Hockey Hall of Fameen päästäkseen pelaajan edellisestä virallisesta ottelusta on pitänyt kulua vähintään kolme vuotta. Lisäksi hänen on saatava ehdokkuudelleen 18 jäsenen valintakomiteassa vähintään 15 jäsenen hyväksyntä. Tässä artikkelissa aikanaan mahdollisesti ehdolle tulevia pelaajia tarkastellaan kolmen oman kriteerin kautta. Jokainen tällä listalla oleva pelaaja on:
1) pelannut NHL:ssä vähintään 900 runkosarjaottelua,
2) pelannut NHL:ssä vielä vuonna 2010 tai siitä eteenpäin ja
3) lopettanut NHL:ssä vähintään kolme kautta sitten (2016−2017).
Jatkoajan NHL-toimituspäällikkö Markus Suhonen ja Jatkoajan toimittaja Eero Hurmerinta antavat yksiselitteisen arvionsa, pääsisikö pelaaja osaksi nimekästä kunniagalleriaa.
Aleksei Kovaljov
New York Rangers, Pittsburgh Penguins, Montréal Canadiens, Ottawa Senators ja Florida Panthers. Runkosarjassa 1316 ottelua tehoin 430+599=1029. Pudotuspeleissä 123 ottelua tehoin 45+55=100.
Suhonen: Kyllä. Kovaljov ei rikkonut NHL-urallaan kertaakaan sataa tehopistettä, mutta venäläinen oli kutakuinkin joukkueesta riippumatta joukkueensa kärkihyökkääjiä. Kovaljov teki myös tulosta, ja etenkin maalimäärät olivat kaudesta toiseen hyviä. Suoritukset pudotuspeleissä alleviivasivat venäläisen asemaa ratkaisupelaajana.
Hurmerinta: Kyllä. Tuhannen pisteen rajan rikkominen on aina kova saavutus, ja Kovaljovin kohdalla erityiseksi sen tekee se, että hän pelasi kuitenkin suuren osan urastaan aikakaudella, jolloin maaleja tehtiin verrattain vähän. Ehkä hänestä on yleisesti melko flegmaattinen kuva, mutta parhaimmillaan NHL:n pistepörssin neljänneksi yltäneelle venäläiselle on kyllä tilausta Hall of Famessa.
Brad Richards
Tampa Bay Lightning, Dallas Stars, New York Rangers, Chicago Blackhawks, Detroit Red Wings. Runkosarjassa 1126 ottelua tehoin 298+634=932. Pudotuspeleissä 146 ottelua tehoin 37+68=105.
Hurmerinta: Ei. Parhaana saavutuksena Richardsilta voi mainita Conn Smythen tuoneen Stanley Cup -kevään 2004. Vaikka senkin jälkeen uraan mahtui hienoja kausia muun muassa Lightningin ja Starsin riveissä, jättäisin kuitenkin hänet ulkopuolelle.
Suhonen: Kyllä. Richardsin kohdalla mahdollista valintaa joutui puntaroimaan tällä listalla kenties eniten, mutta paikka galleriasta avautuu. Richards oli aivan eturivin pelaajia sekä Lightningissa, Starsissa että Rangersissa. Tulosta syntyi runkosarjassa erinomaisella tasolla vuosien 2000 ja 2012 välillä. Kanadalainen ei ollut NHL:ssä supertähti, mutta hyökkäyspelaamisen johdonmukaisuus ja hyvät otteet pudotuspeleissä sementoivat paikan kunniagalleriasta.
Daniel Alfredsson
Ottawa Senators, Detroit Red Wings. Runkosarjassa 1246 ottelua tehoin 444+713=1157. Pudotuspeleissä 124 ottelua tehoin 51+49=100.
Suhonen: Kyllä. Ei epäilystäkään. Stanley Cup puuttuu, mutta se ei vähennä Alfredssonin arvoa Senatorsin seurahistorian merkittävimpänä pelaajana. Alfredsson johti esimerkillä ja takoi jäällä kovaa jälkeä. Yli vuosikymmenen kestänyt yhtäjaksoinen kapteenius on kova meriitti legendojenkin keskuudessa.
Hurmerinta: Kyllä. Ruotsalaishyökkääjä muistetaan Senatorsin kapteenina, kun Kanadan pääkaupungin joukkue oli parhaimmillaan. Senators-kannattajien silmissä hän mustasi mainettaan tekemällä uran viimeiseksi vuodeksi sopimuksen Red Wingsin kanssa, mutta Hall of Famen valitsijoiden silmissä näin ei kuitenkaan käy vaan valinta kutsuu.
Daniel Brière
Phoenix Coyotes, Buffalo Sabres, Philadelphia Flyers, Montréal Canadiens, Colorado Avalanche. Runkosarjassa 973 ottelua tehoin 307+389=696. Pudotuspeleissä 124 ottelua tehoin 53+63=116.
Hurmerinta: Ei. Loistava pudotuspelipelaaja, joka jäi harmittavasti ilman kannua, vaikka Sabresissa ja Flyersissa siihen olikin hyvät saumat. Huippuhetkistä huolimatta ura huipulla oli kuitenkin sen verran lyhyt, että Hall of Fameen Brière pääsee vain ostamalla pääsylipun.
Suhonen: Ei. Uran kruununa on kausi 2006−07, jolloin Brière takoi Buffalo Sabresissa 95 tehopistettä ja lähes piste per ottelu -tahtia pudotuspeleissä. Kanadalainen oli erinomainen pudotuspeleissä ja maaleja syntyi koko uran otannalla kiitettävä määrä. Briére ei kuitenkaan aivan yllä legendakategoriaan.
Doug Weight
New York Rangers, Edmonton Oilers, St. Louis Blues, Carolina Hurricanes, Anaheim Ducks, New York Islanders. Runkosarjassa 1238 ottelua tehoin 278+755=1033. Pudotuspeleissä 97 ottelua tehoin 23+49=72.
Suhonen: Kyllä. 180-senttinen Weight taituroi keskushyökkääjän paikalla kovia pistemääriä. Henkilökohtaiset palkinnot jäivät vähemmälle, mutta suoritukset jäällä puhuivat yhdysvaltalaisen puolesta. Paikka Yhdysvaltain Hockey Hall of Famesta saanee seurakseen paikan Hockey Hall of Famesta.
Hurmerinta: Kyllä. Parhaimmillaan sadan pisteen rajan rikkonut pelaaja voitti myös Stanley Cupin loppukauden täsmähankinta Carolina Hurricanesissa, eikä sovi myöskään unohtaa hienoa World Cupia vuonna 1996. Weight pelasi hyvällä tasolla vielä ikämiehenäkin, ja hänet voi kutsua sisään.
Jarome Iginla
Calgary Flames, Pittsburgh Penguins, Boston Bruins, Colorado Avalanche, Los Angeles Kings. Runkosarjassa 1554 ottelua tehoin 625+675=1300. Pudotuspeleissä 81 ottelua tehoin 37+31=68.
Hurmerinta: Kyllä. Kaikista tässä jutussa väittelyn alla olevista pelaajista tämä on helpoin valinta. Iginla kuuluu Hall of Fameen. Hän on ensimmäistä kertaa valittavissa tänä vuonna, ja uutisointia ajatellen hän on helposti koko ryhmän kärki.
Suhonen: Kyllä. Tarvitaanko edes perusteluja? Iginla paukutti NHL:ssä 12 vähintään 30 maalin kautta, ja 50 täysosuman rajapyykki ylittyi kahdesti. Hän toimi myös Flamesin kapteenina yhdeksän vuoden ajan. Täyden runkosarjan hän pelasi peräti 11 kertaa, joten keho pysyi uran aikana kunnossa. Käytännössä Iginla ulosmittasi kaiken koneestaan.
Keith Tkachuk
Winnipeg Jets, Phoenix Coyotes, St. Louis Blues, Atlanta Thrashers. Runkosarjassa 1201 ottelua tehoin 538+527=1065. Pudotuspeleissä 89 ottelua tehoin 28+28=56.
Suhonen: Kyllä. Maaleja (538) syntyi runkosarjauran aikana enemmän kuin syöttöpisteitä, mikä ei ole NHL:ssä kovin tavanomaista. Kausittaiset maalimäärät ja tuhannen pisteen rajan ylittäminen kielivät paikasta legendojen joukossa. Tkachuk menestyi pelityylillään erinomaisesti sekä 1990- että 2000-luvulla.
Hurmerinta: Kyllä. Tkachuk oli voimahyökkääjien aatelia omalla urallaan, ja maalikuninkuuskin NHL:stä löytyy, vaikka Rocket Richard Trophya ei silloin vielä jaettu. Onhan uralla myös ikävämpiä tapahtumia, mutta siitä huolimatta kahden nykyään NHL:ssä pelaavan pelaajan isä ansaitsee Hall of Fame -valinnan.
Milan Hejduk
Colorado Avalanche. Runkosarjassa 1020 ottelua tehoin 375+430=805. Pudotuspeleissä 112 ottelua tehoin 34+42=76.
Hurmerinta: Ei. Maalikuninkuus vuonna 2003 on toki hieno meriitti, mutta se jää enemmän vain yksittäiseksi huippumeriitiksi. Seurauskollisuudesta toki plussaa ja pelinumeron jäädytys Avalanchessa oli ansaittu, mutta Hall of Fame ei kutsu tšekkiä.
Suhonen: Ei. Jos ura olisi ollut toteutunutta pidempi, olisi paikkaa Hall of Famessa voinut harkita. Toisaalta Hejduk siirtyi NHL:ään heti tulosta tekevänä hyökkääjänä. Hejduk takoi ajoittain kovaa jälkeä, mutta jäi pitkälti Avalanchen valovoimaisten tähtien varjoon yhden kauden maalikuninkuudesta huolimatta.
Olli Jokinen
Los Angeles Kings, New York Islanders, Florida Panthers, Phoenix Coyotes, Calgary Flames, New York Rangers, Winnipeg Jets, Nashville Predators, St. Louis Blues, Toronto Maple Leafs. Runkosarjassa 1231 ottelua tehoin 321+429=750. Pudotuspeleissä kuusi ottelua tehoin 2+3=5.
Suhonen: Ei. Jokisen surullisenkuuluisa pudotuspelisaldo ei olisi este valinnalle, jos runkosarjassa olisi tullut parempaa jälkeä. Huippuvuodet ajoittuivat vuosille 2005−2008, mutta NHL-uran kokonaisuus huomioiden ei suomalaista voida millään laittaa samaan seuraan esimerkiksi Iginlan kanssa.
Hurmerinta: Ei. Jokisella kesti aikansa lunastaa varausnumeronsa tuomat odotukset, mutta hän lopulta pystyi siihen Florida Panthersin riveissä. Edes suomalaisin värilasein en saa kuitenkaan nostettua uraa Hockey Hall of Fame -valinnan arvoiseksi, eikä se johdu pelkästään pudotuspelien vähyydestä.
Patrik Elias
New Jersey Devils. Runkosarjassa 1240 ottelua tehoin 408+617=1025. Pudotuspeleissä 162 ottelua tehoin 45+80=125.
Hurmerinta: Kyllä. Elias oli kova tekijä Devilsin 2000-luvun mestaruuksissa, eikä muukaan ura ole huono. Menetti harmittavasti puolitoista kautta juuri uran huippuhetkillä työsulun ja hepatiitin takia, mutta se on loppujen lopuksi pieni murhe, sillä valinta kutsuu Eliasia.
Suhonen: Kyllä. 1240 runkosarjaottelua ja 162 pudotuspeliottelua yhdessä joukkueessa on huima saavutus jo itsessään. Eliasin suuruutta pelaajana korostaa myös Tšekin aseman nostaminen jääkiekkomaana. NHL:ssä tulosta syntyi, ja kausittaiset pistemäärät olivat kovia huomattavalla aikajaksolla. Elias on muun muassa Iginlan ohella ilmiselvä valinta.
Pavel Datsjuk
Detroit Red Wings. Runkosarjassa 953 ottelua tehoin 314+604=918. Pudotuspeleissä 157 ottelua tehoin 42+71=113.
Suhonen: Kyllä. Datsjukin kaltaista mailataituria ja pelintekijää harva on NHL:ssä nähnyt. Maagiset suoritukset jäällä painuivat monen kiekkoseuraajan mieleen. Sataa tehopistettä Datsjuk ei koskaan ylittänyt, mutta pistemäärät olivat kovia kaudesta toiseen. Maaleja syntyi yli 300, vaikka venäläisen leipätyö keskittyi muihin pelin osa-alueisiin. Kevään 2008 Stanley Cupin saavuttamisessa venäläisellä oli aivan keskeinen rooli, mutta pudotuspeleissä tulosta syntyi muulloinkin.
Hurmerinta: Kyllä. Vaikka lähtökohdat NHL-uraan eivät olleet kovat varaushetkellä, venäläinen oli yksi NHL:n näyttävimpiä pelaajia huippuvuosinaan. Hyökkäyspään osaamisen lisäksi hän oli todella hyvä myös puolustussuuntaan, mistä kolme Selke Trophyakin kertoo. Ei ole epäilystäkään, etteikö Datsjukia valita Hall of Fameen. Koska peliura jatkuu vielä KHL:ssä, niin valintaa pitää odotella vielä kolme vuotta uran päättymisestä. Datsjuk pääsee kyllä sisään ensimmäisellä kerralla, ellei samaan vuoteen osu poikkeuksellista muiden huippujen lopettamisaaltoa.
Ray Whitney
San Jose Sharks, Edmonton Oilers, Florida Panthers, Columbus Blue Jackets, Detroit Red Wings, Carolina Hurricanes, Phoenix Coyotes, Dallas Stars. Runkosarjassa 1330 ottelua tehoin 385+679=1064. Pudotuspeleissä 108 ottelua tehoin 21+32=53.
Hurmerinta: Ei. Whitney ei antanut pienen kokonsa häiritä vaan takoi kovia tehoja aina nelikymppiseksi asti, mikä on sinänsä kunnioitettavaa. Kuitenkin hän ei ollut missään vaiheessa todellinen huippu, mistä omaa kieltään kertoo se, ettei hän pelannut koskaan Kanadan maajoukkueessa kaikkien parhaiden ollessa mukana. Näin Whitney jää nuolemaan näppejään, mitä tulee Hall of Fame -valintoihin.
Suhonen: Ei. Kanadalainen teki NHL-uransa aikana yli vuosikymmenen ajan erinomaista jälkeä tuloksellisesti, mutta jäi pudotuspeleissä ajoittain varjoon. Tähtistatuksen ja henkilökohtaisten palkintojen puuttuminen eivät puolla valintaa − päinvastoin. Aivan yksiselitteinen Whitneyn jättäminen gallerian ulkopuolelle ei kuitenkaan ole.
Rod Brind'Amour
St. Louis Blues, Philadelphia Flyers, Carolina Hurricanes. Runkosarjassa 1484 ottelua tehoin 452+732=1184. Pudotuspeleissä 159 ottelua tehoin 51+60=111.
Suhonen: Kyllä. Brind'Amourin valintaa ei ole syytä miettiä kahdesti, sillä tulokset puhuvat puolestaan. Kanadalainen oli lähes NHL-uransa alusta loppuun saakka tehokas eikä suuria notkahduksia tullut. Brind'Amour pelasi peräti neljällä vuosikymmenellä, ja hänen pelinsä säilyi tuloksekkaana riippumatta siitä, miten peli sinä aikana kehittyi.
Hurmerinta: Kyllä. Brind'Amour oli parhaimmillaan erittäin tehokas pelaaja, mutta hallitsi siinä sivussa myös puolustuspelin. Kaksinkertainen Selke Trophy -voittaja toi omalla tavallaan vastaavaa kokonaisvaltaisuutta kehiin, mitä muun muassa Patrice Bergeron, Jonathan Toews ja Aleksander Barkov edustavat nykyään. Stanley Cup Carolina Hurricanesissa kruunasi uran hienolla tavalla, ja Hall of Fame -valinta on edessä.
Saku Koivu
Montréal Canadiens ja Anaheim Ducks. Runkosarjassa 1124 ottelua tehoin 255+577=832, pudotuspeleissä 80 ottelua tehoin 18+41=59.
Hurmerinta: Ei. Koivu nauttii kovaa arvostusta niin Suomessa kuin Montréalissakin, mutta Hall of Fame -valintaan näytöt eivät riitä. Loukkaantumiset veivät parhaan terän alkaen vuoden 1996 polvivammasta, kun mies oli noussut taistelemaan NHL:n pistepörssin voitosta. Ilman tuon kaltaisia takaiskuja tarina olisi voinut olla toisenlainen.
Suhonen: Kyllä. Koivun NHL-ura tehopisteiden osalta ei yltänyt aivan huipulle, mutta suomalaisen merkitys kaukalon ulkopuolella sekä lähes vuosikymmenen kestänyt Canadiens-kapteenius nostavat hänet korkealle. Jääkiekko on muutakin kuin pelkkä peli, ja Koivun jään ulkopuoliset taistelut ja paluu niistä symboloivat periksiantamattomuutta ja rakkautta peliä kohtaan.
Shane Doan
Winnipeg Jets, Phoenix Coyotes, Arizona Coyotes. Runkosarjassa 1540 ottelua tehoin 402+570=972. Pudotuspeleissä 55 ottelua tehoin 15+13=28.
Suhonen: Ei. Coyotes-legenda pelasi kunnioitettavan pitkän uran, muttei koskaan noussut aivan kärkitasolle. Doan nosti eittämättä joukkueensa tasoa ja lisäsi sen näkyvyyttä Arizonan ulkopuolella, mutta paradoksaalisesti hän olisi voinut olla lähellä paikkaa kunniagalleriasta, jos olisi pelannut isommalla ja näkyvämmällä markkina-alueella. Kauaksi kanadalaisen mahdollinen valinta ei kuitenkaan jää − en ihmettelisi, mikäli hänen nimensä aikanaan galleriassa olisikin.
Hurmerinta: Ei. Doan on kiistatta seuralegenda Coyotesissa, mutta se ei riitä Hall of Fameen. Uraan mahtui toki hyvää kansainvälistäkin menestystä World Cupin voiton ja parin maailmanmestaruuden myötä, mutta siitäkin huolimatta Doan jää ulkopuolelle. Perusteluina yksinkertaisesti se, että hän ei ollut missään vaiheessa todellinen supertähti, jota olisi voitu nostaa esiin koko NHL:n laajuisesti. Kansainvälisellä menestyksellä toki valinta IIHF:n kunniagalleriaan olisi ihan perusteltavissa.
Vincent Lecavalier
Tampa Bay Lightning, Philadelphia Flyers, Los Angeles Kings. Runkosarjassa 1212 ottelua tehoin 421+528=949. Pudotuspeleissä 75 ottelua tehoin 26+30=56.
Hurmerinta: Ei. Tähän pätevät aika pitkälti samat asiat kuin yllä Milan Hejdukiin. Maalikuninkuus on hieno meriitti, mutta kokonaisuus ei riitä. Ura kääntyi laskuun liian varhain, että Lecavalieria voisi pitää kunnollisena kandidaattina.
Suhonen: Ei. Paljon lupauksia ja potentiaalia, jotka eivät kuitenkaan realisoituneet odotetulla tavalla. Uransa huippuvuosina Lecavalier takoi hurjaa jälkeä, mutta roolissaan hänen olisi pitänyt olla tulosten osalta tehokkaampi, jotta paikka galleriasta aukenisi. Kapteenius ja varakapteenius Lightningissa eivät riitä nostamaan Lecavalierin statusta.
Seuraavaksi vuorossa ovat puolustajat.
Andrei Markov
Montréal Canadiens. Runkosarjassa 990 ottelua tehoin 119+453=572, pudotuspeleissä 89 ottelua tehoin 5+27=32.
Hurmerinta: Ei. Markov oli luotettava puolustaja Canadiensille lähes kahden vuosikymmenen ajan, mutta en lähde sijoittamaan häntä Hall of Fameen. Pitkästä urasta huolimatta Norris-äänestykset kertovat omaa kieltään, kahdella kaudella kuudes ja muuten kymmenen parhaan ulkopuolella.
Suhonen: Ei. Aluksi kyllä pohdin puoltavia perusteluita venäläisen valinnalle, mutta ne eivät kanna riittävän pitkälle. Markov pelasi tiensä Montréalin sydämeen ja pelasi erittäin näkyvällä markkina-alueella menestyksekkäästi, mutta Eeron nostama perustelu Norris-äänestyksistä ei puolla valintaa − samalla se onkin yksi painavimmista perusteluista.
Bryan McCabe
New York Islanders, Vancouver Canucks, Chicago Blackhawks, Toronto Maple Leafs, Florida Panthers, New York Rangers. Runkosarjassa 1135 ottelua tehoin 145+383=528. Pudotuspeleissä 56 ottelua tehoin 10+18.
Suhonen: Ei. McCabe oli roolissaan hyvä, muttei riittävän hyvä. Kyse on myös osittain hänen pelityylistään, joka ei varsinaisesti säihkynyt tähtistatusta eikä erottunut tarpeeksi jäällä. Jäähymäärät olivat hurjia, mutta pelaajasta on enemmän hyötyä joukkueelleen jäähyaition ulkopuolella. Kulttipelaajan mainettakaan McCabe ei erityisesti kerännyt.
Hurmerinta: Ei. Huolimatta parista huippukaudesta koko kauden vieneen työsulun molemmin puolin on helppo tyrmätä tämä valinta. Ei McCabe ollut sitä tasoa, että hänestä olisi juurikaan puhuttu NHL:n parhaiden puolustajien joukossa, vaikka edustikin aikanaan omanlaista puolustajatyyppiä, joka taklasi paljon ja teki siinä sivussa kovia tehoja.
Dan Boyle
Florida Panthers, Tampa Bay Lightning, San Jose Sharks, New York Rangers. Runkosarjassa 1093 ottelua tehoin 163+442=605. Pudotuspeleissä 130 ottelua tehoin 17+64=81.
Hurmerinta: Ei. Nousu NHL:n huipulle tapahtui pitkän kaavan kautta, ja vaikka oli parhaimmillaan parempi kuin pari edellä mainittua, Hall of Fameen taso ei riitä. Sai kuitenkin siitä huolimatta ehkä liian vähän kunniaa uransa aikana, olisi voinut hyvinkin olla Norris-finalistien joukossa ainakin kerran, vaikka palkinto ei varsinaisesti kovin lähellä käynytkään.
Suhonen: Ei. Boylen valintaa harkitsin, mutta puoltavat perustelut eivät riitä ei-puoltavien perusteluiden rinnalla. Kaikki kunnia kanadalaiselle yli tuhannen NHL-ottelun urasta 180-senttisenä tehokkaana puolustajana. Ei Boyle jalkoihin jäänyt pudotuspeleissäkään.
Ed Jovanovski
Florida Panthers, Vancouver Canucks, Phoenix Coyotes. Runkosarjassa 1128 ottelua tehoin 137+363=500. Pudotuspeleissä 76 ottelua tehoin 11+19=30.
Suhonen: Ei. Ykkösvaraus ei oikeuta legendastatukseen, jos pelaaja ei sitä itse ansaitse. Ei Jovanovskista odotettukaan absoluuttista tähtipelaajaa, mutta kenties jotakin häneltä jäi puuttumaan. Tehot olivat yksittäisillä kausilla hyvät, mutta kokonaisuudessaan kanadalaisen NHL-ura ei yllä merkittävästi keskitason yläpuolelle ottelumääristä huolimatta.
Hurmerinta: Ei. Taannoinen ykkösvaraus loi kyllä NHL:ssä komean uran, mutta ei kuitenkaan Hall of Fame -tasoista. Kuten niin monen muun kohdalla, huipputaso ei aivan riitä, eikä uran kokonaisuuskaan ollut valintaan riittävällä tasolla.
Kimmo Timonen
Nashville Predators, Philadelphia Flyers, Chicago Blackhawks. Runkosarjassa 1108 ottelua tehoin 117+454=571. Pudotuspeleissä 105 ottelua tehoin 4+31=35.
Hurmerinta: Ei. Timosen kutsuminen kaikkien aikojen parhaaksi suomalaiseksi puolustajaksi ei olisi vääryys, mutta sillä ei vielä olla Hall of Famessa. Onnistui ylittämään kaikki ennakko-odotukset, mutta koska hän ei aivan terävimmässä kärjessä ollut tarpeeksi pitkään, Hall of Fame ei kutsu suomalaista.
Suhonen: Ei. Timosen merkitys suomalaiselle jääkiekkoilulle on eittämättä valtava. Lisäksi oli raivaamassa pienikokoisten puolustajien tietä NHL:ään. Timonen oli siniviivalla luotettava pisteidentekijä sekä Predatorsissa että Flyersissa ja ansaitsi esiintymisensä tähdistöotteluihin, mutta NHL:n näkökulmasta meriitit eivät riitä kirkkaimmalle tasolle.
Mathieu Schneider
Montréal Canadiens, New York Islanders, Toronto Maple Leafs, New York Rangers, Los Angeles Kings, Detroit Red Wings, Anaheim Ducks, Atlanta Thrashers, Vancouver Canucks, Phoenix Coyotes. Runkosarjassa 1289 ottelua tehoin 223+521=744. Pudotuspeleissä 114 ottelua tehoin 11+43=54.
Suhonen: Ei. Schneider teki kausittain hyvää jälkeä tuloksellisesti ja maaleja syntyi siinä sivussa toista sataa kappaletta. Hänellä on jo paikka Yhdysvaltain Hockey Hall of Famessa, mutta paikka Hockey Hall of Famessa jää juuri ja juuri saavuttamatta. Esimerkiksi henkilökohtaiset palkinnot jäivät puuttumaan.
Hurmerinta: Ei. Kiekkokiertolaisella Mathieu Schneiderilla oli joitakin loistavia kausia, erityisesti Red Wings -jaksollaan. Mutta ei kokonaisuus ole niin korkealla tasolla, että Hall of Fame -valinnasta tarvitsisi edes keskustella.
Roman Hamrlik
Tampa Bay Lightning, Edmonton Oilers, New York Islanders, Calgary Flames, Montréal Canadiens, Washington Capitals, New York Rangers. Runkosarjassa 1395 ottelua tehoin 155+483=638. Pudotuspeleissä 113 ottelua tehoin 3+38=41.
Hurmerinta: Ei. Roman Hamrlik teki historiaa olemalla ensimmäinen tšekkiläinen ykkösvaraus, mutta siinäpä se. Hyvä pelaaja hän oli vuosien ajan, mutta ei koskaan loistava, joten puolustaja saa jäädä ulkopuolelle.
Suhonen: Ei. Peruspuolustajan roolissa Hamrlik oli erinomainen, mutta sillä ei lunasteta paikkaa legendojen joukossa. Kaudella 1995−96 hän takoi 82 ottelussa 65 tehopistettä, mutta sen jälkeen ei ylittynyt 50 pisteen raja kertaakaan. Pitkä, lähes 1400 runkosarjaottelua kattanut ura on toki kunnioitettava.
Sergei Gontšar
Washington Capitals, Boston Bruins, Pittsburgh Penguins, Ottawa Senators, Dallas Stars, Montréal Canadiens. Runkosarjassa 1301 ottelua tehoin 220+591=811. Pudotuspeleissä 141 ottelua tehoin 22+68=90.
Suhonen: Kyllä. Sekä Capitalsissa että Penguinsissa Gontšar oli aivan NHL:n puolustajien eliittiä. Venäläinen ylitti 60 tehopisteen rajan kolmesti ja ylsi kahdeksan kertaa vähintään 50 pisteeseen. Taso hiipui uran viimeisinä vuosina, mutta Gontšarin koko NHL-uraa ei voida sivuuttaa puhuttaessa Hockey Hall of Famesta. Olihan hän parhaimmillaan erittäin tehokas, peliä tekevä puolustaja.
Hurmerinta: Kyllä. Sergei Gontšar oli Capitals-aikoinaan NHL:n tehokkaimpia puolustajia, ja myös Norris-äänestyksessä hän pärjäsi moneen kertaan hyvin, vaikka jäikin ilman palkintoa. Hän oli erittäin tehokas, ja ansaitsee kutsun.
Tomas Kaberle
Toronto Maple Leafs, Boston Bruins, Montréal Canadiens, Carolina Hurricanes. Runkosarjassa 984 ottelua tehoin 87+476=563. Pudotuspeleissä 102 ottelua tehoin 6+33=39.
Hurmerinta: Ei. Kaberle menee samaan kategoriaan kuin maanmiehensä Hamrlik. Hyvä NHL-ura, mutta tietynlainen loistokkuus puuttui, joten Hall of Fameen ei ole asiaa, vaikka vuosia Maple Leafsissa katsottaisiin arvostusta lisäävänä. Paras sijoitus Norris-äänestyksessä oli 11, mikä kertoo kuitenkin paljon.
Suhonen: Ei. Kaberle ylitti kerran 60 tehopisteen rajan ja kolmesti 50 tehopisteen rajan, mutta kokonaisuus huomioiden suoritukset eivät riitä paikkaan kunniagalleriassa. Hän pelasi suurilla markkina-alueilla Torontossa ja Montréalissa, mutta ei koskaan yltänyt tähtiluokkaan vaan pysyi johdonmukaisesti luotettavana hyökkäyssuunnan puolustajana.