Pelkällä laukauksella ei jääkiekossa menesty – Teemu Pulkkisen uran alamäki toimii varoittavana esimerkkinä kaikille lupauksille

Muut Sarjat / Artikkeli
Viime vuodet eivät ole tarjonneet ilonaiheita Teemu Pulkkiselle.
Kuva © Emil Hansson www.hanssonsphoto.net
Teemu Pulkkista povattiin aikoinaan tulevaisuuden supertähdeksi ja uudeksi suomalaiseksi maalitykiksi NHL:ään. Sen sijaan Pulkkinen ei onnistunut missään vaiheessa lunastamaan lupauksia, ja ura on ajautunut syöksykierteeseen.

Sveitsin liigassa pelaava Lausanne HC ilmoitti maanantaina tehneensä koeaikasopimuksen suomalaishyökkääjä Teemu Pulkkisen kanssa. Tehty sopimus kertoo osaltaan karua kieltä siitä, mihin suuntaan hyvin lahjakkaana maalintekijänä pidetyn Pulkkisen ura on viime vuodet kulkenut.

Helsingin Jokerien junioripolun läpikäynyttä Pulkkista pidettiin noin kymmenen vuotta sitten yhdessä Mikael Granlundin ja Sami Vatasen kanssa silloin pahassa aallonpohjassa maanneen suomalaisen pelaajatuotannon uuden tulemisen kärkiniminä. Erityisen vahvoja näyttöjä Pulkkinen oli antanut kaksissa alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa, mutta siitä huolimatta NHL-varaus toteutui vasta neljännellä kierroksella kesällä 2010.

Varauksen jälkeistä kautta 2010−11 voinee edelleen pitää Pulkkisen uran parhaana kautena. Tuolloin 18-vuotias Pulkkinen iski Liigan tulokkaiden syöttöennätyksen pelattuaan sarjan parhaassa ketjussa Janne Lahden ja Antti Kerälän kanssa. Jokereissa Pulkkinen ei tuon jälkeen enää päässyt kahdella seuraavalla kaudella samalle tasolle, mikä saattoi jo ennakoida vaikeuksia tuleville vuosille.

NHL-yritys jäi suutariksi

Pulkkisen kiistaton vahvuus on aina ollut erittäin hyvä laukaus. Maalintekotaitojensa ansiosta Pulkkinen varmasti sai suurta huomiota aikana, jolloin suomalainen pelaajatuotanto huusi maalintekijöitä.

Sen sijaan muilla osa-alueilla Pulkkinen oli pitkään raakile, mikä edelleen näyttäytyy suurina puutteina kokonaisvaltaisessa pelaamisessa. Esimerkiksi Pulkkisen paikan Suomen lupaavimpana maalintekijänä ottaneeseen Patrik Laineeseen verrattuna vantaalainen on todella paljon heikompi luistelija ja fyysisesti paljon köykäisempi.

Pulkkisen ura NHL:ssä jäi lyhyeksi.
Kuva © Getty Images

"NHL:ssä Pulkkisen ongelmaksi muodostui liiallinen yksipuolisuus ja urheilullisuuden puute"

Pulkkisen viisi vuotta kestänyt ura Pohjois-Amerikassa toimii hyvänä esimerkkinä siitä, kuinka kokonaisvaltaisesti hyvä täytyy olla NHL-paikan saavuttamiseksi. AHL:ssä Pulkkinen oli kiistatta sarjan parhaita pelaajia, sillä aikaa ja tilaa tehojen tekemiselle oli huomattavan paljon enemmän kuin NHL:ssä.

NHL:ssä Pulkkisen ongelmaksi muodostui liiallinen yksipuolisuus ja urheilullisuuden puute. Satunnaisesti Pulkkinen kyllä väläytteli varsinkin hänet varanneen Detroit Red Wingsin paidassa, mutta liian monesti katsomokomennukset tulivat tutuksi kehityksessään paikallaan polkeneelle laitahyökkääjälle.

Myös ison kaukalon peli muuttunut Pulkkiselle haasteelliseksi

Pulkkisen ura on etenkin kolmen viimeisen kauden aikana ajautunut pahaan syöksykierteeseen. Kun vakituinen NHL-paikka jäi vain haaveeksi, niin myöskään AHL:ssä tulokset eivät enää olleet samaa tasoa kuin Red Wingsin farmissa Grand Rapids Griffinsissä.

Viime kaudella Eurooppaan palannut Pulkkinen yritti saada uralleen uutta nostetta KHL:ssä Dinamo Minskin paidassa. Kaudesta tuli kuitenkin Pulkkiselle paha pettymys, sillä 50 ottelussa verkko heilui vain 15 kertaa, eikä myöskään Leijoniin ollut asiaa missään vaiheessa kautta.

"Pulkkisen ura huipputasolla uhkaa päättyä hyvinkin nopeasti, ellei mies pian saa käännettyä kurssiaan"

Jääkiekko on pelinä nopeutunut todella paljon kuluneen vuosikymmenen aikana, mikä osaltaan myös selittää Pulkkisen varsin nuorena alkanutta alamäkeä. Suurin selittäjä Pulkkisen tyytymiseen koeaikasopimukseen liittynee vahvasti siihen, että Sveitsin liiga tunnetaan vahvasti luisteluliigana, eikä Pulkkisen onnistumisesta ole täten takeita myöskään käkikellomaan maaperällä.

Pulkkisen ura huipputasolla uhkaa päättyä hyvinkin nopeasti, ellei mies pian saa käännettyä kurssiaan. Toisaalta Pulkkinen toimii hyvin varoittavana esimerkkinä siitä, että yksi maailmanluokkaa oleva ominaisuus ei takaa menestystä parrasvaloissa, mikäli muut urheilulliset tekijät ovat heikolla pohjalla.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös

Kolumni
Pulkkisen poika se tykkää mässäillä KHL-rahoilla
LIIGA | MAAJOUKKUE | KHL | 30.9.2023 16:04