Maanantaijää, viikko 39: Ruotsalaisinvaasio levisi Tampereellekin − Halutaanko jääkiekosta viihdettä turvallisuuden kustannuksella?

LIIGA / Artikkeli
Arto Laatikainen oli yksi ulosajon saaneista pelaajista.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
Viime viikon suurimmaksi puheenaiheeksi nousivat jälleen päähän kohdistuneet taklaukset. Alkukauden flopiksi jäänyt Ilves kotiutti tutun pelaajan, eikä lukuisten ruotsalaispelaajien panos ole jäänyt pieneksi.

Liiga-viikko toi mukanaan tukun pelikieltoja avojään taklauksista ja monessa tilanteessa aivotärähdyksen vaara oli todellinen. Ville Varakas sai omasta taklauksestaan jo tuntuvan pelikiellon, jolla Liiga määritti linjaa alkavalle kaudelle. Miltä tilanne näyttää?

Jere Korkalainen: Ville Varakkaan taklauksessa kummallisesti suurimmaksi syypääksi tuntuu nousseen Anton Stråka, joka syöttöä katsellessaan ei nää Varakkaan tulevaa taklausta. Päätöstä taklauksen loppuunviemiseen on perusteltu sillä, että muuten Stråka olisi päässyt vapaasti maalille. Isoin asia oikeastaan on se, että Varakas päättää lähteä hakemaan taklausta, eikä vain tule pelin alle. Tähän oikeastaan kiteytyy Liigan äärimmäisen ongelmallinen tilanne.

Vanhemman polven pelaajat ovat kasvaneet peliin, jossa taklaukset ja niiden vastaanottaminen on arkipäivää. Nuoremmat pelaajat taas ovat kasvaneet peliin, jossa taklaukset ovat pienemmässä roolissa. Kahden niin erilaisen kulttuurin yhteentörmäys väistämättä aiheuttaa ongelmallisia tilanteita.

Kurinpidollisesti tilanne on haastava, sillä Varakkaan kuuden ottelun pelikiellolla asetettiin linja, jonka odotetaan pitävän. Tämä Liigalta on harvoin onnistunut, kun samankaltaisistakin tilanteista on tullut hyvin erilaisia päätöksiä. Voikin olla, että Varakas joutuu vielää ikävään välikäteen vain osaksi Liigan hauiksennäyttöä.

"Kyllä täällä asioihin puututaan."

Vauhdit ovat kasvaneet räjähdysmäisesti ja todennäköisesti tulevat kasvamaan entisestään, etenkin, jos "NHL-kaukalot" saapuvat myös Eurooppaan. Jos Liigastakin halutaan saada turvallisempi, pienemmät kaukalot tekevät siitä vain vaarallisemman.

Ville Varakas nappasi Liiga-kauden ensimmäisen pelikiellon.
Kuva © Saimi Airaksinen

Useimmat vaaratilanteet tulevat juuri keskialueella ja tähän yhdeksi kitkijäksi on tarjottu kahden viivan syöttö-säännön palauttamista. Tätä kautta peli hidastuisi. Vaakakupin toisena punnuksena on kuitenkin pelinopeuden kasvamisen mukana tullut viihdyttävyys. 

Avojäätaklaajat, joihin Varakkaan kaltaiset pelaajatkin kuuluvat, tulevat veikkaukseni mukaan katoamaan, kuten kiekottomaan peliin kykenemättömät tappelijat ovat tällä hetkellä katoamassa. Tämä ei kuitenkaan hidasta peliä ollenkaan, joten konkreettisia ratkaisuja Liigaakin isommilta tahoilta vaaditaan.

Jopa mestaruustaisteluun väläytelty Ilves on aloittanut kautensa surkeasti. Maalin suulle palanneen Lukas Dostalin odotettiin tuovan muutosta, mutta näin ei käynyt. Mikä mättää Tampereella?

Matias Lahtinen: Joukkueen otteet ovat olleet aaltoilevia ja edes Lukas Dostalin paluu ei ole herättänyt joukkuetta menestymään. Sunnuntaina hyökkäys sai kaivatun vahvistuksen, sillä Arttu Ruotsalainen palaa Buffalon NHL-leiriltä takaisin Hakametsään. Ruotsalaisen pitää herättää joukkue unesta, jotta he taistelevat ennakkoon odotetuista isoista odotuksista sekä menestyksestä.

Ketjukoostumukset varmasti Ruotsalaisen tulon jälkeen muuttuvat, joten Ilves-leirissä toivotaan, ettei uusittu sapluuna sekoita jo valmiiksi sekaisin olevaa joukkuetta.

Nuoret pelaajat ovat otteissaan näyttäneet pelokkuuden merkkejä ja eivät ole olleet yhtä valmiina kamppailemaan kuin vastustajan vanhat kokeneet työmyyrät. Ville Kolppasen tilanne maalin suulla on myös herättänyt keskustelua, mutta hänen piikkiinsä ei voi kokonaan laittaa heikkoa menestystä.

Joukkue kaipaa nuoreen ryhmään kokemusta ja vahvuutta kaksinkamppailutilanteissa. Valmennusjohdon onkin aika pohtia tarvitseeko joukkue vahvistusta vapaiden pelaajien markkinoilta. 

Liigaan on täksi kaudeksi saapunut lukuisia ruotsalaispelaajia, ja pääosin ratkaisijarooleihin. Kuinka ruotsalaisinvaasio on alkanut?

Riku Isokoski: Länsinaapurista on tunnetusti vuosikaudet saapunut laadukasta tuontitavaraa etenkin autojen ja huonekalujen muodossa. Nyt listalle voidaan huoletta lisätä ruotsalaiset Liiga-pelaajat, jotka ovat tehneet vaikutuksen heti alkukaudesta.

Tällä kaudella Liigassa aloitti 17 ruotsalaista pelaaja. Viime kautensa Liigassa päätti yhdeksän ruotsalaista, joten voidaan ehdottomasti puhua invaasiosta. Yhden kauden aikana sinikeltaisia on nähty enemmän vain kaudella 1996-97, jolloin Bosman-päätös aukaisi ovet peräti 25 ruotsalaispelaajalle.

Edwin Hedberg on tullut Liigaan ryminällä.
Kuva © Timo Savela

Seuroista parhaimmat näytöt ruotsalaispelaajien rekrytoinnin osalta ovat tehneet Satakunnan ylpeydet Lukko ja Ässät. Näiden joukkueiden rakentamisesta vastaavia Kalle Sahlstedtia ja Tommi Kerttulaa yhdistää se, että kummallakin on vahvat kontaktit Ruotsiin. Sahlstedt pelasi urallaan usean kauden ajan HV71:ssä ja Kerttula oli ennen Ässät-pestiään Örebro Hockeyn pelaajatarkkailijana.

Lukon hankkimista Westerholmin kaksosista Ponthus on ollut todella hyvä ensimmäisissä peleissä, ja parhaana näyttönä tästä oli komea alivoimamaali Tapparan verkkoon. Tahdin ei kannata odottaa hyytyvän, kun velipoika Pathrik tervehtyy pelikuntoon. Takalinjoilla puolestaan Robin Press on osoittanut vahvoja kiekollisia taitojaan.

Poriin juuri kauden kynnyksellä saapunut Edwin Hedberg näyttää tässä vaiheessa nappihankinnalta. Vahvasti luisteleva östersundilainen on osoittanut epäilykset turhiksi laukomalla jo kolme maalia. Hedbergin kanssa samasta kaupungista ponnistava SaiPan John Persson puolestaan mätti samaiset kolme maalia perjantaina Sportin verkkoon.

On hyvin mahdollista ja oikeastaan todennäköistä, että Suomen maajoukkueiden hieno menestys on vahvasti vaikuttanut ruotsalaisten lisääntyneeseen kiinnostukseen Liigaa kohtaan, unohtamatta Malte Strömwallin ja Erik Thorellin rohkaisevia esimerkkejä. Etenkin HIFK:n Sebastian Dykin ja TPS:n Anton Holmin tapaisille pelaajille nyky-Liiga tarjoaa ilman muuta paremman paikan kehittyä huippupelaajaksi kuin pienemmät minuutit vauhtikiekon mallisarja SHL:ssä.

Viikon pelaaja: Valtteri Puustinen, HPK

Viime kaudella HPK:n kokoonpanoon murtautunut Nuorten maailmanmestari on onnistunut nappaamaan entistä isomman roolin. 20-vuotias hyökkääjä kirjautti viikon kolmessa ottelussa tehot 2+2 ja nousi Liigan pistepörssin neljännelle sijalle.

Viikon twitaatti:

» Lähetä palautetta toimitukselle