Näkemys: Lauri Marjamäen Jokerit yrittää voittaa koko KHL:n vaikeimman vastustajansa peluuttamalla kakkosmaalivahtiaan ja istuttamalla tähtihyökkääjäänsä

KHL / Artikkeli
Jokereiden aitiossa tulee miettiä tarkkaan juonet perjantain peliin tai muuten kesäloma alkaa jo maaliskuun alussa.
Kuva © Emil Hansson www.hanssonsphoto.net

Lauri Marjamäki ja koko Helsingin Jokereiden joukkue oppi eilen ensimmäisen pudotuspeliottelun virheistään. Peli oli vielä piirun verran aktiivisempaa toisessa kohtaamisessa ja joukkueen tekemisessä oli tarvittavaa puhtia, mutta ryhmä onnistui vain kaksi kertaa maalinteossa taipuen Moskovan Dinamolle maalilla.

Jokereiden tärkein asia tässä pudotuspelisarjassa on pimentää Dinamon kaksi tähtihyökkääjää tai käytännössä koko ykköskenttä. Ensimmäisessä ottelussa Dimitri Kagarlitski, Vadim Šipatšov ja Miks Indrasis saivat pari kertaa liian paljon tilaa verkon heiluessa. Toisessa ottelussa jokaisella hyökkääjällä oli yksi veto kohti maalia ja näistä Indrasisin veto painui ohi Ryan Zapolskin.

Toiseen otteluun Jokereiden selkeä kuvio oli, että jokaisessa Dinamon ykköskentän vaihdossa kentällä on Peter Reginin johtama kolmoskenttä tai Mika Niemen johtama neloskenttä. Lisäksi tavoite oli peluutuksesta päätellen ja ihan järjelläkin ajatellen tuoda joko Sami Lepistö Tommi Kivistön kanssa puolustajapariksi tai tanskalaiskaksikko Oliver Lauridsenin johdolla.

Pääsääntöisesti Jokerit tässä peluutuksessa onnistuikin, mutta toisen ottelun ensimmäisen erän kahdessa maalissa, jotka tulivat täysilukuisena pelatessa pakkipareista kaksikko Alex Grant ja Victor Lööv olivat maalin edustalla, ja kiekko löytyi Zapolskin selän takaa.

Jerjomenkoa kehuttiin syystä, mutta Jokeritkin onnistui omalla pelaamisellaan saamaan venäläisen näyttämään hyvältä.

Lööv ja Grant ovat molemmat hyviä puolustajia, eikä missään tapauksessa hasardeja, mutta Jokereiden kannalta on parempi, että joukkueen kaksi ehkä parasta kiekollista puolustajaa eivät joudu kiekottomana pyörimään omalla puolustusalueella, sillä tämä johtaa todella usein ongelmiin.

Dinamo kyttäsi näitä iskun paikkoja ja käyttivät ne säälimättä hyödyksi.

Moskovalainen suurseura on osoittautunut Jokereille vaikeimmaksi vastustajaksi koko KHL:ssä. Keskiviikkoinen vierasvoitto oli sille jo 13 perättäinen voitto Jokereista.

Miksi pistää kakkonen maaliin, kun ykkönenkin on tarjolla?

Jääkiekossa sarjatasosta riippumatta yksittäisen ottelun tai ottelusarjan voittaa se joukkue, jolla on parempi maalivahti. Niin on käymässä tässäkin sarjassa.

Jokereiden valmennusjohto teki todella kiistanalaisen valinnan ottelusarjan toiseen otteluun, kun maalilla aloitti Janis Kalninsin sijasta yhdysvaltalainen Zapolski. Kanins otti kauden edetessä ykkösmaalivahdin paikan itselleen ja Zapolskin itseluottamus on jo pitkään ollut todella lähellä nollaa. Oikeastaan viime kevään viimeisestä TsSKA ottelusta alkaen yhdysvaltalainen ei ole enää ollut lähelläkään parasta tasoaan, vaikka teknisesti hyvin edelleen torjuukin.

Janis Kalnins otti Ryan Zapolskilta torjuntavastuun keskiviikon ottelun puolivälissä.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com

Zapolskin niskaan on toki paha kaataa tätä toista ottelua, mutta kaikki kolme päästettyä maalia olivat otettavissa. Kalnins tuli tolppien väliin ottelun puolessa välissä ja joutui torjumaan ainoastaan kuusi kertaa. Yksi näistä oli toki Indrasisin läpiajo toisen erän lopulla ja mikäli tästä olisi maali syntynyt, niin peli olisi ollut ohi. Tarvittava torjunta ja Jokerit oli edelleen hengissä.

Kalnins antoi omilleen mahdollisuuden voittoon ja se on normaalisti vähintä, mitä voit maalivahdiltasi pyytää. Kokenut Aleksandr Jerjomenko torjui 46 vetoa keskiviikko-illan pelissä ja antoi joukkueelleen mahdollisuuden voittoon. Yhtään helppoa ei venäläinen päästänyt vaan kummatkin maalit Jokerit teki kolmen metrin säteeltä maalista. Jerjomenkoa kehuttiin syystä, mutta Jokeritkin onnistui omalla pelaamisellaan saamaan venäläisen näyttämään hyvältä.

Miksi Geoff Platt istuu 60 minuuttia penkillä?

Jokerit hankki kesällä KHL:ssä raudanlujaksi taistelijaksi kasvaneen Geoff Plattin. Plattin arvo on monella tavalla mittaamaton Jokereille ja kaikille joukkueille, missä hän ikinä pelaakaan. Kanadalaisen arvoa ei mitata pisteissä. Hänen arvonsa tulee esiin, kun joukkue pelaa erikoistilanteita. Platt voittaa aloitukset, tekee maskia, blokkaa vetoja, kalastaa jäähyn, kun tilanne sitä vaatii ja tekee maalin, jos saa paikan.

Platt oli keskiviikon otteluun merkitty 13. hyökkääjäksi, mikä on outoa. Täysin käsittämättömäksi asian tekee se, että Jokereiden valmennusjohto ei anna pudotuspeleihin kasvaneelle pelaajalle peliaikaa, kun joukkue tarvitsee maalin tai voiton.

Joukkuepeli on joukkuepeliä, mutta ajatteliko Platt tullessaan Helsinkiin, että hän istuu Dinamo Moskovaa vastaan penkillä terveenä pelin ja katselee, kun joukkue häviää tehottomuuteen? Vaikea uskoa.

Tehottomuus ja heikko ylivoima

Helsingin Jokereiden laukoi kohti Jerjomenkoa 48 kertaa. Kaksi vetoa meni maaliin ja loput torjui venäläinen. Allekirjoittaneen epävirallisen "hyvän sektorin" -laukaisutilaston Jokerit vei nimiinsä lukemin 22-6. Näihin laukauksiin eivät sisälly siniviivasta lähteneet laukaukset.

48 laukausta toki valehtelee aika paljon. Useat laukaukset tulivat kaukaa ja olivat enemmän lämmittelylaukauksia venäläismaalivahdille, joten voitaneen sanoa, että vaarallisia laukauksia kertyi noin 25.

Kiekkoa ja miestä maalille, ja hyviä asioita tapahtuu. Jokereiden tulee muistaa se jatkossa entistäkin tarkemmin.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com

Jokereissa tehottomuus ei pitäisi ainakaan tulivoimasta jäädä kiinni. Ylivoimassa siniviivan puolustajana pelaa joko Lepistö tai Grant. Molemmat tekivät yli 30 pistettä runkosarjaan. Hyökkäyksestä löytyy Steve Moses, Nicklas Jensen, Brian O'Neill, Jesse Joensuu, Sakari Manninen ja Kristian Vesalainen.

Pikimminkin täytyy kysyä, mitä ohjeita valmennusjohto pelaajilleen ylivoimaan antaa. Jokerit laukoi kiekon siniviivasta maalille asti ottelussa neljä kertaa ja kaksi näistä vedoista oli hyökkääjä Jensenin vetoja päin Jerjomenkoa.

Kolmannen erän lopun 5vs3 -ylivoimassa Jokerit laukoi suoraan syötöstä ehkä kerran, ohi. On käsittämätöntä, että 63 "harjoitusottelun" jälkeen joukkue ei saa käytännössä yhtään vaarallisia vetoja kahden miehen ylivoimalla kohti vastustajansa maalia ottelussa, joka tulisi ehdottomasti voittaa. Etenkin, kun valmentajat ja pelaajat yhteen ääneen sanovat tietävänsä, miten maaleja tehdään ja mistä paikasta.

12 000 katsojalle hyvä peli, mutta ei voittoa

Jokereiden yleisömääristä puhutaan paljon ja organisaation sisällä ihmetellään, miksi hallissa ei käy yleisöä odotettuja määriä. Jokerit oli saanut keskiviikon otteluun houkuteltua yli 12 000 katsojaa. Nämä pelit ovat organisaatiolle niitä, jossa tulisi tarjota sirkushuveja katsojille, jotta he tulevat uudelleen katsomoon ja edistävät hankkimillaan lipuilla sekä oheistuotteilla seuran toimintaa.

Jokerit ja Dinamo tarjosivat hyvän pelin. Jokerit pelasi ihan viihdyttävää kiekkoa, mutta sitä ei vanhempansa kanssa peliin tullut kahdeksanvuotias potentiaalinen kiekkofani muista pelin jälkeen. Hänelle merkitsee lopputulos ja Jokereiden hävitessä, sillä hyvällä pelillä ei ole merkitystä tunteisiin, joka saa ihastumaan joukkueeseen.

Nämä tilanteet on parhaita hetkiä markkinoida joukkuetta ja sarjaa kuluttajalle, mutta siinäkin Jokerit epäonnistui.

» Lähetä palautetta toimitukselle