Naisten Liigan kuukausikatsaus: Sportin voittosarake pysyy edelleen koskemattomana, TPS:n ranskalaiskaksikko kerryttivät pistesaldoaan

Naisten Liiga / Artikkeli
Oona Mäki on päässyt torjuntatöihin Sportin maalilla.
Kuva © Sirpa Pöyhönen - sirpa.poyhonen@jatkoaika.com

Koronaepidemia on vaikuttanut Naisten Liigaan lokakuun aikana aiheuttamalla ottelusiirtoja parin joukkueen osalta. Sarja on kuitenkin jatkunut koko ajan ja pelitaukoa viettäneet Sport ja Kuortane ovat jo päässeet takaisin mukaan. 

Sportin tilanne on tällä hetkellä melko toivoton. Kaikista alkukauden otteluista on taskussa tappio ja kuukauden ainoa ottelu päättyi KalPan murskavoittoon 14–1. Koronavirustilanteen pahentuessa Pohjanmaalla Sport joutui siirtämään otteluitaan ja peleihin ennättikin tulla kuukauden tauko. Vaikka harjoittelua oli pystytty jatkamaan erityisjärjestelyin, on pelituntuma edelleen kateissa.

HPK:n viiden ottelun tappioputki katkesi Ilveksen vieraana. Voittojen tielle palattuaan joukkue on onnistunut saamaan täydet pisteet myös ennakkosuosikilta KalPalta. Anniina Kaitala hiljensi kuopiolaisten kotihallin tekemällä voittomaalin alivoimalla vain 12 sekuntia ennen päätössummeria.

TPS:n ranskalaiset pelaajat Estelle Duvin ja Lara Escudero ovat jatkaneet hyviä otteitaan myös lokakuussa. Duvin kasvatti pistetiliään 16 pisteellä (6+10) ja Escudero puolestaan kahdeksalla (5+3). He myös johtavat joukkueensa sisäistä pistepörssiä. Marraskuun osalta on odotettavissa lisää onnistumisia kummaltakin pelaajalta.

Estelle Duvin on päässyt riemuitsemaan useaan otteeseen lokakuun aikana.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti

Kiekko-Espoon lokakuu oli voiton juhlaa, ainoa tappio kärsittiin kuun ensimmäisessä ottelussa Kuopiossa. Yksilötasolla nähtiin myös onnistumisia, kun maalivahti Alexandra Väyrynen pelasi ensimmäisen Naisten Liigan ottelun päästäen ainoastaan yhden maalin Lukkoa vastaan. Ottelu päättyi espoolaisten voittoon lukemin 9–1.

Sarjataulukossa ei ole tapahtunut muutoksia kolmen viimeisen joukkueen osalta, jumbosijaa pitää edelleen hallussaan kaikki ottelunsa hävinnyt Sport. TPS ja RoKi ovat puolestaan vaihtaneet sijoituksia keskenään, kuten myös K-Espoo sekä KalPa. 

Naisten Liigan sarjataulukko 6.11.2020:

1. K-Espoo 2,75 P/O
2. KalPa 2,64 P/O
3. HIFK 1,85 P/O
4. TPS 1,69 P/O
5. Ilves 1,62 P/O
6. HPK 1,62 P/O
7. Kuortane 1,44 P/O
8. RoKi 1,29 P/O
9. Kärpät 0,92 P/O
10. Lukko 0,27 P/O
11. Sport 0,00 P/O

Marraskuun aikana on odotettavissa jälleen pientä liikehdintää sarjataulukossa ja monella joukkueella on vielä mahdollisuus selvittää tiensä ylempään jatkosarjaan. 

Naisten Liigan kuukausikatsauksessa käydään läpi kuluneen kuukauden tapahtumat lyhyesti.

» Lähetä palautetta toimitukselle