Naisleijonien pelaaja-arviot: Olympiaensikertalaisia vilisseessä joukkueessa nähtiin muutama huippuonnistuja

MAAJOUKKUE / Artikkeli
Suomen naisten olympiaturnaus päättyi mitalijuhliin.
Suomen naisten olympiaturnaus päättyi voitokkaasti pronssimitaleihin. Arvioimme pelaajat yksitellen odotusten ja peliesitysten mukaan. Joukkueessa oli muutamia nappisuorituksia. Toisaalta joiltain olisi odottanut nähtyä enemmänkin.

Suomen turnaus päättyi pronssiottelussa voittoon Sveitsistä maalein 4−0. Naisleijonat lähtivät olympialaisiin päävalmentaja Pasi Mustosen johdolla, mutta hänen lähdettyä kotiin perhesyiden vuoksi kisat luotsasi loppuun Juuso Toivola.

Naisleijonissa oli peräti 11 olympialaisten ensikertalaista. Arvioimme Suomen joukkueen pelaajat yksi kerrallaan.

Maalivahdit

Anni Keisala

7 ottelua, torjuntaprosentti 91,5, päästettyjä maaleja/ottelu 2,56

Kovan rumban keskellä Keisala piti loistavasti päänsä kylmänä ja keskittyi itselleen ominaisella tavalla vain torjumiseen. Kiekot todella tarttuivat vakuuttavasti, vaikka kenties Kanada-ottelussa hän joutui hieman epäkiitolliseen asemaan. Keisala lunasti ne ykkösmaalivahtiin kohdistuneet odotukset, jotka hänen harteilleen asetettiin.

Meeri Räisänen

1 ottelu, torjuntaprosentti 80,0, päästettyjä maaleja/ottelu 10,50

Räisänen sai aloittaa Suomen toisen ottelun Kanadaa vastaan. Kamppailun alku sujui kokeneelta veskarilta hyvin, mutta ote kirposi muun joukkueen suorituksen tason laskun mukana.

Eveliina Mäkinen

Ei pelannut

Naisleijonien kolmas maalivahti.

Puolustajat

Jenni Hiirikoski

7 ottelua 0+5=5, 4min, -3

Hiirikosken merkitys oli jälleen iso sekä pelillisesti että varmasti myös henkisesti. Kokenut lempääläläinen sai paljon vastuuta ja oli parhaimmillaan hyvä. Hänen pelaamisessaan oli kuitenkin havaittavissa myös huonoja suorituksia. Hiirikoski tuppasi kuskaamaan kiekkoa liiaksi ja hänen avaussyöttönsä olivat välillä hyökkäyksiin lähtöjen kannalta heikkoja. Kapteeni kuitenkin johti joukkuettaan tyylikkäästi ja hänet valittiin kisojen tähdistökentälliseen.

Sanni Rantala

7 ottelua 1+1=2, 8min, -1

Nuori kiekollinen puolustaja tuli räväkästi sisään olympiaturnaukseen. Hän uskalsi pelata ja tehdä peliä edistäviä ratkaisuja. Vastapainona tuli myös virheitä, mutta kokonaiskuvassa Rantala tarjosi joukkueelle sitä mitä häneltä odotettiinkin. Parhaimmillaan Rantalan peliä oli ilo katsella.

Sanni Rantala pelasi hyvin ensimmäisessä olympiaturnauksessaan.

Ronja Savolainen

7 ottelua 0+2=2, 2min, -2

Savolaiselta olisi odottanut enemmän näissä olympialaisissa. Hän ei pelannut huonosti, mutta kärkipakkiroolissaan hän olisi voinut olla näkyvämpi. Tehotilasto jäi pakkaselle. Hiirikosken pakkiparina pelaaminen sekosi välillä liikaa.

Minttu Tuominen

7 ottelua 2+1=3, 2min, -5

Kokeneeseen Tuomiseen pätevät oikeastaan samat sanat kuin Ella Viitasuohon. Hän teki perustyönsä moitteetta ja oli lisäksi tukemassa maalintekotilanteita vastustajien riesana. Tuominen pystyi käyttämään hyökkääjätaustaansa hyödykseen ja Suomen eduksi. Välillä hän jäi kuitenkin myös vastustajien liukkaiden hyökkääjien jalkoihin.

Sini Karjalainen

7 ottelua 0+0=0, 2min, -2

Jäi melko pienelle vastuulle Naisleijonien puolustuksessa, mutta teki hommansa hyvin silloin, kun häneltä sitä edellytettiin. Karjalainen ei avannut turnauksessa pistetiliään, mutta se ei toisaalta ollut hänen ensisijainen tehtävänsäkään.

Ella Viitasuo

7 ottelua 0+0=0, 0min, -2

Viitasuo ei kantanut järin valtaisaa ruutua Suomen puolustuksessa, mutta hoiti tehtävänsä jämäkästi. Hän toi takalinjoille rauhallisuutta, eikä hänen pelaamisessaan ollut mitään ylimääräistä. Perushyvä suoritus.

Nelli Laitinen

7 ottelua 2+5=7, 4min, +0

Naisleijonien puolustuksen tulevaisuuden johtaja. Olympiadebytantti pelasi kokonaisuudessaan todella vahvat kisat ja osoitti olevansa luotettava pelaaja monipuolisissa tilanteissa ympäri kenttää. Piste per ottelu -tahdilla suoritettu olympiaturnaus ja tehotilaston pysyminen pinnan yläpuolella ovat kovia juttuja.

Nelli Laitinen oli Suomen johtava puolustaja Pekingissä.

Hyökkääjät

Michelle Karvinen

7 ottelua, 3+4=7, 2 min, -2

31-vuotias Karvinen oli jälleen Suomen ykkösketjun tehopelaaja. Vaikka viimeistelikin kolme maalia, oli turnauksessa niin usein hyvissä maalipaikoissa, että paremmalla viimeistelyllä maalimäärä olisi voinut jopa tuplaantua. Ei ollut turnauksessa tehoista huolimatta totuttu itsensä, sillä turhautuminen näkyi ja mailatkin saivat välillä kyytiä. Turnauspaineet ja siviilielämän murheet toivat todennäköisesti osansa Karvisen esityksiin, mutta hän esiintyi tästä huolimatta nousujohteisesti.

Susanna Tapani

7 ottelua, 6+2=8, 0 min, -1

Suomen joukkueen ehdoton MVP. Tapani uurasti isot minuutit niin erikoistilanteissa kuin tasakentällisinkin. Viimeisteli kuusi osumaa, oli Suomen fyysisintä osastoa, karvasi tehokkaasti ja heitteli välillä pohjoisamerikkalaispelaajiakin jään pintaan. Tapani teki puolet maaleistaan Yhdysvaltoja vastaan, mikä oli kova näyttö. Turnauksen paras eurooppalainen maalintekijä karkasi pronssipelissä alivoimalla läpi ja toi 2–0-maalillaan suuren helpotuksen joukkueelleen.

Susanna Tapani muodosti yhdessä Petra Niemisen ja Michelle Karvisen kanssa tehokkaan hyökkäysketjun.

Petra Nieminen

7 ottelua, 3+5=8, 6 min, +0

Vasta 22-vuotiaana Nieminen oli jo toisissa olympialaisissa peräkkäin Suomen hyökkäyspelin tärkeimpiä hahmoja. Haki pitkään avausmaaliaan ja tuskastuminen paistoi otteissa alkusarjan aikana. Puolivälierässä Japania vastaan napsahti hattutemppu ja kaksi syöttöä, joten tehot jakaantuivat varsin epätasaisesti. Jaksoi kuitenkin tehdä aktiivisesti töitä kentän joka osa-alueella, vaikka maalihana olikin tukkoinen. Tarjoili aggressiivista pelaamistaan vastustajille, mutta ajoittain liiassakin määrin, mikä johti jäähyihin.

Noora Tulus

7 ottelua, 0+5=5, 2 min, -2

Kakkosketjun keskushyökkääjä poimi aloitukset hyvällä prosentilla ja napsi syöttöpisteitä tasaisesti sieltä täältä. Tärkeässä roolissa ylivoimapelissä ollut Tulus paransi otteitaan ottelu ottelulta ja maalipaikkojakin siunaantui. Viimeistely takkusi ajoittain, mutta kokenut sentteri toi hyökkäyspäähän juonikkuutta.

Elisa Holopainen

7 ottelua, 1+3=4, 4 min, -1

Holopainen muodosti toimivan kakkosketjun Noora Tuluksen ja Viivi Vainikan kanssa. Holopainen oli monessa ottelussa Suomen näkyvimpiä pelaajia ja taitavana luistelijana hän pääsi monesti vapaisiin paikkoihin. Holopainen nosti monesti ketjunsa hyökkäyksiä ja ajoi ahnaasti tilanteisiin. Laukauksessa on vielä parantamisen varaa, sillä vedot menivät turhan usein suoraan kohti maalivahtia. Oli kokonaisuudessa joukkueen ehdottomia onnistujia.

Elisa Holopainen esiintyi Pekingissä pirteästi.

Viivi Vainikka

6 ottelua, 2+1=3, 2min, -1

Koronatartunta meinasi estää nuoren hyökkääjän kisat kokonaan, mutta lopulta Vainikka pääsi matkaan ja liittyi mukaan turnauksen toisessa ottelussa. Vainikalla kesti hetki päästä pelituntumaan, mutta hän paransi turnauksen edetessä valtavasti. Teki kaksi maalia, joista toisen puolivälierässä ja toisen pronssiottelussa. 20-vuotias hyökkääjä oli pronssiottelussa Suomen parhaita pelaajia ja suorastaan janosi maaleja.

Tanja Niskanen

7 ottelua, 0+2=2, 6 min, +0

Suomen luottopelaaja Niskanen lukeutui joukkueensa parhaimpiin aloittajiin ja puolustuspelaaminen hoitui tyylikkäästi. Jäi ilman maalia, mutta alusti hyökkäyspäässä nousuillaan tilanteita ja raivasi tilaa muille. Muutamat huolimattomuusvirheet toivat jäähyjä, mutta kokonaisuutena Niskanen esiintyi jopa hieman yli odotusten.

Sofianna Sundelin

7 ottelua, 0+0=0, 2 min, +0

Kolmosketjun laidassa viilettänyt Sundelin meni tilanteisiin räväkästi, eikä kumarrellut ketään. Myöskään vastustajan maalinedustalla Sundelin ei ottanut taka-askelia. Taitava hyökkääjä hoiti ketjunsa kanssa puolustuspelin mallikkaasti, mutta hyökkäyspäässä esitykset jäivät vaisuiksi. Maalipaikat jäivät vähiin ja laitaväännöt kääntyivät vielä monesti vastustajan eduksi.

Julia Liikala

7 ottelua, 0+0=0, 0 min, -5

Lukuisiin olympiaensikertalaisiin kuulunut Liikala pelasi nelosketjun laidassa, eikä rooli ollut hyökkäyspäähän vielä kovinkaan suuri. Hyökkääjä esiintyi pirteästi alkuturnauksen otteluissa, mutta katosi loppua kohden hieman kuvasta. 20-vuotias Liikala kuuluu Naisleijonien tulevaisuuden runkopelaajiin, kunhan kokemusta kertyy lisää.

Vielä Pekingissä Julia Liikalan rooli oli pieni, mutta hän lukeutuu Suomen tulevaisuuden toivoihin.

Emilia Vesa

7 ottelua, 0+0=0, 0 min, -1

Vesa oli monessa ottelussa 13. hyökkääjän roolissa, mutta turnauksen viimeisissä peleissä hän nousi nelosketjun laitaan. Peliaika jäi nuorella hyökkääjällä vielä pieneksi, eikä pelirytmiin pääseminen ollut täten helppoa. Tehopisteet jäivät vielä odottamaan tulevaa.

Sanni Vanhanen

7 ottelua, 0+1=1, 0 min, -4

16-vuotias Vanhanen oli pienessä roolissa ja hänen peliaikansa myös kaventui pudotuspelien ja pronssiottelun aikana. Debytantti sai arvokasta kokemusta ja tehojakin tuli, kun hän syötti yhden maalin alkusarjaottelussa Venäjän olympiakomitean joukkuetta vastaan. Vanhasen parhaat arvokisat ovat kuitenkin vasta edessä päin, eikä hän Pekingissä pystynyt vielä tuottamaan säännöllisesti tulosta hyökkäyspäähän.

Sanni Hakala

7 ottelua, 1+0=1, 4 min, +1

Pienikokoinen hyökkääjä menee surutta ahtaisiin väleihin, eikä kaihda kontakteja, mutta kamppailuvoima ei aivan riitä kovimpia maita vastaan. Esiintyi pirteästi ja tehotilasto jäi joukkueen hyökkääjistä ainoana plussan puolelle. Teki ainoan maalinsa puolivälierässä Japania vastaan, mutta tontteja oli turnauksen aikana useampaankin osumaan.

Jenniina Nylund

7 ottelua, 1+0=1, 0 min, -5

Yhdyvaltojen yliopistosarjassa marinoitunut hyökkääjä esitteli ajoittain mailaosaamistaan ja fyysisyyttä, mutta tehot jäivät ensimmäisessä olympiaturnauksessa tällä kertaa yhteen maaliin. Hoiti tonttinsa hyökkäyspäässä, mutta puolustuspäässä jäi vielä petrattavaa. Nylund siirtyi lopputurnauksen ajaksi keskushyökkääjän tontille ja väläytteli aloitustaitojaan välierässä Yhdysvaltoja vastaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle