KeuPa-TUTO: Kevätauringon lailla piristynyt TUTO lähtee hidastamaan KeuPan maali-iloittelua
Kotiedulla sarjaan lähtevä KeuPa oli lopulta runkosarjan seitsemäs, TUTO puolestaan selviytyi mukaan viimeisenä joukkueena sijalta kymmenen napattuaan neljä voittoa runkosarjan viidestä viimeisestä pelistään.
Visiitti villi kortti -peleissä on KeuPalle ensimmäinen sen oltua kaikilla Mestis-kausillaan kahdeksan parhaan joukossa. TUTO puolestaan on nähty puolivälierävaiheessa viimeksi keväällä 2019, ensimmäisellä kierroksella se esiintyi 2021.
Joukkueet ovat kohdanneet toisensa pudotuspeleissä kerran aikaisemin: Keväällä 2018 KeuPa kaatoi TUTOn finaalisarjassa voitoin 4–2. Viiden vuoden takaisista kokoonpanoista mukana on edelleen tukku pelaajia: Tuolloin TUTOa edustanut Veeti Vuorio toimii nykyään KeuPan kapteenina, TUTOa edustavat edelleen Juho Virtanen, Mikke Levo ja Julius Pohjanoksa.
Tämän kauden runkosarjassa joukkueet kohtasivat neljä kertaa molempien voittaessa kerran kotona ja kerran vieraissa. TUTOn molemmat voitot tulivat voittomaalikilpailun jälkeen, joten pisteet kirjattiin KeuPan hyväksi 8–4.
Keuruulla totuttiin kauden aikana maali-iloitteluihin, ja KeuPa viimeistelikin runkosarjassa toiseksi eniten maaleja, joskin vastaavasti omissa soi koko joukon kolmanneksi eniten. Myös erikoistilanteet noudattavat samaa kaavaa: Keuruulaisten ylivoima jauhoi runkosarjassa yli 25 % tehokkuudella, mutta alivoimassa jäätiin reiluun 75 prosenttiin.
Turkulaisten lapa ei ollut aivan yhtä kuuma, mutta vastaavasti myös joukkueen puolustus oli pykälää keuruulaisia pitävämpi. TUTO olikin sekä tehdyissä että päästetyissä maaleissa sarjan keskikastia. Erikoistilannepelissä TUTO oli yksi sarjan heikoimpia joukkueita.
Molemmat joukkueet kuuluivat Mestis-kauden vähiten rangaistuksia istuneiden suorittajien joukkoon, eikä myöskään keskinäisissä peleissä suurempia ylilyöntejä nähty.
KeuPan tehokkuutta kuvastaa myös se, että Mestiksen pistepörssin viiden kärjestä löytyy peräti kolme keuruulaisten hyökkääjää. TUTOlla tuleekin olemaan täysi päivätyö Mikko Perttu (24+47) – Juuso Heikkilä (29+29) – Joni Airo (30+27) -kolmikon pimentämisessä.
Turkulasilta paljon voidaan odottaa kokeneelta ketulta Roope Rannalta, joka oli myös joukkueensa runkosarjan paras pistemies. Rannalta löytyy kokemusta peräti kymmenen kevään ajalta pudotuspeleistä niin Mestiksestä, Liigasta kuin Saksan DEL2-liigastakin.

K-Vantaa – KOOVEE: Kärkipelaajien onnistumiset ratkaisevat ääritasaisen sarjan
Toisessa, ennakkoon äärimmäisen tasaisessa ottelusarjassa iskevät yhteen runkosarjan 8. ja 9. K-Vantaa ja KOOVEE. K-Vantaa kiekkoili edellisen kerran villi kortti -kierroksella viime kaudella, jolloin Hokki oli parempi. KOOVEE puolestaan lähtee metsästämään ensimmäistä otteluvoittoaan pudotuspeleissä koko Mestis-aikakaudella.
Sarjasta voidaan ennakoida uskomattoman tasaista jo pelkästään joukkueiden runkosarjatilastojen perusteella: molemmat keräsivät kauden aikana tasan 75 pistettä ja suoriutuvat erikoistilannepelistä hyvin samankaltaisilla prosenteilla. Lisäksi joukkueet jakoivat pisteet tasan kauden keskinäisissä kohtaamisissa maalieron ollessa 14–12 KOOVEEn hyväksi.
Joukkueilta ei löydy yhteistä pudotuspelihistoriaa, ja edellinen keskinäinen runkosarjakohtaaminenkin on joulukuun alusta.

Molemmat joukkueet olivat runkosarjassa todella paljon kärkipelaajiensa onnistumisten varassa. K-Vantaan tehokolmikko Emil Oksanen (28+21) – Tomi Purmola (19+25) – Jaakko Kuusisto (20+22) tehtaili lähes 40 % joukkueensa kaikista runkosarjamaaleista. Lisäksi Erkka Seppälä tehoili yli piste per peli -tahtia, joskin pelasi vain 23 ottelua.
KOOVEEn tehopelaajina kunnostautuivat Okko Kangasniemi (13+32) ja Samu Markkula (14+28). Tamperelaiset saivat myös pudotuspelien alla mieluisia vahvistuksia, kun Emil Järventie ja Joona Korhonen palasivat Lappeenrannasta punakeltaisten vahvuuteen SaiPan kauden päätyttyä.
Myös joukkueiden ykkösmaalivahtien Samuli Tervon ja Samu Pakarisen tilastot ovat hyvin samankaltaiset keskenään, olkoonkin että Tervo urakoi runkosarjassa 16 peliä virkaveljeään enemmän. Esimerkiksi torjuntaprosenteissa on ainoastaan 0,02 prosenttiyksikön ero.