Patrik Laineen värikäs taival Winnipegissä lähestyy loppuaan – suomalaistykin myynti voisi korjata Jetsin merkittävintä ongelmaa

NHL / Artikkeli
Laulaako Patrik Laineen kanuuna enää Jets-paidassa?
Kuva © Getty Images
Winnipeg Jets tarvitsee puolustukseensa kipeästi vahvistuksia. Jets voi joutua tekemään siirtoja vahvistusten hankkimiseksi ja yksi kaupankäynnin nappuloista voi olla Patrik Laine.

Suomalaisittain mielenkiintoisin nimi, joka pyörii tällä hetkellä NHL:n siirtohuhuissa, on Winnipeg Jetsin tähtilaitahyökkääjä Patrik Laine. Vuoden 2016 varaustilaisuuden kakkosvaraus aloittaa ensi kaudella viimeisen vuotensa syyskuussa 2019 solmitusta kaksivuotisesta siltasopimuksesta.

Monet varmasti pohtivat, että miksi Jets kauppaisi yhä nuoren tähtensä, josta pitäisi tulla seuran pitkäaikainen maalitykki?

Vastaus löytyy Jetsin puolustuksesta. Siellä ei ole riittävästi laatua viemään joukkuetta erityisesti pudotuspeleissä eteenpäin, kuten päättynyt kausi osoitti. Calgary Flames iski Jetsiä vastaan kolmessa pudotuspelien karsintakierroksen voitto-ottelussaan 14 maalia.

Heikko puolustus huutaa pelastajaa

Jetsin puolustus oli ennen viime kautta iso kysymysmerkki, kun muun muassa Jacob Trouba vaihtoi maisemaa ja kohupuolustaja Dustin Byfuglien ei pelannut koko kaudella ainuttakaan ottelua.

Jetsin alakerran suoritus runkosarjassa oli kehno. Ainoa syy mikä piti Jetsin päästettyjen maalien määrän edes kohtalaisena, oli Connor Hellebuyckin Vezina-kausi. Esimerkiksi Jetsin puolustajien corsi-prosentti pyöri 50 molemmin puolin.

Ilman Hellebuyckin nappikautta lukemat olisivat voineet hyvinkin heilua 43-48 välillä puolustajasta riippuen, eikä niillä lukemilla olisi ollut mitään asiaa pudotuspeleihin.

Neal Pionk nousi joukkueen tehokkaimmaksi puolustajaksi kaapattuaan ykkösylivoimaviisikon viivamiehen paikan. Josh Morrissey, jota kaavailtiin ylivoimapelin pyörittäjäksi, oli koko kauden mitassa joukkueensa selvästi paras puolustaja.

Dmitri Kulikov ja Tucker Poolman pelasivat tyydyttävän kauden. Heidän vastuunsa oli yhdessä Nathan Beaulieun, ja kauden alla joukkueeseen liittyneen Luca Sbisan kanssa puolustusvoittoisempaa, kun edellä mainitut Morrissey ja Pionk nauttivat puolustajista suurinta kiekollista vastuuta.

Jetsin pakiston suurin ongelmallisuus on sen tasapaksuus. GM Kevin Cheveldayoff joutuukin nyt miettimään, miten puolustukseen saataisiin lisää kärkiosaamista ja tässä tullaan Laineeseen.

Patrik Laine on mättänyt maaleja Jetsin paidassa, mutta välit seuran kanssa eivät vaikuta olevan täysin kunnossa.
Kuva © Getty Images

Laineesta halutaan maksaa iso hinta

Laine on 22-vuotias pelaaja, joka pelaa vielä ensi kauden hänen pelaajaprofiiliinsa nähden halvalla sopimuksella. Laineen viime kausi oli hänen uransa tehokkain pistekeskiarvollisesti, kun maaliahne hyökkääjä nakutti 68 otteluun tehot 28+35=63.

Pistekeskiarvon lisäksi on huomioitava, kuinka Laineen paljon puhuttu kahden suunnan pelaaminen parani. Laineen tilastot olivat hyvin samankaltaisia kuin aiemmin hänen NHL-urallaan, mutta sitä selittää myös joukkueen puolustuksen aiempaa selvästi heikompi taso.

Laineen peliaika, taklausmäärät ja kiekonriistot nousivat verrattuna tulokassopimuksen kahteen viimeiseen kauteen. Nousseet luvut kertovat pelaajan luotettavuuden kasvamisesta.

Laine on paljon mehukkaampi kaupankäynnin kohde kuin esimerkiksi Nikolaj Ehlers, jonka nimi on myös pyörinyt siirtohuhuissa. Puhtaat maalintekijät – kuten Laine – tuovat seuralle paljon muutakin kuin vain pelotteen ylivoimalle ja numeroita tulostaululle. Ne tuovat lipputuloja ja vetovoimaa.

Nikolaj Ehlers, Kyle Connor ja Blake Wheeler kuuluvat Laine ohella Jetsin kärkihyökkääjien joukkoon.
Kuva © VesaPhoto / Vesa Pöppönen

Jets ei todennäköisesti halua kaupata hyökkäyksen muita kärkipelaajia eli kapteeni Blake Wheeleria, Mark Scheifelea ja Kyle Connoria, sillä jokaisen sopimus kattaa vähintään seuraavat neljä kautta nyky-NHL:n mittapuulla katsottuna maltillisilla summilla.

Wheeler tienaa kaudesta 8,25 miljoonaa dollaria, Scheifele noin 6,13 miljoonaa ja Connor 7,13 miljoonaa. Jos Laine pelaisi ensi kaudella todellisen tykkikauden, tulisi suomalaisen sopimukseen suuremmat numerot kuin edellä mainitulla kolmikolla eikä Jetsillä ole tähän varaa.

Jets saa kyseisestä kolmikosta tärkeitä palasia menestysjahtia ajatellen – laadukkaan ykkösketjun keskushyökkääjän Scheifelen sekä huippulaiturit hänen rinnalleen. Kolmikko on pelannut viime kausina paljon yhdessä, joten kemiaa ei tarvitse etsiä.

Laineen hankkiminen lisäisi hänet kaapanneen organisaation arvoa, ja se toimisi magneettina myös muita pelaajia kohtaan. Laineen raaka maalintekopotentiaali houkuttelee itsessään pelaajia, jotka haluavat saavuttaa joukkuemenestystä. Jo pelkästään miehen laukaus houkuttelee ostajia todella paljon.

Laineen kauppaamisen kannalta Jetsin kolme potentiaalisinta kauppakumppania ovat Carolina Hurricanes, Minnesota Wild sekä Los Angeles Kings.

Hurricanesilla paljon annettavaa

Sebastian Ahon ja Teuvo Teräväisen tähdittämästä Hurricanesista potentiaalisen kauppakumppanin Jetsille tekee se tosiasia, että Raleigh'n kaupunkiin kaivataan tosissaan täysveristä maalintekijää. Hurricanesilla on useita laadukkaita puolustajia, joita Jets voisi pyytää vaihdossa.

Esimerkiksi Dougie Hamilton, Brett Pesce ja Brady Skjei ovat varmasti palasia, jotka Jets mielellään kiinnittäisi omaan palapeliinsä. Jets pyytäisi Laineesta myös varausvuoroja tai nuorta NHL-lupausta.

Matt Dumba on yksi mahdollisista Jetsin havittelemista puolustajista.
Kuva © Getty Images

Wildiin kaivataan tulivoimaa

Wild tarvitsee hyökkäykseensä kipeästi kärkiosaamista. Wildin hyökkäyskalusto on tasainen, eikä siinä ole suuria heikkouksia, mutta yksittäisen suuren tähden puuttuminen pitää Wildin ulkona mestaruuskandidaattien ryppäästä.

Joukkueen paras maalintekijä viime kaudella oli kokenut, jo 36-vuotias Zach Parise 25 osumallaan. Toiseksi paras maalintekijä oli Kevin Fiala 23 kihauksellaan. Muita 20 maalin rajan ylittäjiä joukkueesta ei löytynyt. Laine olisi täsmäase Wildin hyökkäykseen.

Wildista Jets kelpuuttaisi varmasti Matt Dumban, joka on niin ikään pyörinyt viime aikoina siirtohuhuissa. Dumba toisi Jets-puolustukseen ryhtiä, liikettä ja voimaa, mitä sieltä viime kaudella uupui. Myöskään oikea käsi alhaalla pelaavia, kovaa laukovia ja hyvin kiekkoa liikuttavia puolustajia ei usein seurasta löydy ylijäämäksi.

Kaliforniassa tarvitaan uuden alun rakennuspalikoita

Los Angeles Kings oma lukunsa, mitä tulee maalinteko-ongelmiin.

Viime kaudella runkosarjassa surkean Detroit Red Wingsin jälkeen vähiten maaleja tehneet kuninkaat tarvitsevat Laineen maalintekotalenttia kolmikosta eniten. Ainoa 20 maalin ylittänyt pelaaja seurassa viime kaudella oli joukkueen tähtihyökkääjä Anze Kopitar. Hälyttävää on, että yli kymmenen maalin miehiä oli vain kuusi kappaletta, joista yksi, Tyler Toffoli, siirtyi kauden aikana Vancouver Canucksiin.

Kings tulee saamaan hyökkäyspään ongelmiinsa apua myös tämän viikon varaustilaisuudessa, kun se varaa koko tilaisuuden toisena seurana.

Kingsillä puolestaan ei ole tarjota Laine-vaihtokaupassa sitä, mitä Jets haluaisi. Chicago Blackhawksista juuri hankittu Olli Määttä saattaisi joutua pelinappulaksi toistamiseen lyhyen ajan sisään, mikäli Jets näkee hänessä kärkipuolustajan potentiaalin.

» Lähetä palautetta toimitukselle