Nostalgiaa: Salt Lake Cityn olympialaiset muistetaan Kanadan kultajuhlista ja Ruotsin kaikkien aikojen mahalaskusta

MAAJOUKKUE / Artikkeli
Kanadalaisille Salt Lake Cityn talviolympialaiset olivat täysosuma.
Kuva © Getty Images
Kanada ja Yhdysvallat hallitsivat jääkiekkoturnauksia Salt Lake Cityssä. Suomen arvokisojen mitaliputki katkesi, ja Ruotsi koki yhden jääkiekkohistoriansa skandaalimaisimmista tappioista.

Salt Lake Cityn E-Center, 20. helmikuuta 2002. Ruotsin ja Valko-Venäjän puolivälierää on jäljellä kolme minuuttia. Peli on aaltoillut puolelta toiselle vastoin kaikkia odotuksia, ja tilanne on 3−3. Kontrolloimaton kiekko ajautuu keskialueella Vladimir Kopatille, joka lähettää purkukiekon kohti Ruotsin maalia. Se oli laukaus, joka tulisi ravistelemaan jääkiekon pysyväksi oletettua maailmanjärjestystä ensimmäistä kertaa yli kahteen vuosikymmeneen.

Amerikkalaisilla lentokeli, Kanadalla nihkeää

Olympiaperhe palasi 22 vuoden jälkeen Yhdysvaltoihin, ja Lake Placidin "Miracle" oli ollut kiekkoyleisön huulilla koko talven. Neuvostoliittoa ei enää ollut, eikä yksikään vuoden 1980 pelaaja ollut kuulunut maajoukkuerinkiin enää vuosikausiin. Herb Brooks palasi Yhdysvaltain valmentajaksi (Naganon karsinnoissa hän oli valmentanut Ranskaa), mutta maailma ja laji oli hyvin erilainen. Kokoonpanossa ei ollut opiskelijanuorukaisia vaan raudanlujia ammattilaisia, jotka yhtäältä osasivat voittaa mutta toisaalta tiedostivat hyvin oman tähtistatuksensa.

Vaikka Nagano oli kaikkinensa epäonnistunut projekti, Salt Lake Cityssä mukana oli tusinan verran pelaajia neljän vuoden takaisesta ryhmästä, tunnetuimpina Dallas Starsin vuonna 1999 Stanley Cupiin johdattaneet Brett Hull ja Mike Modano, kokenut Chris Chelios sekä voimahyökkääjät Bill Guerin, Keith Tkachuk ja John LeClair. Joukkue vaikutti iäkkäältä, ja harvalla oli maajoukkuekokemusta Naganon ja Salt Laken olympiadina.

Amerikkalaisilla oli paljon todistettavaa Naganon katastrofin ja neljien alavireisten MM-kisojen jälkeen – maajoukkueen paras tulos oli ollut vuoden 2001 MM-kisojen neljäs sija.

Pitkälti samat sanat pätivät pohjoisnaapuriin. Kanada kantoi 50 vuoden taakkaa – sen edellinen olympiakulta jääkiekossa oli Oslon kisoista, mikä on jo sinänsä aika ihmeellistä. Wayne Gretzky oli GM:n ominaisuudessa rakentanut nimivahvan joukkueen, jota johti vaativuudessaan legendaarisen maineen luonut Pat Quinn. Saisiko autoritaarinen Quinn tähtisikermän puhaltamaan yhteen nippuun, kun pehmeiden arvojen Marc Crawford oli siinä epäonnistunut?

Kanada kantoi 50 vuoden taakkaa – edellinen olympiakulta oli Oslon kisoista.

Kokenutta johtajuutta edustaneet Mario Lemieux, Joe Sakic ja Steve Yzerman olivat voittajatyyppejä joka solultaan. Brendan Shanahan oli ollut liki vuosikymmenen NHL:n vaarallisimpia maalintekijöitä, ja hänen ympärillään tekivät peliä Paul Kariyan, Owen Nolanin ja Jarome Iginlan kaltaiset monipuoliset lahjakkuudet. Rob Blake ja Chris Pronger pitivät huolen linjan pitävyydestä, ja heidän takanaan torjuntavastuussa olivat Stanley Cup -voittajat Martin Brodeur ja Ed Belfour

Curtis Joseph oli Naganossa jäänyt luukkuvahdiksi, ja joutui olympiadebyytissään heti liian kovaan paikkaan yrittäessään torjua Ruotsin tehomyllyn yritykset (tulos 2−5).

− Kuin kantaisi pianoa selässään, tokaisi Al MacInnis.

− Kellään muulla joukkueella ei ole tällaisia paineita. On uskomatonta, miten urheilu voi yhdistää kansan tällä tavalla.

Joukkueiden turnaukset lähtivät hyvin eritahtisesti liikkeelle. Yhdysvallat antoi avausottelussaan Suomelle täystyrmäyksen 6−0 John LeClairin kihautettua puolet amerikkalaisten maaleista. Seuraavassa ottelussa Yhdysvallat-Venäjä ratkaistiin käytännössä lohkovoitto ja heiveröisen Saksan puolivälierävastustaja, ja ottelu oli sen mukainen. Suomi-ottelun kaltaisesta ilotulituksesta ei ollut tietoakaan, ja Yhdysvallat sai raavittua pisteen Brett Hullin iskettyä tasoituksen viisi minuuttia ennen loppua.

Amerikkalaisilla luistin kulki ja kiekko totteli. John LeClair karkaa jälleen pahantekoon Suomea vastaan.
Kuva © Getty Images

Venäjällä oli periaatteessa lohkovoitto vielä otettavissa, mutta sen olisi pitänyt kukistaa Suomi murskaluvuin – tai odottaa Valko-Venäjältä ihmetekoja. Suomea ei avausottelun rökäletappiosta huolimatta voinut ottaa kevyesti. Se oli napannut MM-mitalin kaikista olympiadin MM-kisoista, pelannut kolmesti finaalissa, mutta pienet marginaalit eivät olleet kääntyneet Leijonien hyväksi.

Olympialaisissa Suomi joutui tulemaan toimeen ilman vakavasti sairastunutta Saku Koivua ja olkapäänsä loukannutta Ville Peltosta. Vastaavasti Olli Jokinen ja Sami Kapanen olivat saaneet NHL-urilleen mainiot startit, kuten myös Kimmo Timonen ja Sami Salo puolustuspäässä. Vaikean alun jälkeen Suomi sai juonen päästä kiinni Valko-Venäjä-ottelussa, jossa ennen kaikkea Teemu Selänne ja Olli Jokinen saivat tililleen hyvät onnistumiset.

Vjatšelav Fetisovin valmentama Venäjä lähti alkusarjan viimeiseen otteluun Suomea vastaan ennakkosuosikkina. Kun Pavel Bure − kukapa muukaan − iski avausmaalin kahdeksannella minuutilla, odottivat Naganon tapahtumat muistaneet Venäjän kävelevän voittoon. Se ei kuitenkaan saanut varsinaista hurmosta päälle, ja Suomi pysyi hyvin venäläisten vauhdissa.

Kuudesti Yhdysvaltoja vastaan antautunut Jani Hurme torjui Buren junaileman takaiskun jälkeen kaiken, ja voittomaalin laukoi Mikko Eloranta toisen erän jälkipuoliskolla. Loppuniitin iski Jere Lehtinen kolmannen erän alkajaisiksi. Venäläisillä oli syynsä vakavuuteen. Sitä odottaisi puolivälierissä liiankin tuttu vastustaja.

Kanada-Yhdysvallat olisi paikallisyleisön unelmafinaali, mutta sen tiellä oli lukuisia esteitä, joista vähäisin ei ollut Tšekin tasavalta. Tšekki oli hallinnut kansainvälistä jääkiekkoa voittaen vuosituhannen vaihteessa kolme peräkkäistä maailmanmestaruutta  vuosina1999−2001. MM-kisat ja olympialaiset olivat tosin menettäneet vertailukelpoisuutensa NHL-pelaajien saapumisen myötä.

Nikolai Habibulin venyttää Robert Langin ohjurin eteen. Hallitsevan olympiavoittajan tie tyssäsi puolivälierässä.
Kuva © Getty Images

Salt Lake Cityn joukkueessa oli kuitenkin kymmenkunta Naganon kultamitalistia, mukaan lukien maalinsuun umpeen muurannut Dominik Hasek, tšekkiläisen voitontahdon ruumiillistuma Robert Reichel, NHL:n parhaiden pelaajien joukossa asemansa vakiinnuttanut Jaromír Jágr, vaaralliset hyökkääjät Milan Hejduk ja Patrik Elias sekä monipuoliset puolustajat Jaroslav Špaček ja Tomáš Kaberle.

Projektin yllä oli toki omat synkät pilvensä. Jágrin kausi uudessa seurassa Washington Capitalsissa oli ollut repaleinen, ja esimerkiksi New York Timesin Joe Lapointe suhtautui skeptisesti Jágrin motivaatioon ja kykyyn johtaa joukkuettaan olympiaturnauksessa.

Lisäksi Tšekki, samoin kuin muutkin, oli saanut välivuosina uutta päänvaivaa myös omien ristiriitojensa ulkopuolelta.

Ruotsin kisoille skandaalipäätös

Vuonna 2000 jääkiekkomaailman huipputaso oli saanut uuden pelurin kuuden vakiintuneen kestomenestyjän joukkoon, kun Slovakia oli raivannut tiensä aina MM-finaaliin asti. Menestyksen takuumiehiä olivat ennen kaikkea luisteluvoimaiset hyökkääjät Miroslav Satan − Pietarin kisojen pistepörssin voittaja – ja Peter Bondra, jotka olivat pelipaikkojensa ehdotonta NHL-eliittiä ja omien seurojensa johtavia pelaajia.

Koska olympialaisten lohkosijoittelu määriteltiin kuitenkin vuoden 1999 MM-kisojen mukaan, joutui Slovakia karsintaan. Siellä se joutui tulemaan toimeen ilman NHL-apujaan (NHL:n ja KOK:n sopimus ei sisältänyt karsintoja), eikä joukkueen peli toiminut lainkaan. Slovakia ei voittanut karsintalohkossaan ainuttakaan ottelua, ja lopulta sille jäi käteen tympeä 13:s sija.

Kyseisestä karsintalohkosta selviytyi kisoihin Saksa, jonka 74-vuotinen olympiaputki säilyi näin katkeamattomana. Saksan joukkue oli tasapainoinen, muttei järin laadukas. NHL-osaamista edustivat ainoastaan Edmonton Oilersin Jochen Hecht ja San Jose Sharksin Marco Sturm. Joukkueen suoritus itse lopputurnauksessa oli odotettu: Saksa hävisi kaikki ottelunsa maalierolla 5−23 sijoittuen kahdeksanneksi.

Tšekin ja Saksan välinen ottelu kävi ensin mainitun osalta maalintekoharjoituksista (8−2). Sitten alkoivat vaikeudet. Toisessa ottelussa tšekit törmäsivät Tommy Saloon Ruotsin voittaessa 1−2. Kanada puolestaan olisi ehkä ollut voitettavissa kärsivällisemmällä pelitavalla. Tšekki menetti ottelun aikana johtoaseman kahdesti, ja lopulta oli tyytyminen pistejakoon Mario Lemieux'n ja Joe Nieuwendykin kurottua tšekkien etumatkan kiinni kolmannen erän loppupuolella.

Toinen karsinnat läpäissyt oli Valko-Venäjä, joka oli jo vakiokävijä MM-kisojen A-sarjassa. Se saikin avausottelussa lyötyä kiekon Venäjän verkkoon neljä kertaa, muttei toisaalta kyennyt tosissaan haastamaan isompaansa ottelun voitosta. Kaksi seuraavaa ottelua Valko-Venäjä hävisi Suomelle ja Yhdysvalloille samoin lukemin 1−8. Valkovenäläiset tuskin itse suoritustaan harmittelivat, sillä jo lopputurnaukseen pääsy oli ollut sille minimi- ja maksimitavoite. Sen puolivälierävastustaja oli liikkeellä revanssihengellä.

Ruotsin suurin odotuksen ladattu olympiaprojekti 1998 tuntui jääneen jotenkin kesken tien noustua pystyyn puolivälierässä Suomea vastaan. Naganoa seuranneena keväänä kolmikruunu voitti maailmanmestaruuden, ja mitalisarjaa jatkoivat vuosien 1999 ja 2001 pronssit. Vaikka Peter Forsberg joutuikin jättämään kisat väliin, oli joukkue paperilla yksi turnauksen vahvimmista. Kokeneet Mats Sundin ja Markus Näslund johtivat jälleen joukkuetta henkisesti ja pelillisesti. Daniel Alfredssonilla, Tomas Holmströmillä ja Niklas Sundströmillä oli alla vahvoja kausia, Niklas Lidström oli NHL:n parhaita puolustajia. Tommy Salo löytänyt Oilersissa tasavarman pelivireen.

RUOTSI OLI LIIKKEELLÄ REVANSSIHENGELLÄ.

Kanada ja Tšekki kaatuivat näyttävien peliesitysten jälkeen, ja Ruotsi pelasi itsensä kultamitalikandidaattien ykkössuosikiksi. Sundin johti alkusarjan jälkeen pistepörssiä, ja Tommy Salon torjuntaprosentti huiteli päälle 95:n. Päätöskierroksen Saksa-ottelu oli muodollisuus, ja sellainen oli odotettavissa myös Valko-Venäjä-puolivälierästä.

Lidström veikin Ruotsin johtoon kolmen minuutin pelin jälkeen. Se oli ottelun viimeinen hetki, joka oli sujunut käsikirjoituksen mukaan. Ruotsi ei päässyt jauhamaan hyökkäyksiä mielensä mukaan, ja Valko-Venäjä keskittyi odottamaan oikeaa tilaisuutta vastahyökkäyksiin. Valkovenäläiset olivat kärppinä paikalla aina ruotsalaisten haparoidessa. Oleg Romanov rankaisi alivoimalla, ja alle kaksi minuuttia myöhemmin Dimitri Dudik vei Valko-Venäjän johtoon. Normaalioloissa tällaista pidettäisiin työtapaturmana, jonka jääkiekon suurvalta saisi hyvitettyä pelkällä rutiinilla.

Valko-Venäjä sinnitteli johtoasemassa ottelun puoleenväliin, kunnes Michael Nylander sai iskettyä tasoituksen. Sekään ei vapauttanut Ruotsin peliä, joka meni pitkälti päätä seinään puskemiseksi. Valkovenäläiset jaksoivat puolustaa tuomionpäivään asti, ja kaksi päivää aiemmin kahdeksan kertaa antautunut Andrei Mezin pelasi elämänsä ottelua. Kolmatta erää oli pelattu hieman alle kolme minuuttia, kun Andrei Kovalev nappasi hyökkäyssinisellä Mattias Öhlundin pehmeän syötön. Kovalev ajoi tyhjät pois ja laukoi kiekon Niklas Lidströmin jaloista kiekon ohi huonosti tilanteeseen valmistautuneen Tommy Salon. 3−2.

Valko-Venäjä ei ollut ainoastaan roikkunut mukana – se oli tosissaan haastanut Ruotsin ottelun voitosta. Viisi minuuttia myöhemmin Sundin toi ylivoimalla Ruotsin tasoihin, mutta yhä puristi ruotsalaisten ote mailasta ihan liikaa. Sitten Vladimir Kopat, Nizhnekamsk Neftekhimikin peruspuolustaja, joka ei kuulunut varsinaisesti turnauksen näkyvimpiin pelaajiin, sai nimensä olympiakiekon historiaan.

Hänen puolittainen roikkunsa lähti lopulta yllättävän sähäkästi, otollisesta kulmasta suoraan kohti Tommy Saloa. Salo nosti jo räpylänsä ottaakseen kiekosta kopin. Hän myöhästyi muutaman kohtalokkaan kymmenyksen. Pikkumusta kolahti Salon maskiin, ja seuraavan kerran kultamitalikoppari näki kiekon lipuvan maaliviivan yli.

Kolme minuuttia myöhemmin Valko-Venäjä juhli historiallista saavutustaan. 22 vuotta Miraclen jälkeen oli jääkiekkomaailma saanut uuden ihmeen – Tsudin. Ruotsissa tappiolle ei edes viitsitty etsiä syytä. Maan lehdistö nosti pelaajien ja valmentajien päät tikunnokkaan ruoskittaviksi julkisesti, ja luultavasti pelaajat olivat tyytyväisiä, että saivat jatkaa pelejään Pohjois-Amerikassa. Elitserien-vahvistukset Jörgen Jönsson, Mathias Johansson ja Henrik Zetterberg saivat ottaa kotimaassa loanheiton raakana vastaan.

Summeri on soinut, ja kaikkien aikojen sensaatio on valmis. Valko-Venäjän voiton arkkitehdit olivat maalivahti Mezin ja voittomaalin kiskaissut Vladimir Kopat.
Kuva © Getty Images

Valko-Venäjän uskomaton voitto Ruotsista osoittautui ainutlaatuiseksi suonenvedoksi. Mitalipeleissä se hävisi molemmat ottelunsa maalein 1−7 ja 2−7. Valko-Venäjän neljäs sija turnauksessa soti kaikkea logiikkaa vastaan. Maan saldo kisoista oli yksi voitto ja viisi tappiota maalierolla 13−39. Yksittäinen loisto-ottelu ei tehnyt Valko-Venäjästä jääkiekon suurmaiden vakiohaastajaa saati lajin huippumaata. Neljän vuoden päästä maa juuttuisi Torinon karsintaan, eikä se MM-kisoissakaan ole koskaan sijoittunut kuudetta sijaa korkeammalle. Valko-Venäjän vuoden 2002 olympiaturnaus jää välkkymään yhtenä nykyjääkiekkoilun omituisimmista oikuista.

Venäjä sai kostonsa

Tšekki oli kompuroinut alkulohkon läpi, ja puolivälierässä sen olisi pelattava paras ottelunsa. Venäjällä oli alla vaisu ottelu Suomea vastaan, mutta sijoittumalla lohkon kolmanneksi se väisti Kanadan pudotuspeleissä. Molemmilla joukkueilla oli iso nippu Naganon finalisteja, joten muistikuvat neljän vuoden takaisesta loppuottelusta palasivat yleisön ja varmasti pelaajienkin mieliin.

Hasekin vire oli kaukana neljän vuoden takaisesta.

Naganossa Venäjä ei ollut löytänyt keinoja Dominik Hasekin yllättämiseksi, mutta Salt Laken kaukaloissa Hasekin vire oli kaukana neljän vuoden takaisesta. Alkusarjassa takana oli kolissut seitsemän kertaa (Naganossa koko turnauksessa Hasek oli päästänyt vain viisi maalia) ja torjuntaprosentti oli verrattain keskinkertainen 91. Venäjäkin oli pelannut ailahtelevasti, joten päivän kunto määrittäisi pitkälti ottelun kulun. 

Ottelun alkupuolella kulku oli pääosin kohti Venäjän maalia, mutta siellä torjunut Nikolai Habibulin oli täysin eri kaliiberia kuin Mihail Štalenkov aikoinaan. Haparoivan alun jälkeen Tampa Bay Lightningin laskuun torjunut Habibulin oli seissyt Venäjän maalilla ryhdikkäästi ja vakuuttavasti. Avauserä jäi maalittomaksi, ja vasta toisen erän viidennellä minuutilla tapahtui. Tšekin b-pisteen aloituksen jälkitilanteesta Vladimir Malahov laukoi viivalta, ja kiekko kimpoili Andrei Nikolišinin kautta maalin eteen Maksim Afinogenoville, joka sivalsi välittömästi kiekon maaliin.

Ottelu jatkui aaltoilevana, ja kummallakin joukkueella oli erinomaisia paikkoja loppuun asti. Naganon finaalin tavoin ottelusta kehkeytyi maalivahtien kaksinkamppailu. Habibulinin hermot kestivät loppuun asti, ja niin Venäjä sai revanssin Naganon pettymykselleen lukemin 1−0.

Tšekin jääkiekko oli puolestaan saapunut vedenjakajalle. Maa, joka oli hallinnut kansainvälistä jääkiekkoa suvereeniin tyyliin tulisi 2000-luvulla voittamaan enää kaksi maailmanmestaruutta − eikä olympialaisista ole irronnut tähän päivään mennessä kuin yksi ainut pronssi. Maan juniorituotanto tyrehtyi vuosikymmenen lopulla samalla kun Tšekin pahimmat haastajat Ruotsi, Venäjä ja 2010-luvun alkupuolelta alkaen Suomi voimistuivat.

Unelmafinaali

Kohtalo ja turnauskaavio määräsivät Venäjän ja Yhdysvallat pelaamaan välieränsä Miraclen vuosipäivänä 22. helmikuuta. Joukkueiden otteet olivat vaihdelleet loisteliaasta tahmaiseen, ja maiden alkusarjan keskinäisen päätyttyä tasan oli voimasuhteita vaikea arvioida. Moni uskoi amerikkalaisten jäävän vauhdinpidossa venäläisistä jälkeen, ja vastaavasti dynaamiselta Venäjältä oli lupa odottaa vahvaa välieräkiekkoa.

Ottelun alku oli hermostunutta puolin ja toisin. Vedot lähtivät kaukaa ja viuhuivat useimmiten selkeästi ohi maalin. Osapuolet tuntuivat pikemminkin välttelevän tappiota kuin hakevan aktiivisesti voittoa. Ensimmäisen aidosti vaarallisen paikan sai Sergei Fedorov puolittaisesta läpiajosta, jonka Mike Richter selvitti venytyksellään.

Mitä pidemmälle ottelu eteni, sitä selvemmin etu siirtyi kokeneille amerikkalaisille.

Bill Guerin ehti avauserän aikana kahden minuutin istunnolle kolttosistaan, ja paikkasi erän jälkipuoliskolla erheensä laukomalla amerikkalaiset johtoon. Venäjä ei saanut juuri mitään aikaan, ja turhautuminen johti virheisiin. Darius Kasparaitisin jäähyn aikana Scott Young survoi kiekon toistamiseen Habibulinin taakse. Eikä Venäjä oppinut millään. Erän lopulla Venäjä otti jälleen jäähyn, ja Phil Housley kiskaisi ranteella amerikkalaisten kolmannen ylivoimamaalin. 3−0 eikä Venäjä ollut päässyt lainkaan pelin rytmiin mukaan.

Neljä maalia yhteen olympiavälierään. Olisiko se mahdollista? Kolmatta erää ehdittiin pelata kymmenen sekuntia, kun Aleksei Kovaljov pääsi sohaisemaan kiekon ohi Richterin rikkoen Rangers-veskarin 160 minuutin nollaputken. Kolme minuuttia myöhemmin osui Vladimir Malahov. Tilanne oli tyystin erilainen mutta pelin luonne ei. Venäjä ei enää päässyt luomaan tilanteita.

Parhaan paikkansa se sai erän puolivälissä ylivoimalla. Aleksei Jašin ohjasi ensin tolppaan ja jatkotilanteesta Sergei Samsonov pääsi yrittämään vapaasti lähietäisyydeltä. Richter huitaisi puoliksi selällään maaten kiekon sivuun maaliviivalta. Se oli tilaisuus, jota Venäjä ei olisi saanut missata. Kymmenen peliminuuttia myöhemmin E-Centerin summeri ilmoitti huudollaan Yhdysvaltain finaalipaikasta. Kotiyleisö sai haluamansa.

Pohjoisamerikkalainen olympiafinaali oli selviö, kun Kanada oli aiemmin selvittänyt turnauksen pahimman haasteensa.

Kylmän sodan jännitteistä ei ollut enää tietoakaan Venäjän ja Yhdysvaltain kohdatessa. Salt Lake Cityn olympialaisissa vallitsi hyvä tunnelma ja urheiluhenki jopa huipputason otteluissa.
Kuva © Getty Images

Alkusarjassa Kanadan kone oli yskinyt kuuluvasti muttei hälyttävästi. Ankeaa Ruotsi-peliä oli seurannut työläs voitto Saksasta ja taistelemalla hankittu tasapeli Tšekkiä vastaan. Nyt oppirahat oli maksettu. Suomi puolestaan oli saanut itseluottamusta hyvästä Venäjä-ottelusta ja sen turnaus oli ollut nousujohteinen. Tällaisissa tilanteissa Kanada on usein elementissään. Joukkue oli täynnä voittamisen kulttuuria ja ratkaisuihin kykeneviä pelaajia. Esimerkiksi Joe Sakic, joka oli edelliskeväänä voittanut uransa toisen Stanley Cupin ja putsannut pöydän kesän palkintogaalassa.

Kulunut kausi ei ollut yhtä loistelias kuin edellinen, mutta valinta olympiajoukkueeseen oli itsestäänselvyys. Alkusarjassa Sakic ei ollut juhlinut tehoilla (1+0), mutta tosipelien alkaessa heräsi Avalanche-ikonin demoni. Suomea vastaan avausmaali syntyi kolmessa minuutissa, ja juuri Sakicin kenttä piti Suomen puolustajat varpaillaan. Steve Yzerman tuplasi Kanadan johdon toisen erän jälkipuoliskolla. Ville Peltosen korvannut Niklas Hagman kavensi heti seuraavasta hyökkäyksestä, mutta sen lähemmäs Suomi ei päässyt.

Suomen arvokisojen mitaliputki katkesi, ja keväällä oli tyytyminen neljänteen sijaan MM-kisoissa. Paluu huipulle koittaisi kuitenkin jo syksyn 2004 World Cupissa. Silloinkin maa törmäsi ratkaisupelissä Kanadaan. Välierässään Kanada selvitti Valko-Venäjän ilman suurempaa hikoilua, ja ykköskenttä Lemieux-Yzerman-Kariya antoi finaaliin myrskyvaroituksen kairaamalla yhteensä seitsemän tehopinnaa.

Lake Placidin Miracle ei ollut tehnyt Yhdysvalloista jääkiekkomaata – tekisikö sitten NHL-tähtien tuoma olympiakulta? Finaalin aattona oli E-Centerin kanadalainen jäänhoitaja Trent Evans haudannut onnenkolikon keskiympyrään. Lemieux tiesi kolikosta, ja kopautti jäätä sen kohdalla juuri ennen ottelun ensimmäistä aloitusta. Eihän korkeampia voimia vastaan ole taisteleminen.

Tekisikö nhl-pelaajien tuoma olympiakulta yhdysvalloista jääkiekkomaan?

Tony Amonte ei ilmeisesti kuulunut taikauskoisimpiin. Hän pysäytti pelikellon aikaan 8:49 laukomalla Yhdysvaltain avausmaalin. Kiinnitys uuteen Miracleen kesti ainoastaan kuusi minuuttia. Japanilaistaustainen Paul Kariya ei ollut päässyt esi-isiensä maille Naganoon loukkaantumisen takia, ja nyt kohtalo kuittasi kalavelat. Kariya ohjasi Kanadan tasoituksen taidokkaan hyökkäyssommitelman päätteeksi. Neljä minuuttia edellisestä tapahtui jälleen. Sakicin millintarkka syöttö maalin eteen tavoitti kuin varkain maalille hivuttautuneen Jarome Iginlan lavan. Brian Leetch oli myöhässä miesvartioinnista, ja Kanada johdossa.

Ottelu olisi hyvin voinut ratketa jo toisen erän alkupuolella. Joe Nieuwendykin käännön Richter torjui luistimen kannalla, ja Mario Lemieux nosti tyhjästä paikasta tolppaan.
Erän jälkipuoliskolla Yhdysvallat väläytti jälleen valttikorttiaan ylivoimapeliä, ja Brian Rafalskin ranneveto kimposi onnekkaasti verkkoon Chris Prongerin mailasta.

Kultahaaveet ohenivat kuitenkin jo kolme minuuttia myöhemmin, kun Sakicin kiskaisu yllätti Richterin kolmannen kerran. Yhdysvallat sai viimeisen tilaisuutensa kuusi minuuttia ennen loppua, mutta turnauksessa 75-prosenttista ylivoimaa pelannut joukkue kasteli ruutinsa ratkaisuhetkellä.

Yhdysvallat menetti etsikkonsa, ja Iginla ratkaisi ottelun neljä minuuttia ennen päätöstä. Sakic kruunasi vielä turnauksensa ajassa 58:40. Vuonna 1992 voimaan tulleen turnaussysteemin aikana mikään muu finaalijoukkue ei ole tehnyt loppuottelussa viittä maalia. 50 vuoden odotus oli päättynyt. Suurin osa Oslon joukkueesta oli vielä todistamassa Kanadan paluuta kultakantaan. George Abel, David Miller ja Thomas Pollock kykenivät olemaan ainoastaan hengessä mukana tuonpuoleisesta käsin.

"emme olisi voineet voittaa. pelasimme lajin keksijöitä vastaan."

Nyttemmin heistä on elossa vain joukkueen kuopus Robert Dickson. Salt Lake Cityn kultajoukkueessa kulminoitui Kanadan ja NHL:n 90-luvun suuruus. Samalla piirrettiin suuntaviivat 2000-luvun kansainväliselle huipputason jääkiekkoilulle. Kanada Cup 1991, maailmanmestaruudet 1994 ja 1997, ja lopulta kultaa yhdessä jääkiekkohistorian kovatasoisimmista arvoturnauksista.

Joukkue nouti kultamitalit Mario Lemieux'n johtamana. Ylälehtereillä Wayne Gretzky saattoi myhäillen todeta tehneensä oikeat ratkaisut joukkuetta rakentaessaan. Tämä olisi vasta alkua. Kyse oli oikeastaan siitä, mitä Jeremy Roenick tarkoitti sanoessaan:

− Emme olisi mitenkään voineet voittaa. Me pelasimme lajin keksijöitä vastaan.

Kokonaisuutena Salt Lake Cityn olympiaturnaus oli menestys, ei vähiten siksi, että pohjoisamerikkalaiset palauttivat valtikan lajin kotimantereelle. Pelillisessä mielessä Valko-Venäjän läsnäolo välierissä latisti jännitystä Kanadan ja Venäjän saadessa mitalit käytännössä ilmaiseksi. CBC rekisteröi loppuottelun aikana verkossaan 10,6 miljoonaa TV-katsojaa, mikä teki finaalista kaikkien aikojen katsotuimman jääkiekko-ottelun. Kanavan ikoninen 68-vuotias selostaja Bob Cole välitti loppuratkaisun tunnelmat kotiyleisölle.

− Nouskaa ylös ja juhlikaa! Salt Lake Cityn olympialaisten 2002 jääkiekkoilun kultaa: Kanada!

Kanada sai aiheen juhlaan.
Kuva © Getty Images

Naisten turnaus − imperiumin vastaisku

Naisten olympiakiekko oli laajentunut kuudesta kahdeksaan. Naganon viisikko Kanada, Yhdysvallat, Suomi, Ruotsi ja Kiina olivat luonnollisesti mukana, Venäjä, Saksa ja Kazakstan tekivät olympiadebyyttinsä. Ei sillä, että olympiakullasta voisi haaveilla ketkään muut kuin pohjoisamerikkalaiset. Suomi, Ruotsi ja Venäjä olivat selvimmät kandidaatit muiksi välieräjoukkueiksi.

ruotsin jääkiekkoliitto oli harkinnut, kannattiko joukkuetta lähettää edes kisoihin.

Kanada lähti Salt Lake Cityyn peräsimessään Danièle Sauvageau ja kokoonpanossa kymmenen Naganon hopeamitalistia, kirkkaimpina tähtinä Jennifer Botterill, Lori Dupuis, kapteeniksi nimetty Cassie Campbell sekä ennen kaikkea maailman kenties paras naiskiekkoilija Haley Wickenheiser. Alkulohkossa hirmuryhmä mätti kolmessa ottelussa 25 maalia eikä takaiskuja koitunut yhden ainutta. Toisessa lohkossa kilpasisko Yhdysvallat oli ihan yhtä vakuuttava puhtaalla pelillä ja maalierolla 27−1. Suomi sai kyytiä maalein 5−0, mikä tosin oli yhtä maalia siedettävämpi tulos kuin miesleijonilla Yhdysvaltoja vastaan.

Alkusarjan mielenkiintoisin kamppailu oli Ruotsi-Venäjä, jossa ratkaistiin neljäs välieräjoukkue. Venäjä oli olympiadin aikana nostanut profiiliaan, mistä osoituksen Suomen nenän edestä viety MM-pronssi vuotta aiemmin, mutta materiaalietu oli yhtä kaikki Ruotsilla. Keltapaidat karkasivat 3−0-johtoon toisen erän alkuun mennessä, ja Venäjän kiri tyrehtyi maalin päähän.

Voittamalla Kanadan Ruotsi olisi päässyt pelaamaan Suomea vastaan välierän, tosin pohdinta oli puhtaasti teoreettinen − käytännön tasolla Kanada pöllytti Ruotsin maaliverkkoja 11 kertaa. Maalin suulla Annica Åhlén tosin myös torjui 59 kertaa, ja voi vain kuvitella, miten surrealistisiksi numerot olisivat paisuneet, jos Kanada olisi pelannut täydellä vaihteella ottelun alusta asti.

Tiia-Riitta Reima sai maaleillaan Kanadan kavahtamaan välierässä.
Kuva © Getty Images

Suomen turnaus noudatti ennalta laadittua käsikirjoitusta, kun Kiina kaatui alkukankeuden jälkeen 4−0, eikä Saksakaan ollut yllätysvalmis (3−1). Jutun juoni jatkui tuttuna myös ensimmäisessä välierässä. Kanada meni reilussa kahdeksassa minuutissa 2−0-johtoon, ja sen odotettiin menevän menojaan. Sen sijaan Tiia-Riitta Reiman tasoitusmaalit olivat pienimutoinen yllätys. Kun Katja Riipi onnistui vielä kertaalleen, olikin kahden erän jälkeen johdossa Suomi. Sensaatio olisi ollut liikaa pyydetty, sillä päätöserässä Kanada otti tilanteen vakavasti, teki viisi maalia ja marssi finaaliin.

Illalla Yhdysvallat jätti Ruotsin aseettomaksi, muttei antanut samanlaista kylvetystä kuin Kanada alkulohkossa. Amerikkalaiset tyytyivät "vain" neljän maalin voittoon. Kaksi päivää myöhemmin ratkaistiin mitalit. Siinä vaiheessa tiedettiin jo, että myös miesten turnauksessa nähtäisiin täysamerikkalainen finaali, ja näin ollen kotiyleisö sai täyspotin.

Ruotsi sai lohtua naisten pronssista kolmen epäonnistuneen arvoturnauksen jälkeen. Evelina Samuelssonin kahdella maalilla Ruotsi otti voiton tiukassa ottelussa, jossa kumpaakin joukkuetta rasitti henkisesti ja fyysisesti välierän tylytys. Kuilu tasoa ylemmäs oli vielä kovin laaja. Ennen turnausta oli Ruotsin jääkiekkoliitto harkinnut vakavasti, kannattiko joukkuetta edes lähettää kisoihin.

Naganon jälkeen Kanada oli voittanut kolmesti maailmanmestaruuden, ja olympiakulta oli kenties tähtiin kirjoitettu.

Kanada haki revanssia Naganon finaalitappiosta. Yhdysvallat oli voittanut kahdeksan edellistä kohtaamista, ja sillä oli täysi syy uskoa ennakkosuosikin statukseen. Kanada oli toista mieltä. Se aloitti ryminällä ja vähän alle kahden minuutin pelin jälkeen Caroline Ouellet vei vaahterapaidat johtoon. Kathryn King tasoitti toisen erän alussa saatuaan oivallisen syötön Naganon sankarilta Cammi Granatolta. Lukemat olivat tasan, mutta ottelu siirtyi asteittain Kanadan haltuun. Haley Wickenheiser ja Jayna Hefford nykäisivät Kanadan kahden maalin päähän.

Yhdysvallat lähti päätöserään liukkaalla luistimella, ja Kim St-Pierre sai venyä parhaimpaansa Kanadan maalilla. Vasta kolme ja puoli minuuttia ennen loppua Karyn Bye viimeisteli Yhdysvaltain kavennuksen, mutta silloin oli jo liian myöhäistä. Kandan voitonjuhlissa purkautui neljän vuoden odotus. Käytännössä naisten jääkiekkoilun arvoturnaukset olivat tasaväkistä kädenvääntöä Kanadan ja Yhdysvaltain välillä. Naganon jälkeen Kanada oli voittanut kolmesti maailmanmestaruuden, ja olympiakulta oli kenties tähtiin kirjoitettu.

» Lähetä palautetta toimitukselle