Boston Bruins head coach Don Cherry (in suit) and players behind the bench during an away game, October 1977. (Photo by Bruce Bennett Studios via Getty Images Studios/Getty Images)
Kuva © Getty Images

Matti Hagman koki pahamaineisen 1970-luvun Boston Bruinsin, mutta ajan henki ei ollut suomalaistähden puolella

Artikkeli
Suomalainen urheiluhistoria on täynnä kyyneliä. Ikimuistoisten voittojen rinnalla on nippu kirveleviä tappioita. Myös NHL on osaltaan ollut vaikuttamassa suomalaisen urheilumelankolian myyttiin, mutta kuinka suomalaiset ovat todellisuudessa pärjänneet Stanley Cup -finaaleissa? Toisessa osassa hypätään Matti Hagmanin matkaan kaudelle 1976−1977.

NHL on nykyisin ylivoimaisesti maailman tasokkain jääkiekkosarja. Maantieteellisesti se on levittäytynyt käytännössä koko Pohjois-Amerikan alueelle. Urheilun ohella kyseessä on myös valtava bisnes, jonka kokonaisliikevaihto on viime kausina liikkunut viiden miljardin molemmin puolin. NHL:n asema on kiistaton eikä vakavasti otettavia kilpailevia sarjoja ole.

Aina näin ei kuitenkaan ole ollut. Historiansa aikana NHL on joutunut käyttämään kyynärpäitään vankistaakseen asemaansa johtavana kiekkosarjana. Yksi vakavimmin otettavista uhkaajista oli vuonna 1972 perustettu World Hockey Association (WHA), joka pakotti NHL:n taistelemaan asemastaan. 

Matti Hagman on yksi harvoista suomalaisista, joka on varattu molempiin sarjoihin. Toukokuussa 1975 New England Whalers kiinnitti HIFK:n kasvatin varausnumerolla 43. Kesäkuussa oli NHL:n Boston Bruinsin vuoro, joka varasi Hagmanin numerolla 104.

Hagman pelasi vielä kauden HIFK:ssa, minkä jälkeen hän matkasi rapakon taakse 360 000 dollarin arvoinen sopimus takataskussaan.

Iso paha Bruins

Kun puhutaan koko jääkiekkohistorian pahamaineisimmista joukkueista, nousee kauden 1976−1977 Boston Bruins jatkuvasti kärkisijoille – ellei jopa aivan absoluuttiseen kärkeen. Terry O'Reilly, Stan Jonathan ja John Wensink kylvivät ympärilleen kauhua, joka pahimmillaan sai vastustajat hyppimään pleksien yli.

Bruins hävisi tapahtumakuvailun ottelun lukemin 6–1, mutta päävalmentajana toiminut Don Cherry ei ollut rumista lukemista pahoillaan.

– En ole koskaan ollut näin ylpeä tästä joukkueesta. Hävisimme ottelun, mutta voitimme kaikki tappelut!

Lainaukset ovat Marko Lempisen Stadin Kingi -kirjasta. Kyse ei ole yksittäistapauksesta, sillä kirjassa on omistettu puolikas luku pelkästään Bruinsin yhden kauden toilailuille.

HIFK:n pelaajavalmentaja Carl Brewer oli vajaa vuosikymmen aiemmin ollut osaltaan vaikuttamassa kotimaisen pääsarjan fyysisen pelin kehittymiseen, mutta Atlantin takana kaikki oli häijympää. Lisäksi taitopelaajana pidetyn Hagmanin sopeutumista hankaloitti yleinen välinpitämätön asenne eurooppalaisia pelaajia kohtaan. Päävalmentaja Cherry oli avoimesti myöntänyt suorastaan vihaavansa eurooppalaispelaajia. 

Runkosarja ei tyydyttänyt Hagmania henkilökohtaisella tasolla. Etenkin vähäiseksi jäänyt peliaika sapetti pistenälkäistä suomalaista, joka oli aiemmin tottunut olemaan joukkueensa kantavia voimia.

Edellisellä kaudella Hagman oli iskenyt HIFK:n paidassa 1,6 pistettä ottelua kohden. Bruinsissa Hagman pelasi vain satunnaisia vaihtoja tai pahimmillaan istui katsomossa. Bruinsin GM Harry Sinden oli joulutauolla lupaillut Hagmanille lisää peliaikaa, mutta lupaukset jäivät katteettomiksi. Runkosarjassa otteluita kirjattiin lopulta 75, joissa syntyi tehot 11+17=28.

Toinen suomalainen Stanley Cup -finalisti

Kun Pentti Lund pelasi ensimmäisenä suomalaisena Stanley Cupin finaaleissa, koko NHL:ssä oli yhteensä vain kuusi joukkuetta. Näitä kuutta joukkuetta alettiin myöhemmin kutsua termillä Original Six. Lundin jälkeen liiga oli kuitenkin laajentunut huomattavasti. Ensin joukkuemäärä tuplaantui vuonna 1967 ja seuraavien kymmenen vuoden aikana joukkuemäärä lisääntyi kuudella. Hagmanin debyyttikaudelle 1976–77 starttasi siis yhteensä 18 joukkuetta.

WHA:n puolella seuroja oli 12, joista neljä siirtyi NHL:ään sarjan lopetettua toimintansa vuonna 1979: Edmonton Oilers, New England Whalers (nykyisin Carolina Hurricanes), Quebec Nordiques (Colorado Avalance) ja Winnipeg Jets (Arizona Coyotes).

Molemmissa sarjoissa pelattiin 80 ottelun runkosarjat. NHL:n pudotuspeleihin jatkoi 12 joukkuetta, joista neljä divisioonavoittajaa etenivät suoraan toiselle kierrokselle. Hagmanin Bruins osasi nyrkkien lisäksi heilutella myös verkkoja, sillä se voitti oman Adams-divisioonansa 106 pisteen saaliilla. Bruinsin lisäksi toiselle kierrokselle etenivät suoraan Philadelphia Flyers, New York Islanders ja Montréal Canadiens, joka dominoi runkosarjaa häviten vain kahdeksan ottelua.

Bruins pääsi aloittamaan pudotuspelit siis suoraan toiselta kierrokselta kahdeksan parhaan joukossa. Ensimmäisenä vastaan asettui Los Angeles Kings, joka oli "säälipleijareissa" pudottanut Atlanta Flamesin otteluvoitoin 2–1.

"En ole koskaan ollut näin ylpeä tästä joukkueesta. Hävisimme ottelun, mutta voitimme kaikki tappelut!"

Hagmanin peliaika oli edelleen kortilla, mutta sarjan avausottelussa hänelle kirjattiin kuitenkin yksi syöttöpiste. Se jäi samalla myös kauden viimeiseksi pisteeksi, sillä Cherryn koirankopissa istunut Hagman jäi vähäisellä peliajallaan ilman pisteittä koko loppukevään ajan. Aikakauden otteluista ei löydy peliaikatilastoja, mutta kolme laukausta kahdeksaan otteluun kertoo omaa kieltään hyökkääjän minuuteista. 

Hagmanin minimaalisesta vastuusta huolimatta Bruins oli hyvässä vireessä ja eteni ottelusarjasta jatkoon voitoin 4–2. Seuraavan kierroksen ottelusarjasta odotettiin kuumaa, sillä vastaan asettui veriviholliseksi muodostunut Philadelphia Flyers.

Lasista oli läikkynyt yli jo ennen kautta pelatussa harjoitusottelua, jossa Bruinsin Wayne Cashman ja Flyersin Paul Holmgren olivat nyrkkitappelun sijaan miekkailleet mailoillaan. Pelistä poistettu kaksikko jatkoi nujakkaansa vielä pukukoppikäytävällä, joka eskaloitui lopulta valtavaksi joukkotappeluksi.

Joukkueet lähtivät toiseen erään vajaalukuisina, sillä betonilattialla painiminen oli tylsistyttänyt luistimia siinä määrin, ettei kaikkia ehditty teroittaa. Toinen erä jatkui siitä mihin ensimmäinen oli jäänyt – tappelulla.

Ottelusarjasta odotettiin kiihkeää, mutta tuloksellisesti se oli varsin selkeä. Kaksi ensimmäistä ottelua ratkesivat vasta jatkoajalla, mutta Bruins selvitti tiensä finaalipeleihin lakaisemalla verivihollisen maton alle puhtaalla 4–0-sarjavoitolla.

Bruins ja Canadiens kohtasivat kuumissa finaaleissa kahtena keväänä peräkkäin.
Bruins ja Canadiens kohtasivat kuumissa finaaleissa kahtena keväänä peräkkäin.
Kuva © Getty Images

Kun kiekko putosi Montréal Forumin keskiympyrään 7. toukokuuta 1977, Hagmanista tuli toinen suomalainen NHL-finaaleissa esiintynyt pelaaja. Edellisestä ja tätä ennen ainoasta sinivalkoisesta finaalista oli kulunut lähes kolme vuosikymmentä. Toinen finalisti oli kautta dominoinut Canadiens.

Siinä missä Lund loisti omassa finaalisarjassaan joukkueen tähtipelaajana oli Hagmanin tyytyminen lähes mitättömään rooliin. Hagman pelasi ainoastaan finaalisarjan avausottelussa. Canadiens eteni mestaruuteen helpohkosti suoraan neljässä ottelussa. Bruins johti ottelua ensimmäisen kerran vasta neljännen finaalin avauserässä.

Vaikka ensimmäinen kausi NHL:ssä päättyi vasta finaaleissa, Hagmania sapetti. Peliaikaansa tyytymätön keskushyökkääjä oli pettynyt myös valmennuksen tasoon. Hagman aloitti sopimuksensa mukaisesti Bruinsissa myös seuraavalla kaudella, mutta joulukuun alussa hän sai lopulta kaipaamansa siirron, kun uudeksi osoitteeksi varmistui WHA-liigan Nordiques.

WHA pyrki horjuttamaan NHL:n asemaa lajin ykkösliigana ja se onnistuikin houkuttelemaan yksittäisiä huippupelaajia. Tasoerojen vertailu etenkin jälkikäteen on hankalaa, mutta joidenkin arvioiden mukaan parhaat WHA-joukkueet olisivat taistelleet pudotuspelipaikoista NHL:n puolella. Hagmanin tilille kirjattiin neljästä ensimmäisestä ottelusta 15 tehopistettä, mikä antoi taitosentterille vihdoin aihetta hieman leveämpään virneeseen.

– Mä todella nautin pelaamisesta, vaikka WHA oli kaikessa NHL:ää selvästi perässä, Hagman kertoi Stadin kingi -kirjassa.

Iloa ei kuitenkaan kestänyt kauaa, sillä Hagmanin peliaika hiipui samaa tahtia joukkueen sairastuvan tyhjenemisen kanssa. Lopulta Hagmanilla oli jälleen vaikeuksia mahtua pelaavaan kokoonpanoon, mikä osaltaan ohjasi suomalaista seuraavaan isoon valintaan. Kauden jälkeen hän päätti palata Suomeen.

Matti Hagman (#10) pelasi NHL:ssä 237 runkosarjaottelua tehoin 56+89=145
Matti Hagman (#10) pelasi NHL:ssä 237 runkosarjaottelua tehoin 56+89=145
Kuva © Getty Images

WHA:n askel kiekkokartalla jäi lopulta melko lyhyeksi, mutta seitsemän pelikauden aikana se onnistui kuitenkin ravistelemaan asioita uuteen järjestykseen. WHA:n aggressiivinen strategia pakotti NHL:n olemaan hereillä eikä kilpailijaan suhtauduttu välinpitämättömästi.

NHL kasvatti joukkuemääräänsä 1970-luvun aikana kahdeksalla, minkä lisäksi se pyrki liittämään WHA:n osaksi itseään. Kabinettikamppailut eivät kuitenkaan tuntuneet tuottavan tulosta, mutta maaliskuussa 1979 liigat saivat vihdoin sopimuksen aikaiseksi – neljä WHA-seuraa liittyi NHL:ään ja WHA lakkautettiin.

Hagmanin askel sen sijaan oli lopulta massiivinen. Hänestä tuli myöhemmin legenda kotimaisissa kiekkopiireissä, mutta jo peliuransa aikana hän toimi esikuvana nuoremmille pelaajille. Hagman palasi myöhemmin NHL:n kahden kauden ajaksi ja osoitti Edmonton Oilersissa pelatessaan, että NHL-ammattilaisuus on mahdollista.

Hagman raivasi polkua, jota pitkin esimerkiksi Jari Kurri asteli parrasvaloihin. Kun Hagman menehtyi lokakuussa 2016, Kurri kommentoi ystävänsä merkitystä:

− Matti oli minulle hyvä ystävä ja urallani tärkeä henkilö. Hän oli yksi taitavimmista pelaajista. En olisi edes vielä tullut Oilersiin niin aikaisin, ellei hän olisi saanut sopimusta. Asia päätettiin Haagan paloaseman pihalla Helsingissä, Kurri kommentoi

Kurri seurasi Hagmanin polkua Edmontoniin, jossa hän alkoi rakentaa kunniakujaa yhdessä Wayne Gretzkyn kanssa. Hagmanin ja Lundin finaalien välillä oli liki kolme vuosikymmentä, mutta seuraavalla vuosikymmenellä sinivalkoisia finaaleita riitti yltäkylläisyyteen asti.

Matti Hagman (21.9.1955 – 12.10.2016)

  • Ensimmäinen Suomessa kiekko-oppinsa saanut NHL-pelaaja
  • 237 ottelua NHL:n runkosarjassa (56+89=145)
  • 21 ottelua pudotuspeleissä (5+2=7) 
  • 53 ottelua WHA:n runkosarjassa (25+31=56)
  • Uran seurat HIFK, Boston Bruins, Quebec Nordiques, Edmonton Oilers, EV Landshut ja Hockey Reipas

Marko Lempinen on kirjoittanut Hagmanin urasta ja elämästä Stadin kingi -teoksen (2011). 

Juttusarjan aiemmat osat:

Karijoelta kannujahtiin – Pentti Lund oli ensimmäinen suomalainen NHL-tähti

Lähteet: Stadin Kingi (Marko Lempinen, Kustannusosakeyhtiö Teos), NHL.com, HIFK:n kotisivut

» Lähetä palautetta toimitukselle