Naisten Liigan runkosarjassa ovat ratkaisun hetket käsillä

Muut Sarjat / Artikkeli
Kärpät taistelee yhä tiukasti runkosarjan voitosta.
Kuva © Sirpa Pöyhönen - sirpa.poyhonen@jatkoaika.com
Naisten Liigassa ratkaistaan viikonloppuna puolivälieräparit. Sijat 5−8 ovat jo ratkenneet, mutta runkosarjan voitosta käydään vielä tiukkaa kamppailua.

Naisten Liigan runkosarja pelataan tällä kaudella uudella tavalla. Ensin pelattiin kaksinkertainen 20 ottelun alkusarja, jonka jälkeen kuusi parasta jatkoi ylempään jatkosarjaan. Neljä viimeistä sai alempaan jatkosarjaan seurakseen Mestiksen kaksi kärkijoukkuetta. Alemmasta jatkosarjasta kaksi parasta pääsee puolivälieriin.

Alkusarjaa hallitsi ylivoimaisesti Kiekko-Espoo. Ylemmässä jatkosarjassa joukkue on kuitenkin yllättäen rämpinyt syvissä vesissä. Alkusarjassa hankittu 14 pisteen etumatka on silti ollut toistaiseksi riittävä, ja Kiekko-Espoo on yhä kiinni runkosarjan voitossa. Eroa kakkosena olevaan Kärppiin on kolme pistettä. Ykköspaikasta taistelee Kiekko-Espoon ja Kärppien lisäksi KalPa, joka on neljän pisteen päässä kärkipaikasta. Myös neljäntenä oleva HPK tulee olemaan hyvissä asemissa puolivälierien alkaessa, mutta runkosarjan voittoon se ei voi enää yltää.

Kärkipaikkaa tavoittelevilla joukkueilla on vielä kaksi peliä jäljellä. Kiekko-Espoo kohtaa kahdesti Kuortaneen. KalPa ja Kärpät pelaavat kerran vastakkain. Lisäksi KalPalla on vastassa Ilves ja Kärpillä HPK. Kiekko-Espoolla siis vaikuttaisi olevan helpoin loppuohjelma, mutta jos sen maalintekotaito on yhä hukassa, muilla on hyvät mahdollisuudet kiriä ohi.

Kiekko-Espoo on kiinni runkosarjan voitossa.

Sijat 5-8 ovat sen sijaan jo ratkenneet. Viidenneksi sijoittuu tasaisesti pelannut Kuortane, ja kuudes sija menee Ilvekselle, joka selvisi juuri ja juuri ylempään jatkosarjaan. Ilves on viime kauden hopeamitalisti, joten muutos entiseen on ollut iso.

Alempaa jatkosarjaa on odotetusti hallinnut HIFK, joka menetti niukasti Ilvekselle ylemmän sarjan paikan. Sarjan yllättäjä on ollut Sport, joka voitti alkusarjassa ainoastaan kaksi ottelua. Moni uskoi Sportin taistelevan tänä vuonna vain sarjapaikastaan, mutta joukkue piristyi jatkosarjassa ja nappasi itselleen viimeisen pudotuspelipaikan. Puolivälierissä kyyti voikin sitten olla taas kylmää, kun vastustajaksi tulee ylemmän sarjan voittanut joukkue. HIFK puolestaan saa vastaansa ylemmän sarjan kakkosen.

Kun muut jatkavat pudotuspeleihin, alemman jatkosarjan neljä muuta joukkuetta eli APV, RoKi, Lukko ja TPS pelaavat kaksinkertaisen sarjan, jossa ratkotaan joukkueiden ensi kauden sarjataso. Kaksi parasta jatkaa Naisten Liigassa ja kaksi viimeistä aloittaa syksyn Mestiksen karsintasarjassa.

Pudotuspelit pelataan paras viidestä -järjestelmällä. Mestari on selvillä viimeistään lauantaina 21.3. Siitä onkin enää reilu viikko siihen, että naisten MM-kisat alkavat Kanadan Halifaxissa. Naisten Liigan pronssimitalit ratkaistaan yhdellä voitolla lauantaina 14.3.

» Lähetä palautetta toimitukselle