Paras seitsemästä -sarjojen tilastoja: Useimmin pelataan kuusi ottelua ja sarjat alkavat kotivoitolla

LIIGA / Artikkeli
Tappara ja HIFK taistelivat puolivälierissä 2015. Ottelusarja päättyi yleisimpään tulokseen, 4−2.
Kuva © Mika Kylmäniemi - mika@photomotion.org
Liigan pudotuspeleissä on pelattu tähän mennessä 111 paras seitsemästä -sarjaa. Tässä katsaus siihen, miten monta ottelua sarjan voittoon on tarvittu, kuinka usein kotijoukkue voittaa ottelun ja mitkä ottelut sarjan voittaja useimmin voittaa.

Neljään voittoon asti pelattavia pudotuspelisarjoja pelattiin ensimmäisen kerran 1980-luvulla ja 1990-luvun alussa finaaleissa.

Niistä kuitenkin luovuttiin kymmeneksi vuodeksi, kunnes keväällä 2003 pidemmät sarjat otettiin taas käyttöön. 2003 sarjat pidentyivät ensin vain puolivälieriin, mutta 2008 lähtien myös välierät ja finaalit on pelattu neljän voittoon.

Poikkeus oli viime kevät, kun koronan takia kaikki sarjat puolivälieristä lähtien pelattiin vain kolmeen voittoon.

PAras seitsemästä -sarjat Liigassa
Sarjat Keväät
Finaalit 19 1986−92, 2008−19
Välierät 24 2008−19
Puolivälierät 68 2003−19
Yhteensä 111 1986−92, 2003−19

Useimmin sarjassa pelataan kuusi ottelua

Yleisimmät ottelusarjojen tulokset ovat paremmin runkosarjassa sijoittuneen joukkueen voitto kuudessa ottelussa (4−2) tai viidessä ottelussa (4−1). 

Runkosarjassa paremmin sijoittunut on voittanut 80 ottelusarjaa ja 31 on voitettu ilman kotietua.

18 ottelusarjaan on tarvittu vain neljä ottelua, 32 sarjassa on pelattu viisi ottelua, 37 kertaa kuusi ottelua ja legendaarinen seitsemäs peli on pelattu 24 kertaa Liigan pudotuspeleissä.

Paras seitsemästä -sarjojen tulokset
Tulos Sarjat Osuus
4–0 15 13,5 %
4–1 22 19,8 %
4–2 23 20,7 %
4–3 20 18,0 %
3–4 4 3,6 %
2–4 14 12,6 %
1–4 10 9,0 %
0–4  3 2,7 %

Sarjat alkavat useimmin kotivoitolla

Runkosarjassa paremmin sijoittunut pelaa kotihallissaan ottelusarjojen ensimmäisen, kolmannen, viidennen ja seitsemännen ottelun. Kotijoukkue onkin voittanut runkosarjan perustella paremman joukkueen kotipelit useammin, kun taas huonommin sijoittuneen kotipeleissä koti- ja vierasvoitot ovat menneet lähes tasan.

Ehkä hiukan erikoista on, että jos sarja venyy seitsemänteen peliin, niin sarjan voittajan lopullisesti ratkaisevassa ottelussa kotiedulla tuntuu olevan muita otteluita suurempi merkitys.

Kotivoitot sarjan otteluissa
Ottelu Kotivoitot Vierasvoitot Yhteensä Kotivoittojen

osuus

1. 77 34 111 69,4 %
2. 53 58 111 47,7 %
3. 70 41 111 63,1 %
4. 55 56 111 49,5 %
5. 55 38 93 59,1 %
6. 27 34 61 44,3 %
7. 20 4 24 83,3 %

Sarjan voittajan otteluvoitot

Ensimmäisen ottelun voittaja on lopulta voittanut hiukan yli 70 % ottelusarjoista, kun taas kolmannessa ottelussa voitot ovat jakaantuneet tasaisemmin (67−44) ottelusarjan voittajan ja häviäjän kesken.

Seitsemännessä pelissa ottelun voittaja on luonnollisesti aina ollut myös sarjan voittaja.

Ottelusarjan voittajan voittamat ottelut
Ottelu Voitot Tappiot Yhteensä Voittojen

osuus

1. 80 31 111 71,1 %
2. 77 34 111 69,4 %
3. 67 44 111 60,4 %
4. 75 36 111 67,6 %
5. 71 22 93 76,3 %
6. 50 11 61 82,0 %
7. 24 0 24 100,0 %

» Lähetä palautetta toimitukselle