Nostalgiaa: Vancouverin olympialaisissa Sidney Crosby laukoi itsensä kansakunnan kaapin päälle, Suomen vuoristoratamainen turnaus päättyi pronssijuhliin

MAAJOUKKUE / Artikkeli
Sidney Crosby oli Vancouverin turnauksen hahmo. Kisat päättyivät osuvasti Kanadan voittoon juuri Crosbyn iskettyä ratkaisevan osuman.
Kuva © Getty Images
Vancouverin olympialaiset pelattiin keskellä kaikkien aikojen kiekkohuumaa. Sidney Crosbysta tuli kansallissankari. Venäjä romahti puolivälierissä. Suomen kisat muistetaan järkyttävästä välierästä ja pronssiottelun huikeasta loppukiristä. Teemu Selänne nousi olympialaisten tehotilaston kärkeen.

Vancouverin Canada Hockey Place helmikuun 24. päivä vuonna 2010. Jonathan Toews ja Jevgeni Malkin kyyristyvät aloitukseen ja käsillä on yksi vuosisadan odotetuimmista otteluista. Kanada ja Venäjä kohtasivat ensimmäistä kertaa olympiatasolla, kuolemanottelussa.

Kummallakin maalla oli heittää askiin vahva, tähtiä, taitoa, voimaa ja voitontahtoa tihkuva joukkue, ja kumpikin pelasi näyttävää, nopeatempoista ja hyökkäyspainotteista jääkiekkoa. Kanada oli voittanut maailmanmestaruuden 2007, Venäjä kaksi seuraavaa voitettuaan kumpanakin keväänä finaalissa nimenomaan Kanadan.

Kahden jääkiekkojättiläisen kohtaaminen ratkaisupelissä oli yleisön, asiantuntijoiden ja markkinamiesten unelma. Vancouverissa unelma vain toteutui pari kierrosta liian aikaisin, eikä itse ottelukaan ollut lainkaan sellainen kuin sen olisi pitänyt olla.

Sidney Crosby oli turnauksen puhutuin pelaaja.
Kuva © Getty Images

Kotiyleisön vaatimus

Ensimmäistä kertaa NHL-aikakaudella olympiaturnaus pelattiin Kanadassa. Odotukset olivat tapissa, ja niitä vain ruokki joukkueen nimilista. Joka kentällinen näytti paperilla vaaralliselta: pelintekijöitä, maalitykkejä, duunareita, johtajia ja voittajatyyppejä, joita valmensi vuoden 2004 maailmanmestari ja Detroit Red Wingsin vuoden 2008 Stanley Cupin pääarkkitehti Mike Babcock.

Olympiahaaveet henkilöityivät kuitenkin ennen kaikkea Pittsburgh Penguinsin supertähteen Sidney Crosbyyn. 22-vuotias Sid The Kid oli ehtinyt neljässä vuodessa saavuttaa melkein kaiken, mitä jääkiekkoilija voi: Stanley Cup, kolme sadan pisteen kautta (kuluvalla 2009−2010 Crosby tulisi pelaamaan toistaiseksi ainoan 50 maalin kautensa), Hart Trophy ja Art Ross Trophy.

Vasta 20-vuotiaana Crosbyn Penguins-paitaan oli painettu C-kirjain. Ei epäilystäkään, etteikö hän olisi valmis vastaamaan fanaattisen kotiyleisön mitä mielikuvituksellisimpiin vaatimuksiin.

Kanadan ja venäjän kohtaaminen oli kaikkien unelma

Ennakkoon arvioituna ainoastaan Venäjä tuntui pystyvän haastamaan Kanadan. Entinen huippupelaaja Vjatšeslav Bykov oli nimetty päävalmentajaksi syksyllä 2007, ja tulosta syntyi välittömästi. Pelaajaurallaan Bykov oli tunnettu kekseliäisyydestään ja monipuolisesta pelikäsityksestään, valmentajana hän tiesi, miten nuoria ja oikutteluun taipuvaisia supertähtiä oli kohdeltava. Hän antoi Aleksander Ovetškinille, Jevgeni Malkinille, Ilja Kovaltšukille ja kumppaneille vapaat kädet silloin, kun siihen oli varaa.

Muutoin oli pelattava joukkueelle. Yhdistelmä kurinalaisuutta ja vapauksia osoitti toimivuutensa kahtena Vancouveria edeltävänä keväänä, ja Venäjällä oli monta hyvää syytä uskoa kultaan.

Ei enää tasapelejä

Turnausrakenne oli kokenut remontin. Kisoja ei katsottu tarpeelliseksi laajentaa eikä typistää, vaan nyt 12 joukkuetta jaettiin kolmeen lohkoon. Niiden voittajat ja paras lohkokakkonen etenisivät suoraan puolivälieriin. Loput kahdeksan pelaisivat eräänlaiset puolittaiset neljännesvälierät (so. karsintaottelut) alkusarjan sijoitusten mukaisilla ottelupareilla (5.-12., 6.-11., 7.-10. ja 8.-9.). Eli toisin kuin Torinossa, kenenkään turnaus ei päättyisi alkusarjaan.

Toinen merkittävä uudistus oli tasapeleistä luopuminen. Tästedes varsinaisen peliajan tasatilanne ratkaistaisiin kymmenen minuutin jatkoajalla, jonka jälkeen käytiin tarvittaessa voittomaalikilpailu.

Näin ollen keskinäisten otteluiden merkitys oli nyt kaikki kaikessa, eikä maalieroja tarvinnut enää ynnäillä lohkon sijoituksia määriteltäessä. Voitosta varsinaisella peliajalla jaettiin nyt kolme sarjapistettä, jatkoajan / voittomaalikilpailun voitosta kaksi ja tappiosta yksi piste. Tappiosta varsinaisella peliajalla merkittiin pistesarakkeeseen tympeä ovaali.

Uudistus oli ollut voimassa jo edelliskevään MM-kisoissa ja oli johtanut tasaisempiin lopputuloksiin ylemmän ja keskikastin joukkueiden välillä, ja odottamattomat pistemenetykset livauttivat Latvian ja Valko-Venäjän pudotuspeleihin. Lajin todellista hierarkiaa uusi systeemi ei hetkauttanut, sillä mitalipeleissä kahinoivat tutut maat.

Karsinnat läpäisivät vakiokävijä Saksa, arvaamaton Latvia ja 16 vuoden tauon jälkeen olympia-areenoille palannut Norja. Näille kolmelle oli varattu lähinnä statistin rooli, vaikka cup-muotoon painottunut turnaus antoikin lähtökohtaisesti edellytykset yllätyksille. Lopulta nämä kolme löytyivät lopputulosten kolmelta viimeiseltä sijalta.

Kanada ja Yhdysvallat ylivoimaisia naisten turnauksessa

"Onko tässä mitään järkeä?" saattoi joku ajatella naisten pelattua ensimmäiset ottelunsa. Kanada−Slovakia 18−0. Yhdysvallat−Kiina 12−1. Kumpikin haastajista oli noussut kisoihin karsinnoista ja olivat kaukana muiden olympiajoukkueiden tasosta, mutta yhtä kaikki nämä ottelut olivat surkeaa mainosta kansainväliselle naisjääkiekkoilulle.

"onko tässä mitään järkeä?"

Mainittujen neljän lisäksi kisoihin osallistuivat vakiokävijät Ruotsi, Suomi, Sveitsi ja Venäjä, joiden keskinäisetkin tasoerot tulivat nopeasti selväksi. Suomi kaatoi Venäjän 5−1 ja Ruotsi Sveitsin 3−0. Ruotsin jatkopaikka omassa lohkossaan oli käytännössä muodollisuus. Päätösottelussa sinikeltaiset ottivat löysin rantein, kotiyleisönsä edessä pelannut Kanada ei: 13−1.

Kolmessa alkusarjan ottelussa Kanada oli latonut 41 maalia ja yhtä suureellisesti pelannut Yhdysvallat teki kymmenen vähemmän. Kuilu ykkös- ja kakkoskastinkin välillä oli surrealistisen leveä. Koko Ruotsin joukkue oli tehnyt yhteensä 10 maalia ja Suomi seitsemän, Kanadan tehokkain pelaaja Meghan Agosta yksinään kahdeksan. Oli selvää, että tie kultamitaliin kulkisi jälleen Kanadan kautta, eikä varsinaisia haastajia ollut kuin yksi.

Yhdysvallat oli siis nujertanut Kiinan ottelussa, joka temmoltaan muistutti aamujäitä. Venäjä oli samanlainen vastaantulija (13−0) ja perin taistelutahtoinen Suomikin kaatui 6−0. Suomi oli erinomaisen Venäjä-pelin jälkeen vähällä kaatua tehottomuuteen Kiinaa vastaan. Suomi toki voitti 2−1, mutta enemmän ottelun luonteesta kertoo laukaisutilasto 43−5. Kiina pelasi sisukkaasti sekä Suomea että Venäjää vastaan, mutta vaikutti jotenkin taktisesti naiivilta, jotta se olisi toden teolla voinut pelata voitoista.

Jokseenkin ironista, että naisten turnauksen tasaväkisimmät ja mielenkiintoiset pelit pelattiin loppu- ja pronssiottelun ohella sijoitusotteluissa. Tämän "kolmoskategorian" sisäisen turnauksen kärkeen selviytyi Sveitsi, joka näin saavutti turnauksessa historiansa parhaan sijoituksen (5.).

Välierissä vanha maailmanjärjestys piti kutinsa. Yhdysvallat ei jättänyt Ruotsille sanan sijaa 9−1-voitossaan, ja Kanada oli tyly emäntä Suomelle (5−0).

Meghan Agosta oli naisten turnauksen supertähti.
Kuva © Getty Images

Sekä Suomen että Ruotsin fokus oli alusta pitäen ollut pronssiottelussa. Ruotsi ei ollut juhlinut arvokisoissa sitten Torinon satumaisen hopean. Kiinan MM-kisoissa 2008 se jäi sensaatiomaisesti viidenneksi, mikä tosin johtuu pitkälti käytössä olleesta hyvin erikoisesta turnaussysteemistä. Suomella oli puolustettavanaan pronssit kaksista edellisistä MM-kisoista. Toisin sanoen vastakkain olivat nälkäinen ja revanssihenkinen Ruotsi ja pelaajamateriaaliltaan hieman edellä ollut Suomi.

Pelkällä asenteella ei mitaleja kuitenkaan voiteta. Suomi hallitsi ottelun ensimmäistä erää, mutta tekopaikoissa ei ollut riittävää terävyyttä. Se oli Suomen turnausta kuvastava − neljässä ottelussa oli syntynyt vain seitsemän maalia.

Vasta toisen erän viidennellä minuutilla Heidi Pelttari rikkoi kuparisen. Ärsytetty Ruotsi ryhtyi pelaamaan aggressiivisemmin, koviakin otteita kaihtamatta. Olikin tavallaan ironista, että Ruotsin tasoitusmaali syntyi Suomen rangaistuksen aikana.

Pari minuuttia myöhemmin Michelle Karvinen palautti Suomen johdon näyttävän yksilösuorituksen jälkeen. Melkein päätyviivan kohdalta sai Tanskan sarjassa pelannut Karvinen kiepautettua suuntansa maalin eteen. Ruotsalaispuolustajat olivat auttamatta myöhässä ja Sara Grahn kuin jähmettyneenä maalillaan.

Ruotsi pääsi vielä rinnalle, kun kolmatta erää oli pelattu viisi minuuttia. Ylivoimamyllytys päättyi maalinedushässäkkään, ja Danijela Rundqvist käänsi kiekon verkkoon.

Ratkaisu siirtyi jatkoajalle, joka eteni tarkkailuluonteisesti ensimmäisen jatkoerän puoleenväliin asti. 14 minuutin odottelun jälkeen Karoliina Rantamäki eteni vauhdilla laidasta aina päätyviivalle asti. Nyt ei nähty karvismaisia peippauksia vaan luja matala syöttö kohti maalin eteen ajanutta Saara Tuomista. Sinne asti kiekko ei koskaan päätynyt, vaan kimposi Tuomista vartioineen epäonnisen Erika Holstin luistimesta maaliin.

pomppukiekko ratkaisi pronssin suomelle

Hieno, vauhdikas ja viihdyttävä ottelu ja olympiapronssi eivät olisi ansainneet tulla ratkaistuksi sellaisella maalilla. Paha on kuitenkaan kiistää Suomen voiton oikeutusta. Naisleijonat oli ottelussa aloitteellisempi ja kontrolloivampi osapuoli. Suomen turnaus ei ollut kokonaisuutena järin hohdokas, mutta turnauspelaamisessa tunnetusti riittää, kun on parhaimmillaan oikealla hetkellä.

Kanadan ja Yhdysvaltain naisjoukkueiden valmistautuessa loppuotteluun tiedettiin jo, että täysamerikkalainen finaali oli mahdollinen myös miesten puolella. Salt Lake Cityn kaltainen täyspotti häämötti. Höyryjyrän lailla edennyt Kanada oli ennakkosuosikki finaaliin, vaikka Yhdysvallat oli pelannut näyttävää ja tehokasta kiekkoa.

Agosta ketjuineen oli erikoistarkkailussa, mutta ratkaisijoista ei ollut pulaa: Välierässä kahdesti osunut Haley Irwin sekä Jayna Hefford olivat vaarallisia viimeistelijöitä ja pelinrakentelusta vastanneet lajilegendat Danielle Ouellet, Haley Wickenheiser ja Cherie Piper olivat vaikeita pideltäviä kenelle tahansa.

Yhdysvalloilta tuntui puuttuvan syömähammas, vaikka Jenny Potter oli tehnyt kuusi maalia neljässä ottelussa ja Monique Lamoureux mättänyt hattutempun Ruotsia vastaan, sillä mitäpä tasomittareita Suomi ja Ruotsi edes olivat? Amerikkalaisten avainpelaajia olivat puolustuksen tukipilari, jo Salt Lake Cityssä loistanut Angela Ruggiero ja maalivahti Jessie Vetter. Molemmat olivat paljosta vastuussa tulivoimaisia kanadalaisia vastaan.

Yhdysvallat aloitti vikkelämmin. Se halusi rikkoa kuparisen nopeasti sysätäkseen paineita Kanadalle. Shannon Szabados sai vaivoin Lamoureux'n vedon kiinni, ja erän jälkipuolella Kanada joutui selviytymään 5−3-alivoimastakin.

Yhdysvallat menetti momentuminsa ja sitten oli Kanadan aika ottaa ohjat. Kuusi minuuttia ennen ensimmäisen erän päättymistä Marie-Philip Poulin kiskaisi vihaisesti B-pisteeltä tilanteeksi 1−0. Kolme minuuttia myöhemmin Poulin iski jälleen.

Kokeneet kanadalaiset osasivat jäähdyttää pelin ja viedä tilan pois amerikkalaisilta. Koko toinen erä oli vailla kohokohtia, ja tiimalasi valui pikkuhiljaa loppuun. Lamoureux sai päätöserässä parikin paikkaa kaventaa, mutta Kanadan kultajuhlia ei ollut estäminen. Paras voitti, siitä ei ollut epäilystäkään.

Selänteestä kaikkien aikojen tehokkain olympiakiekkoilija

Miesten sarjassa lohkojaot tehtiin maailmanrankingin perusteella, ja järjestelmä heitti jokaiseen lohkoon kutkuttavia derbyjä: Kanada−Yhdysvallat, Venäjä−Tšekki ja Ruotsi−Suomi. Otteluohjelma puolestaan oli muodostettu jotenkin toispuoleisesti, sillä kaikki huippuottelut pelattiin päätöskierroksella.

Epätasaväkinen avauskierros ei tarjonnut suuria kohokohtia eikä sensaatioita. Kanada ja Venäjä voittivat Norjan ja Latvian näytöstyyliin, ja muutkin ennakkosuosikit ottivat rutiininomaiset voitot päätä lyhyemmistä vastustajistaan.

Toisella kierroksella Slovakia otti sinnikkään puolustustaistelun seurauksena rankkarivoiton Venäjästä, ja samana päivänä Sveitsi niisti pisteen Kanadalta. Suomi kaatoi Saksan puhtaasti 5−0, ja tuossa ottelussa Teemu Selänne nousi kaikkien aikojen olympiapistepörssin kärkeen syöttämällä Kimmo Timosen 3−0-osuman.

Ruotsi näytti itänaapurilleen kaapin paikan alkusarjan päätösottelussa. Loui Erikssonilla kädet käyvät, ja Miikka Kiprusoff on voimaton.
Kuva © Getty Images

Ironista sinänsä, että olympiaturnauksissa ja NHL:ssä tavan takaa pisteitä tehtaillut Selänne kirjautti Vancouverissa erittäin vaatimattomat tehot 0+2. Tosin osasyynä oli kisojen alla sattunut loukkaantuminen, josta toipuminen oli vielä kesken.

Päätöskierroksen yksi huippuotteluista oli Suomi−Ruotsi. Leijonat oli tehtaillut kahdessa ottelussa kymmenen maalia, joten usein manailtu maalinteko-ongelma tuntui ratkenneen, vaikka joukkueesta puuttui sinne monen kaipaama Jussi Jokinen. Vastustajat toki olivat lohkon heittopussiosastoa, ja Ruotsia vastaan mitattiin Leijonien todellinen taso ensimmäistä kertaa.

Ruotsissa oli meneillään sukupolvenvaihdos vanhojen maajoukkuelegendojen jäädessä vähitellen sivuosiin ja uusien kasvojen tehdessä esiinmarssia. Maalilla torjui Torinon sankari Henrik Lundqvist, jonka edessä luutivat kaiken nähnyt veteraani Nicklas Lidström, aina luotettava Henrik Tallinder ja monipuolinen Niklas Kronwall.

Yläkerrassa Sedinin veljekset Daniel ja Henrik järjestivät maalipaikat ennen kaikkea Red Wingsissä Stanley Cupin voittaneille Henrik Zetterbergille ja Johan Franzénille. Dallas Starsin Loui Eriksson toimi uuden sukupolven airuena. Sinikeltaisten nippu oli yhtäältä laadukas, toisaalta varsin epätasainen.

Suomesta ei oikeastaan tiennyt, mitä siltä voisi odottaa. Maajoukkueessa oli toiminut neljän vuoden aikana kolme päävalmentajaa, ja Vancouverissa toimi luotsina HPK:n SM-kultaan vuonna 2006 luotsanneelle Jukka Jaloselle, joka oli toiminut apulaisvalmentajana vuoden 2008 pronssijoukkueessa.

Jalonen lanseerasi Leijoniin niin sanotun roolittamisen, mikä oli oikeastaan johdannainen Curt Lindströmin taannoisesta filosofiasta: Joukkueeseen ei valittu absoluuttisesti parhaita vaan parhaiten yhteen sopivia pelaajia.

Jalosen tulikaste, kevään 2009 MM-kisat, päättyivät hyvistä peliesityksistä huolimatta pettymykseen. Suomessa kun mitaliton jääkiekkoturnaus on aina pettymys peliesitysten laadusta piittaamatta.

Ainakaan kokemuksen puutteesta ei Suomea voinut moittia. Joukkue oli keski-iältään kisojen varttunein, kokoonpanoon mahtui peräti 16 Torinon kävijää, ja joukkueen kuopus oli 25-vuotias Valtteri Filppula − Zetterbergin ja Franzenin seuratoveri Red Wingsistä. Miikka Kiprusoff oli vihdoin jälleen käytettävissä torjuntatehtäviin. 33-vuotias Kipper ei ollut pelannut ainuttakaan arvoturnausta sitten World Cupin 2004, mutta meneillään oli vahva kausi Calgary Flamesissä, ja Kiprusoffiin luottivat kaikki.

kiprusoffiin luottivat kaikki

Ruotsi oli kuitenkin ottelussa kaikilla osa-alueilla Suomea parempi. Tre Kronor hallitsi pelitapahtumia, hyökkäsi aggressiivisesti ja puolusti kurinalaisesti. Avausmaalin survoi sisään Eriksson kahden miehen ylivoimalla, Washington Capitalsissa liitoon noussut Nicklas Bäckström laukoi komeasti 2−0, ja toisen erän lopulla Eriksson iski toistamiseen ylivoimalla.

Suomi ei saanut missään vaiheessa kunnon pelivirettä päälle. Turhautuminen kulminoitui ilkeässä tilanteessa, jossa yleensä rumia otteita karttanut Joni Pitkänen taklasi Patric Hörnqvistiä päähän suihkukomennuksen arvoisesti.

Tylystä tappiosta huolimatta Suomi otti suoran puolivälieräpaikan, kiitos alkuotteluiden maalintekotalkoiden (ja Tšekin voittaneen Venäjän), ja odotteli välipäivinä, tulisiko vastaan Tšekki vai Latvia.

Tšekki kompuroiden eteenpäin

Tšekki oli oikeastaan samankaltaisessa tilanteessa kuin Suomi. Ikääntynyt joukkue tukeutui ennen kaikkea maalivahtipeliin, ja Tomáš Vokoun oli vähintään Kiprusoffin veroinen kassari. Kentällä Jaromír Jágr oli Teemu Selänteen kaltainen maajoukkueikoni, mutta tulevaisuuden tähtiä oli kokoonpanosta vaikea löytää. Avauksessa paikkansa oli vakiinnuttanut ainoastaan kaksi alle 25-vuotiasta pelaajaa: Roman Červenka ja David Krejčí.

Alkulohkossa kaikki sujui Tšekin kannalta tasan tarkkaan käsikirjoituksen mukaan. Slovakia ja Latvia kaatuivat ilman tykytyksiä, ja päätöskierroksella Venäjä oli selkeästi parempi. Sinänsä melko tasaväkiset lukemat 4−2 eivät kerro totuutta joukkueiden välisestä tasoerosta.

Venäjä ei näet kyennyt pelaamaan täysin vapautuneesti. Se oli aloittanut turnauksen vakuuttavasti kaatamalla Latvian 8−2, mutta Slovakia osoittautui yllättävän kovaksi luuksi. Rankkaritappio merkitsi sitä, että Venäjän oli voitettava Tšekki varsinaisella peliajalla ottaakseen lohkovoiton. Tšekit saivat Latviaa vastaan kahdesti maalanneen Ovetškinin melko hyvin pimennettyä, mutta vastaavasti aiemmin hieman pimennossa ollut Malkin nosti profiiliaan ja oli kahdella maalillaan ottelun tähti.

Karsintakierroksesta muodostui Tsekille piinaava kokemus. Se kohtasi toistamiseen Latvian, joka oli edellisessä kohtaamisessa kaatunut selvin maalein 5−2.

Kun Tomákset Rolinek ja Fleischmann veivät Tšekin avauserässä viidessä minuutissa 2−0-johtoon, odottivat monet tšekkien menevän menojaan.

Niin se olisi varmasti tehnytkin, jollei Edgars Masaļskis olisi pelannut jälleen yhtä arvokisojen loisto-ottelua. Fleischmannin maalin jälkeen Dinamo Riian koppari otti kiinni 40 tšekkilaukausta ja tarjosi joukkueelleen mahdollisuuden tehdä jotain ainutlaatuista. Joukkue vastasi huutoon.

Ottelua oli jäljellä kahdeksan minuuttia, kun Mārtiņš Cipulis sai kuin varkain irtokiekon lapaansa ja sivalsi kavennuksen. Neljä minuuttia myöhemmin Miķelis Rēdlihs iski maalin kulmalta pelin tasoihin.

Tilanne oli tšekkiläisittäin hirvittävä. Se oli yhden virheen päässä pudota turnauksesta ennen puolivälieriä, Latvialla sitä vastoin oli vain voitettavaa. Latvia loikin jatkoajan parhaat tilaisuudet, kun taas tšekeillä oli vaikeuksia saada edes laukauksia aikaan.

suomen ja tšekin otteet jättivät roppakaupalla kysymyksiä

Lopulta jatkoerän puolivälissä Krejčí laukoi vapauttavan maalin. Tšekki eteni puolivälieriin Suomea vastaan, ja siinä kohtasi kaksi joukkuetta, joista kumpikin oli jättänyt alkusarjan jälkeen roppakaupalla kysymyksiä.

Yhdysvallat eteni vakuuttavasti, Kanadan kone yski

Jos olivat Ruotsi, Suomi ja Tšekki melko iäkkäillä joukkueilla liikkeellä, samaa ei voinut sanoa Yhdysvalloista. Joukkueessa oli vain neljä yli 30-vuotiasta (ynnä luukunaukaisijan rooliin istutettu Tim Thomas), ja joukkueen kuopukset Erik Johnson ja Patrick Kane luokiteltiin kumpainenkin Ron Wilsonin johtaman rykmentin runkopelaajiksi.

Energinen ja pirteä jenkkiryhmä kaatoi vaivatta sekä Sveitsin että Norjan ja lähti itseluottamusta täynnä avaussarjan odotetuimpaan mittelöön. Kanada oli saanut turnaukselleen lentävän lähdön nuijittuaan Norjan 8−0 Jarome Iginlan kypärätempun tahdittamana − ja lisäksi Crosby oli kirjauttanut syöttöpisteen Iginlan jokaiseen maaliin. Sitten alkoivat vaikeudet.

Sveitsi oli Kanadalle ihan yhtä haastava vastustaja kuin Torinossa. Alppimaa vaikutti oikeastaan vielä vahvemmalta kuin neljä vuotta aiemmin. Maalia vartioi Anaheim Ducksissa läpimurtonsa tehnyt Jonas Hiller, puolustusta johti pelillisesti ja koko joukkuetta henkisesti Mark Streit, kokeneet Ivo Rüthemann sekä Martin Plüss toivat yläkertaan vakautta ja tehoja.

Sveitsi osoitti henkisen voimansa toipumalla 2−0-tappioasemasta ja siirtämällä ratkaisun aina olympiahistorian ensimmäiseen voittomaalikilpailuun. Vaikka tappio ei ollut jatkopelien kannalta ratkaiseva, ei Kanada mitenkään saanut hävitä kotiyleisön edessä "kakkoskastin" joukkueelle. Lopulta Crosby pelasti Kanadan kasvot.

Armottomalle kotimaan lehdistölle pistemenetys oli kuitenkin kuin tappio, ja yhtäkkiä turnauksen ykkössuosikki olikin etelänaapuri, jossa media, penkkiurheiluyleisöstä puhumattakaan, oli aina katsellut jääkiekkoa nenänvarttaan pitkin.

Pohjois-Amerikan jäsentenvälinen oli alkusarjan viihdyttävimpiä otteluita. Yhdysvaltain pelaajat nauttivat pelistä paineettomassa tilassa, kun taas Kanadalla oli paljon alttiina. Se kaipasi kipeästi välipäivää päästäkseen nollaamaan tilanteen vaikeuksien jälkeen, ja tappio olisi voinut olla vahingollista joukkuemoraalille.

Yhdysvallat sai otteluun salama-alun Brian Rafalskin osuttua jo ensimmäisellä minuutilla. Vaikka Kanada toipuikin varhaisesta takaiskusta ja pääsi melko nopeasti tasoihin, sillä oli selvästi liikaa puristusta.

yhdysvallat nousi kultamitalisuosikkien ykköseksi

Toinen pääsyy Kanadan tuloksettomuuteen seisoi Yhdysvaltain maalilla. Ryan Miller oli kannatellut Buffalo Sabresin varsin keskinkertaista joukkuetta harteillaan jo vuosia, ja kuluva kausi oli ollut lupauksia antava niin maalivahdin kuin seurankin osalta. Miller oli päässyt helpolla turnauksen alussa, torjuen kahdessa ottelussa yhteensä vain 24 kertaa. Kanadaa vastaan laukauksia tuli melkein tuplaten, ja kolmea takaiskumaalia tuskin voi Millerin piikkiin laittaa.

Yhdysvallat voitti ottelun 5−3 ja eteni puolivälieriin puhtaalla pelillä. Siellä se kohtasi toistamiseen Sveitsin, joka teki jälleen voitavansa, mutta joutui lopulta taipumaan amerikkalaisten herkeämättömän painostuksen alla. Illan sankari oli jälleen Rafalski kahdella kolmannen erän maalillaan.

Turnauksen parhaaksi pelaajaksi valittu Ryan Miller oli Yhdysvaltain olympiamenestyksen takuumies.
Kuva © Getty Images

Sveitsi pelasi kokonaisuutena hyvän turnauksen, ja olisi ansainnut paremman kuin saamansa kahdeksannen sijan. Hyviä asioita oli joka tapauksessa tekeillä maan jääkiekkoilussa. Kahden vuoden päästä Sveitsi etenisi MM-finaaliin, ja siitä pitäen se on otettu vakavasti kaikissa arvoturnauksissa.

Yhdysvalloille puolivälierä oli merkinnyt henkisen kasvun paikkaa. Se oli materiaaliltaan ja taktisesti Sveitsiä parempi, mutta kaksi maalitonta erää sai amerikkalaiset hermoilemaan, kunnes Rafalskin johtomaali kolmannen erän alussa helpotti piinaa.

Amerikkalaisten materiaali oli todistanut iskukykynsä alkusarjan peleissä, taktinen osaaminen Kanadaa vastaan ja nyt myös henkinen kantti oli koeteltu ja vahvaksi todettu. Amerikkalaiset olivat itseluottamusta täynnä, ja joukkue tiesi lähtevänsä ennakkosuosikkina välierään − tuli vastaan sitten Suomi tai Tšekki.

Vuosisadan ottelusta totaalinen pannukakku

Suomen ja Tšekin kokeneet joukkueet lähtivät omaan puolivälieräänsä pelaamaan harkittua ja tarkkaa, negatiivisesti sanottuna kyttäilevää kiekkoa. Ottelusta muodostui hermosota, ja maalittoman tilanteen pitkittyessä kasvoi huippumaalivahtien Kiprusoffin ja Vokounin panos. Ottelun luonne oli sellainen, että ratkaiseva maali saattoi tulla mistä paikasta tahansa.

Seitsemisen minuuttia ennen loppua Thunderbird Arenan tulostaulu muistutti yhä munakennoa, kun Suomi pyöritti ylivoimapeliä Tšekin alueella. Janne Niskala pysäytti kiekon viivalla ja antoi painavan lämärinsä puhua. Matala kiekko otti tuskin havaittavan ohjurin maskimies Niklas Hagmanin mailasta ja livahti Vokounin haaroista maaliin.

Tšekin vastaiskut tyrehtyivät Suomen tiiviiseen puolustukseen ja loistavasti pelanneeseen Kiprusoffiin. Lopussa Filppula kävi vielä heittämässä kiekon tyhjiin varmuuden vuoksi. Se oli "Suomen näköinen" työteliäs voitto.

40-vuotias Jagr ei voinut muuta kuin pyöritellä vaihtopenkillä päätään.

Suomi oli tehnyt sen taas. Se oli voittanut taistelun todennäköisyyksiä vastaan, pelannut turnauksen parhaan ottelunsa juuri oikealla hetkellä ja raivannut jälleen tiensä mitalipeleihin. Jatkossa jokainen sai aliarvioida Suomen omalla vastuullaan.

Kun pudotuspelikaaviota aseteltiin kohdilleen alkusarjan jälkeen, häämötti Kanadan turnauspuun puolivälierässä Venäjä.

Kanadalle karsintaottelu Saksaa vastaan oli muodollisuus, ja se vei tyylipuhtaan voiton maalein 8−2. Saksan koko turnaus oli puhdas fiasko. Ei siltä varsinaisesti urotekoja odotettu, mutta neljä tappiota neljässä ottelussa maalierolla 5−20 oli kaikkea muuta kuin kunniakasta olympiaedustamista.

Ylimääräinen ottelu saattoi olla Kanadalle hyväksi. Kisaisäntä sai peluutuksensa kuntoon, ja moni heikoin tehoin esiintynyt avainpelaaja (Joe Thornton, Shea Weber, Mike Richards, Eric Staal...) sai onnistumiset tililleen ennen ensimmäistä kuolonottelua. Historia on lisäksi näyttänyt, että Kanada yleensä löytää voittamisen reseptin, kun sitä todella tarvitaan.

Venäjä oli saanut kaksi vapaapäivää aikaa valmistautua puolivälierään, ja jälkikäteen moni saattoi arvioida, oliko pitkä latautuminen mennyt överiksi ja pelituntuma kadonnut samalla kun Kanadalla se oli herkistynyt vahvan Saksa-ottelun myötä.

18 minuuttia sen jälkeen, kun Malkin ja Toews olivat selvittäneet aloituksen, välkkyi Canada Hockey Placen valotaululla jotain, mikä oli toiselle satumaista, toiselle painajainen: CAN 4 – RUS 1.

Ryan Getzlaf oli aloittanut maalinteon jo kolmannella minuutilla, ja kenties se oli kauhuskenaario, jota venäläiset olivat luppoaikanaan mielessään pyöritelleet. Nimittäin tuon maalin jälkeen Venäjän peli muljahti raiteiltaan: harhasyöttöjä, epävarmaa puolustusta, ponnettomia kaksinkamppailuja... Oli vain ajan kysymys, milloin Kanada iskisi uudestaan. Ensin avausmaalin tarjoillut Dan Boyle laukoi viivalta 2–0:aan ja puolta minuuttia myöhemmin Rick Nash viimeisteli 3–0.

"vuosisadan ottelu" oli toiselle satumainen, toiselle painajainen

− Kanada hyökkäsi alusta alkaen kuin tsunami, luonnehti Leaderpostin Wayne Scanlan.

Ilmeisesti kanadalaisten latautuminen ei ollut mennyt niin överiksi kuin venäläisillä.
Dimitri Kalinin kavensi pari minuuttia myöhemmin, mutta käytännössä kentällä oli enää yksi joukkue. "Vuosisadan ottelu" oli latistunut farssiksi viimeistään toisen erän ensimmäisen neljän minuutin aikana, kun Kanada venytti johdokseen 6−1.

Loppunumerot 7−3 olivat valmiit jo ottelun puolivälissä. Kolmas erä oli enää väkinäistä kurvailua. Tulos oli sensaatio, yksi pahimmista nöyryytyksistä Venäjän kiekkohistoriassa. Vain kerran, Lillehammerin alkulohkossa, se oli olympiatasolla hävinnyt pahemmin (0−5 Suomelle).

Venäläiset läksivät kaukalosta lasittunein katsein. Pari kuukautta myöhemmin suurilta osin sama joukkuekoostumus tulisi häviämään MM-finaalin − Jágrin ja Vokounin Tšekille.

Kanadalaiset riemuitsivat, yleisöstä puhumattakaan. He eivät olleet ainoastaan voittaneet vaan löylyttäneet pelottavimman vastustajansa täystyrmäyksellä.

Eikä turnaus ollut vielä edes nähnyt eriskummallisinta otteluaan.

"Hockey is Canada's Game" sanotaan plakaatissa. Puolivälierässä Kanadalta onnistui kaikki.
Kuva © Getty Images

Kymmenen minuutin verilöyly

Suomi ja Yhdysvallat olivat Torinon jälkeen kohdanneet kaikissa neljissä MM-turnauksissa, ja Suomi oli voittanut niistä kolme. Vaikka Yhdysvallat arvioitiin materiaaliltaan olevan Suomea edellä, oli sille vaikea pukea varauksettomasti ennakkosuosikin viittaa. Suomen arvokisahistoria kun on täynnä arvaamattomia venymisiä.

Ottelu lähti tasaväkisesti liikkeelle. Tempo oli kova, mutta pelin luonne arvokisavälierälle ominaisen tunnustelevasti. Sitten jotain tapahtui.

02:04 Ryan Malone
06:22 Zach Parise
08:36 Erik Johnson
10:08 Patrick Kane
12:31 Patrick Kane
12:46 Paul Stastny

- Tämä on ihan järkyttävää tämä Suomen peli! parahti YLE:n selostaja Antero Mertarantakin, eikä ollut ihan väärässä.

Kokonaisuus oli järjelle mahdotonta käsittää. Oli toki selvää, että Suomen peli oli mennyt sekaisin jo Malonen lahjaksi saadun avausmaalin jälkeen, eikä neljä minuuttia riittänyt šokista toipumiseen, kun amerikkalaiset iskivät uudestaan. Silti kuusi maalia olympiakisojen välierän ensimmäisen 13 minuutin aikana ei pitänyt olla mahdollista modernin jääkiekon aikakaudella.

Amerikkalaiset eivät tietenkään halunneet nöyryyttää Suomea näin, mutta lajin henkeä kunnioittavasti hyödynsi avokätisesti tarjotut tilaisuudet.

"suomen peli on järkyttävää katsella"

Ottelun loppu oli puolivillaista luistelua ja syöttelyä. Jossain vaiheessa Antti Miettinen kavensi. Muutamaa minuuttia myöhemmin päättyi eräs olympiahistorian oudoimmista välieräotteluista.

Patrick Kane ja Brian Rafalski olivat Yhdysvaltain hyökkäyspelin sieluja. Uskomattomassa semifinaalissa Kane (88) osui kahdesti.
Kuva © Getty Images

Kanada ei kaivannut omaan välieräänsä oikkuja. Se otti vastustajansa vakavissaan mutta tiesi samalla, että kykenisi päihittämään Slovakian omalla hyvällä perustasollaan.

Slovakian?

Taitokiekolla mitalipeleihin

Ennen turnausta tai edes sen aikana ei kovin moni odottanut näkevänsä Slovakiaa välierissä, ei edes voitokkaan Venäjä-ottelun jälkeen. Vancouverin olympiadina Slovakia ei ollut päässyt MM-kisoissa kertaakaan puolivälieriä pidemmälle, ja itse asiassa kaksissa edellisissä kisoissa se kynti syvemmällä kuin koskaan.

2008 se joutui jopa putoamiskarsintaan, jossa se oli voittomaalikilpailutappion päässä putoamisesta Sloveniaa vastaan(!). Vuotta myöhemmin Slovakia pääsi edes välisarjaan, mutta voitti kisoissa vain Unkarin ja Norjan, kummatkin työläästi.

Vancouverissa oli eri ääni kellossa. Slovakia sai mukaan tasan tarkkaan haluamansa pelaajat ja valmentajakseen vuoden 2002 kultaluotsin Ján Filcin. Kokoonpano oli iäkäs mutta kunnioitusta herättävä, ja veteraanit äityivät turnauksen edetessä pelaamaan kuin parhaina päivinään. Erityisesti Pavol Demitran, Marián Hossan ja Marián Gáboríkin muodostama ketju ihastutti yleisöä taidoillaan.

Alkusarjassa Slovakia sijoittui odotusten mukaisesti kolmanneksi, eikä karsintakierroksen vastustaja Norja vaikuttanut liian vaaralliselta. Slovakia joutui kuitenkin tekemään täyden päivätyön vuonomaan kaatamiseksi. Norjalla ei ollut paljoakaan aseita vikkelästi liikkuvia kokeneita slovakialaisia vastaan. Se keskittyi rikkovaan, fyysiseen peliin, joilla se saikin luotua painetta yllättävän vaivattomasti Slovakian alueelle. Päätöserään lähdettiin 3−3-lukemissa.

Ilmassa kyti hetken aikaa sensaation kipinä, mutta ajassa 48:41 Miroslav Šatan tuikkasi maalin edestä voittomaaliksi jääneen osuman. Edellisen kerran Šatan oli onnistunut maalinteossa olympiakaukalossa Lillehammerissa.

Ruotsi lähti itseluottamusta uhkuen puolivälierään. Suomea vastaan olivat kaikki osa-alueet olleet hyvässä tasapainossa, kokonaisuus hallittu ja yksilöosaaminen vankkaa. Lundqvist oli nollannut sekä Saksan että Suomen, ja Eriksson oli iskenyt kolme maalia yhtä moneen otteluun. Ruotsi oli saanut lohkovoiton ansiosta välipäivän, kun taas Slovakia oli saanut venyä parhaimpaansa. Mutta Filc tiesi, mitä Ruotsia vastaan oli tehtävä.

Slovakia ykkösketju hurmasi Vancouverissa. Pavol Demitran (38) ja Marian Hossan (81) yhteispeli toimi kuin ajatus. Keskellä puolustaja Martin Štrbák.
Kuva © Getty Images

Filc peluutti kiekkokontrollia, jotta Ruotsi ei päässyt määräämään tempoa. Kolme kruunua sai paikkansa muttei missään vaiheessa päässyt ottelun hallinnassa niskan päälle. Toisessa erässä Slovakia käytti vaarallisinta asettaan, kun Gáborík laukoi johto-osuman. Lundqvistin nollapeliputki näytti maalin syntyessä lukemaa 147 minuuttia.

Puoli minuuttia myöhemmin Andrej Sekera ja Rikhard Zedník juonivat Slovakian toisen maalin. Filcin suunnitelmat näyttivät toteutuvan viimeistä piirtoa myöten.

Ruotsin kanssa pitää kuitenkin aina olla varuillaan etenkin selkä seinää vasten -paikassa. Bengt-Åke Gustafsson valoi uskoa omiinsa ja jaksoi luottaa peruspelaamiseen. Hörnqvist kavensi, ja 37 sekuntia myöhemmin peli oli tasan. Ottelu olisi varmasti kääntynyt Ruotsille, jos se olisi tehnyt kolmannenkin maalin perätysten.

Sen sijaan ruotsalaiset torpedoivat itse oman tilaisuutensa. Tobias Enström otti toisen erän lopulla jäähyn, ja Demitra rankaisi ylivoimalla. Ensimmäistä kertaa turnauksen aikana Ruotsi oli tappiolla.

Kolmatta erää oli pelattu yhdeksän minuuttia, kun Tomáš Kopecký survoi Slovakian johdon 4–2:een. Daniel Alfredsson kavensi melkein heti perään, mutta Ruotsin takaa-ajo näytti ihmeen ponnettomalta.

Ruotsi oli oudossa tilanteessa. Vaikka ottelut Valko-Venäjää ja Saksaa vastaan olivat olleet tahmaisia, ei Ruotsi ollut joutunut niissäkään mitenkään ahtaalle. Kymmenkunta peliminuuttia myöhemmin hallitsevan kultamitalistin turnaus oli ohi.

outoon tilanteeseen joutuneen ruotsin takaa-ajo jäi torsoksi

Toisaalta Ruotsin suuruudenaika oli vasta tuloillaan. Se nappasin mitalin jokaisesta seuraavasta neljästä MM-turnauksesta, mukaan lukien kaksi peräkkäistä maailmanmestaruutta 2012−13, ja kun seuraavan pelattaisiin olympiakiekkoa, olisi Ruotsin uusi, huikaisevan laadukas pelaajasukupolvi valmis ottamaan omansa.

Suomi kurottaa takaa-ajosta pronssille

Vaikka Slovakia oli voittanut turnauksessa Venäjän ja Ruotsin, harva uskoi sillä olevan mitään palaa Kanadaa vastaan. Ensimmäinen erä olikin pitkälti puolustustaistelua Slovakian kannalta. Kanada kontrolloi tapahtumia ja sai erän lopulla palkinnon jauhannastaan.

Ensin Patrick Marleu ohjasi Weberin vedon maaliin korkean mailan rajamailta käsin, ja pari minuuttia myöhemmin Brenden Morrow viimeisteli jokseenkin samankaltaisesta tilanteeksi 2−0. Kahden erän jälkeen peli oli 3−0, mutta Slovakia ei ollut sanonut viimeistä sanaansa. Se oli kolmannessa erässä aiempaa pirteämpi, muttei saanut kiekkokontrollia anastettua Kanadalta.

Kahdeksan ja puoli minuuttia ennen loppua siihen asti eleettömän vakuuttavasti torjunut Roberto Luongo lipsautti Ľubomír Višňovský melko heppoisen nollakulman rystynoston taakseen. Pari minuuttia myöhemmin Michal Handzuš kauhoi maalin edestä lukemiksi 3–2.

Nyt jos koskaan Kanada mitattiin. Se oli sysätty autuaasta turvallisuudesta kuilun partaalle, ja sen vastustajalla oli vain voitettavaa.

Kanada selvisi kokeesta. Slovakia oli pariin kertaa lähellä tasoittaa, mutta kanadalaiset pitivät pintansa. Edessä oli Salt Lake Cityn uusinta.

kanada selvisi henkisestä koettelemuksesta

Ja niin Slovakia kohtasi kolmannenkin Pohjoismaan turnauksen aikana.

Kiprusoffille välierä oli ollut karmea kokemus, ja moni olisi jättänyt hänet penkille pronssipelistä. Jalonen kuitenkin oivalsi, ettei Yhdysvallat-peliä pitänyt ajatella liian yksioikoisesti ja piti Suomen ykköstorjujan veräjällä.

Pitkään näytti siltä, että ratkaisu osui oikeaan. Suomi johti Sami Salon lämärimaalilla ottelun puoleenväliin. Sen jälkeen kokenut joukkue kaatui ihmeellisesti kurittomuuteen.

Turnauksessa seitsemän ylivoimamaalia tehneen Slovakian pelottava pakkopeli oli purrut kipeästi Norjaa ja Ruotsia, ja sama resepti toimi Suomeakin vastaan. Kukaan ei tuntunut tietävän, miten Demitra-Hossa -tehonyrkkiä vastaan pitäisi pelata. Ei ollut sattumaa, että nämä nimet löytyivät sittemmin turnauksen pistepörssin kärkipaikoilta.

Alle yhdeksässä minuutissa Slovakia karkasi 3−1-johtoon Gáboríkin, Hossan ja Demitran maaleilla. Maaleista kaksi ensimmäistä syntyi ylivoimalla, ja kolmas Suomen kannalta hieman nolosti alivoimalla, kun Hossa ja Demitra pääsivät harhasyötön avittamana 2−1-hyökkäykseen.

Suomen turnaus tuntui saavan tympeän lopetuksen, mutta vielä oli 20 minuuttia tehokasta peliaikaa.

Leijonat nosti ottelutemmon kierrokset uudelle tuhatluvulle, ja viisi minuuttia erän alusta se onnistui ylivoimalla. Salo laukoi, ja kiekko kimposi maskimies Hagmanista maaliin. Puolitoista minuuttia myöhemmin Ville Peltonen ja Jarkko Ruutu pohjustivat väkevällä esityöllä loistopaikan Olli Jokiselle, joka ei erehtynyt. Tasan kaksi minuuttia myöhemmin Pitkänen lähetti Jokisen läpiajoon, ja taitavan viimeistelyn jälkeen johtopaikka palautui Suomelle.

Filc peluutti avainpelaajiaan koko loppuerän, ja Slovakia pitkälti pyöritti ottelun jälkipuolen Suomen alueella. Kiprusoff kesti hurjan vyörytyksen kuin eilistä katastrofia ei olisi ollutkaan. Se oli paras mahdollinen kiitos luottamuksesta.

Olli Jokinen (oik.) oli Suomen sankari iskemällä pronssiottelun kolmannessa erässä tasoitus- ja voittomaalin. Teemu Selänne (8) ei Vancouverissa juhlinut tehoilla, mutta nousi kaikkien aikojen ennätysmieheksi.
Kuva © Harry How

Lopussa Filppula sinetöi loppulukemiksi 5−3 tekemällä turnauksen toisenkin maalinsa tyhjiin. Filppula ei ollut juhlinut tehojen valossa, mutta oli monikäyttöisyydessään yksi Suomen parhaista pelaajista. Tämä oli samalla symbolinen osoitus siitä, että 2010-luvun Leijonat oli valmis siirtymään uusiin käsiin. Reilua vuotta myöhemmin Suomen melko lailla nuorentunut ja uudistunut joukkue voittaisi maailmanmestaruuden.

Pronssiottelun ykkönen Jokinen ilmoitti pelin jälkeen lopettavansa maajoukkueuransa siihen paikkaan. Hän pyörsi päätöksensä myöhemmin, mutta Saku Koivua, Peltosta, Jere Lehtistä ja Kiprusoffia ei enää maajoukkuekokoonpanoissa nähty. Neljän vuoden kuluttua Sotšissa Suomen kokoonpano oli hyvin erinäköinen kuin Vancouverissa.

Jääkiekko palaa kotiin

Olympiafinaali oli siis uusinta kahdeksan vuoden takaisesta. Kanadalla neljällä pelaajalla oli mahdollisuus toiseen olympiakultaan: Martin Brodeur, Jarome Iginla, Scott Niedermayer ja Chris Pronger. Yhdysvaltain joukkueesta vain Chris Drury ja Rafalski olivat olleet todistamassa kotikisojen tappiota aitiopaikalta.

Paul Stastny oli historian partaalla. Isä Peter ja setämiehet Anton ja Marián eivät koskaan voittaneet olympiatasolla mitään. Stastnyn maali Suomea vastaan oli sikäli historiallinen, että ensimmäistä kertaa toisen polven kiekkoilija oli tehnyt olympialaisissa maalin edustaessaan eri maajoukkuetta kuin isänsä.

Tunnelmaa on mahdoton kuvata, jos ei ollut paikalla. Valtaosa Canada Hockey Placen yleisöstä oli Kanadasta, ja katsomo oli punaiseksi värjäytynyt. Kanada oli ennakkosuosikki, sillä jääkiekossa Yhdysvalloille on aina osoitettu pikkuveljen rooli. Selviö kuitenkin oli, että Kanada joutuisi pelaamaan turnauksen parhaan ottelunsa nyt, sillä Yhdysvaltain pelistä oli vaikea osoittaa suuria puutteita, ja nuoret pelaajat olivat näyttäneet epäilijöille pelaamalla järkevää kiekkoa kaikissa otteluissa.

Ennakkoasetelmissa finaali miellettiin yli 95-prosenttisesti torjuneen Millerin ja 32 maalia kuudessa ottelussa latoneen Kanadan kaksintaisteluksi.

amerikkalaisilla oli tilaisuus lunastaa täyttymys kanadan kustannuksella

Edun sai Kanada 13 minuutin pelin kohdalla. B-pisteen aloituksen jälkeen Mike Richards kävi aggressiivisesti karvaamassa kiekon maalin takaa ja käänsi pikkumustan maalin eteen. Miller sai puolittaisen vanhanaikaisen torjuttua, mutta paluukiekko ajautui suoraan maalin eteen partioineelle Toewsille. 1−0.

Babcock reagoi oikealla tavalla. Fyysisesti kestäviä amerikkalaisia ei voitu luistella uuvuksiin, eikä kuoreen vetäytyminen käynyt päinsä. Kanada jatkoi aktiivista hyökkäyspeliä, ja alakerrassa kiekolliset puolustajat (Pronger, Niedermayer, Staal) saivat paljon vastuuta.

Toista erää oli pelattu hieman yli seitsemän minuuttia, kun Duncan Keith ja Getzlaf juonivat ovelasti paikan Corey Perrylle maalin eteen. 30 maalin mies ei erehtynyt loistosektorista. 2–0.

Viisi minuuttia myöhemmin Yhdysvallat pääsi puolivahingossa peliin mukaan. Ryan Kesler laukoi B-pisteen kaarelta. Laukaus oli optimistinen ja helposti nähtävissä. Silti Luongo, kaksinkertainen maailmanmestari ja nelinkertainen tähdistövahti, hörppäsi laatan taakseen. Se oli toinen helppo maali peräkkäisissä otteluissa. Yhdysvallat oli jälleen pelissä mukana, mutta Kanadaa oli vaikea horjuttaa haavoitettunakaan.

Weber ja Staal osuivat tolppaan, Crosby ja Staal missasivat puolittaiset läpiajot. Ottelu olisi voinut ratketa moneen kertaan, mutta amerikkalaiset eivät menettäneet uskoaan.

Vaahteralehtipaitojen kiirastuli roihahti 25 sekuntia ennen loppua. Kuudella miehellä pyörittänyt Yhdysvallat teki vimmatusti töitä tasoitusmaalinsa eteen, ja Zach Parise survoi kiekon väkisin maaliin. 2−2.

Ensi kertaa sitten Lillehammerin olympiakulta ratkaistaisiin äkkikuolemalla.

Sitten Lake Placidin ei Yhdysvallat ollut yhtä lähellä olympiakultaa. Nyt heillä oli mahdollisuus lunastaa täyttymys Kanadan kustannuksella.

Kanadalaiset eivät olleet moksiskaan. Se ei ollut hävinnyt mitään, ratkaisu vain oli lykkääntynyt − tarkemmin sanoen seitsemällä minuutilla 40 sekunnilla.

Crosby tuo kiekon alueelle. Peliväline ajautuu kulmaan. Crosby käyttää kiekon Iginlalla ja etenee itse tyhjään tilaan. Iginlan nopea syöttö osuu prikulleen lapaan, ja The Kid laukoo heti.

3−2.

Canada Hockey Placen yleisö on revetä liitoksistaan.

Se oli kanadalaisen kiekkoilun merkittävin maali sitten Paul Hendersonin Summit Seriesin 1972. Viimeistään nyt oli Crosbylle osoitettu pysyvä paikka kansakunnan kaapin päällä.

Sinne nousivat myös kahden olympiakullan Brodeur, Iginla, Niedermayer ja Pronger – sekä Babcock, jonka legendaarinen valmentajaura saavutti kultamitalin myötä lakipisteensä.

Kanadan jääkiekkokaanon sai uuden sivun Summit Seriesin, Kanada Cupin 1987 ja Salt Lake Cityn oheen. Ron Wilson arvioi ottelua Kanadan urheiluhistorian tärkeimmäksi.

Yhdysvaltain vaihtoaitiossa Jack Johnson tuijottaa murtuneena lattiaa surren urheiluelämän raadollisuutta. Kuten Suomi neljä vuotta aiemmin oli nyt Yhdysvallat pelannut kenties historiansa parhaan olympiaturnauksen ja hävinnyt.

"the kid" laukoi kanadan historian merkittävimmän maalin sitten summit seriesin

Eikä mikään ole niin julmaa kuin hävitä äkkikuolemamaalilla.

Loppuratkaisu vaikutti oikeastaan tähtiin kirjoitetulta väistämättömyydeltä. Kanada voitti Kanadassa, ja ratkaisumaalin sai tehdä joukkueen puhutuin ja idolisoiduin pelaaja.

Se oli "kanadalainen maali": nopea, suoraviivainen, ja kliinisen tarkka. Iginlan ja Crosbyn ratkaisut tulivat selkäytimestä. Ylipäätään Kanadan jokainen finaalimaali oli seurausta hyvin rakennetusta tilanteesta, taktisesta kypsyydestä ja yksilötaidosta ratkaisupaikassa.

Sellaisella tavalla voitetaan olympiakultaa.

Kuva © Getty Images

Juttua muokattu 1.10. klo 12:45. Jonas Hiller ei edustanut Anaheim Ducksia vielä 2007 vaan vasta seuraavasta kaudesta alkaen.

Juttua muokattu 11.10. klo 11:20. Korjattu asiavirheitä. Täsmennetty Stastnyn veljesten arvokisahistoriaa: Ei kultaa nimenomaan olympiatasolla. Korjattu Suomi-Tšekki -ottelun pelipaikka Thunderbird Arenaksi. Poistettu Eric Staal puolustajien luettelosta, sillä kyseessä on hyökkääjä.

» Lähetä palautetta toimitukselle