Tuhkimotarinat
1) Maanteiden kuningas ajoi Ahon laitaa – kaikkien aikojen suomalaiskausi!
Peräti kolme suomalaista − Aleksander Barkov, Mikko Rantanen ja Sebastian Aho − pelasi NHL-kauden yli piste per peli -keskiarvolla. Barkov rikkoi Florida Panthersin yhden kauden piste-ennätyksen ja ylsi pistepörssissä kärkikymmenikköön. Rantanen puolestaan rikkoi alkukaudella ensimmäisenä pelaajana 30, 40 ja 50 tehopisteen rajan.
Edellä mainitun kolmikon lisäksi myös Patrik Laine rikkoi 30 maalin rajapyykin − kolmannen kerran kolmivuotisen NHL-uransa aikana. Vastaavaan ovat alle 21-vuotiaina pystyneet vain eräät Wayne Gretzky, Dale Hawerchuk ja Jimmy Carson.
Ahon laidalla Teuvo Teräväinen laittoi piste-ennätyksensä uusiksi. Myös Kasperi Kapanen pelasi todellisen läpimurtokauden päästyään välillä pelaamaan supertähti Auston Matthewsin laidalla. Puolustaja Esa Lindell rikkoi vanhat maali-, syöttö- ja piste-ennätyksensä ja tienasi ison palkankorotuksen.
Suomalaistulokkaista Miro Heiskanen ja Jesperi Kotkaniemi pelasivat upean kauden. Heiskasen jääminen Calder Trophy -finalistikolmikon ulkopuolelle herätti närää ja Kotkaniemeäkin hehkutettiin pohjoisamerikkalaisissa medioissa jopa kandidaatiksi voittamaan parhaan puolustavan hyökkääjän Selke Trophyn.
Pudotuspelejä puolestaan dominoi Boston Bruinsin maalivahti Tuukka Rask. Ratkaisevassa finaalissa kuitenkin sekä Stanley Cup että pudotuspelien arvokkaimmalle pelaajalle annettava Conn Smythe Trophy jäivät haaveeksi. Rask oli seiskafinaalin tappiosta huolimatta pudotuspeleissä ilmiömäisessä vireessä.
Tärkeintä on kuitenkin se, että suomalaiset pärjäsivät paremmin kuin ruotsalaiset. Tehokkain ruotsalaispelaaja Elias Lindholm oli pistepörsissä vasta sijalla 30 − Barkov, Rantanen ja Aho olivat kaikki edellä. Maalipörssissäkin Barkov oli edellä parhaita ruotsalaisia eli Viktor Arvidssonia ja Gabriel Landeskogia. Suomalaisia 30 maalin ylittäjiä oli myös yksi enemmän kuin ruotsalaisia.
2) Berube, O’Reilly ja Binnington soittivat kaunista Bluesia
St. Louis Bluesin kausi oli uskomaton menestystarina. Ennen kauden alkua joku saattoi lyödä jostain summasta vetoa joukkueen mestaruuden puolesta, mutta alkuvuodesta siihen ei uskonut kukaan. Blues oli koko sarjataulukon heikoin joukkue valmentajanvaihdosta huolimatta. Sitten esiin astui Jordan Binnington.
Tuntematon AHL-maalivahti torjui häikäisevän varmasti verrattuna monivuotiseen ykkösmaalivahtiin Jake Alleniin. Binnington oli keskeisin muutos Bluesin taipaleella pohjalta huipulle. Pudotuspeleissä tuli muutama huti, mutta 25-vuotias kanadalainen hinasi itsensä joka kerta entistä parempaan vireeseen. Seitsemännessä finaalissa Binnington jätti varjoonsa pudotuspelien arvokkaimmaksi pelaajaksi spekuloidun Bruins-maalivahti Raskin.
Mike Yeon päävalmentajana korvannut Craig Berube sai Bluesin pelaamaan omalla tasollaan. Kenttäpelaajista hyökkääjät Vladimir Tarasenko ja Ryan O’Reilly sekä puolustaja ja joukkueen kapteeni Alex Pietrangelo johtivat Bluesin ensin pudotuspeleihin ja sitten kierros kierrokselta Stanley Cupiin asti.
O’Reilly oli Bluesin pisteykkönen sekä runkosarjassa että pudotuspeleissä ja kanadalaissentteri palkittiinkin Conn Smythe Trophylla. Bluesin mestaruuden taustalla oli tiivis ja uhrautuva joukkuepelaaminen, jota muutama erityinen yksilö tehosti.
3) Hurrikaani puhkui konferenssifinaaliin asti − Hurricanes palasi ryminällä kiekkokartalle
Rod Brind’Amourin ja Justin Williamsin johtajuus, Storm Surge -juhlinnan tuoma yhteishenki, vuosikymmenen onnistunein torjuntatyöskentely sekä Ahon ja Teräväisen tehoilu. Hurricanesin nousua takaisin pudotuspeleihin on odotettu jo vuosikaudet, mutta vasta joukkueen kapteenina vuonna 2006 kannua nostellut Brind’Amour onnistui myös valmentajana viemään Hurricanesin menestykseen.
36-vuotias Curtis McElhinney oli tuhkimotarina itsessään. Scott Darlingin loukkaantumisen myötä Petr Mrazekin tuuraajaksi siirtolistalta hankittu kaukaloiden kiertolainen yllätti pelaamalla varmasti ja lähes tasavahvasti Mrazekin kanssa.
Farmijoukkue Charlotte Checkersin tuoreen AHL-mestaruuden myötä organisaation tulevaisuuskin näyttää entistä valoisammalta. Sopimustilanne on maalivahteja ja Ahon jatkosopimusta lukuun ottamatta mallillaan, ja joukkueella piisaa nuoria lupauksia ja varausvuoroja.
Tuore menestyskausi myös auttaa houkuttelemaan Pohjois-Carolinaan kovempia vahvistuksia joko pelaajakaupalla tai vapaiden agenttien markkinoilta.
4) Children of the Korn − Islandersissa opittiin torjumaan
New York Islanders muuttui kauden aikana eniten maaleja päästäneestä joukkueesta vähiten päästäneeksi. Päävalmentaja Barry Trotz opetti Islanders-pelaajille tiiviin viisikkopuolustamisen salat ja maalivahtivalmentaja Mitch Korn muovasi Robin Lehneristä ja Thomas Greissista sarjan parhaan maalivahtikaksikon.
Greissilla on vielä vuosi sopimusta jäljellä, mutta Lehner on jälleen rajoittamaton vapaa agentti. Islandersilla on monta tärkeää hyökkääjää jäämässä vapaaksi agentiksi, eikä Lehnerinkään jatkaminen ole huhujen mukaan varma juttu. Ilman timanttisen kovaa maalivahtipeliä Islandersin on vaikea uusia tämän kauden ihmettään.
5) Nuoret alfauroot haastavat lauman vanhempien valta-asemaa
22-vuotias Connor McDavid voitti kahdella edeltävällä kaudella pistepörssin, mutta tällä kaudella 25-vuotias Nikita Kutšerov oli vielä yli kymmenen tehopistettä edellä. Pistepörssin kärkikymmenikössä oli yhteensä kuusi korkeintaan 25-vuotiasta pelaajaa − Kutserov, McDavid, Leon Draisaitl, Johnny Gaudreau, Nathan MacKinnon ja Barkov.
25 parhaan joukkoon mahtui vielä kuusi lisää − Mitch Marner, Brayden Point, Rantanen, Aho, Sean Monahan ja Jack Eichel. Lisäksi 20 parhaan joukkoon mahtuneet Jonathan Huberdeau ja Mark Scheifele ehtivät jo täyttää 26 vuotta, Scheifele kauden aikana ja Huberdeau kauden päätyttyä.
Maalipörssiä dominoi toistaiseksi 33-vuotias Aleksandr Ovetškin, mutta nuoria haastajia parveilee myös venäläisen kintereillä. Draisaitl oli toinen 50 maalin rajapyykin ylittäjä, kärkikymmenikköön mahtuivat lisäksi Alex DeBrincat, Point, MacKinnon ja McDavid. 20 parhaan maalintekijän joukossa oli yhteensä puolet alle 25-vuotiaita.
Edellä mainituista lisäksi McDavid, Eichel ja Barkov olivat päättyneellä kaudella joukkueidensa kapteeneita. Enkä yllättyisi, vaikka huippumaalintekijä Matthews olisi lähivuosina Toronto Maple Leafsin kapteeni.
Tunkiotarinat
1) Tampan ukkosmyrsky laantui pudotuspeleissä tihkusateeksi
Tampa Bay Lightning oli runkosarjassa suvereeni ykkönen käytännössä kaikilla osa-alueilla. Hyökkääjätähdet Kutšerov, Steven Stamkos ja Point tehoilivat illasta toiseen, Victor Hedman johti puolustusta Norris Trophy -finaalipaikan arvoisesti ja Andrei Vasilevski torjui myös sillä tasolla, että on mahdollinen Vezina Trophy -voittaja.
Pudotuspeleissä suurin ennakkosuosikki kuitenkin tukehtui täysin ja hävisi ensimmäisellä kierroksella Columbus Blue Jacketsille suoraan neljässä pelissä. Runkosarjassa loistaneet pelaajat katosivat ratkaisupeleissä täysin kuvasta, ja Lightningin paras pistemies pudotuspeleissä oli tulokaspuolustaja Erik Cernak.
Kärkihyökkääjä Kutšerov hölmöili itselleen yhden ottelun pelikiellon, ja Vasilevski oli kaukana runkosarjan tasostaan. Pointin jatkosopimuksen mahdollistamiseksi kokoonpanoon on tulossa muutoksia, mutta katastrofaalisesti pudotuspeleissä epäonnistunut joukkue kaipaa jonkinlaista ravistelua muutenkin.
2) Huipun tuulisuus oli liikaa muillekin ennakkosuosikeille
Ensimmäisen pudotuspelikierroksen jälkeen runkosarjan ylivoimaisesti voittaneen Lightningin lisäksi olivat pudonneet hallitseva mestari Washington Capitals, Läntisen konferenssin voittaja Calgary Flames ja neljäs divisioonavoittaja Nashville Predators.
Hämmentävästi sen sijaan kaikki neljä villi kortti -paikalta pudotuspeleihin päässyttä joukkuetta selviytyivät toiselle kierrokselle, Hurricanes jopa konferenssifinaaliin. Stanley Cupin voittaneella Bluesilla puolestaan oli kotietu vain sarjassa Dallas Starsia vastaan.
3) Tuomarit vihelsivät sekä liikaa että liian vähän
Viheltämättä jäänyt jalkapyyhkäisy, josta seurasi ottelun voittomaali. Viheltämättä jäänyt käsisyöttö, josta seurasi jatkoerämaali. Ylireagoitu viiden minuutin jäähy 3−0-johtoasemassa, mistä seurasi loppukiri ja voittomaali seiskapelin jatkoerässä. Tuomareilta nähtiin pudotuspeleissä isoja vihellyksiä ja viheltämättä jättämisiä.
Tuomareiden kritisointi sinänsä on turhankin helppoa ja laiskaa, sillä tuomarit joutuvat tekemään isoja päätöksiä nopeista tilanteista, eikä esimerkiksi käsisyöttöä voinut sääntöjen mukaan tarkistaa jälkikäteen. Tuomarit ovat inhimillisiä ja tekevät virheitä samalla tavalla kuin pelaajatkin.
Videotarkistuksia ollaan tietojen mukaan päivittämässä ensi kaudella, mikä lähtökohtaisesti toisi lisää oikeudenmukaisuutta tuomioihin. Riskinä on kuitenkin, että videotarkistukset lisääntyvät ja pitenevät entisestään nykyisistä paitsioiden hinkkaamisista.
4) Kingsin tähtihankinta olikin pehmoltšuk
Los Angeles Kings hankki kesällä yli 400 maalia NHL-urallaan tehneen Ilja Kovaltšukin. 36-vuotias hyökkääjä oli pelannut viisi edeltävää kautta KHL:ssä ja sai Kingsiltä kolmen vuoden ja yli kuuden miljoonan dollarin sopimuksen. Kovaltšukin maalitahti oli ollut vakuuttavaa sekä KHL:ssä että arvokisoissa, joten odotukset olivat korkealla, vaikka riskitkin tiedostettiin.
Kingsin kausi meni kokonaisuutenakin penkin alle, ja Kovaltšuk pelasi myös NHL-uransa kiistatta heikoimman kauden. Kovaltšuk on kertaalleen voittanut NHL:n maalipörssin ja ylittänyt kahdesti 50 maalin rajapyykin. Viimeisimmällä KHL-kaudella syntyi 31 maalia 53 pelissä, joten viimeistelytaito ei ole hävinnyt mihinkään.
Huhujen mukaan Kings yrittää kaupitella tähtihyökkääjäänsä, mutta potentiaalista huolimatta iäkästä ja diivan maineessa olevaa hyökkääjää ei ole helppo saada kaupaksi − varsinkin kun Kovaltšukilla on sopimuksessaan siirtämisen estävä pykälä.
5) Seurajohtajien Apua -orkesteri: Maksamme palkkaa
Nick Schmaltzista se alkoi. Arizona Coyotes teki maaliskuun lopulla amerikkalaissentterinsä kanssa seitsemän vuoden sopimuksen, jonka vuosittainen palkkakattovaikutus on 5,85 miljoonaa dollaria. Schmaltzilla on alla vain yksi kokonainen kausi, jolloin syntyi 52 tehopistettä.
Esimerkiksi samana vuonna varattu Dylan Larkin teki vuosi sitten kaksi vuotta lyhyemmän sopimuksen, jonka vuosittainen palkkakattovaikutus on 250 000 dollaria suurempi. Larkin oli kuitenkin ehtinyt ennen jatkosopimustaan pelata kolme täyttä kautta, joista viimeisin oli kymmenen pistettä tehokkaampi.
Lindellistä tuli Dallas Starsin parhaiten tienaava puolustaja 5,8 miljoonan dollarin vuotuisella palkallaan. Lindell on hyvä puolustava puolustaja ja teki viime kaudella myös piste-ennätyksensä. Starsissa puolustajien tulosvastuu kohdistuu kuitenkin John Klingbergiin ja Miro Heiskaseen. Silti Lindell saa hyökkäävän puolustajan palkkaa.
Islanders puolestaan antoi luotettavalle kakkossentterilleen Brock Nelsonille kuuden vuoden sopimuksen kuuden miljoonan dollarin vuosiansiolla. Nelson on hyvä kahden suunnan keskushyökkääjä, joka teki päävalmentaja Trotzin alaisuudessa myös piste-ennätyksensä.
Aiemmin vastaavan roolin pelaajille on kuitenkin maksettu vähemmän, ja kuudella miljoonalla dollarilla keskimäärin palkkaa paremman pistemiehen. Puolustavampien pelaajien arvostuksen kannalta ilmiö on positiivinen, mutta palkkakustannukset karkaavat tätä menoa täysin käsistä.
Buffalo Sabresille näin saattoi käydä joukkueen tehtyä Jeff Skinnerin kanssa kahdeksan vuoden jatkosopimuksen yhdeksän miljoonan dollarin vuosiansioilla. Vapaiden agenttien markkinoilla on ennenkin nähty uhkarohkeita ja ylimitoitettuja ratkaisuja, mutta tämän kevään aikana on puolestaan maksettu vähän ylimääräistä, ettei pelaaja päätyisi vapaaksi agentiksi.