Pelaaja-arviot 2019–20: KalPan kaudessa alisuorittamista, yllättäviä onnistujia ja nuoriso-osaston esiinmarssia

LIIGA / Artikkeli
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
KalPan kausi oli tuloksellisesti vaihteleva, mutta pelillisesti merkittävästi viime kautta parempi. Vaihtelua löytyi myös pelaajistossa. Joukkoon mahtui profiilipelaajien alisuorittamista, yllättäviä onnistujia ja nuoriso-osaston esiinmarssia.

KalPan kausi oli vuoristoratamainen. Välillä joukkue pelasi hyviä jaksoja, mutta mukaan mahtui loka-marraskuun pitkä kahdeksan ottelun tappioputki. Hyökkäyksen ja puolustuksen sekä rohkeuden ja tyhmyyden välistä rajaa haettiin varsinkin alkukaudella.

Yhtä kaikki pelillisesti Tommi Miettisen debyyttikausi oli huomattava edistysaskel viime vuoden korpivaelluksen jälkeen. KalPa palasi jälleen peliä rytmittäväksi, yhteneväksi ryhmäksi.

Pelaajistossa hyökkäys pysyi harvinaisen hyvin terveenä, sillä KalPa vei kauden läpi käytännössä 13 runkohyökkääjän voimin. Puolustuksessa pelaajaliikennettä oli hieman enemmän. Kaksi sopimuspelaajaa poistui ja yksi pelaaja tuli kesken kauden. Lisäksi lainalla kävi kolme pelaajaa.

Pelaaja-arvioissa on painotettu peliesitysten lisäksi pelaajan ennakoitua roolia joukkueessa.

MAALIVAHDIT

Eero Kilpeläinen 43 ottelua, 13-9-20, 2,87pmk, 88,42%

Arvosana: 6

KalPaan palanneen veräjänvartijan torjuntaprosentti näyttää suoraan sanottuna karmealle. Aivan prosenttien mukaiseen alakanttiin Kilpeläisen kausi ei mennyt, vaikka tuttua varmuutta ei juvalaiselta nähty. Helppoja maaleja lipsahti enemmän kuin edellisellä KalPa-visiitillä. Liigahistorian nollapelitilaston kärki kaunisti lukemiaan kolmella pykälällä.

Samu Perhonen 18, 6-4-5, 2,95, 88,07%

Arvosana: 7

Perhoselta ei odotettu juuri mitään, mutta Kilpeläiseen peilaten Perhosen kausi oli mukiinmenevä. Torjuntaprosentti ei häikäissyt, mutta voittoprosentti nousi yli viidenkymmenen. Molempien vahtien heikkoihin tilastoihin vaikutti KalPan rohkea pelitapa, josta seurasi huippupaikkoja molempiin päihin.

Yhteistyöseura IPK:n Henri Kiviaho kävi lokakuussa pelaamassa kahdessa Liiga-ottelussa. Lisäksi KalPan nuorista Juha Jatkola haki liigatuntumaa vaihtoaition puolelta, mutta peliminuutteja ei vielä kertynyt.

PUOLUSTAJAT

Jesse Graham 40 ottelua, 4+16=20, 22 rangaistusminuuttia, teholukema +9

Arvosana: 9

Kesken kauden Kuopioon saapunut kanukkipakki oli erinomainen vahvistus. Moderni, hyvin liikkuva ja kiekollisesti taitava. Oli KalPan paras puolustaja niin pisteissä kuin tehotilastossakin. Ylivoimapisteitä olisi voinut vastuuseen nähden tulla enemmänkin. Ottelukeskiarvolla mitattuna Liigan eniten luistellut pelaaja (5350m/peli).

Otto Huttunen 45, 4+6=10, 37, -6

Arvosana: 8

Vuosi sitten Miettinen otti Iisalmen Peli-Karhujen kasvatin KalPan kesäharjoitteluryhmään. Tarkoituksena oli rakentaa urheilullinen puoli kuntoon ja taistella paikasta liigamiehistössä. Sen Huttunen myös teki. 28-vuotiaan debytantin peliotteet paranivat tasaisesti kauden mittaan. Raamikkaan puolustajan kovasta lyöntilaukauksestakin nähtiin pari mehevää näytettä. Yksi liigakauden positiivisia tarinoita.

Lasse Lappalainen 40, 4+11=15, 32, -5

Arvosana: 7

Lappalaisen toinen kausi kasvattajaseuransa takalinjoilla oli viime kautta parempi, joskin hieman kaksijakoinen. Hyvin alkanut syyskausi katkesi marraskuussa loukkaantumiseen, eikä kevätpuolella meno ollut aivan samanmoista. Pätevä kiekollisena, mutta luistelun kanssa on välillä ongelmissa.

Kim Nousiainen 51, 6+13=19, 26, -7

Arvosana: 9

Harva enää keväällä muisti, että kyseessä oli Nousiaisen tulokaskausi. Kotiutui Liigan pelinopeuteen vaivatta. Äärimmäisen sulava luistelija ja rohkea pelaaja, joka uskaltaa haastaa 1vs1-tilanteissa. Sai kauden mittaan yllättävän paljon myös alivoimavastuuta. Tuleva maajoukkuepelaaja.

Joona Riekkinen 43, 2+7=9, 16, -3

Arvosana: 7

KalPan puolustuksen kolmas liigatulokas aloitti kauden Iisalmessa, mutta otti lopulta nopeasti vakiopaikan Liigassa. Urakoi isot minuutit alivoimalla. Puolustuspään erikoismieheltä onnistuu myös kiekollinen peli. Tarvitsee otteisiin vielä tasaisuutta, mutta on jo ensi kaudella KalPan runkopuolustajia.

Mikael Seppälä 51, 2+7=9, 28, -2

Arvosana: 7

Seppälästä tuli KalPan puolustajien laatutuotannon seuraava maajoukkuepelaaja. Kausi oli Seppälältä kelvollinen, joskaan ei erinomainen. Alivoiman ykköshevonen ja kova urheilija. Seuraava steppi olisi hioa kiekollista peliä pari napsua eteenpäin.

Jussi Timonen 50, 0+5=5, 36, +8

Arvosana: 6

Timosen paluu Saksasta ei ollut järin ruusuinen, vaikka tehotilasto jäikin reilusti plussalle. Alivoimalla tärkeä palanen, mutta tasaviisikoin kiekolliseen peliin vaatisi lisää tarkkuutta ja suoritusvarmuutta. Paransi kauden mittaan hieman otteitaan, mutta jatko on arvoitus.

Ryan Wilson 35, 0+6=6, 10, -5

Arvosana: 6

Kanadalaiskonkarin kausi päättyi jo tammikuun puolivälissä Sportin Aaro Vidgrenin taklaukseen. Jalkanopeus alkaa olla suuri ongelma, mutta muutoin perustekeminen vielä liigatasolla. Jos peliotteet kuitenkin suhteuttaa oletettuun palkkaan, menee Wilsonin kausi selkeästi pettymys-kategoriaan. Kolmas kausi Kuopiossa jäi todennäköisesti myös viimeiseksi.

Näiden lisäksi KalPan miehistössä kauden aloittivat Ari Gröndahl (11, 0+1), joka palasi lokakuussa Vaasaan sekä Valtteri Parikka (4, 1+0), joka ajautui Kuopiossa sivuraiteille, eikä mahtunut joukkueeseen enää kevätpuolella. Keikkahommissa Kuopiossa kävivät ensimmäisen Liiga-maalinsakin tehnyt Santeri Salmela (7, 1+0) sekä IPK:sta lainalla olleet Hugo Gallet (4, 0+0) sekä Saku Kinnunen (1, 0+2).

HYÖKKÄÄJÄT

Leevi Aaltonen 45, 1+6=7, 4, -13

Arvosana: 6

Nuoren lupauksen kehityskäyrä ei ehkä ole ollut toivotun kaltainen, mutta debyyttikausi toi oppia miesten tasolla. Ei kyennyt vielä tarraamaan kärkiketjujen paikkoihin, vaikka sitäkin tilaisuutta tarjottiin. Aaltosen erinomaisella luistelulla ja hyvillä kiekollisilla taidoilla tehdään vielä pitkä ja menestyksekäs ura, mutta fysiikka pitää saada hiottua riittävälle tasolle, että Aaltonen pääsee vahvuuksiaan hyödyntämään.

Tommi Jokinen 59, 11+10=21, 16, -8

Arvosana: 7

Luotettava kapteeni esiintyi odotusten mukaisesti. Pelasi paljon erikoistilanteissa, mutta tasakentällisin vastuu löytyi lähinnä alakentistä. Ottaa mustelmia joukkueen eteen, mutta pelaa ehjiä kausia toisensa perään. Laitahyökkääjä pelasi loppukaudesta myös useamman pelin sentterinä.

Matti Järvinen 59, 18+22=40, 26, +3

Arvosana: 9

Järvinen käytti Tappara-kausien jälkeen tarjoutuneen isomman roolin hyväkseen. Sentteri rikkoi niin maali-, syöttö- kuin piste-ennätyksensä ja oli koko Liigassa viidenneksi eniten aloituksia ottanut pelaaja. Sai KalPasta eniten ylivoima-aikaa ja oli alivoimallakin eniten pelannut hyökkääjä. Kuten lukemistakin voi päätellä, oli Järvinen monipuolisuudessaan kenties KalPan tärkein pelaaja.

Kai Kantola 58, 20+19=39, 32, +5

Arvosana: 9

Kantola on pelaajana jotain ainutlaatuista. Hoipertelee välillä kankean näköisesti, mutta luo heti perään huippupaikan. Teki uran ennätyspisteet ja rikkoi ensimmäistä kertaa 20 maalin rajapyykin. Maalinedustalla Liigan parhaita. Luistelu ei ainakaan ole huonontunut kolmen KalPa-kauden aikana. Jatkaa Kuopiossa myös ensi kaudella.

Janne Keränen 54, 19+16=35, 16, +-0

Arvosana: 8

Keräseltä saa mitä tilaa. Vaikka alkukausi oli pisteiden valossa vaatimaton, nousi Keränen jälleen kolkuttelemaan 20 maalin rajaa. Pisteiden lisäksi pelasi paljon alivoimaa. Hyvin liikkuva Keränen on luotettava pelaaja tilanteeseen kuin tilanteeseen. Huomionarvoista oli myös vain kolme 2 minuutin arvoista jäähyä.

Aleksi Klemetti 59, 13+18=31, 18, +12

Arvosana: 9

Klemetin urakehitys on ollut tasaista nousua. Teki 31 pistettä, vaikka ylivoimavastuu jäi vielä melko pieneksi. Taidot on ollut tiedossa jo pitkään, mutta tälle kaudelle parantunut fysiikka yhdistettynä taistelevaan luonteeseen toi peliin paljon lisää. Tehotilastossa ja laukaisuprosentissa KalPan paras.

Henri Knuutinen 11, 0+2=2, 0, -1

Arvosana: 5

Viime kaudella 41 liigaottelua pelannut Knuutinen ei löytänyt paikkaansa KalPassa, vaan vastuuta haettiin Iisalmesta. Pystyy pelaamaan niin sentterinä kuin laiturinakin, mutta pitäisi löytää peliinsä joku selkeä vahvuus, jolla tekisi itselleen pysyvän liigauran. Kokonaisvaltaisesti kehitettävää.

Juuso Könönen 55, 7+9=16, 24, +3

Arvosana: 8

Könöselle tarjoutui kesken kauden paikka Sebokin ja Kantolan vierestä, johon KalPa-kasvatti tarttui kaksin käsin. Pelaajatyypiltään enemmän alaketjujen raataja, joka osaa myös mennä vastustajan ihon alle, joten siihen nähden 16 pistettä ilman merkittävää erikoistilannevastuuta oli positiivinen yllätys.

Mikko Nuutinen 57, 6+19=25, 30, -13

Arvosana: 7

Nuutinen on Jokisen ohella pelaajatyyppejä, joita jokainen joukkue tarvitsee – pitkään seurassa palvelleita, työmoraalissa eteen näyttäviä ja ehjiä kausia vuodesta toiseen pelaavia pelaajia. Suureen ylivoimavastuuseen nähden 6 maalia oli liian vähän.

Miikka Pitkänen 55, 10+17=27, 57, -4

Arvosana: 6

KooKoosta palanneen Pitkäsen kausi oli lopulta iso pettymys. Kausi alkoi hyvin, mutta viimeiset 34 peliä tuottivat vain vaivaiset 11 (4+7) pistettä, joka on kärkisentteriksi kaavaillulle pelaajalle auttamatta heikko suoritus. Pitkäsen pisteisiin vaikutti myös KalPan luokaton ylivoima, joka ei toiminut missään vaiheessa.

Julius Rantaeskola 13, 0+0=0, 0, -3

Arvosana: 4

Miettisen IPK:sta tuoma pelaaja ei löytänyt roolia joukkueesta. Ei selkeitä vahvuuksia, joita pystyisi liigakaukalossa käyttämään. Siirtyi loppukaudeksi Jukureihin.

Alexander Ruuttu 42, 6+4=10, 20, -16

Arvosana: 5

KalPan pelaajiston suurin pettymys. Odotettiin kärkikenttien ratkaisurooliin, mutta kuti jäi piippuun. Lähtökohta Miikka Pitkäsen laiturina kuulosti hyvälle, mutta yhteistyö ei lähtenyt toimimaan. Ei päässyt riittävästi edes vetopaikoille. Vertailun vuoksi viime kaudella 31 pelissä 136 laukausta, nyt 42 pelissä vain 90 laukausta. KalPan tehotilaston heikoin.

Balázs Sebok 59, 8+33=41, 38, +1

Arvosana: 9

Unkarilaisen viides kausi KalPassa oli todellinen läpimurto. Oli Liigan syöttötilaston jaetulla neljännellä sijalla, vaikka ei ole mikään klassinen pelintekijä. Sentterin suurin vahvuus on kansainvälisen tason luistelu. Luistelumatkaakin kertyi koko Liigasta neljänneksi eniten (281,3km). Laukaisutehokkuudessa ja aloituksissa parantamista.

Tuomas Vartiainen 53, 7+7=14, 14, -6

Arvosana: 7

Vartiaisen suoritusta arvioitaessa on ratkaisevan tärkeää, mitä kukakin häneltä odotti. Ketjujen kiertolainen paikkasi välillä kärkiketjuissa, mutta tehokkuus ei vielä riitä vakiorooliin. Yhtä kaikki 14 ensimmäistä Liiga-pistetä kirjautui laiturin tilille. Luistelunopeus aiheuttaa välillä ongelmia vastustajille

Mikko Virtanen 52, 3+4=7, 6, -4

Arvosana: 6

KooKoosta tulleelta Virtaselta ei paljon odotettu, mutta täytti nelossentterin paikan kohtalaisesti. Hyökkäyspäähän ei juuri annettavaa, vaikka väläytteli pariin otteeseen terävää rannelaukaustaan. Kellotti alivoimalla KalPa-hyökkääjistä neljänneksi isoimmat minuutit.

Hyökkääjistä ylläolevien lisäksi omat kasvatit Benjamin Korhonen sekä Pekka Suhonen pääsivät tekemään liigadebyytit. Kovan onnen Joni Ikosen kausi päättyi jo harjoituspelikaudelle, joten liigapelejä ei Ikoselle tullut.

» Lähetä palautetta toimitukselle