Maanantaijää, viikko 6: Tappara puskee eteenpäin voitokkaassa vireessä, Pelicansia testataan toden teolla

LIIGA / Artikkeli
Pelicans ja Tappara pelaavat tällä hetkellä voitokasta jääkiekkoa.
Kuva © Jarno Hietanen
Maanantaijää puretuu päättyneen viikon kuumimpiin puheenaiheisiin.

Tapparan kuntokäyrä osoittaa tällä hetkellä kohti Liigan kärkeä, mutta mitä syitä joukkueen vireen takana on?

Oinonen:  Tappara on kiistatta seitsemän ottelun voittoputkessa, ja maaliero 36–13 kertoo lisää faktaa joukkueen nykytasosta. Fakta on kuitenkin myös se, että Tappara on voittoputkensa aikana kohdannut SaiPan ja JYPin kahdesti sekä lisäksi Sportin, Pelicansin ja Jukurit.

Pelicansia lukuun ottamatta vastustajat ovat olleet sarjan häntäpäätä, eikä Tappara lopulta monessakaan pelissä ollut laukaisuhallinnalla mitattuna mitenkään ylivoimainen.

Erikoistilanteissa Tappara on ollut erinomainen – lisäksi puolustajat ovat tukeneet hyökkäyspeliä tehokkaasti. Erityisesti ykkösparin Valtteri Kemiläinen ja Maksim Matushkin ovat olleet tulikuumassa vireessä, mutta taustatukea on tullut myös alemmista pareista.

Matushkinin ja Blake Parlettin myötä Tapparan puolustus onkin ollut huippuluokkaa. Pelitapa on kuitenkin riskialtis, eikä voi olettaa nykyisen viimeistelytahdin jatkuvan loputtomiin.

Hyökkäyksessä Anton Levtchi on yhtä tolkuttomassa pistetahdissa kuin kärkipuolustajat, ja Lassi Vanhatalon mainion maalineduspelaamisen myötä jokainen siniviivalaukaus on potentiaalisesti vaarallinen.

Patrik Virta onnistui pitkästä aikaa maalinteossa, mikä voi tuoda helpotusta hyökkäyspeliin, mutta Virran ja Charles Bertrandin ympärille rakennetun kakkosketjun tekemisestä on paistanut epätoivo. Potentiaalia Tapparan hyökkäyksessä riittää, mutta tehokkuus pitäisi pystyä kaivamaan yhtä laajasti esiin kuin puolustajien osalta.

Kultakypärä Anton Levtchi on hurjassa vireessä ja Tapparalla kulkee tuloksellisesti mainiosti myös
Kuva © Jarno Hietanen

Pelicans on ollut puheenaiheena Liigassa koko kauden. Missä Lahdessa mennään nyt tällä hetkellä? Onko Pelicans romahtamassa, kun vain yksi voitto tuli edellisellä viikolla?

Määttä: Lahtelaiset ovat olleet kauden aikana Liigassa jälleen puheenaihe, mutta tällä kertaa se on positiivisessa mielessä. Joukkueen sijoitus on aiheuttanut kysymyksiä, että mitä siellä Lahdessa oikein tapahtuu? 

Tommi Niemelän johtaman valmennusjohdon kädenjälki näkyy kaikessa, mutta meno tällä viikolla oli tukkoisempaa kuin pitkään aikaan. Rankka neljän pelin viikko tuotti ainoastaan yhden voiton, ja kolme pistettä Pelicans pistepussiin.

Viisi vastaan viisi pelaaminen oli rupeaman aikaina kohtalaista, mutta ei tehokasta. Pelicans ei liiemmin ykköspaikoille viikon kamppailussa päässyt.  Esimerkiksi voittopelissä HPK:ta vastaan kaikki osumat tulivat erikoistilanteista. Ylivoima on ollut erinomaista koko kauden. Ryan Laschin lähtö jätti jälkensä, mutta Iikka Kangasniemeä ei Pelicansilla ole varaa menettää ylivoimastaan. Se olisi kuolinisku sille, vaikka Hannes Björninen ja Rudolf Cerveny ovatkin rooleissaan liigan ehdotonta eliittiä.

Aleks Haatanen sai itselleen isot saappaat täydettäväksi. Ne kuuluivat Laschille. Nuorukainen on pelannut erittäin pirteästi, ja muistuttaa pelitavaltaan hieman, jopa itse Laschiä, mutta matkaa on vielä paljon edessä. Kuitenkin on selkeästi nähtävissä, että nuorukaisella on potentiaalia nousta erinomaiseksi liigapelaajaksi. Ehdottomasti käyttökelpoinen tuossa ylivoimassa, vaikka eihän hän vielä ole Laschin tasolla, kuten ei kukaan koko sarjassa.

Ensi viikosta ei tule helppo, kun ykköstorjuja Patrik Bartosák ja joukkueen kapteeni Björninen ovat EHT-turnauksessa Ruotsissa. Iikka Kangasniemi joutui jättämään jälleen pelin kesken lauantaina. Lahdessa toivotaan kädet ristissä, että laitahyökkääjä on ensi viikolla pelikykyinen. Joonas Jalvanti on ollut myös viime viikot poissa saatuaan ikävän osuman pari viikkoa sitten. Joukkueen nuori puolustus tarvitsisi kokenutta ja varmaa peruspakkia kokoonpanoon. Vaikka nuoriso-osasto on selvinnyt puhtain paperein otteluista.

Pelicansilla riittänyt aihetta onnitteluille alkukaudesta. Jatkuuko sama kauden loppuun asti?

Risto Dufva avautui joukkueensa kiireisestä otteluohjelmasta lauantain ottelun jälkeen. Oliko ilmassa selittelyn makua vai aito huoli joukkueiden kunnosta ja otteluiden pelillisestä tasosta?

Määttä: Risto Dufvan avautumisen toisaalta ymmärtää. Viisi peliä kahdeksaan päivään on kova urakka, mutta jokainen joukkue joutuu vuorollaan samanlaiseen tilanteeseen. Eihän se yksittäisessä pelissä tunnu reilulta, että toinen saa selkeän lepoedun kamppailuun. Toisaalta pitkässä juoksussa näiden pitäisi mennä sarjassa tasan.

Joka joukkue on tällä hetkellä armottomassa pelitahdissa, kun joulukuussa ei juuri pelejä pelattu, ja kauden alkukin viivästyi. Joten ongelma on kaikkien yhteinen. Dufvakin osaa kyllä varmasti pelata mediapeliä, mutta onhan tuossa kuitenkin hieman aihetta avautua.

Onhan se kieltämättä järjetöntä, että kahdeksaan päivään joku joukkue pelaa viisi peliä ja sen jälkeen viikkoon ei ole yhtään ottelua. Siinä voisi tämän ohjelman tehnyt katsoa peilistä. Toki moni asia sotkenut tätä kautta, joten lopuksi ollaan silti tyytyväisiä, että pelit ylipäätään pyörivät tällä hetkellä. 

Risto Dufva ei ollut selkeästikään tyytyväinen Liigan otteluohjelmaan
Kuva © Valtteri Vainio www.valtterivainio.com

Viikon pelaaja: Anton Levtchi, Tappara

Tapparan laitahyökkääjä on ollut äärimmäisen kovassa vireessä viime peleissä. Viime viikon kolmeen otteluun Levtchi kirjasi peräti tehopisteet 3+3. Vuosi 2021 on ollut yhtä lentokeliä Levtchille, kun 9 otteluun laituri on tehtaillut loistavat tehot 6+9=15.

Viikon twitaatti:

» Lähetä palautetta toimitukselle