NHL:n top 5 -puolustajat: Victor Hedman on yhä NHL-puolustamisen ruumiillistuma, Cale Makar ja Adam Fox ovat hioutuneet timanteiksi

NHL / Artikkeli
Victor Hedman on antanut kasvot, kropan ja aivot tämän sukupolven NHL-puolustamiselle.
Kuva © Getty Images

1. Victor Hedman, Tampa Bay Lightning

Moni saattoi odottaa ruotsalaiselta ankaraakin menestyskrapulaa – kaudella 2019−2020 Victor Hedmanilta kun tuntui onnistuvan kaikki. Nämä osoittautuivat perusteettomiksi epäilyiksi. Hieman hitaan liikkeellelähdön jälkeen Hedman pelasi jälleen kuin asemansa pelipaikkansa eliittipelaajan veroisesti.

Hedman ei ollut viime pudotuspeleissä yhtä suvereeni tai erottuva kuin vuonna 2020 muun joukkueen nostaessa tasoaan pudotuspeleissä, mutta ruotsalaisen pelaamisesta saa vieläkin etsiä puutteellisuuksia mikroskoopilla.

2. Cale Makar, Colorado Avalanche

Loistavan tulokaskauden jälkeen Cale Makar todisti, ettei jäänyt tähdenlennoksi. Jo toisella kaudellaan kykeni 22-vuotias Makar vakiinnuttamaan asemansa Colorado Avalanchen tärkeimpänä puolustajana.

Sekä runkosarjassa että pudotuspeleissä mies kirjasi piste per peli -lukemat, mutta numeroiden lisäksi vakuutti illasta toiseen kypsällä, tasalaatuisella ja tarpeettomia riskejä kaihtavalla pelaamisellaan.

3. Adam Fox, New York Rangers

On vaikea kuvitella haastavampaa paikkaa pelata järkevästi kuin New York Rangersin puolustus. Joukkue ei tuntunut viime kaudella pääsevän minnekään, omissa kolisi illasta toiseen ja yleisvire ailahteli ihmeellisesti otteluiden välillä ja sisällä. Mistään näistä ei voi Adam Foxia syyttää.

Makarin ikätoveri oli yksi viime kauden ehdottomista ylisuorittajista ja herätti huomiota vankoilla otteillaan, jotka ennen pitkää näkyivät numeroissakin. Kauden päätteeksi Fox palkittiin Norris Trophylla, mikä on ylen harvinaista pudotuspelien ulkopuolelle jääneen joukkueen pelaajalle.

4. Roman Josi, Nashville Predators

Norris-keskusteluiden vakionimi vuodesta toiseen joutui viime kaudella totuttelemaan entistä puolustavampaan rooliin. Kokeneen sveitsiläisen merkitystä omalle joukkueelleen ei voi liiaksi korostaa. Nashville Predatorsin pakisto ei kokonaisuutena kuulu sarjan parhaimmistoon, ja ilman Josia olisi linja Pekka Rinteen ja Juuse Saroksen edessä ollut totaalisen tuuliajolla.

Kiekollisena ja hyökkäävänä puolustajana tunnettu Josi keskittyi enemmän oman alueen vartiointiin sopeutuen rooliinsa erinomaisesti. Tilastojen valossa kausi ei ollut parasta Josia, mutta kokonaisvaltainen pelaaminen oli jopa pykälää vahvempaa kuin Norris-kaudella 2019−2020.

5. Alex Pietrangelo, Vegas Golden Knights

Kevään 2019 St. Louis Bluesin mestarikapteeni ei kokenut sopeutumisvaikeuksia vaihtaessaan Vegas Golden Knightsin sotisopaan. Golden Knightsin puolustuspainotteinen pelitapa sopi Alex Pietrangelolle erittäin hyvin.

12 vuoden ajan NHL-liemissä keitetty konkari toi nevadalaisten linjoille kaivattua kokemuksen tuomaa rauhallisuutta ja pelisilmää. Pietrangelo oli iso osatekijä sille, että Golden Knightsin kausi jatkui jälleen pitkälle.

Lähellä listaa: Shea Theodore, Dougie Hamilton, Ryan McDonagh

» Lähetä palautetta toimitukselle