Naisleijonilla on kautta aikain olleet maalivahdit aivan maailman kärkiluokkaa. Selvä ykköstorjuja on yleensä ollut selvillä jo ennen kisoja, mutta kakkosvahdin roolista on sitten ollutkin tiukka kamppailu. Neljissä edellisissä MM-kisoissa ykkösmaalivahdin tontilla ovat olleet Meeri Räisänen ja Noora Räty, joille pelaamisesta on valtaosa kisoissa kertynytkin.
Viime kevään kotikisoissa Rädyn kirittäjinä toimivat Eveliina Suonpää sekä Jenna Silvonen, jotka nytkin haastavat Räisäsen ja Rädyn kamppailussa peliajasta.
Heitä ennen arvokisoissa mukana olivat Anni Keisala, Tiina Ranne sekä Vilma Vaattovaara, joita ei kisakomennuksien jälkeen ole leijonapaidassa nähty. Jatkoajan toimitus selvitti, mitä heille nykyään kuuluu ja vieläkö leijonapaita kiinnostaa. Kaksi heistä pelaa edelleen ja motivaatio päästä takaisin edustamaan Suomea on kova. Kolmas on jo siirtynyt jäähdyttelemään, mutta hänen tarinansa onkin kaikkein raskainta luettavaa.
Tiina Ranne taistelee maajoukkuepaikasta torjumalla KalPaa kohti menestystä
Ranne oli Naisleijonien mukana MM-kisoissa Kanadan Kamploopsissa 2016. Aikaisemmin tyttöjen MM-pronssia voittanut maalivahti oli keväällä voittanut JYPin riveissä mestaruuden ja pääsi mukaan kisajoukkueeseen. Alusta alkaen oli selvää, että Räisänen olisi MM-joukkueen ykköstorjuja, mutta kakkosvahdin roolista hän kamppaili tasapäisesti Keisalan kanssa. Lopulta Ranne joutui tyytymään kolmosvahdin rooliin, eikä edes pukenut yhteenkään otteluun.
Panelian Raikkaan kasvatti ja Team Oriflamen riveissä debyyttinsä Suomen pääsarjatasolla tehnyt Ranne on lukeutunut koko uransa niin SM-sarjan kuin Liigankin kärkitorjujiin. Silti maajoukkueen ovet ovat käytännössä pysyneet häneltä suljettuna. Keväällä 2019 kotikisojen leiritykseen hän mahtui mukaan, kun sekä Suomen että Ruotsin finaalit olivat vielä käynnissä.
JYPin menetettyä paikkansa SM-sarjassa, siirtyi Ranne HPK:n riveihin. Siellä hän pelasi ainoastaan kauden, ennen kuin siirtyi KalPaan, jossa hän on viihtynytkin tähän asti.
Ranne tavoitettiin maaottelutauolla haastateltavaksi.
− Kyllähän MM-kisat olivat huikea kokemus! Vaikkakin sitä kolmosveskarina jää hiukan joukkueen ulkopuolelle, niin kyllä sitä osaa arvostaa. Pahalta tuntui katsomossa katsoa, kun pronssimitali hävittiin Venäjälle rankkarikilpailussa. Se on kyllä tyly tapa ratkoa mitalien kohtalo. Reissu nostatti omaa motivaatiota todella paljon, ja silloin päätin olevani itse torjumassa kiekkoa isoissa kisoissa. Maalivahtien taso Suomessa on vaan todella kova ja kilpailu sen mukaista.
− Motivaatio on edelleenkin korkealla ja urheilun ehdoilla mennään eteenpäin. Kaikki nuo seurasiirrotkin uralla perustuvat urheilullisiin ratkaisuihin. Myös siirtyminen ulkomaille houkuttelee, lähinnä taloudellisen tilanteen vuoksi. Suomessa kun joudumme itse maksamaan pelaamisesta, kun taas muualla ei, joten ulkomailla olisi parempi mahdollisuus keskittyä pelaamiseen ja harjoitteluun. Naisten Liiga on muuttunut paljon tasaisemmaksi kuin mitä se on aikaisemmin ollut. Nyt on useampi joukkue, jotka kamppailevat mestaruudesta ja pelejä pelataan mukavasti ristiin. KalPalla kulkee nyt mukavasti ja ensimmäinen välitavoite on päästä ylempään jatkosarjaan ja se näyttää olevan toteutumassa.
Anni Keisala toivoo loukkaantumisten olevan takana päin, maajoukkue kiinnostaa yhä
Lohjalta lähtöisin oleva Keisala palkittiin kaudella 2015−16 Naisten SM-sarjan parhaana maalivahtina ja valittiin kevään MM-kisoihin Kanadan Kamploopsiin. Räisänen kantoi tuolloin ykköstorjujan vastuun, mutta Keisala pääsi pelaamaan yhden erän alkusarjan ottelussa Kanadaa vastaan.
Seuraava kausikin sujui Keisalalta kotimaassa mallikkaasti ja kauden päätteeksi pujotettiin kultainen mitali kaulaan. Myös MM-kisoihin Keisala pääsi jälleen, tällä kertaa USA:n Plymouthiin. Rooliksi jäi kolmosvahdin rooli, sillä Räty hoiti torjumisen ja Suonpää luukkuvahdin roolin.
− Kolmosvahdin rooli on kyllä hankala. Sitä kovasti haluaa pelata, mutta ainoastaan yksi pääsee pelaamaan. Hiukan siinä jää joukkueen ulkopuolelle, varsinkin pelipäivinä. Henkisesti melkoisen raskas rooli, mutta kuitenkin hieno ja upea kokemus päästä mukaan.
Olympialaisiin valmistautuvan Suomen joukkueen toukokuun leirille Keisala sai vielä kutsun, mutta siellä hän koki pienen loukkaantumisen, jonka vuoksi seuraava leiri jäi häneltä väliin. Kauden alku Kärpissä oli melko rikkonainen eikä Keisala mielestään saanut tarvittavaa määrää vastuuta. Loppukaudeksi hän siirtyikin Mestikseen JYPin riveihin, tavoitteena nostaa jyväskyläläiset takaisin Liigaan. Maajoukkuekutsua ei kuitenkaan enää kuulunut.
Seuraavakin kausi meni suurimmaksi osaksi toipuessa kesällä operoidusta polven eturistisidevammasta. Seura oli vaihtunut Ilvekseen, jossa hän pääsi keväällä jälleen pelikuntoon, mutta ei kuitenkaan ollut riittävän hyvässä kunnossa kilpaillakseen maajoukkuepaikasta.
Tällä kaudella Keisala onkin saanut olla flunssaa lukuun ottamatta pelikunnossa ja onkin pelannut vahvasti tamperelaisten maalilla. Naisleijonien päävalmentaja Pasi Mustoselle hän on ilmoittanut olevansa käytettävissä, mutta toistaiseksi kutsua ei ole tullut.
− Kyllä motivaatio on aivan tapissa edelleen! Maajoukkuepelit kiinnostavat kovasti, mutta kilpailu on kovaa. Näytöillä kutsu ansaitaan, joten täytyy vaan liigapeleissä antaa niin vahvat näytöt, että tulee huomatuksi.
− Olen koko ajan edennyt urheilun ehdoilla, seuravaihdot on tehty nimenomaan jääkiekon ehdoilla. Nyt olen aloittanut opiskelut Tampereella, joten reilu kolme vuotta näillä näkymin torjutaan Ilveksessä. Toki opiskeluja voi jatkaa muuallakin tai pitää välivuotta eli kaikki vaihtoehdot huomioin kyllä. Ulkomaat ovat edelleen yksi unelmista, mutta ehkä vasta opintojen jälkeen. Toivottavasti Pohjois-Amerikan tilanne selvenee.
− Uran jälkeen jääkiekko tulee pysymään elämässäni varmasti, ehkä maalivahtivalmentajana. Ehkä loppuvaiheessa siirryn kenttäpelaajaksi, se hiukan kiehtoo.
Vilma Vaattovaara kamppaili isojen asioiden parissa, eikä uskaltanut ilmaista tuskaansa valmentajille
Keväällä 2015 Naisten MM-kisat pelattiin Ruotsin Malmössä, jossa Räisänen kantoi suurimman vastuun pelaamisesta ja Suonpää oli toinen kokoonpanoihin pääsyt maalivahti. Kolmantena maalivahtina turnauksessa oli Oulaisista kotoisin oleva Vilma Vaattovaara, joka pelasi ja opiskeli USA:n New Hampshiren yliopistossa. Nuorella maalivahdilla oli päällisin puolin asiat kunnossa, mutta pinnan alla kupli synkkä ja vaiettu salaisuus.
− Fiilikset olivat sekalaiset, sillä pitkäaikainen tavoite oli saavutettu, mutta samaan aikaan kävin läpi henkilökohtaisessa elämässä hankalia aikoja. Olin vaikeasti masentunut, väärinkäytin unilääkkeitä/rauhoittavia saadakseni oloa turrutettua, ja minun oli pitänyt jättää pelejä väliin omassa seurajoukkueessani masennuksen hoidon takia. Oli siis täysi tunteiden sekamelska samanaikaisesti käydä läpi masennuksen aiheuttama toivottomuus ja itsetuhoisuus sekä pitkäaikaisen tavoitteen toteutuminen ja sen mukana tuoma innostus.
− Kisojen aikana en halunnut puhua mielenterveysasioistani valmennusjohdolle, sillä pelkäsin sen antavan heille syyn korvata minut joukkueessa. Tämähän oli siis hyvin itsekkäästi ajateltu minun osaltani, sillä joukkueelle olisi ollut parasta saada tueksi terve maalivahti. Minä kuitenkin näin asian silloin niin, että jos pelikentällä sujuu, niin ei ole väliä mitä pään sisällä liikkuu. Kisojen aikana oli harmitus päällä siitä, että en saanut peliaikaa, mutta onni siitä, että joukkueemme onnistui voittamaan pronssimitalin. Jälleen kerran elettiin tunteiden sekamelskaa siitä, että olimme voittaneet MM-mitalin, mutta edelleen pääni valtasi masennus ja halu väärinkäyttää lisää lääkkeitä.
− Kisojen jälkeisestä ajasta en rehellisesti muista paljoa muuta kuin että masennus karkasi taas käsistä. Tämän läpi kuitenkin treenasin jälleen tavoitteellisesti seuraavana määränpäänäni olympialaiset. Alkukesästä lähtien oma valmentajani sai selville lääkkeiden väärinkäytöstäni sekä aivan liian suuresta alkoholinkulutuksesta, joten hän saneli selvät sävelet. Jos juon alkoholia ollenkaan viimeisen yliopistovuoteni aikana, niin minut potkittaisiin pois joukkueesta. Tämä tehosi. Jätin alkoholin, ja lääkkeet olin luovuttanut pois. Jääkiekko oli erittäin suuri motivaattori jättää nämä pois ja hakeutua pitkäaikaiseen terapiaan. Se auttoi ja pikkuhiljaa pääsin parempaan suuntaan.
Yliopisto-opiskeluiden jälkeen Vaattovaara palasi Suomeen ja Ilvekseen. Otteet kaukalossa sujuivat loistavasti ja pääsi hän yhden ottelun pelaamaan naisten maajoukkueessakin. Motivaatio nuorella maalivahdilla oli kova ja halu päästä olympialaisiin mukaan valtava.
− Tavoitteenani oli päästä pelaamaan uudestaan arvokisoihin, ja perustin elämäni näihin tavoitteisiin. Töitä sain tehdä osa-aikasesti, jotta pääsisin treeneihin aamuin illoin. Ensimmäisen Ilveksen kauden jälkeen minua harmitti, sillä pudotuspelit loppuivat lyhyeen, ja minusta tuntui sen olleen syynä kisoista pois jättämiseen. Voin toki olla väärässäkin, kysykää Mustosen Pasilta.
− Olympiavuonna odotin kutsua leireille joka kerta, kun tiesin että ne olivat tulossa, sillä kauteni oli mennyt todella hyvin. Kutsua ei kuitenkaan harmillisesti tullut. Kun soitto vihdoin tuli tammikuussa, että minua ei ole valittu olympiajoukkueeseen, niin se harmitti valtavasti. Samalla kuitenkin helpotti, sillä jääkiekko oli tuonut niin paljon stressiä elämääni aiempien kausien aikana. Stressin loppuminen oli hyvin tervetullutta, vaikka olisinkin halunnut sen päättyvän kisavalintaan.
Myös Vaattovaara on kulkenut jääkiekon ehdoilla, kunnes tuli aika siirtää katseet tulevaisuuteen siviilipuolella. Nyt jääkiekko on jäänyt taka-alalle ja pääpaino on nyt uusissa opiskeluissa.
− Urheilu edellä olen mennyt siitä lähtien, kun olen ensimmäisenä aloittanut Leijonapennuissa. Yhdysvalloissa yliopistosarjan joukkue valikoitui myös opiskelu mielessä, sillä halusin varmistaa, että yliopistoehdokkaat tarjosivat minun toivomaani pääainetta, mutta lopullinen koulu valikoitui jälleen kerran urheilu edellä. Myöhemmin hain eläinlääketieteelliseen yliopistoon Lontoossa ensimmäisen Ilves-kauteni aikana, ihan vaan kokeillakseni kepillä jäätä. Pääsin sisään, mutta lykkäsin aloitusta, sillä halusin yrittää saavuttaa tavoitteitani jääkiekossa.
− Samaisessa eläinlääketieteellisessä opiskelen nyt eläinlääkäriksi Lontoossa. Tämä on ollut hyvin erilaista, kun on tottunut kaksi treeniä päivässä -rytmiin ja nyt opiskellaan iso osa päivästä ja urheillaan aika reippaasti vähemmän. Alussa se oli tottumista, mutta nyt tilalle on löytynyt jo hieman muita harrastuksia ja ajanvietettä.
− Jääkiekosta ei tämän neidin sydän heti päässyt eroon, sillä vaikka olin lähtenyt Lontooseen ilman lätkäkamoja, niin parin kuukauden päästä äitini joutuikin niitä raahaamaan Leicester Squaren halki tullessaan vierailemaan. Siitä lähti minun höntsäurani alkuun, jossa tosiaan pelasin pari peliä London Dragonseissa maalivahtina. Huomasin että höntsäveskarina ei kuitenkaan ole yhtä kivaa, joten lähdin luomaan uraa hyökkääjänä samaisessa joukkueessa. Maaleja tietenkin tuli, kun tiesin maalivahtien salat. Nyt hyökkääjän hokkarit ovat hetkellisesti naulassa korkeiden kausimaksujen ja huonojen jääaikojen takia, mutta ne kyllä palaavat vielä tulevaisuudessa. Maalivahdin luistimet ovat pysyvästi naulassa, ja tämän varmistin sillä, että myin suurimman osan varusteistani.
Opiskeluiden ja harrastepelaamisen rinnalle on Vaattovaaralle tullut myös valmennustyö. Jonkin verran hän edelleen myös seuraa kotimaista naiskiekkoilua.
− Valmennusura on lähtenyt käyntiin täällä Englannissa, sillä yllätyksekseni he pelaavat täällä aika paljon jääkiekkoa ja maalivahtivalmentajista on luonnollisesti pula. Tämä on ollut hyvin palkitsevaa työtä ja nautin siitä. Jääkiekkoa seuraan toki muualtakin. Lähinnä tulee seurattua sosiaalisen median kautta sarjoja niin Suomesta kuin Yhdysvalloista yliopistosarjasta. Paikanpäällekin varmasti eksyn, kunhan näissä maissa pääsen vierailemaan jossain välin.