Mestis-kierros: Jokipojat yllätti KeuPa HT:n − Hokille kylmää kyytiä kotikaukalossa

MESTIS / Artikkeli
Sarjakärki KeuPa sai kotikaukaloonsa hankalan vastuksen lauantain kierroksella.
Lauantain Mestis-kierroksella pelattiin kolmella paikkakunnalla. Kajaanissa Hokki sai kylämää kyytiä K-Vantaalta, Iisalmessa pelattiin isät vastaan pojat -peliä ja Keuruulla Jokipojat yllätti sarjakärjen.

Hokki − K-Vantaa

Kajaanin lauantai-illassa toisistaan mittaa ottivat sarjataulukon häntäpäässä majailevat Hokki ja K-Vantaa. Vantaalaisvieras kulki ottelun läpi huomattavasti isäntäjoukkuetta pirteämmällä jalalla. K-Vantaa aloitti illan maali-ilottelun pikaisella avausmaalillaan ja piti sitä yllä koko illan ajan.

Kajaanilaisisäntä sai maalihanansa auki puhtaalla onnella: kiekko kimposi vantaalaismaaliin Keni Karalahden luistimesta. Kömmähdys ei kuitenkaan hidastanut lohipaitojen vauhtia, sillä heidän onnistui vielä erän aikana siirtyä uudemman kerran johtoon.

Vaikka peli aluksi näyttikin päällepäin varsin tasaiselta, oli K-Vantaa selvästi huolellisempi ja maltillisempi omissa maalipaikoissaan. Hokin epävarmuus alkoi näkyä etenkin toisen erän aikana. Epävarmuus purkautui jäähyilyllä, ja lohipaidat käyttivät tilaisuudet hyväkseen. Toisen erän kolmesta vantaalaismaalista kaksi iskettiin ylivoiman aikana.

Karusta tilanteesta huolimatta Hokki jaksoi vielä päätöserässäkin laittaa vierailleen hanttiin. Vaikka kajaanilaisten peli oli edelleen sekaisin, sai joukkue silti aika ajoin luotua yksittäisiä vaarallisiakin tilanteita vieraiden maalille.

Lohipaidat olivat isäntien yrityksistä huolimatta täysin ylivoimaisia. Vielä päätöserässä Petteri Villanen iski 6−1-lukemat tyhjään maaliin ja viimeisen peliminuutin aikana Eetu Mäki iski illan seitsemännen vantaalaismaalin alivoimalla.

IPK − Peliitat

Iisalmessa isäntäjoukkue IPK testasi heinolalaisvieras Peliittojen kuntoa. Sarjataulukossa toiseksi viimeisenä majaileva heinolalaispoppoo saikin Iisalmessa varsin kylmää kyyti sarjataulukon viidentenä majailevalta IPK:lta.

IPK lähti illan kamppailuun isännän ottein, sillä kotijoukkue oli alusta asti vierastaan pirteämmin liikkeellä. Isäntien avausmaali ja vauhdikas pelaaminen aiheuttivat heinolalaisissa pientä ärsytystä, sillä pientä kärhämää ilmeni avauserän aikana siellä täällä.

IPK piti kiinni isännän otteissaan myös toisen erän ajan, sillä Peliitat pääsi iisalmelaisten päätyyn vain muutamia kertoja. Heinolalaisvieras menetti kiekkoa ja taipui pitkien paineistuksien alla: erän päätyttyä IPK johti jo 3−0 Hugo Galletin ja Niki Koskisen maaleilla.

Päätöserässä Peliitat pääsi näennäisesti peliin mukaan. Yhtä heinolalaisosumaa tarkastettiin jo videoltakin, mutta koska tilanteessa havaittiin maalivahdin häirintää, ei Peliitat päässyt tuulettamaan kavennusta.

Loppujen lopuksi iisalmelaisten paine oli täysin ylivoimaista. Ville Järvinen pääsi ohjaamaan Julius Rantaeskolan syötöstä selkeät 4−0-loppulukemat. Samalla IPK nousi sarjataulukossa jo kolmanneksi.

KeuPa HT − Jokipojat 

Sarjataulukon kärkipaikalla majaileva KeuPa HT sai tiukan vastuksen taulukon puolivälissä olevasta joensuulaisryhmästä. Jokipojilla on viime aikoina mennyt heikommin, mutta ärjypaidat yllättivät Keuruulla kaatamalla sarjakärjen 5−3-lukemin.

Vaikka ottelussa syntyikin peräti kahdeksan maalia, ei kumpikaan kuitenkaan saanut kunnon kontrollia koko illan aikana. Kaksi ensimmäistä erää olivat suhteellisen sekavaa molemmilta joukkueilta.

Joensuulaisvieraalla toimi etenkin erikoistilannepelaaminen, sillä toisen erän kolmesta maalista kaksi iskettiin ylivoimalla ja yksi alivoimalla.

Päätöserässä Jokipojat kuitenkin pelasivat johtoasemassaan fiksusti ja pitivät tiukalla puolustuksellaan keuruulaisisännät pois omalta maaliltaan. Täyden kolmen pisteen voiton myötä joensuulaiset ovat nousemassa kohti sarjataulukon keskikastia.

» Lähetä palautetta toimitukselle