Pitsiturnaus 2020: Tappara pelaa Pitsiturnauksessa 13 vuoden tauon jälkeen

LIIGA / Artikkeli
Tšekkivahti Dominik Hrachovina torjuu taas Tapparan maalilla sitten kevään 2018.
Kuva © Saana Hakala
Tappara marssittaa Pitsiturnaukseen päävalmentajaa myöten uudistuneen joukkueensa. Joukkue on tulevallakin kaudella mestarisuosikkeja.

Tapparan merkittävin muutos tapahtui valmennuksessa, kun Jukka Rautakorpi vaihtui Jussi Tapolaan. Rautakorpi saavutti varsinkin toisella Tappara-jaksollaan (1999–2003) tietynlaisen kulttimaineen, mutta yksi mestaruus 16 päävalmentajakauden aikana ei ole voittavan valmentajan saldo. Tapolan alaisuudessa Tappara puolestaan pelasi merkittävästi raikkaammalla pelikirjalla ja ennen kaikkea menestyksekkäämmin.

Myös puolustus meni uusiksi, kun viime kauden kärkipuolustajista jatkaa vain Teemu Suhonen. Veli-Matti Vittasmäki lähti KHL:ään, Alexander Ytterell KooKoohon ja Valtteri Kemiläinen sekä Adam Polášek tähtäävät muihin sarjoihin. Blake Parlett, Michal Moravčík ja Eric Norin tuovat puolustukseen kokemusta ja kovuutta – Santtu Kinnunen puolestaan potentiaalia.

Hyökkäyksen kärkikuusikosta Jere Karjalainen siirtyi KHL:ään ja Tyler Morley sekä Niko Ojamäki SHL:ään. Tilalle tuli Tappara-ikoni Jukka Peltola ja erittäin potentiaaliset tšekkisentterit Jiří Smejkal sekä Michael Špaček. Kovan hankintapolitiikan kruunaa tamperelaistunut tšekkitorjuja Dominik Hrachovina.

Ennen siirtymistään Tapparaan Olavi Vauhkonen latoi Sportissa kolmen kauden aikana yhteensä 52 maalia, mutta Rautakorven joukkueessa isokokoisen konkarin rooli oli pelata rikkovaa roolia nelosketjussa. Vauhkosella on kuitenkin hyökkäyspeliin paljon enemmänkin annettavaa.

Sekä alle 18-vuotiaiden että alle 20-vuotiaiden MM-kultaa voittanut puolustaja Toni Utunen puolestaan haiskahtaa vahvasti uudelta Tapolan valmennusprojektilta. Edellisellä valmennusjaksollaan Tapola kouli esimerkiksi Aleksi Elorinteen EHT-tason puolustajaksi – ja hyökkääjä Henrik Haapalan kolkuttelemaan NHL:n portteja.

Utunen pelasi Rautakorven alaisuudessa kolmen kauden aikana yhteensä 86 peliä mutta liian pienessä roolissa, jotta kehitystä olisi voinut tapahtua.

Vaikka Tapparalla oli viime kaudellakin laadukas materiaali, hyökkäyspelaaminen oli hämmästyttävän paljon Kristian Kuuselan vastuulla. Entinen kapteeni tuo tullessaan ennen kaikkea johtajuutta mutta myös leveyttä hyökkäysketjuihin. Hyökkäyksen osalta myös Patrik Virralta ja Anton Levtchiltä odotetaan suoritusvarmuutta.

Mielenkiintoisin seurattava on kuitenkin Suhonen mestarikandidaatin kiekollisena ykköspuolustajana, kun Kemiläinen jätti Tapparan. Taitoa konkarilla riittää, mutta kokemusta vastaavasta roolista ei. Suhosen pitäisi pystyä astumaan muun muassa Teemu Aallon, Otso Rantakarin ja Kemiläisen jättämiin saappaisiin.

Tappara osallistuu Pitsiturnaukseen ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2007. Tuolloin se kaatoi turnauksen finaalissa Lukon Arsi Piispasen viimeisen minuutin voittomaalilla lukemin 3−2. Voittomaalin syötti Jukka Peltola, joka on ainoa tuon kauden joukkueesta nykyäänkin Tapparaa edustava pelaaja.

» Lähetä palautetta toimitukselle