Olympia- ja MM-kultaa samana keväänä? Leijonilla mahdollisuus nousta harvalukuiseen joukkoon

MAAJOUKKUE / Artikkeli
Marko Anttilalla on mahdollisuus voittaa toinenkin arvokisakulta saman kevään aikana.
Suomi tavoittelee sunnuntaina ensimmäisen kotikisamestaruutensa lisäksi myös toista harvinaista saavutusta. Vain Ruotsi on onnistunut aiemmin voittamaan kultaa saman vuoden olympialaisissa ja MM-kisoissa.

Harva jääkiekkoilija saa juhlia urallaan kultaa sekä olympialaisissa että MM-kisoissa. Vielä harvemmassa ovat ne pelaajat, jotka onnistuvat voittamaan molemmat turnaukset saman vuoden aikana.

Jukka Jalosella ja isolla joukolla leijonalaumasta on nyt mahdollisuus nousta joukkoon, jossa on ennestään vain kourallinen ruotsalaisia.

Ruotsi voitti vuonna 2006 ensin olympiakultaa Torinossa ja jatkoi kultajuhliaan muutama kuukausi myöhemmin MM-kisoissa Riiassa.

Bengt-Åke Gustafssonin valmentamissa kultajoukkueissa pelasi kuitenkin vain kahdeksan samaa pelaajaa: Jörgen Jönsson, Kenny Jönsson, Mika Hannula, Niklas Kronwall, Mikael Samuelsson, Ronnie Sundin, Henrik Zetterberg ja vuoden 2011 lentoturmassa menehtynyt maalivahti Stefan Liv.

Tuplamestarien klubi joutuu etsimään itselleen suuremmat kokoontumistilat, jos Suomi voittaa MM-kultaa.

Olympiakisojen kultamiehistöstä on MM-kisoissa mukana peräti 17 leijonapelaajaa: Marko Anttila, Hannes Björninen, Valtteri Filppula, Niklas Friman, Teemu Hartikainen, Juuso Hietanen, Mikko Lehtonen, Sakari Manninen, Saku Mäenalanen, Atte Ohtamaa, Jussi Olkinuora, Harri Pesonen, Ville Pokka, Toni Rajala, Harri Säteri, Frans Tuohimaa ja Sami Vatanen.

Tuplamestaruuteen on ollut mahdollisuus kymmenenä keväänä

Kultien voittaminen samana vuonna on ollut mahdollista vuodesta 1992 saakka. Olympiakisoilla oli myös MM-turnauksen arvo Grenoblen vuoden 1968 kisoihin asti, jonka jälkeen erillisiä MM-kisoja alettiin järjestää myös olympiavuosina.

Kansainvälisen jääkiekkoilun ensimmäisiä vuosikymmeniä hallinnut Kanada ei siis päässyt tavoittelemaan kaksien kisojen voittoa samana vuonna hallitsemillaan 1930–1950-luvuilla.

1960-luvulla arvokisakiekkoa dominoi puolestaan Neuvostoliitto. Punakoneen yhtämittainen kultaputki kesti vuoden 1963 MM-kisoista aina Sapporon olympialaisiin 1972. Vuoden 1972 MM-kisoissa isäntämaa Tšekkoslovakia yllätti mestaruudellaan ja esti samalla Neuvostoliiton mahdollisuudet tuplamestaruuteen.

Olympiavuosina 1980, 1984 ja 1988 MM-kisat jätettiin järjestämättä. Neuvostoliitto voitti 1980-luvun aikana kultaa muun muassa Calgaryn olympialaisissa kuten myös seuraavissa, vuonna 1989 pelatuissa MM-kisoissa, mutta saman vuoden aikaisiin mestaruuksiin sillä ei ollut mahdollisuuksia.

» Lähetä palautetta toimitukselle