Otteluanalyysi: Pisteet Lahdesta hakenut JYP viimeiselle pudotuspelisijalle – Pelicansilla kiekollisesti vaikea ilta

LIIGA / Artikkeli
Valtteri Ojantakanen viimeisteli ottelun voittomaalin. Arkistokuva.
Pudotuspeliviivan ympärillä käyty kamppailu tarjosi panoksista huolimatta ponnettoman esityksen puolin ja toisin. Kiekollisen pelin laatu ei päätä huimannut, mutta tylyn vierasesityksen seurauksena JYP vei pisteet mukanaan lukemin 3–1.

Viisi välipäivää otteluista saaneet Pelicans ja JYP kohtasivat Lahden perjantai-illassa. Pelicans oli ennen ottelua sarjataulukossa sijalla 12, kun 40 ottelussa pisteitä oli kertynyt 54. Yhden pelin vähemmän pelanneella JYPillä pistesarake näytti vuorostaan lukemaa 52, mikä tarjosi kiinnostavan asetelman joukkueiden välille.

Vaikka joukkueet ovat sarjataulukon pohjalla, on viime aikojen trendi ollut molemmilla parempi. Pelicans oli ennen illan kamppailua kymmenen ottelun kuntopuntarissa sijalla kolme, JYPillä vastaava sijoitus oli seitsemäs. Piste-ero joukkueiden välillä oli tosin kyseisessä vertailussa vain kaksi pistettä.

Puolustusvoittoinen avauserä

Avauserä oli joukkueiden välillä erittäin puolustusvoittoinen ja maalipaikkoja nähtiin yhteensä vain kourallinen. Kummankin joukkueen maalipaikat syntyivät enemmänkin vastapuolen virheistä kuin hyökkäävän joukkueen oivaltavista otteista.

Tätä teemaa mukaili myös Aaro Vidgrenin avausmaali, joka syntyi erän lopulla Pelicansin kiekollisen virheen ja tätä seuranneen merkkausvirheen jälkeen.

Pelicans pääsi ylivoimalle erän puolivälissä, mutta ensimmäinen minuutti kului lähinnä alueelle vientiä hioessa. Lopulta pelin rauhoituttua Ryan Lasch löysi painottomalta puolelta Joona Kumpulan, mutta suoraan syöttöön tällänneen Kumpulan maila meni tilanteessa poikki.

Kiekko polttaa lavassa

Toinen erä oli kiekollisesti sanalla sanoen sekava. Kummallakin joukkueella oli vaikeuksia kiekon liikuttelussa, ja hyökkäysaihiot tyrehtyivät usein jo ennen hyökkäyssiniviivaa.

Toisessa erässä enemmän maalipaikkoja ja maaliodottamaa luonut Pelicans tasoitti ottelun ajassa 28.32, kun suorahyökkäysmaalin viimeistellyt Tim Lindfors hassutti 1vs1-haastossa JYPin puolustaja Jesse Pulkkista ja ohitti viimeisenä lukkona toimineen JYP-vahti Oskari Salmisen.

Erän puolivälin ylityttyä pelissä mentiin pitkä pätkä ilman pelikatkoa, ja suurin osa tästä ajasta kului Pelicans-päädyssä, kun JYP hallitsi kiekkoa. Toisen erän lyhyttä vaihtomatkaa hyödyntänyt JYP pyöri kuitenkin hyökkäysalueella lähinnä laidoilla, ja orastavatkin maalipaikat päättyivät Pelicans-blokkeihin.

Pelicans puolusti erinomaisesti tiiviillä viisikolla nämä hetket, mutta ei meinannut saada hyökkäyspelistä kiinni oman alueen pyöritysten jälkeen.

Kolmanteen erään lähdettiin tasalukemista.

JYP menee johtoon

Päätöserässä peli sai itselleen uuden suunnan heti ensiminuuteilla, kun JYPin päädyssä Laschin syötön katkaissut Jere Lassila käynnisti vastahyökkäyksen, joka päättyi Valtteri Ojantakasen viimeistelemään tyylikkääseen suorahyökkäysmaaliin.

Tämän jälkeen valtaosa päätöserän ensimmäisestä kymmenminuuttisesta kului JYP-komennossa, kun pelivälinettä hallinnut vierasjoukkue pelasi kontrollin kautta kiekkoa Pelicans-alueelle, poimi hyökkäysten päätyttyä Pelicansin purkukiekot ja niin edelleen.

Joukkue Maalipaikat tasakentällisin Maalipaikat erikoistilanteissa
Pelicans 8 0
JYP 6 3

Maaliodottamat (Liigamon) 1,65–1,38

Myös JYPin kolmas maali syntyi Pelicansin kiekollisesta virheestä. Ilman maalivahtia tasoitusta hakenut Pelicans menetti kiekon alueelle viennissä hyökkäyssiniviivalla, ja JYPin Daniel Torgersson rankaisi paketoimalla pelin tyhjään maaliin.

Lahdesta täyden pistepotin hakenut JYP nousi voiton myötä sarjataulukossa Pelicansin edelle, ja Johan Pennerborin joukot pitävät nyt hallussaan viimeistä pudotuspeleihin oikeuttavaa sijaa.

Pelicans jatkaa viikonloppuaan huomenna TPS:n vieraana, JYP kohtaa vuorostaan kotonaan Kärpät.

» Lähetä palautetta toimitukselle