NHL:n vapaat markkinat ovat taas täällä – mihin päätyy Johnny Gaudreau?

NHL / Artikkeli
Flamesissa säkenöinnyt Johnny Gaudreau vaihtaa joukkuetta.
Kuva © Derek Leung

NHL:n vapaat markkinat aukeavat tänään Suomen aikaa kello 19. Tavallisesti isoimmat sopimukset tehdään heti avauspäivänä, ja tänä vuonna markkinoiden isoin nimi on Calgary Flamesin jättänyt tähtihyökkääjä Johnny Gaudreau.

Jatkoaika nostaa hänen lisäkseen esiin neljä muuta pelaajaa, joiden uutta osoitetta odotetaan suurimmalla mielenkiinnolla.

Johnny Gaudreau

28-vuotias hyökkääjä on ensimmäistä kertaa urallaan vapaana agenttina. Calgary Flamesin GM:n Brad Trelivingin kerrotaan yrittäneen saada vuodesta 2014 asti Flamesia edustaneelle pelaajalle aikaan jatkosopimusta, mutta Gaudreau on päättänyt siirtyä perhesyistä johtuen muualle.

Jokaisella Flamesissa pelatulla kaudella joukkueensa parhaimpien pistemiesten joukossa ollut pienikokoinen Gaudreau takoi viime kaudella runkosarjassa hurjat tehot 40+75=115, joten kiinnostusta Albertan ulkopuolella varmasti riittää. Palkkapussin on kuitenkin oltava kohdallaan aiemmin 6,75 miljoonaa dollaria vuodessa saaneelle pelaajalle.

John Klingberg

Jäätyneet sopimusneuvottelut Dallas Starsin kanssa ja suomalaispuolustajien isot sopimukset edesauttoivat ruotsalaisen John Klingbergin siirtymistä vapaille siirtomarkkinoille.

Carolina Hurricanesin huhutaan olevan yksi mahdollisista osoitteista oikealta laukovalla Klingbergille, mikä käy järkeen Tony DeAngelon tullessa kaupattua Philadelphia Flyersiin. Starsin varakapteenina toimineen Klingbergin oletetaan etsivän kahdeksan vuoden sopimusta.

Nazem Kadri

Colorado Avalanchen mestarijoukkueessa loistanut Nazem Kadri on ilmaissut haluavansa pysyä Avalanchessa myös tulevina kausina. Kadri kuitenkin joutunee jättämään Kalliovuoret taakseen palkkakattosyistä, ellei suostu mojovaan alennukseen sopimuksessaan. 4,5 miljoonaa dollaria edelliskaudesta saaneen keskushyökkääjän on huhuttu hamuilevan jopa 8 miljoonan dollarin arvoista sopimusta.

Nazem Kadri korotti roimasti arvoaan uransa parhaan kauden ansiosta.
Kuva © Getty Images

Claude Giroux

Kesken viime kauden Florida Panthersiin kaupattu Philadelphia Flyersin entinen kapteeni Claude Giroux on mitä luultavimmin etsimässä mestaruuskandidaattia itselleen. Giroux takoi Panthersissa pisteitä yli piste per peli tahdilla, joten seura voisi myös olla kiinnostunut pitämään tähtihyökkääjän joukkueessaan. Tämän voi kuitenkin estää Jonathan Huberdeaun ja MacKenzie Weegarin tulevat sopimusneuvottelut.

Darcy Kuemper

Coloradon Avalanchen maalivahti Darcy Kuemper jättänee mestaruusjoukkueen taakseen. Avalanchella on jo sopimukset Aleksandr Georgijevin ja Pavel Francouzin kanssa, ja kaksikko mitä luultavimmin jakaa tulevan kauden ykkösvahdin paikan keskenään.

Kuemperin eduksi siirtomarkkinoilla nähdään juuri pelipaikka, sillä ykkösveskarin tasoisia maalivahteja ei ole paljoa tarjolla. Tiettävästi Washington Capitals olisi lähellä Kuemperin palkkausta.

Suomalaisista vapaille siirtomarkkinoille suuntaavat Henrik BorgströmChristopher Gibson, Olli Juolevi, Teemu Kivihalme, Janne Kuokkanen, Juho Lammikko, Kevin Lankinen, Petteri Lindbohm, Olli Määttä, Sami Niku, Markus Nutivaara ja Harri Säteri.

» Lähetä palautetta toimitukselle