National Leaguen pudotuspelit ovat alkaneet ja ensimmäinen kierros on jo ehditty pelata. Jatkoaika kertasi normaaliin tapaan kuluneen viikon mielenkiintoisimmat uutiset ja tapahtumat.
Tiivis runkosarjan keskikasti antoi odottaa tasaisia kamppailuja ensimmäisellä pudotuspelikierroksella, ja sellaisia nähtiinkin.
Ensimmäisenä paikkansa puolivälierissä varmisti SCL Tigers, joka voitti EHC Klotenin kotonaan 3–1. Kloten voitti oman kotiottelunsa 2–1, mutta Langnaun tiikerit jatkoivat puolivälieriin paremman maalieronsa turvin.
SCL Tigers terästäytyi kreivin aikaan, sillä Kloten oli voittanut kaikki kauden aiemmat keskinäiset ottelut.

Toisessa otteluparissa HC Ambrì-Piotta voitti SC Rapperswil-Jona Lakersin kotonaan 2–1. Toinen osaottelu päättyi tasan 3–3, minkä myötä Ambrì-Piotta voitti otteluparin.
Sveitsin pudotuspeliohjelman mukaisesti Kloten sai vielä uuden sauman pyrkiä puolivälieriin Ambrì-Piottaa vastaan. Lähtökohtaisesti Ambrì-Piottalla oli henkinen etulyöntiasema, sillä se oli voittanut Klotenin neljästi runkosarjassa.
Ensimmäisestä osaottelusta muodostui hurja ilotulitus, joka päättyi Klotenin 5–4-vierasvoittoon. Kloten karkasi toisessa erässä 4–1-johtoasemaan, mutta kotijoukkue tasoitti ottelun kolmannen erän maaleilla. Voittomaali syntyi lopulta 20 sekuntia ennen päätössummeria ylivoimalla.
Myös ratkaiseva toinen osaottelu oli jännitysnäytelmä. Kloten oli jo 3–0-johtoasemassa, mutta Ambrì-Piotta nousi 1,5 minuutin tehohetkellä tasoihin toisen erän alussa. Maalijuhlat päättyivät lopulta kotijoukkueen kannalta suotuisasti lukemiin 5–4.
Kloten sai ottelun lopussa ikäviä uutisia, kun Sami Niku sai maalinedustaa varjellessaan kiekon kasvoihinsa. Puolustaja poistui välittömästi kaukalosta jättäen jälkeensä verta jäälle.
Lauri Marjamäen luotsaama Kloten pääsi voittonsa myötä puolivälieriin, jossa se kohtaa zürcher derbyssä ZSC Lionsin.
Ensimmäisen kierroksen tehokkain suomalaispelaaja oli SCL Tigersin Vili Saarijärvi, joka teki kahdessa ottelussa tehot 1+2.
Maanantain tuloksen myötä selvisivät myös puolivälieräparit.
- Lausanne HC–SCL Langnau Tigers
- ZSC Lions–EHC Kloten
- SC Bern–HC Fribourg-Gótteron
- EV Zug–HC Davos
Pudotuspelit jatkuvat torstaina.

Lippukauppa käy tulikuumana
Kuultiinpa viikon aikana myös uutisia pelaajien ja valmentajan tulevan kauden suunnitelmista.
Expressenin tietojen mukaan Oskari Laaksonen pelaa ensi kaudella EHC Biel-Biennessä. HC Davosin apuvalmentajana oleva Waltteri Immonen joutunee etsimään uuden työnantajan. Iltalehti kertoi aiemmin, että Immonen valmentaisi ensi kaudella Jokereita.
Genève-Servette HC:n mollisointujen sävyttämä kausi päättyi jo runkosarjaan, minkä myötä viime vuosina menestymään tottunut seura kerkesi jo viettää kaudenpäätösjuhlia.
Juhlien parrasvaloissa paistatteli 12 pelaajaa, jotka eivät jatka tulevalla kaudella joukkueessa. Näiden pelaajien joukossa olivat myös nimekkäät suomalaispelurit, jotka saatetaan nähdä ensi kaudella Liigassa.
KalPaan tietojen mukaan siirtyvän Teemu Hartikaisen ja JYPiin palaavan Sami Vatasen lisäksi huhut Antti Raannan paluusta Liigaan käyvät kuumina.

Päättynyt runkosarja oli yleisömäärällä mitattuna ennätyksellinen. NL-ottelut houkuttelivat lehtereille keskimäärin 7 365 katsojaa, mikä vastasi 90 prosentin täyttöastetta halleissa.
Suurimmat katsojamäärät keräsi SC Bern, jonka otteluissa kävi hulppeat 15 821 katsojaa ottelua kohden. HC Fribourg-Gótteron puolestaan myi loppuun jokaisen 26 kotiottelustaan.
Runkosarjan päätteeksi valittiin myös sarjan arvokkain pelaaja, tähdistökentällinen sekä vuoden valmentaja. Palkinnot määräytyivät NL-seurojen valmentajien ja kapteenien äänin.
Vuoden arvokkaimman pelaajan palkinnon sai SCL Tigersin maalivahti Stéphane Charlin, joka sai 94,6 prosentin ääniosuuden. Edellinen kunniamaininnan saanut maalivahti oli Reto Berra 2012.
Charlin valittiin myös tähdistökentälliseen. Kenttäpelaajista kunnian saivat Bernin Romain Loeffel ja Austin Czarnik, ZSC Lionsin Dean Kukan, Ambrì-Piottan Dominik Kubalik sekä EV Zugin Lino Martschini.
Vuoden valmentajaksi valittiin Lausanne HC:n Geoff Ward.