Naisten MM-kisojen B-lohko: Suomi on uuden haasteen edessä, Ranska haluaa säilyttää paikan pääsarjatasolla

MAAJOUKKUE / Artikkeli
Vain lohkovoitto kelpaa Suomelle.
Kuva © Samuli Huikuri - https://www.instagram.com/shuikuri/

B-lohkon jokaisessa ottelussa on panosta. Kolme parasta pääsee puolivälieriin ja pääsemällä lohkon ensimmäiseksi välttää suurella todennäköisyydellä Pohjois-Amerikan joukkueet pudotuspelien ensimmäisessä vaiheessa. 

Suomi

Naisleijonien joukkueessa on jälleen kerran muutamia uusia kasvoja. Maalivahtiosasto on kokenut suurimman muutoksen. Anni Keisala jatkaa edelleen ykkösvahtina, mutta toisen pelaavan maalivahdin paikasta ovat nyt kilpailemassa aikuisten arvokisojen ensikertalaiset Emilia Kyrkkö ja Sanni Ahola.

Puolustuspäässä taitojaan esittelevät Nelli Laitinen ja Sanni Rantala. He ovat oppineet pelaamaan yhteen ja muodostavat usein pakkiparin maajoukkueen turnauksissa. Rantala ja Laitinen olivat joukkuekavereita myös kaudella 2021-2022 pelatessaan Kiekko-Espoossa. Pakkiparille on tiedossa vastuuta myös näissä kisoissa ja varmasti heidät nähdään myös ylivoimapelissä.

Maajoukkuedebyytin aikuisten tasolla pääsee tekemään Oona Havana. 18-vuotias Kärppien hyökkääjä pelasi päättyneen liigakauden piste per peli -tahdilla. Hyökkäyspäähän kokemusta tuo ykkösketjussa viihtynyt Petra Nieminen. Nieminen onkin ainoa edellisten kisojen ykkösketjun pelaaja, joka valittiin mukaan Kanadan kisoihin.

Ruotsi

Maalivahtisosasto on kokenut muutoksia, ainoastaan edellisten kisojen ykkösmaalivahtina torjunut Emma Söderberg on edelleen mukana. Peliajasta Söderbergin kanssa taistelemassa ovat Sara Grahn ja Tindra Holm. Holmille kisat ovat ensimmäiset aikuisten maajoukkueessa.

Puolustuspäästä on ehdottomasti nostettava esiin 17-vuotias Mira Jungåker, joka valittiin myös vuoden 2023 alle 18-vuotiaiden tyttöjen MM-kisojen parhaaksi puolustajaksi. Alkavat kisat ovat jo toiset aikuisten arvokisat Jungåkerille, hän edusti Ruotsia myös vuoden 2022 kisoissa. Tuolloinkin kokonaispeliaika oli reilu 100 minuuttia.

Viidettä kauttaan NCAA:ssa pelaava hyökkääjä Sara Hjalmarsson on tärkeä ykkösketjun palanen. Hjalmarsson on kuluneella kaudella iskenyt 44 pistettä (24+20) seurajoukkueessa. Pitkään maajoukkueen mukana olleelta Hanna Olssonilta odotetaan tehoja ja onnistumisia. Frölundaa edustava Olsson kerrytti pistetiliään runkosarjassa 106 pisteen verran (37+69).

Ranska

Ranska nousi takaisin pääsarjatasolle muutaman vuoden jälkeen. Espoon 2019 kisoissa joukkue jäi viimeiseksi ja tippui silloin I-divisioonaan.

Ranskan maalivahdit ovat joukkueen suurin kysymysmerkki. Naisten Liigassa alkukaudella kaksi ottelua pelannut Margaux Mameri on toistaiseksi jäänyt varavahdiksi kaikissa aikuisten arvokisaedustuksissa. Caroline Lambert on torjunut maajoukkueen mukana edellisen kerran 2019. Arvokisadebyyttinsä tekee 22-vuotias Justine Crousy Théode.

Puolustuksesta löytyy suomalaisille tuttu pelaaja. HIFK:n varakapteeni Athéna Locatelli on joukkueensa yksi kokeneemmasta päästä olevista pelaajista. Naisten Liigassa pisteitä kertyi 29 (6+23). Kanadan yliopistossa pelaavalla Mia Väänäsellä on sekä Ruotsin, että Ranskan kansalaisuudet. Väänänen oli edellisenä keväänä nostamassa joukkuetta pääsarjatasolle. Tuolloin pistetili jäi avaamatta.

Hyökkäyspäässäkin vilisee Naisten Liigan seuraajille tuttuja nimiä. Locatellin seurakaveri Clara Rozier ja vuosina 2020-2022 TPS:ää edustanut Estelle Duvin ovat mukana maajoukkueessa. Myös heillä kahdella on kokemusta maajoukkuetoiminnasta jo alle 18-vuotiaiden tyttöjen joukkueesta asti. Espoon kisoissa mukana ollut Chloé Aurard olisi halunnut jo tuolloin pelata Suomea vastaan, nyt hän pääsee sen vihdoin kokemaan.

Seurakaverit Athéna Locatelli ja Sanni Vanhanen joutuvat MM-kisoissa pelaamaan toisiaan vastaan.

Saksa

Tanskan kisoissa Saksa sai juuri ja juuri pidettyä paikan pääsarjatasolla. Tuosta joukkueesta vain yksi maalivahti on mukana Kanadan kisoissa. Sandra Abstreiter jatkaa luultavasti ykkösvahtina ja Johanna May jakaa torjuntavastuun. 17-vuotias Chiara Schultes on ottamassa oppia vanhemmilta kollegoiltaan.

Puolustuspäässä Katarina Jobst-Smithille on taas luvassa useita peliminuutteja. 2022 kisoissa hän kellotti eniten peliaikaa kenttäpelaajista, reilut 99 minuuttia neljässä ottelussa. Aikuisten maajoukkuedebyytin pääsee tekemään 17-vuotias Charlott Schaffrath. Schaffrath on edustanut Saksaa alle 18-vuotiaiden tyttöjen kisoissa kahdella kaudella.

Kaksossiskot Lilli ja Luisa Welcke nähdään hyökkäyksen mukana. Tähän asti he ovat pelanneet aina samoissa seurajoukkueissa. Tällä hetkellä siskokset pelaavat NCAA-sarjaa Mainen yliopistossa. Pisteiden valossa kulunut kausi on ollut myös tasainen, Lilli keräsi 21 pistettä (6+51) ja Luisa 22 pistettä (8+14). Tanskan kisoissa he pelasivat usein samassa ketjussa, joten luultavasti heidät nähdään taas yhtä aikaa jäällä.

Unkari

Unkari luottaa edellisten MM-kisojen maalivahtikolmikkoon. Anikó Németh torjui tuolloin joukkueen jokaisessa ottelussa ja jatkaa varmasti ykkösvahtina myös Kanadan kisat. Némethin hyvä vire antaa joukkueelle pienen mahdollisuuden taistella voitoista.

Puolustuksesta löytyy maalivahti Némethin kaksoissisko Bernadett Németh, jolla on siskonsa tapaan suuri rooli maajoukkueessa. Tanskan kisoissa hän pelasi kuudessa ottelussa noin 130 minuuttia ja peliaikaa on jälleen kerran luvassa rutkasti. 185-senttinen Sarah Knee on puolustuksen toinen tärkeä palanen. Knee on tuttu nimi Naisten Liigasta, sillä hän saapui loppukaudeksi vahvistamaan KalPan puolustusta.

Kaksi maajoukkueen hyökkääjää ovat myös seurakavereita. Metropolitan Rivetersiä kaudella 2022-2023 edustaneet Fanni Garát-Gasparics ja Réka Dabasi saivat kutsun MM-kisoihin. Kummallakin on kokemusta maajoukkuetoiminnasta jo reilun kymmenen vuoden ajalta, niin tyttöjen kuin naisten kisoista.

» Lähetä palautetta toimitukselle