Paina nimi mieleen, U20-kisojen Lohko A: Ensi vuoden ykköskierroksen varausten näytönpaikka ja Kanadan teinitähti Wayne Gretzkyn jalanjäljillä

MAAJOUKKUE / Artikkeli
Brad Lambert on mukana toisissa kisoissaan ja erityisen tarkkailun alla ensi vuoden NHL Draftin vuoksi.
Kuva © Getty Images
Nuorten MM-kisoissa nähdään vuosi toisensa jälkeen ikäluokkien parhaimpia pelaajia, jotka ovat myöhemmin nousseet esimerkiksi NHL:n kärkipelaajien joukkoon. U20-kisojen A-lohkossa on mukana monia nuoria taitureita, joilla NHL:n varaustilaisuus on vielä edessä päin.

Alle 20-vuotiaiden kisoissa nähdään vuosi vuodelta tähtiloistetta, kun ikäluokan parhaimmisto kokoontuu saman katon alle lukuisten NHL-scouttien tarkastelun alle.

Suomi pelaa turnauksen A-lohkossa yhdessä Kanadan, Tšekin, Saksan ja Itävallan kanssa. Alkusarja pelataan heidän osaltaan Edmontonissa, ja neljä parasta joukkuetta etenee välieriin. Lohkossa pelaa niin kokeneita kisakävijöitä kuin ensikertalaisiakin, joilla on paljon todistettavaa.

Jatkoaika valitsi kaikista lohkon joukkueista mielenkiintoisimman pelaajan. Näillä nuorilla pelaajilla tavoitteena on auttaa joukkue kohti menestystä ja mahdollisuus kirjoittaa nimensä historian kirjoihin.

Suomi: Brad Lambert

Ensi vuoden NHL Draftin kärkikierrosten varaukseksi ennustetulla Lambertilla on edessään toiset alle 20-vuotiaiden MM-kisat. Viime kisoissa hän iski seitsemään peliin neljä tehopistettä ja alle 18-vuotiaiden kisoissa viiteen otteluun hän naputti taululle yhtä monta syöttöpistettä. Tällä kaudella JYPissä on takana 24 ottelua tehoin 2+4.

Lambertista on puhuttu syksyn mittaan paljon. Hänen osakkeensa ovat kenties olleet laskussa ajatellen ensi vuoden varaustilaisuutta, joten nyt nuorella miehellä olisi oiva paikka näyttää taitonsa suurissa valoissa. Parhaimmillaan juuri 18 vuotta täyttänyt Lambert luo jatkuvan uhan hyökkäysalueelle nopeutensa ja kiekollisen osaamisensa johdosta.

Kanada: Connor Bedard

WHL:ssä alaikäisenä erikoisluvalla 24 otteluun saman määrän tehopisteitä iskenyt kanadalainen on syntynyt vuonna 2005 eli ikää hänellä on vasta 16 vuotta. Bedard on vasta Kanadan historian seitsemän kiekkoilija, joka valitaan alle 20-vuotiaiden maajoukkueeseen 16-vuotiaana. Hänen nimensä lisätään listalla Wayne Gretzkyn, Eric Lindroosin, Jason Spezzan, Jay Bouwmeesterin, Sidney Crosbyn ja Connor McDavidin perään.

Varausikäinen Bedard on vasta vuonna 2023, joten tilanne ehtii vielä muuttua, mutta häntä on ennustettu tässä vaiheessa ykkösvaraukseksi. Bedardin kehutaan tekevän kentällä oikeita ratkaisuja ja hänellä on vahva ymmärrys pelin sisällä tapahtuvista asioista. Fysiikka ei vielä ole vaaditulla tasolla, mutta pienen kokonsa hän korvaa kovalla temmolla ja kiekollisilla ratkaisuilla.

Connor Bedardilla on vielä matkaa taalajäille, mutta 16-vuotias kanadalaishyökkääjä on hyvässä vauhdissa.
Kuva © Getty Images

Tšekki: David Jiříček

Tällä kaudella HC Plzenissä kiekkoillutta Jiříčekiä kannattaa myös pitää silmällä ajatellen ensi vuoden varaustilaisuutta. Häntä ennustetaan ykköskierroksen varaukseksi, joten hän voi MM-kisojen otteillaan edelleen vankistaa asemaansa. Plzenissä on tällä kaudella kertynyt 11 tehopistettä ja viime vuoden kisoissa Jiříček pelasi viisi ottelua iskien kaksi tehopistettä.

Jiříčeki pystyy pelaamaan kahteen suuntaan luoden tekopaikkoja hyökkäyssuuntaan ja puolustaen tiiviisti omaa maaliaan. Hänen odotetaan olevan yksi parhaimmista puolustajista ensi vuoden varaustilaisuudessa. Hänen kova laukauksensa yhdistettynä vahvaan siniviivapelaamiseen antaa Tšekille mahdollisuuden peluuttaa Jiříčekiä niin erikoistilanteissa kuin tasaviisikoinkin. Hänen onnistumisensa kisoissa voi heijastua vahvasti koko joukkueen menestymiseen kisoissa.

Saksa: Florian Elias

Pienikokoisella sentterillä on edessään uran toiset Nuorten MM-kilpailut. Viime vuonna hän iski viiteen otteluun peräti tehot 4+9, joten tehoja odotetaan tänäkin vuonna. Viime kisoissa Elias pelasi ykkösketjun kolmantena lenkkinä yhdessä John Peterkan ja Tim Stützlen kanssa. Luontevia paikkaajia ei ole kuitenkaan tullut joukkueeseen, joten Eliaksen vastuu saattaa olla liian suuri kannettavaksi, jos tulitukea ei löydy.

Eliaksen kausi DEL-liigassa ei ole pisteiden valossa sujunut odotetun kaltaisesti, mutta se ei vähennä 172 senttisen hyökkääjän tärkeyttä Saksan joukkueelle. Saksalaiset kaipaavat häneltä kiekonriistoja ja tekopaikkojen petaamista, jotta parhaimpien pelaajien poissaolosta huolimatta joukkue taistelisi jatkopaikasta. Viime kisoissa hänen viimeisen ottelun syöttöprosenttinsa oli 93, joten nähtäväksi jää, pystyykö saksalaishyökkääjä jatkamaan siitä, mihin viime vuonna Edmontonissa jäi.

Itävalta: Marco Kasper

Ruotsissa SHL:ää tällä kaudella pelannut Kasper on iskenyt 24 otteluun kuusi tehopistettä. Vuodenvaihteen kisoissa Kasperilla saattaa olla liian iso vuori kiivettävänään, sillä Itävallan on odotettu olevan lohkon viimeinen, sillä se viimeisteli viime vuonna ainoastaan yhden maalin neljässä ottelussa. Vasta 17-vuotias sentteri oli mukana jo viime kisoissa ja herätti huomiota, vaikka saldona oli ainoastaan yksi syöttöpiste.

Ensi vuoden mahdollinen ykköskierroksen varaus tulee todennäköisesti pelaamaan joukkueensa ykkössentterinä Senna Peetersin tutkaparina. Kasper on älykäs pelaaja ja fysiikka on kehittynyt myös, sillä hän on pelannut kovana sarjana tunnetussa SHL.ssä nuoresta iästään huolimatta. Lisäksi takana on myös CHL-otteluita. Vahvan luistelun ja kokonaisvaltaisen pelaamisen vuoksi Kasper saattaa herättää huomiota, vaikka joukkueena Itävalta joutuisikin karsimaan paikastaan ensi vuoden kisoissa.

» Lähetä palautetta toimitukselle