Norris Trophy -ennustus: Uudet nimet yrittävät vallata puolustajien herruutta

NHL / Artikkeli
23-vuotias Seth Jones oli jo viime vuonna Norris-äänestyksen neljäs.
Kuva © Getty
Norris Trophysta eli NHL:n parhaalle puolustajalle annettavasta palkinnosta kilpailee jälleen tusinan verran NHL:n kokonaisvaltaisinta puolustajaa. Vuosi toisensa jälkeen ehdokkaina ovat samat herrat, mutta Jatkoaika ennustaa parin uuden kasvon nousevan Norris-ehdokkaiksi tänä vuonna.

NHL on palkinnut kauden parhaan puolustajan vuodesta 1954 asti James Norris Memorial Trophylla. Palkinto on saanut nimensä entisen Detroit Red Wings omistajan James E. Norrisin mukaan. Bobby Orr voitti palkinnon kahdeksan kertaa peräkkäin vuosina 1968-1975, mutta viimeisenä viitenä vuotena palkinto on mennyt joka kerta eri osoitteisiin. Viime kaudella palkinto ojennettiin erittäin vahvan ja kokonaisvaltaisen kauden Tampa Bay Lightningin paidassa pelanneelle Victor Hedmanille.

Viime kausina NHL:n takalinjoja ovat dominoineet tutut nimet, mutta ilmassa on ollut merkkejä tulevasta sukupolven vaihdosta. Puolustajien rooli on viime vuosina korostunut vahvasti hyökkäyksen tukemisessa, mikä näkyy myös siinä, että peräti seitsemän puolustajaa teki vähintään 60 pistettä viime kaudella.

Norris Trophy annetaan puolustajalle, joka on esittänyt kokonaisvaltaisinta pelaamista pelipaikallaan koko kauden läpi. Tämä tarkoittaa, että ainoastaan puolustajien pistepörssin voitto ei takaa edes ehdokkuutta. Tämän sai esimerkiksi John Carlson huomata viime kaudella. Norris Trophysta äänestävät vuosittain PHWA:n (Professional Hockey Writers' Association) jäsenet.

Yksi asia, joka kannattaa ottaa huomioon on se, että on joukkueita, joissa pelaa monta loistavaa puolustajaa − kuten Erik Karlsson, Brent Burns, Marc-Edouard Vlasic San Jose Sharksissa ja Nashville Predatorsin puolustuksen "Big Four". Näiden joukkueiden puolustajilla on historiassa ollut tapana "syödä toistensa" ääniä. Tästä esimerkkinä on se, että viime vuosien Norris-voittajat ovat olleet joukkueensa selviä ykköspuolustajia.

Victor Hedman, Tampa Bay Lightning

Victor Hedmanin pelaaminen on viime kausina ollut erittäin vahvaa pelin jokaisella osa-alueella, ja ei olekaan ihme, että Hedman oli ehdolla vuonna 2017 ja voitti vuonna 2018 Norris Trophyn. Hedman täyttää kaikki kriteerit, joilla hyviä puolustajia mitataan. Hän oli puolustajien pisteissä viides ja tehdyissä maaleissa jaetulla ykkössijalla.

Hedman oli plus/miinus-tilaston toinen lukemalla +32, pelasi viidenneksi eniten minuutteja NHL:ssä − keskimäärin lähes 26 minuuttia ottelua kohden −, ja mikä tärkeintä, hän on joukkueensa ehdoton ykköspuolustaja ja johtohahmo.

Hedman on isokokoinen pelaaja, ja hänen pelissään yhdistyvät voima sekä kiekollinen taito. Hedman on niitä harvoja pelaajia, jotka pystyvät yksin ohjaamaan pelin kulkua ja tekee kanssapuolustajistaan parempia pelaajia. Ruotsalaistähti pyörittää siniviivalta yhtä NHL:n tehokkainta ylivoimaa ja tappaa joukkueelleen myös jäähyjä.

Ilta toisensa jälkeen Hedman pelaa vastustajien kärkiketjuja vastaan ja onnistuu kuitenkin dominoimaan peliä. Näiden tilastojen perusteella on helppo ymmärtää, miksi Hedman on jälleen yksi Norris Trophyn voittajaehdokkaista.

John Carlson, Washington Capitals

28-vuotias Carlson on edellisillä kausilla kärsinyt hieman loukkaantumisista, mutta hän on kuitenkin kaikessa hiljaisuudessa kiivennyt kohti NHL:n puolustajien eliittiä. Tästä on hyvä osoitus viime vuoden puolustajien pistepörssin voitto 68 pisteellä ja Norris-äänestyksen viides sija.

Carlson on ylivoimaspesialisti ja johtaa viivalta yhtä NHL:n vaarallisinta ylivoimaviisikkoa. Tehot puhuvat Carlssonin ylivoimataitojen puolesta, sillä 68 pisteestä 32 syntyi ylivoimalla. Ainoastaan Philadelphia Flyersin Shayne Gostisbehere teki enemmän pisteitä ylivoimalla.

Aivan kuten Hedman, Carlsonkin pelaa illasta toiseen suuria minuuttimääriä, mutta vielä pientä kehitettävää amerikkalaisella on puolustussuuntaan pelaamisessa, sillä hänen plus/miinus-saldonsa näytti tasan nollaa runkosarjan lopussa. Täytyy kuitenkin pitää mielessä, että Carlson teki melkein puolet pisteistään ylivoimalla, mikä heijastui plus/miinus-lukemaan.

Carlson oli myös joukkueensa ehdoton ykköspuolustaja ja johdatti joukkueensa viime keväänä Stanley Cup -voittoon tekemällä 24 pelissä 20 pistettä. Carlson palkittiinkin hyvistä suorituksistaan uudella sopimuksella, jonka palkkakattoon vaikuttava summa on kahdeksan miljoonaa dollaria.

Uuden sopimuksen myötä hän on yhdessä Burnsin kanssa NHL:n toiseksi parhaiten palkattu puolustaja, edessään ainoastaan Nashville Predatorsin P.K Subban. Hän ei ole myöskään vielä ollut Norris Trophy -ehdokas, joten saattaa olla, että äänestäjät pohtivat nyt olevan niin sanotusti "Carlsonin vuoro".

Seth Jones, Columbus Blue Jackets

Columbus Blue Jacketsin takalinjoja johtaa viime vuonna todellisen läpimurtonsa tehnyt 23-vuotias Jones. Nashville Predators varasi Teksasissa syntyneen Jonesin koko vuoden 2013 varaustilaisuuden neljäntenä pelaajana, minkä jälkeen amerikkalaispuolustajan kehityskäyrä on näyttänyt suoraan ylöspäin.

Vuonna 2016 Jones kaupattiin Blue Jacketsiin vaihdossa keskushyökkääjä Ryan Johanseniin. Tämän vaihdon jälkeen Jones on ottanut roolinsa Blue Jacketsin johtohahmona, ja nuori puolustaja olikin viime vuonna Norris-äänestyksen neljäs.

Jonesin pelissä on paljon samaa kuin pari vuotta vanhemmalla Hedmanilla. Hän on isokokoinen, vahva ja taitava kiekon kanssa. Viime kaudella Jones tehtaili 57 pistettä ollen puolustajien pistepörssin kymmenes. Tulevalla kaudella voi odottaa vielä korkeampaa pistemäärää, sillä Jones on vuoden kokeneempi ja saanee lisää tulitukea lahjakkaalta  pakkipariltaan Zach Werenskiltä.

Blue Jacketsin ylivoimaa pyörittävä Jones on elementissään siniviivan pelintekijänä ja onnistuikin tekemään viime kaudella 24 ylivoimapistettä. Pelkkä ylivoimakone Jones ei kuitenkaan ole, sillä hän pelaa myös alivoimaa eikä pelkää maalinedustan vääntöjä.

Kuten muut Norris-kaliiberin pakit, Joneskin pelaa suuria minuuttimääriä. Runkosarjassa hän pelasi keskimäärin 24 ja puoli minuuttia per peli, mutta mikä osoittaa Jonesin tärkeyden Blue Jacketsille, on hänen keskimääräinen peliaikansa pudotuspeleissä. Kuudessa pudotuspelissä Jones urakoi nimittäin yli 30 minuuttia per peli.

Jones on vielä nuori, mutta erittäin kypsä pelaaja, joka taitaa pelin kaikki osa-alueet. Mikäli Blue Jackets onnistuu taistelemaan Metropolien divisioonan kärkipaikasta, noussevat Jonesin osakkeet äänestäjien silmissä, ja hän voi hyvinkin kauden jälkeen olla Las Vegasissa NHL:n palkintogaalassa noutamassa uransa ensimmäistä Norris Trophya.

» Lähetä palautetta toimitukselle