Nuoret Leijonat lähtee latautuneena viimeiseen yhteiseen otteluunsa − seuraa näitä asioita MM-finaalissa

MAAJOUKKUE / Artikkeli
Nuorten Leijonien on löydettävä sopiva lataus finaaliin.
Kuva © Andy Devlin
Nuorten MM-turnaus huipentuu finaaliin Suomen ja Kanadan välillä. MM-kisatoimittajamme listasivat tuttuun tapaan kolme asiaa, joihin kiinnittää huomiota tulevassa kamppailussa.

Edmontonissa paikan päällä nuorten MM-kisoja seuraavat toimittajat Lassi Seppä ja Tiia Honkamaa nostavat vielä kerran kolme asiaa, joita seurata Nuorten Leijonien kamppailussa.

Kumpi juhlii turnauksen viimeisen ottelun jälkeen mestaruuspokaalin kanssa? Seuraavat kolme seikkaa vaikuttavat osaltaan suuresti pelin lopputulokseen.

Läksyt

Suomi ja Kanada ovat toisilleen tutut joukkueet jo alkulohkosta. Silloin vaahteralehtipaidat olivat vahvempia tehokkaan viimeistelynsä ansioista. Nuoret Leijonat jäi hieman telineisiin jo pelin alkuhetkillä.

Mikäli Suomi nyt on saanut terävöitettyä maalineduspelaamistaan ja onnistuu pitämään kanadalaiset pois pahimmilta maalintekosektoreilta, on maailmanmestaruus aivan käsien ulottuvilla.

Kanada kääntää kapteeni Mason McTavishin johdolla peliä nopeasti.
Kuva © Getty Images

Keskialue

Kanada kääntää peliä todella tehokkaasti ja Suomen leirissäkin nostettiin tilanteenvaihdot esiin välieräkamppailun jälkeen, joten keskialue on syytä ottaa tarkkailuun. Siellä kiekot joko voitetaan tai hävitään ja huolimattomuus voi kostautua rankasti.

Nuoret Leijonat on Kanadan tavoin vahva porukka hyökkäysalueella, joten pelivälineen sinne saaminen on kummallekin joukkueelle tärkeää.

Tunne

Koko Suomen joukkue oli välierän ratkettua innoissaan ja päävalmentaja Antti Pennasen sekä hyökkääjä Samuel Heleniuksen mukaan henkiset ja fyysiset voimavarat olivat jo täyteen ladattuina, vaikka edellinen mittelö oli vasta päättynyt. Mikäli joukkueen puheet pitävät paikkansa ja edelliset kohdat kääntyvät Nuorten Leijonien eduksi, on lähellä, että turnauksella on suomalaisittain onnellinen loppu.

Pääseekö Samuel Helenius kanadalaisten pään sisään?
Kuva © Pasi Mennander / Suomen Jääkiekkoliitto

Finaali on myös -02-ikäluokan viimeinen yhteinen kokemus nuorten maajoukkueissa, joten vaikeitakin aikoja kokenut ryhmä imee varmasti toisistaan virtaa ja tunnetta vielä yhteen Kanadan kaatoon.

» Lähetä palautetta toimitukselle