Miesten olympiaturnauksen B-lohko: Venäläisille kelpaa vain kulta, mutta horjuttajia löytyy heti lohkovaiheesta

MAAJOUKKUE / Artikkeli
Pekingissäkin mukana oleva Nikita Gusev johdatti ROC:n viime kerralla olympiavoittajaksi.
Kuva © Mikko Pylkkö mikko.pylkko@jatkoaika.com

Miesten olympiaturnauksen B-lohkossa pelaavat hallitseva olympiavoittaja ROC, paluuta mitalikantaan tavoitteleva Tšekki, yllätysvalmis Sveitsi sekä ensimmäistä kertaa olympialaisissa pelaava Tanska. 

ROC

Vuoden 2018 kisojen sijoitus: 1.
Päävalmentaja: Aleksei Žamnov
Olympiavoitot: 1956, 1964, 1968, 1972, 1976, 1984, 1988, 1992, 2018

ROC eli Venäjän olympiakomitea puolustaa Pekingissä olympiavoittoaan vuodelta 2018. Tuolloin joukkue lähti selvänä ennakkosuosikkina NHL-pelaajien ollessa poissa, ja myös tällä kertaa sitä voidaan pitää materiaaliltaan kovimpana ryhmänä. 

Olympialaisten välissä kulunut aika on kuitenkin ollut kokonaisuudessaan vaikea Venäjän maajoukkueelle, jonka MM-kisat ovat päättyneet useampaan pettymykseen. Erityisen ongelmalliseksi on koitunut valmennuksen vaihtuvuus – Pyeongchangin kisojen jälkeen päävalmentajana on nähty peräti neljä eri nimeä. Täksi kaudeksi vastuun otti entinen huippupelaaja Aleksei Žamnov, ja apuna toimivat muun muassa Sergei Fjodorov ja Sergei Gontšar.

Vadim Šipatšov kantaa niskassaan venäläisten isot odotukset.
Kuva © Joonas Kämäräinen

Vuoden 2018 kultajoukkueesta on mukana seitsemän pelaajaa eli puolustajat Jegor JakovlevNikita Nesterov ja Vjatšeslav Vojnov sekä hyökkääjät Sergei Andronov, Mihail GrigorenkoNikita Gusev ja Vadim Šipatšov. Etenkin KHL:n pistepörssiä ylivoimaisesti johtavan Šipatšovin odotetaan olevan turnauksen suurimpia tähtiä.

Žamnovin valinnoista huomiota herätti etenkin KHL:ssä pisteitä mättäneen Andrei Kuzmenkon jättäminen varamieheksi. Kokeneempien maajoukkuejyrien sijaan joukkueeseen valittiin useampi nuori lupaus. Muun muassa Dmitri Voronkov ja Kirill Martšenko ovat etenkin NHL:ää ajatellen seuraamisen arvoisia pelaajia. 

Arvio: Vain kulta kelpaa, mutta joukkue ei ole tällä kertaa niin suuri suosikki kuin viimeksi. Mitalipelien ulkopuolelle jääminen olisi kuitenkin iso yllätys.

Tšekki

Vuoden 2018 kisojen sijoitus: 4.
Päävalmentaja: Filip Pešán
Olympiavoitot: 1998

Tšekki on pudonnut kansainvälisessä kiekossa terävimmästä kärjestä suurimpien maiden haastajaksi, ja maan viimeisimmästä arvokisamitalista on jo lähes kymmenen vuotta. Edellisissä olympialaisissa mitali oli tosin lähellä, mutta Kanada vei pronssiottelun lukemin 6–4.

Ilman NHL-pelaajia Tšekistä tuli varteenotettava mitaliehdokas, sillä Euroopasta jalkeille saatava pelaajamateriaali kestää vertailun muihin kärkimaihin. Joukkueen tunnetuin pelaaja on David Krejčí, joka palasi täksi kaudeksi kotimaahansa pitkän NHL-uran jälkeen. Kokeneesta joukkueesta löytyy myös muita rutinoituneita pelimiehiä, kuten Roman ČervenkaMichael Frolík ja Vladimír Sobotka.

KHL:n mestarivahti Šimon Hrubec antaa Tšekille hyvät mahdollisuudet mitalitaistoon.
Kuva © Samuli Huikuri

Tšekin vahvuuksia ovat laadukkaat keskushyökkääjät ja kovan luokan maalivahdit. Kaksi kärkiketjua rakentuvat todennäköisesti Krejcin ja Jan Kovářin ympärille, joiden lisäksi ryhmästä löytyy KHL:stä kovaa jälkeä tehnyt Lukáš Sedlák. Tolppien väliin joukkueella on asettaa KHL:ssä erinomaisesti torjuneet Šimon Hrubec ja Roman Will.

Puolustus on lähtökohtaisesti kevyempää kalustoa. Suurinta vastuuta saanevat Lukon viime kauden avainpuolustaja Lukáš Klok ja Jokereissa edukseen esiintynyt David Sklenička. Tšekkiä luotsaa nyt toista kauttaan Filip Pešán, jolta kovat näytöt maajoukkuevalmentamisesta vielä puuttuvat. Tšekiltä on totuttu näkemään taidokkaita otteita alkusarjaotteluissa, mutta pudotuspeleissä joukkue on liian usein hyytynyt.

Arvio: Vahva maalivahtiosasto antaa tukevan selkänojan menestyksen tavoittelulle, mutta tason säilyminen ratkaisupeleissä on arvoitus. Mitalipeleihin kuitenkin hyvät mahdollisuudet.

Sveitsi

Vuoden 2018 kisojen sijoitus: 10.
Päävalmentaja: Patrick Fischer
Olympiavoitot: –

Sveitsi on MM-tasolla noussut varteenotettavien mitalimaiden joukkoon, ja NHL-pelaajien ollessa poissa se on sitä myös olympialaisissa. Patrick Fischer valmentaa Sveitsiä jo seitsemättä kauttaan, joten pelitavalliset metkut on taottu tiukasti pelaajiston selkäytimeen. 

Paras osa-alue Sveitsin joukkueessa on hyökkäys. Alppimaa sai mieluisan vahvistuksen juuri ennen joukkueen nimeämistä, kun täksi kaudeksi NHL:ään lähtenyt Grégory Hofmann päätti yllättäen palata kotiin. Hofmannin ohella hyökkäyksen kulmakiviä ovat entiset NHL-pelaajat Denis Malgin ja Sven Andrighetto.

Santeri Alatalon edustaman Sveitsin menestys ei enää pääse yllättämään.
Kuva © Samuli Huikuri

Maalivahtiosasto on kokeneiden Reto Berran ja Leonardo Genonin käsissä. Kummaltakin löytyy runsaasti kokemusta maajoukkuepaidasta, ja MM-kisoissa perustaso on ollut laadukasta. Puolustuksessa kokemusta löytyy etenkin Raphael Diazilta ja Yannick Weberiltä, mutta kokonaisuutena taso herättää epäilyksiä.

Puolustuksen johtohahmoksi saattaakin nousta Santeri Alatalo, joka edusti Sveitsiä ensimmäistä kertaa arvokisatasolla viime kevään MM-kisoissa. Tällä kaudella Alatalo on tehnyt Luganon paidassa komeat tehot 4+29. Huomionarvoista Sveitsin ryhmässä on myös se, että hyökkääjä Andres Ambühl pelaa jo uransa viidennet olympialaiset. MM-kisat mukaan lukien arvokisaedustus on jo peräti uran 21:s.

Arvio: Täydet mahdollisuudet ensimmäiseen olympiamitaliin sitten vuoden 1948. Materiaaliltaan kuitenkin kärkimaiden haastaja.

Tanska

Vuoden 2018 kisojen sijoitus: Putosi karsintojen viimeisessä vaiheessa.
Päävalmentaja: Heinz Ehlers
Olympiavoitot: –

Isäntämaa Kiinan ohella Tanska tekee debyyttinsä miesten olympiakiekkoturnauksessa. Maa lunasti paikkansa Pekingiin voittamalla syyskuun alussa Norjassa pelatun karsintaturnauksen NHL-pelaajiensa Nikolaj Ehlersin ja Oliver Bjorkstrandin johdolla. Nyt Tanska joutuu kuitenkin tulemaan toimeen ilman suurimpia tähtiään.

Tanskan keulakuvana Pekingissä toimii maan historian ensimmäinen NHL-pelaaja Frans Nielsen, jonka pitkä ura tulee päätökseen tämän kauden jälkeen. Nielsenin ohella entisiä NHL-pelaajia joukkueessa ovat hyökkääjät Mikkel BødkerPeter ReginPatrick Russell ja Nicklas Jensen sekä puolustaja Oliver Lauridsen.

NHL-konkari Frans Nielsen huipentaa uransa olympialaisissa.
Kuva © Emil Hansson www.Hanssonsphoto.net

Edellä mainitut pelaajat lukeutuvat luonnollisesti joukkueen tukipilarien ryhmään. Heidän lisäkseen esiin nousee etenkin kokenut maalivahti Sebastian Dahm, joka kantaa ykköstorjujan viittaa harteillaan. Maalivahtipelissä Tanska kuitenkin antaa suuresti tasoitusta lohkon muille maille. Puolustuksessa iso takaisku on Philip Larsenin poissaolo.

Karsintaturnauksen perusteella Tanska vaikuttaa iskuvalmiilta joukkueelta, mutta pelaajamateriaali on liian heikko isompien horjuttamiseen. Menestys riippuu pitkälti hyökkääjien onnistumisesta – kokeneiden Jensenin, Bødkerin, Nielsenin ja Reginin on oltava huippuvedossa.

Arvio: Joukkueen tavoite lienee puolivälieriin pääsy, mutta lähtökohtaisesti odotusarvo on turnauksen kolmen heikoimman maan joukossa.

» Lähetä palautetta toimitukselle