Maanantaijää, viikko 8: Kärjessä tehtiin hankintoja hankinnan ilosta, onko Pelicansin ja Jukurien toiminnalla tekemistä kilpaurheilun kanssa?

LIIGA / Artikkeli
Aaltonen luopui kultakypärästä Kärpät-siirron yhteydessä.
Kuva © Arno Hämäläinen https://www.instagram.com/hockeygrapher/
Maanantaijää puretuu viimeisen siirtoviikon antiin.

Viimeinen siirtoviikko tarjosi myös siirtopaukkuja. Etunenässä hankintapuolella myllersivät Liigan suuret. Mitä mieltä olet joukkueiden hankinnoista?

Jere Korkalainen: Viime viikolla tilailin HIFK:lle yhtä kiekollista pakkia auttamaan joukkueen hyökkäysten rakentelua. Ja sellainenhan sieltä tuli Jeremy Dehnerin muodossa. Dehner tuo rutkasti kokemusta ja kiekollista taitoa helsinkiläisten alakertaan, joten hankintaa voi pitää lähtökohtaisesti loistavana.

Antti Tyrväisen laina HIFK:sta nostatti hieman omia kulmakarvojani, mutta hetken mietinnän jälkeen palapelin palaset alkoivat asettua kohdalleen. Tyrväisen hankinnan ohessa täytyy muistaa se, että joukkue luopui Iikka Kangasniemestä, jolle ei löytynyt paikkaa loistaa HIFK:n nimivahvasta hyökkäyksestä. Alempien ketjujen rooliin Tyrväinen sopiikin häntä huomattavasti paremmin, ja tuo varmasti roimasti menestysnälällään energiaa koko joukkueelle.

Kärppien suhteen olen hieman skeptisempi. Juhamatti Aaltonen voi olla nappihankinta Kärppien hyökkäykseen. Kokeneella hyökkääjällä on edelleen se tietty erityistaito, jolla hän voi ratkaista pelin kuin pelin, minkä lisäksi myös hippunen kokonaisvaltaisuutta on asettunut repertuaariin.

Mutta hankinnassa on myös tietty uhka roolituksen puolella. Onko kalusto jo "liian täynnä", vähän kuten HIFK:lla oli Kangasniemen kanssa? Löytyykö kaikille pelaajille rooli, jonka he tarvitsevat ja hyväksyvät? Miten jo ennestään olemassa ollut vahva runko reagoi uuden hankinnan tarpeeseen, joka sattuu olemaan vielä näinkin kovaa profiilia?

Tarkka roolitus tuntuu korostuvan menestyvissä joukkueissa enemmän kuin puhdas tähtiloisto. Kun pohtii kumpaan oululaiset tällä hetkellä nojaavat, kallistun jälkimmäiseen.

Joukkueiden hankinnat yhtyvät kuitenkin yhdessä kohdassa: päävalmentajien paine kasvaa valtavasti. Jarno Pikkarainen ja Mikko Manner ovat tahoillaan saaneet sellaiset joukkueet, joilla vain mestaruus on hyväksyttävä tulos.

Juha Oinonen: Myös kestomenestyjä Tappara oli siirtorajalla aktiivinen hankkiessaan puolustukseensa 26-vuotiaan kanadalaisen Jonathan Racinen. Ensimmäinen ajatus tosin on, että passiivisuus olisi hyödyttänyt joukkuetta enemmän.

Toki Tapparan ykköspuolustaja Valtteri Kemiläinen on edelleen sivussa, ja pudotuspeleissä tarvitaan leveyttä. Racine on kuitenkin Pohjois-Amerikan ammattilaissarjoissakin kerännyt parilla kaudella yli 100 jäähyminuuttia − hanskansa kanadalainen on tälläkin kaudella pudottanut useasti.

Tilastojen valossa Tappara ei siis hankkinut pehmeitä käsiä, vaan kovuutta ja asennetta. Mielenkiintoista on nähdä, miten Racine sopeutuu Jukka Rautakorven lähtökohtaisesti kiekonhallintaa puoltavaan pelikirjaan ja toisaalta paikalliseen tuomarilinjaan. Ainakin otteitaan siistineen Ben Bloodin soisi olevan mentorina uudelle Pohjois-Amerikan avulle.

Koska Tapparassa jälleen puettiin ostohousut hankkimisen ilosta, herää toisaalta kysymys, olisiko hyökkäykseenkin pitänyt yrittää hakea leveyttä. Tällä hetkellä joukkueella on kaikki hyökkääjät pelikunnossa, mutta erityisesti kultakypärä Kristian Kuuselan poissaolo heikensi Tapparan suorituskykyä. Varsinkin kesken kauden hankittu Steven Iacobellis on ollut pettymys eikä hän ole joukkueen hyökkäyspeliä vahvistanut.

Jere Korkalainen: Kärkijoukkueiden peliliikkeet huomioiden tuttua ilmiötä oli aistittavissa. Esimerkiksi Aaltosen ja Racinen hankinnat vaikuttavat hankinnoilta hankkimisen ilosta, jotka eivät korjaa ilmiselvää puutetta. 

Kärkikahdeksikosta Ilves oli ainoa joukkue, joka teki ainoat "hankintansa" joukkueen sairastuvalta. Tällä viikolla viimein koko kokoonpanoonsa käyttöön saanut Jouko Myrrä vannoo harmonian nimeen, ja piti rohkeasti kovan työn kaudella tehneen joukkueen samana. 

Antti Tyrväinen on yksi monista Pelicans-pelaajista, joka löysi loppukaudelle uuden työnantajan.

Tyhjennyspuolella erikoistuivat Pelicans ja Jukurit. Jos vertailukohdaksi otetaan KooKoo, onko heidän toiminnallaan mitään tekemistä kilpaurheilun kanssa? Resurssit kuitenkin ovat samassa painoluokassa.

Veeti Kantoluoto: Tosiaan Pelicans myi lähes kaikki kärkipelaajansa ennen siirtorajan umpeutumista. Viimeisimpänä turkoosipaidoista sai lähteä hyökkääjä Jesse Mankinen. Pudotuspeliviiva kerkesi karkaamaan Pelicansilta sen verran kauaksi, että parhaiden pelaajien myyminen oli osin odotettua, mutta myytyjen pelaajien listan pituus kieltämättä hieman yllätti allekirjoittaneen.

Vaikka pelaajien myyminen on konkreettinen hetki sille, kun joukkue luovuttaa kauden suhteen, niin Pelicansin osalta tämä juontaa tyhjennysmyyntejä pidemmälle. Kun valmennustehtävistä sivuun jäänyt Pasi Nurminen sekä potkut saanut Ville Nieminen poistuivat Pelicansin penkin takaa, otti Jesse Welling ohjat käsiinsä apureinaan maalivahtivalmentaja Arttu Lipsanen sekä valmentajaksi ylennyksen saanut fysiikkavalmentaja Tommi Pärmäkoski.

Tätä repaleista valmennustiimiä ei lähdetty paikkaamaan kauden aikana ollenkaan. Se näkyi, ja näkyy edelleen myös kaukalotuotteessa. Kesken kauden on vaikea rekrytoida valmentajia, mutta se, että Liigatasolle täysin riittämätöntä valmennustiimiä ei lähdetty vahvistamaan millään tavalla oli yksi merkki siitä, että Pelicansin toimistolla ei enää uskottu kaksiseen menestykseen tämän kauden osalta Niemisen potkujen jälkeen.

Runsaasti pelaajia myyneen Pelicansin vertaus KooKooseen on mielenkiintoinen, etenkin kun Liigan tämän kauden sensaatiojoukkue teki viime kaudella strategisen päätöksen olla myymättä kirkkainta tähteään Malte Strömwallia pudotuspelijunan mentyä ja osoittaa tällä tavalla kannattajilleen uskollisuutta. Kilpaurheilun mielessä Pelicansin toimintamalli ei kestä päivänvaloa, sillä se on tavallaan valkoisen lipun heiluttamista luovuttamisen merkiksi.

En kuitenkaan lähtisi sen suuremmin kritisoimaan yksittäisiä seuroja tyhjennysmyynneistä, jos järjestelmä on luotu sellaiseksi, missä niiden tekeminen on mahdollista ilman putoamisen pelkoa, ja sillä tavalla voi hakea seuraavan kauden asetelmia paremmaksi.

Ja jos asiasta haluaa Pelicansin osalta jotain positiivista hakea, niin ainakin seuran nuoret pelaajat saavat runsaasti peliaikaa. Muun muassa hyökkääjät Aleks Haatanen, Juuso Heikkilä, Leevi Tukiainen sekä vasta 17-vuotias puolustaja Matias Rajaniemi saavat arvokasta kokemusta Liiga-peleistä tyhjennysmyynnin seurauksena.

Tero Liikanen: Jukurit myi kultakypärä Vadim Pereskokovin ja vuokrasi ykköspakki Aleksandr Jakovenkon loppukaudeksi pois. Vaikka ratkaisu taloudellisesti olikin ymmärrettävä, niin urheilulliselta näkökulmaltahan tämä on selvä merkki valkoisen lipun heiluttamisesta luovuttamisen merkiksi ja samalla pyllistys maksavaa yleisöä sekä sidosryhmiä kohtaan.

En itsekään kuitenkaan tyhjennysmyyntejä tekeviä joukkueita sen suuremmin syyllistä tai arvioi heidän toimintaansa huonommaksi kuin jonkun toisen. Sarjajärjestelmä kyseisen toiminnan mahdollistaa ja sen vuoksi luonnollisesti sitä hyödynnetään tulevaisuutta ajatellen, kun kuluvan kauden urheilulliset tavoitteet ovat karanneet liian kauaksi. Enemmän tässä tilanteessa pohtisin vaihtoehtoja kuinka sarjajärjestelmää voisi kehittää, jotta kyseisiin ratkaisuihin ei turvauduttaisi.

Seuralla on tietysti myös oma vastuunsa ja sielläkin täytyy tarkastella omaa toimintaa kriittisesti, että minkä vuoksi ollaan tilanteessa, jossa joukkuetta joudutaan keväällä tyhjentämään pelaajista talouden vuoksi sen sijaan että pelattaisiin tavoitteena olleita pudotuspeliotteluita.

Kaikille tulee huonompia vuosia ja sattuu väistämättä virheitä, mutta niistä täytyisi myös oppia, jotta ne pystyy jatkossa välttämään. Pidemmällä aikavälillä pelaajamyynneillä saatuja taloudellisia säästöjä on vaikea perustella uskottavasti ulospäin, mikäli vuosi toisen perään ollaan samassa tilanteessa keväällä eli myyjän roolissa.

KooKoollakin on takanaan vaikeita kausia ja vaikka viime keväänä joukkue ei pelaajiaan myynytkään, oli se silti vastaavassa tilanteessa kuin Jukurit nyt. Selvästi jotain vanhoista virheistä on opittu, kun nyt joukkue porskuttaa kohti pudotuspelejä.

Jukurien kohdalla tämä mietinnän paikka on erityisen ajankohtainen. Ensi kausi on joukkueelle jo viides liigakarkeloissa ja nyt kolmella peräkkäisellä kaudella kevät on päättynyt pettymykseen pelaajamyynteineen.

Seuran toimintaan on Jukka Holtarin mukaan tulon jälkeen löytynyt punainen lanka, joka on ollut avauskauden jälkeen kadoksissa. Joukkueeseen on hankittu nuoria ja kehittyviä pelaajia, junioripuolen toimintaa on kehitetty ja valmentajaksi palkattiin A-nuorissa valmentanut Marko Kauppinen.

Tätä työtä on jatkettava pitkäjänteisesti unohtamatta kuitenkaan menestymistavoitteita ja niihin panostamista, sillä pelkkä osallistuminen ei pidemmän päälle kehitä. KooKoon ja myös viime kevään HPK:n esimerkit osoittavat, että pienikin voi pärjätä, kun asiat tehdään oikein.

Viikon pelaaja: Tommi Taimi, Ässät

Kaksi syöttöpistettä molempiin otteluihin ja tehomerkintä +5 viikonlopulta on juuri sitä antia, mitä Ässät Taimilta odottaa. Puolustaja johdatti Ässät tavoittamattomalta tuntuvan kaulan päähän TPS:stä.

Viikon twitaatti: 

» Lähetä palautetta toimitukselle