Mestiksen syyskauden parhaat pelaajat: Hermeksen esiinmarssi näkyy myös yksilötasolla

MESTIS / Artikkeli
Miro-Pekka Saarelainen johtaa ylivoimaisesti Mestiksen maalipörssiä.

Samu Markkula, Hermes

Samu Markkula oli jo viime kaudella Hermeksen surkean joukkueen paras pistemies. Tällä kaudella kokkolalaisten esiinmarssin myötä hyökkääjän pistetehtailu on lähtenyt lentoon. Tehot 9+32 ovat tuottaneet pistepörssin kärkitilan sekä kolme pistettä enemmän kuin koko viime kautena yhteensä.

24-vuotiaan vasemmalta puolelta ampuvan laiturin teholukemakin on koko sarjan toiseksi paras, 18 pykälää plussan puolella. Ylivoimalla JYP-kasvatti on Mestiksen tehokkain pelaaja 14 tehopisteellään, ja jatkoajalla Markkula on ratkaissut ottelun kaksi kertaa. Ehdottomasti syksyn kuumimpia hyökkääjiä.

Kristian Tanus, LeKi

Täysi-ikäisten joukkoon syksyllä päässyt Kristian Tanus on ollut Mestiksen syyskauden komeetta. Tapparan sopimuspelaajan esiinmarssi on tuottanut 25 ottelussa 13 maalia ja 19 syöttöpistettä. Tehoilla lohkeaa pistepörssin viides tila sekä tulokaspörssin ylivoimainen kärkitila. Hermeksen Jesse Koskenkorva laahaa 13 pistettä Tanusta perässä.

Alle 18-vuotiaiden viime vuoden maailmanmestari on ollut erittäin tehokas viimeistelijä ja onkin maalitilastossa toisena. Tanus tulee olemaan kenties jo ensi kaudella iso vahvistus Tapparalle.

Miro-Pekka Saarelainen, K-Vantaa

K-Vantaan Miro-Pekka Saarelainen on ollut lohipaitojen tärkein pelaaja syksyn aikana. Viime vuoden Mestis-mestari KeuPan paidasta on tehnyt yli neljänneksen K-Vantaan osumista. Saarelainen on hassuttanut peräti 22 kertaa vastustajan maalivahteja ja kirjauttanut lisäksi 13 syöttöpistettä. Tehot oikeuttavat pistepörssin toiseen tilaan. 24-vuotiaan laiturin pisteiden arvoa lisää vielä se, että niistä 19 maalia ja 13 syöttöä on syntynyt tasakentällisin.

Saarelainen on esittänyt huimia yksilösuorituksia, joista yksi esimerkki alapuolella.

Samuel Sikstus, Hermes

Hermeksen ykköspakkeihin kuuluva Samuel Sikstus on pelannut tasaisen varman kauden, ja pitänyt huolta oman pään pelaamisesta. Tästä kertoo tehopörssin kärkitila 18:ta plusmerkkisellä merkinnällä. 20 pelaamassaan ottelussa 23-vuotias puolustaja on ollut vain kahdeksan kertaa kentällä, kun omissa on soinut.

Sikstus pelaa jo kolmatta kautta Hermeksen riveissä ja on kehittynyt koko matkan aikana. Tämän kauden tehot 3+3 ovat samaa luokkaa kuin edellisten Hermes-kausien kokonaispistemäärä. Lisäksi Espoon Jääklubin kasvatin jäähymäärät ovat tippuneet minimaaliseen aiemmista kausista, ja kuluvalla kaudella Sikstus on istunut vain kerran jäähyaitiossa.

Henri Joki-Erkkilä, RoKi

32-vuotias RoKi-kapteeni Henri Joki-Erkkilä on kipparoinut rovaniemeläisiä tällä kaudella selvästi eteenpäin. Konkari on myös itse kunnostautunut tehotilastossa sekä pisteiden valossa. Joukkueen maaliero on nollassa, mutta Joki-Erkkilän tehotilasto on 13 askelta plussalla. Pisteitä on niin ikään kertynyt kolmetoista, mikä oikeuttaa puolustajien pistepörssin viidenteen sijaan.

Joki-Erkkilä on RoKin avainpelaajia, kun taistellaan paikoista pudotuspeleihin. Ylivieskan Jääkarhujen kasvatti pelaa parasta kauttaan pitkällä RoKi-urallaan.

Julius Pohjanoksa, TUTO

22-vuotias Julius Pohjanoksa on suurin syy siihen, että TUTO pääsi kolmantena joulutauolle. Turkulaisvahti on pelannut yhtä lukuun ottamatta jokaisen ottelun ja antanut joka kerta mahdollisuuden voittaa. Etenkin alkusyksystä, kun TUTOlla oli paljon loukkaantumisia, Pohjanoksa oli korvaamaton maalinsuulla.

Mestiksen viime kauden paras veräjänvartija johtaa torjuntaprosenttitilastoa (92,45%) ja on päästänyt vain 2,16 maalia ottelua kohden.

Keväällä TUTO tarvitsee edelleen Pohjanoksan huipputorjuntoja. Kysymys kuuluukin: Kestääkö TPS-kasvatin fyysinen kunto pelata kaikki ottelut?

» Lähetä palautetta toimitukselle