenä, ja peli on vahvasti tasapainossa, mitä se ei esimerkiksi vielä viime vuoden pudotuspeleissä ollut. Salamapaitojen pelistä on vaikea löytää heikkouksia, mikä korostaa sitä, kuinka vakuuttavasti joukkue on pelannut.

New York Islanders on ollut näiden pudotuspelien kovin yllättäjä – vai onko sittenkään? Barry Trotzin valmentama joukkue on ollut kaikissa aiemmissa sarjoissaan ehyempi ja tiiviimpi joukkue vastustajiinsa nähden, eikä tähän peilaten mistään yllättävästä menestyksestä voida puhua.

Islandersin vastustajien taso on noussut tasaisesti joka kierroksella, kuten myös nyt. Tähän asti Islanders on onnistunut pimentämään supertähdet tiukasti organisoidulla puolustuspelillään, mikä on ollut Trotzin joukkueiden tavaramerkki vuosikausien ajan. Kaksi vuotta sitten Trotzin Capitals kellisti Lightningin juuri tässä vaiheessa, mutta tuolloin valmentajavelholla oli käytössään huomattavasti kovemmat kärkipelaajat.

Ottelusarjaan lähdettäessä lepoetu on selvästi Lightningin puolella, sillä se on saanut ladata akkujaan noin viikon ajan, kun taas Islanders saapui Edmontoniin heti Flyers-sarjan päätöksen jälkeen. Vastapainoksi Lightning sai ikäviä uutisia sarjan alla, kun kapteeni Steven Stamkos ei pysty tekemään paluuta kaukaloon tässäkään sarjassa.

Ratkaisijat

Lightning jyrää koko joukkueen voimin, ja jäljellä olevista neljästä joukkueesta sen kärkipelaajien taso on selvästi paras. Pudotuspeleissä joukkueen paras kenttäpelaaja on ollut Brayden Point, joka on iskenyt tulosta lähes 1,5 tehopisteen ottelukeskiarvolla.

Hienoisena yllätyksenä pistehai Nikita Kutšerov on jäänyt Pointin varjoon pudotuspeleissä. Vaikka venäläinenkin on pelannut yli piste per peli -tahtia, parannettavaa löytyy yhä. Kysymysmerkkinä Kutšerovin kohdalla on pelihuumorin ja hermokontrollin säilyttäminen sarjan läpi.

Maalilla ja puolustuksessa Lightningilla ei ole huolen häivää. Andrei Vasilevski on torjunut kiekkoja vakuuttavalla normaalilla tasollaan torjuntaprosentin ollessa yli 93:n. Lightningin tähtipuolustaja Victor Hedman on niin ikään kuulunut pudotuspelien parhaimpien pelaajien joukkoon. Ruotsalaisen arvo konkretisoitui Bruinsia vastaan, kun hän iski sarjan ratkaisseen jatkoaikamaalin.

Ratkaisijoiden laadussa Islanders häviää kaikista selvimmin Lightningille, vaikka saarelaiset ovatkin tehneet tulosta laajalla rintamalla. Hyökkäyksessä sillä onkin kolme melko tasaisesti tulosta tekevää ketjua.

Semjon Varlamov on sarjan ratkaisevimpia pelaajia.
Kuva © Getty Images

Mathew Barzal ja Anthony Beauvillier ovat olleet joukkueen terävimmät raateluhampaat, mutta nyt nuorten miesten rahkeet mitataan toden teolla. Islandersin onneksi hyökkäys ei lepää vain heidän harteillaan, sillä kokeneemmat Josh BaileyBrock NelsonAnders Lee ja Jordan Eberle pystyvät myös nousemaan ratkaisurooliin. Näistä pelaajista varsinkin Eberleltä voisi odottaa maalien muodossa nähtyä vielä enemmän.

Hieman yllättäen Islandersin vahvuutena pidetyn maalivahtipelin ylle kasautui kysymysmerkkejä Flyers-sarjan lopulla. Aiemmin vakuuttavasti pelannut Semjon Varlamov petti pahasti sarjan 5. ja 6. ottelussa, ja täten konkari Thomas Greiss sai torjuntavastuun.

Nollan sarjan päätöspelissä pitänyt Greiss on toki edelleen kelpo NHL-tason vahti, mutta tähän sarjaan Islanders tarvitsee ehdottomasti huippuvireisen Varlamovin takaisin tolppien väliin.

Yllättäjät

Lightningin kokoonpanon leveyden ansiosta yllättäjiä löytyisi useampikin nimi. Hyökkäyksen kirkkaimpien nimien takaa nousee kuitenkin esiin Ondrej Palat, joka on yllättäen salamapaitojen sisäisen pistepörssin kolmas ketjukaveriensa Pointin ja Kutšerovin jälkeen. Pisteiden lisäksi Palat on tasapainottanut erinomaisesti ketjunsa peliä puolustussuuntaan.

Kuka vielä muisti Andy Greenen ennen pudotuspelien alkua? Harmaassa parrassaan Greeneä ei enää millään tunnistaisi NHL-pelaajaksi, mutta niin vain 37-vuotias veteraani on luutinut vahvasti Islandersin alakerrassa ja tuonut joukkueen peliin ennen kaikkea rauhallisuutta.

Islandersin hyökkäyksestä kannattaa panna merkille rouhijat Matt MartinCal Clutterbuck ja Leo Komarov. Tähtiä vilisevän Lightningin pelin horjuttamisessa olennainen osa on pelihuumorin vieminen, ja tämä tehtävähän on kuin luotu sarjan ainoalle suomalaispelaajalle Komaroville.

Lopputulosarvio

Vastakkain ovat kaksi leveällä kokoonpanolla pelaavaa joukkuetta, joista toiselle suuren edun luo huippuunsa hiottu pelitapa ja toiselle umpitaitavat kärkipelaajat. Pelaajamateriaalien vertailussa Lightning päihittää selvästi Islandersin, mutta niin sen päihittivät tässä katsannossa aiemmin myös Flyers ja Capitals.

Tällä kertaa Islandersin haaste on kuitenkin jättimäinen. Trotzin ja pelaajien harmiksi Lightningia vastaan Islanders ei enää saa niin suurta etua pelitavastaan kuin aiemmin. Varsinkin Lightningin hyökkäyspelin juonikkuus asettaa Trotzin pelitavan todella kovaan testiin.

Islandersin iskun paikka on sarjan avausottelussa, johon se pääsee selvästi paremmalla pelituntumalla kuin Lightning. Mikäli sinioranssit eivät onnistu voittamaan avauskamppailua ja selvästi horjuttamaan Lightningia alusta lähtien, tie finaaliin nousee nopeasti pystyyn.

Lightningin kulku pudotuspeleissä on ollut sen verran vakuuttavaa, että Islandersin on vaikea nähdä keikuttavan tätä laivaa. Lightning jyrää Stanley Cupin finaaleihin viiden vuoden tauon jälkeen voitoin 4–1.

» Lähetä palautetta toimitukselle