NHL:n varaustilaisuus: Arthur Kaliyev jakaa mielipiteitä – lahjakkaalla maalintekijällä on myös selkeitä heikkouksia

NHL / Artikkeli
Arthur Kaliyev oli kuluneella kaudella yksi OHL:n parhaista maalintekijöistä
Kuva © Getty Images
Arthur Kaliyev on ikäluokkansa vaarallisimpia maalintekijöitä, mutta todennäköisesti jotkut joukkueet eivät käyttäisi häneen varausvuoroa millään kierroksella.

Tämän vuoden varaustilaisuudesta esiin nousee maalintekijöistä puhuttaessa kaksi nimeä. Yhdysvaltojen kehitysohjelman maaliennätykset uusiksi lyönyt Cole Caufield tuli monille tutuksi viimeistään alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa, jossa hän sivusi Aleksandr Ovetškinin yhden turnauksen maaliennätystä tekemällä seitsemään otteluun 14 maalia. Pienestä koostaan huolimatta 170-senttisen Caufieldin povataan menevän varaustilaisuudessa mahdollisesti jopa kymmenen ensimmäisen pelaajan joukossa.

Ikäluokan toinen luontainen maalintekijä on Arthur Kaliyev, joka on ollut mediassa esillä selvästi Caufieldia vähemmän. Syyt tähän ovat ilmeiset, sillä Yhdysvaltoja maajoukkuetasolla edustava Kaliyev ei pelannut viime kausina ison mediahuomion keräävässä kehitysohjelmajoukkueessa, eikä hän mahtunut myöskään Yhdysvaltojen joukkueeseen alle 18-vuotiaiden MM-kisoihin.

Maalla on tapana lähettää kisoihin kehitysohjelmajoukkue lähes kokonaisuudessaan, ja joukkueen ulkopuolisten pelaajien on tästä syystä huomattavan vaikea mahtua mukaan. Tänä keväänä ainoa kehitysohjelman ulkopuolelta mukaan kisoihin kelpuutettu pelaaja oli Bobby Brink

Kaliyev on kehitysohjelman sijasta pelannut edelliset kaksi kautta OHL:n Hamilton Bulldogseissa. Uzbekistanissa syntynyt, mutta jo kaksivuotiaana New Yorkiin muuttanut laituri väläytteli osaamistaan jo tulokaskaudellaan. Hän iski 68 ottelussa 31 maalia, jotka oikeuttivat paikkaan OHL-tulokkaiden toisessa tähdistökentässä. Kaliyevin Bulldogs eteni kaudella 2017–2018 aina OHL:n mestaruuteen asti.

Kaliyevin läpilyönti OHL:n absoluuttiselle huipulle tapahtui kuluneella kaudella. Vielä tulokaskaudellaan Kaliyev jäi usein ilman vartiointia ja pelasi huomattavasti helpompia minuutteja todella laadukkaassa joukkueessa. Mestaruuden jälkeen selkeästi heikentynyt Bulldogs tarvitsi kuitenkin uuden ykköshyökkääjän, ja Kaliyev vastasi huutoon kaikki odotukset ylittävällä tavalla.

Yhdysvaltalaislaituri kirjautti kuluneella kaudella 67 otteluun uskomattomat 51 maalia ja 102 tehopistettä. Hän sijoittui koko OHL:n pistepörssissä kuudenneksi ja maalipörssissä neljänneksi. Ero Kaliyevin ja toiseksi eniten pisteitä sarjan alle 18-vuotiaista pelaajista tehneen Ryan Suzukin välillä oli runkosarjassa huikeat 27 pistettä. Kaliyevin kausi oli maalinteon saralla OHL:n mittapuulla jopa historiallinen.

OHL:n parhaat alle 18-vuotiaat maalintekijät edellisten 20 vuoden ajalta
Pelaaja Kausi Ottelut Maalit
John Tavares 2006-2007 67 72
Steven Stamkos 2007-2008 61 58
Alex DeBrincat 2014-2015 68 51
Arthur Kaliyev 2018-2019 67 51
Jeff Skinner 2009-2010 64 50

Viimeisen 20 vuoden aikana ainoastaan viisi alle 18-vuotiasta pelaajaa on rikkonut 50 maalin rajapyykin OHL:ssä. Aikanaan CHL:n historiana ensimmäisenä pelaajana erikoisluvan pelata sarjassa vuoden alaikäisenä saanut John Tavares iski 16-vuotiaana kaudella 2006–2007 uskomattomat 72 maalia. Tuota seuraavalla kaudella Steven Stamkos naulasi 58 maalia vain 61 ottelussa. Heidät molemmat varattiin lopulta omien varaustilaisuuksiensa ensimmäisinä pelaajina. 

Ennen Kaliyevia viimeisin alle 18-vuotias 50 maalin ylittäjä oli Alex DeBrincat, joka varattiin pienestä koosta ja keskinkertaisesta luistelusta johtuneiden huolien vuoksi vasta toisella kierroksella kesän 2016 varaustilaisuudessa. Viimeistään kulunut, 40 maalia sisältänyt NHL-kausi Chicago Blackhawksin paidassa kuitenkin osoitti, että DeBrincat olisi kannattanut valita huomattavasti aikaisemmin.

Vahvuudet ja heikkoudet

Kaliyevin tapauksessa toiselle kierrokselle valuminen näyttää tällä hetkellä erittäin epätodennäköiseltä, muttei huikeista maalimääristä huolimatta täysin mahdottomalta. Kaliyev on saanut kuluneella kaudella kriitiikkiä ajoittain flegmaattisesta pelityylistään. Tyypillisessä Bulldogsin ottelussa Kaliyev oli pitkiä pätkiä täysin näkymätön, mutta iski tästä huolimatta kaksi maalia. 

Kaliyev on luisteluominaisuuksiltaan korkeintaan keskinkertainen, ja vaikka hän on 188-senttinen ja 86-kiloinen, ei hän juurikaan jakele taklauksia tai käytä kokoaan muuten hyväksi. Kaliyev suoristamassa selkänsä silloin kun pitäisi takakarvata vimmatusti oli myös yleinen näky. 

Kaliyevilla on kuitenkin myös selkeät vahvuudet. Hänen laukauksensa on kiistatta varaustilaisuuden eliittiä. Kaliyevin rannelaukaus on napakka ja tarkka, ja ylivoimalla hän on uhka erityisesti painavan lyöntilaukauksen ansiosta. Kaliyev on myös kohtuullisen hyvä pelintekijä ja kiekonkäsittelijä.

Kuva © Mitch Brown

Mitch Brownin keräämät "mikrotilastot" CHL-joukkueista (OHL, WHL ja QMJHL) osoittavat, että Kaliyev oli kuluneella kaudella Kanadan juniorisarjojen mittapuulla yksi parhaista monella osa-alueella. Laukausten, vaarallisilta paikoilta lähteneiden laukausten ja suoraan syötöstä lähteneiden laukausten määrässä Kaliyev oli kuluneella kaudella eliittiä tasaviisikoin Brownin keräämän 11 ottelun otoskoon perusteella. Hän myös antoi paljon laukauksiin johtaneita syöttöjä ja teki hyvällä tahdilla hallittuja hyökkäyssiniviivan ylityksiä. 

Onkin siis selvää, ettei Kaliyev ole puhdas ylivoimauhka, vaan hän luo sekä itselleen että  ketjukavereilleen runsaasti maalipaikkoja myös tasaviisikoin. Hän on tilastojen valossa paljon tehokkaampi mitä pelkällä ottelujen katsomisella voisi olettaa. Tämä saattaa osittain johtua Kaliyevin ailahtelevuudesta otteluiden sisällä, sillä hänen hyviä suorituksia seuraa usein joukko heikompia vaihtoja.

Toisin sanoen Kaliyev on tehokas epätavallisella tavalla. Useat ovat skeptisiä siitä, kuinka hyvin hän pystyy hyödyntämään laukaustaan ja syöttötaitoaan NHL-tasolla, mikäli hän ei kehity selvästi muilla osa-alueilla. Toisaalta monet eivät muutaman satunnaisen Kaliyevin ottelun nähtyään myöskään varmasti uskoisi hänen rikkoneen 50 maalin rajapyykin myöskään tällä kaudella.

Jatkoajan arvio

Kaliyevin sijoitus eri kykyjenetsijätoimistojen listauksissa vaihtelee melko paljon. NHL Central Scoutingin Pohjois-Amerikassa pelaavien kenttäpelaajien listalla Kaliyev on seitsemäntenä ja The Athleticin Corey Pronmanin listalla sijalla 13. Kuitenkin esimerkiksi Future Considerationsin listalla Kaliyev on vasta sijalla 30.

Kaliyevin sijoitus varmasti vaihtelee runsaasti myös eri NHL-joukkueiden sisäisissä listauksissa. Löytyy varmasti joukkueita, jotka ottaisivat hänet hyvinkin korkealla. Toisaalta en yllättyisi myöskään, mikäli jotkut joukkueet näkisivät hänet pelaajana, johon ei kannata uhrata varausvuoroa millään kierroksella. Tämän vuoksi tulee olemaan erittäin mielenkiintoista nähdä, millä numerolla Kaliyev lopulta kesäkuussa varataan.

Ennustus: Arthur Kaliyev varataan vuoroilla 14–17.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös