Elisa Holopainen on ollut Naisten Liigan alkukauden paras pelaaja.

Naisten Liigan säväyttävimmät pelaajat pelipaikoittain: Maajoukkuetähtien läsnäolo näkyy, mutta uusiakin nimiä on noussut esiin

Artikkeli
Naisten Liigan runkosarjaa on takana noin neljännes, joten on tullut aika nimetä sarjan viisi otteillaan säväyttänyttä pelaajaa kultakin pelipaikalta nähtyjen suoritusten perusteella. Listoille pääsee mukaan niin Naisleijonien huippupelaajia kuin tähteydestä unelmoivia nuoria.

Jatkoajan toimittaja Lassi Seppä on seurannut alkukaudella tiiviisti Naisten Liigaa, sen joukkueita ja pelaajien edesottamuksia. Kukin joukkue on nyt pelannut kahdeksan ottelua, mikä tarkoittaa sitä, että 36 matsia kattavasta runkosarjasta on takana noin neljännes.

Tässä artikkelissa Seppä listaa omasta mielestään viisi pelipaikkojensa säväyttävintä onnistujaa. Valinnat eivät rinnastu suoraan pistepörssiin tai muihin tilastoihin, mutta tietysti niistäkin on jotain pääteltävissä. Pääasiassa listat perustuvat Sepän omiin havaintoihin ja näkemykseen siitä, ketkä ovat esiintyneet maininnan arvoisesti.

Maalivahdit

1. Emilia Kyrkkö, Team Kuortane, 7 ottelua, 94,3%

18-vuotias maalivahti on jatkanut siitä, mihin Tyttöleijonissa MM-pronssiin päättyneessä turnauksessa jäi. Kyrkön otteet ovat kenties isoin yksittäinen syy siihen, miksi Team Kuortane keikkuu sarjataulukossa korkealla.

Emilia Kyrkkö on ollut alkukauden paras maalivahti Naisten Liigassa.

2. Salla Sivula, HPK, 5 ottelua, 91,8%

Ennakkoon melko tasaiseen maalivahtikaksikkoon Sivula−Margaux Mameri liittyi vielä lokakuun koeaikasopimuksella Noora Räty. Kokenut Räty tietysti halutessaan pelaisi käytännössä milloin haluaa, mutta toistaiseksi Sivula on kantanut päävastuun myös suhteessa ranskalaiseen Mameriin.

Sivula on kannatellut hämeenlinnalaisia yksittäisissä otteluissa ja torjunut isoja määriä kiekkoja harva se ilta. HPK:n ei tarvitse olla maalivahtitilanteestaan huolissaan.

Salla Sivula on kannatellut HPK:ta tiukoilla hetkillä.

3. Tiia Pajarinen, Kiekko-Espoo, 5 ottelua, 92,9%

Hallitsevan mestarin veräjänvartija Pajarinen on pelannut hyvän alkukauden. Hän on jakanut vastuuta jonkun verran muidenkin torjujien kanssa, mutta tolppien väliin asettuessaan hän on auttanut espoolaisia taistelemaan voitoista.

Pajarinen pitää huolen siitä, että Kiekko-Espoo ei valahda kauden aikana kärkimittelöistä mihinkään.

Tiia Pajarinen tietää, mitä menestyminen vaatii.

4. Tiina Ranne, KalPa, 5 ottelua, 92,0%

Hurjasti täksi kaudeksi vahvistunut KalPa luottaa edelleen tuttuun Ranteeseen. Kuopiolaisten maalivahtiosastolle saapui myös ulkomailla marinoitunut Aino Laitinen, mutta 27-vuotias Ranne on pitänyt roolistaan kiinni.

Ranne on vakuuttanut rauhallisella pelillään ja vakaalla olemuksellaan. Tällaisen maalivahdin edessä on turvallista pelata.

Tiina Ranne on napsinut kiekkoja hyvällä prosentilla.
Kuva © Samuli Huikuri - https://www.instagram.com/shuikuri/

5. Juuli Kivimäki, Ilves, 5 ottelua, 91,2%

Ilveksen alkukausi on ollut sanalla sanoen vaikea. Pohjakerrokseen valahtanut tamperelaisryhmä on ollut ilta toisensa jälkeen vaikeuksissa kovia vastustajia vastaan. Maalivahtipeli on kuitenkin pääasiassa toiminut, kiitos Kivimäen.

Kivimäki torjui tupsukorville kauden ensimmäisen voiton nollapelillä HPK:sta.

Juuli Kivimäellä on riittänyt hommia Ilves-maalilla.

Niukasti maalivahtien listan ulkopuolelle jäivät: Kiia Lahtinen (HIFK), Olivia Last (RoKi) ja Mila Houni (TPS)

Puolustajat

1. Elli Mäkelä, KalPa, 8 ottelua, 5+8=13

Nuori ja taitava Mäkelä on ottanut alkukaudella roolia Sanni Rantalan ollessa osittain sivussa. 21-vuotias pakki on vastannut huutoon ja pystynyt tukemaan hyökkäyksiä sekä pelaamaan laadukkaasti puolustusuuntaan.

Mäkelä laukoo hanakasti ja osaa etsiytyä hyviin vetopaikkoihin. Hänellä on selvästi hyvät pelurin vaistot.

Elli Mäkelän alkukausi on ollut tehokas.
Kuva © Timo Savela

2. Athéna Locatelli, HIFK, 8 ottelua, 2+7=9

31-vuotias ranskalainen on pelannut jo pitkään HIFK:ssa. Hän tietää, mitä Naisten Liigassa hyvin pelaaminen vaatii ja Locatelli toteuttaakin oppimiaan asioita illasta toiseen.

Locatelli on kauttaaltaan laadukas puolustaja ja vaikkei hän ehkä kaikista säkenöivin yksilö jäällä olekaan, voi HIFK kiittää häntä varmaotteisuudesta.

31-vuotias Locatelli edustaa kokemusta Naisten Liigassa. Hän on HIFK:n johtava puolustaja.

3. Sanni Rantala, KalPa, 4 ottelua, 0+6=6

Naisleijoniinkin murtautunut 20-vuotias puolustaja on Naisten Liigaan supertähtitason pelaaja. Rantala on kärsinyt alkukaudella loukkaantumisista ja on näin ollen pelannut vain puolet KalPan otteluista.

Rantalan ollessa jäällä maisema vaihtuu ja vastustajat menevät vipuun. Erityisesti nuoren puolustajan pelissä pistää silmään hänen kykynsä luistella sekä liikuttaa kiekkoa.

Rantala on pääsemässä vauhtiin.

4. Emmi Mourujärvi, TPS, 8 ottelua, 4+4=8

RoKista hieman isompiin ympyröihin siirtynyt Mourujärvi on pystynyt lunastamaan Turussa hyvän roolin TPS:n puolustuksesta ja tekemään myös tulosta. Viime kaudella rovaniemeläisten kapteenina toiminut Mourujärvi sai myös TPS:ssä heti varakapteenin A-kirjaimen rintaansa.

Mourujärvi on aloittanut TPS:ssä terävästi.

5. Siiri Yrjölä, HIFK, 8 ottelua, 4+4=8.

HIFK:n hurjassa ryhmässä nuori Yrjölä on ollut Locatellin ohella johtavia puolustajia. Tyttöleijonissa viime MM-kisoissa esiintynyt 18-vuotias pelaaja on osoittanut, ettei hänen päätään kylmää edes Stadin kirkkaat valot.

Siiri Yrjölästä on kasvamassa laadukas puolustaja.

Niukasti puolustajien listan ulkopuolelle jäivät: Jutta Stoltenberg (HPK), Aino Krook (Team Kuortane) ja Ada Ukkola (Lukko).

Hyökkääjät

1. Elisa Holopainen, KalPa, 6 ottelua, 11+10=21

Naisleijonien edellisten MM-kisojen parhaalta maalintekijältä ei voinut muuta odottaakaan, kuin silkkaa dominanssia kotimaan pääsarjassa. Holopainen on todellakin osoittanut olevansa niin sanotusti omassa luokassaan. Joukkuekaverinsa Rantalan tavoin hän pystyy päihittämään vastustajia silkalla luisteluvoimalla.

Holopainen on Naisten Liigaan ylivoimainen osaaja.
Kuva © Samuli Huikuri - https://www.instagram.com/shuikuri/

Holopaisen laukaus on myös ylivertainen Naisten Liigassa. Kun liukkaan laitahyökkääjän päästää nokikkain maalivahdin kanssa,voi suurin piirtein jo aavistaa, mitä tuleman pitää.

2. Sanni Vanhanen, HIFK, 8 ottelua, 10+11=21

Tähän mennessä uransa pääsääntöisesti poikien sarjoissa viettänyt 17-vuotias superlahjakkuus vaihtoi täksi kaudeksi tutun Tampereen Helsinkiin ja HIFK:hon. Naisleijonissa Vanhanen on toistaiseksi ollut alempien ketjujen roolissa, mutta ykkösvitjan rooli punapaidoissa on osoittanut, että hän on valmis vastuunkantoon.

Kauden edetessä on hyvin mielenkiintoista nähdä, millaisiin suorituksiin tämä suomalaisen naiskiekon tulevaisuuden suuri nimi yltää.

Sanni Vanhanen on tullut ryminällä Naisten Liigaan.

3. Michaela Pejzlová, HIFK, 6 ottelua, 7+10=17

Vanhaselle pelillistä mentorointia on antanut ketjukaveri, tšekkiläinen Pejzlová. 25-vuotiaan neurotieteiden opiskelijan aivoituksia on ilo katsella kaukalossa jokaisena peliviikonloppuna.

Pejzlová ei pelannut HIFK:n kahdessa edellisessä kamppailussa, joten toivoa sopii, ettei hän joudu huilaamaan enempää otteluita. Se olisi negatiivinen asia hänelle itselleen, HIFK:lle ja koko Naisten Liigalle.

Pejzlová on yksi Naisten Liigan parhaista ulkomaalaispelaajista.
Kuva © Sirpa Pöyhönen - sirpa.poyhonen@jatkoaika.com

4. Oona Havana, Kärpät, 8 ottelua, 8+4=12

Kärppien nuoren joukkueen nuori johtaja. Ykkösketjun keskushyökkääjä Havana on hyvä laukomaan ja hänellä on hyvä pelikäsitys. Tyttöleijonissakin isossa roolissa pelannut Havana pyrkii tavoitteellisesti urallaan eteenpäin ja tekee töitä kiekkouransa eteen.

Havanalla vaikuttaa olevan myös näkemyksiä siitä, miten Naisten Liigan tulisi kehittää itseään ja pelaajiaan. Hänen kaltaisensa nuoret ja sanavalmiit pelaajat ovat lajille kuin lajille arvokkaita.

Oona Havanalla on kirkas uratulevaisuus.
Kuva © Sirpa Pöyhönen - sirpa.poyhonen@jatkoaika.com

5. Jenna Hietala, KalPa, 8 ottelua, 11+5=16

Viime kaudella RoKin ylivertainen ykköspelaaja Hietala jätti täksi kaudeksi Lapin taakseen ja muutti Kuopioon, jossa KalPa rakensi yhden mestarisuosikkijoukkueista. Hyppäys Naisten Liigan heikoimpiin joukkueisiin kuuluvasta RoKista kärkinippuun ei ole ihan kirkossa kuulutettu onnistumaan.

Hietala on kuitenkin kahdeksan pelin jälkeen Naisten Liigan pistepörssissä neljäntenä, eikä vähiten siksi, että hän latoi Lukon verkkoon hurjat tehot 5+4=9. Hän on myös pisteiden teon lisäksi tehnyt keskushyökkääjälle tyypillisiä pelillisiä asioita hyvin.

Jenna Hietalan ensimmäiset pelit KalPa-paidassa ovat sujuneet hyvin.
Kuva © Samuli Huikuri - https://www.instagram.com/shuikuri/

Niukasti hyökkääjien listan ulkopuolelle jäivät: Aliisa Toivonen (Lukko), Tereza Pistekova (TPS) ja Pauliina Salonen (TPS)

Muokattu: 6.10.2022, kello 13.59: Elli Mäkelän ikä korjattu.

» Lähetä palautetta toimitukselle