MM-lohko B: Neljä jääkiekon suurmaata kamppailee lohkovoitosta, Itävalta ja Iso-Britannia pyrkivät välttämään putoamisen

MAAJOUKKUE / Artikkeli
Suomen kannattajat pääsevät näkemään Leijonat kotikisoissa.
Kuva © Tiia Mahkonen

Suomi

Edellisten MM-kisojen sijoitukset: tappio puolivälierissä (2018), maailmanmestaruus (2019), hopeaa (2021)

Päävalmentaja: Jukka Jalonen

Leijonat lähtee historiassa ensimmäistä kertaa hallitsevana olympiavoittajana MM-turnaukseen. Se, että kyseinen turnaus pelataan vieläpä Suomessa tekee tilanteesta hekumallisen. Päävalmentaja Jalonen on valmennusryhmänsä kanssa kasannut jälleen kerran kiinnostavan joukkueen, jossa on myös muutamia NHL-tason pelaajia Mikael Granlundista lähtien.

Maalivahtiosasto lepää vahvasti Pekingin kultaryhmästä tutun kolmikon harteilla. Harri Säteri ehti välissä käydä hankkimassa itselleen NHL-näyttöjä, joten hän lienee lähtökohtaisesti ykkösvahti. Pohjois-Amerikan reissu olisi toki saanut sujua paremminkin. Jussi Olkinuoralla on varmasti nälkää koronatartunnan pilattua osittain olympiaedustuksen.

NHL:stä oli tulossa puolustukseen apuja, mutta Henri Jokiharju sairastui koronaan, eikä Buffalo Sabresin pelaajaa nähdä MM-jäillä. Takalinjoilla on kuitenkin liuta Jalosen luottomiehiä ja sellaisia pelaajia, jotka taitavat Leijonien pelitavan loistavasti. Suomi lähtee jälleen kerran tiiviin viisikko- ja puolustuspelin kautta kultaa vuolemaan.

Granlundin ohella hyökkäyksessä on paljon kiinnostavia pelaajia. Kokeneet Valtteri Filppula ja Marko Anttila lienevät henkisellä puolella vertaansa vailla olevia johtajia, mutta pelillisesti odotusarvot kääntyvät ainakin Sakari Manniseen ja Teemu Hartikaiseen. Keskikaista on Leijonien kohdalla tilkitty ammattimiehillä, sillä Juho Lammikko ja Hannes Björninen ovat pelipaikkansa huippuja kansainväliselläkin tasolla.

Marko Anttila on jälleen valmiina sankaritekoihin leijonapaidassa.
Kuva © Topi Lainio

Arvio: Suomi on osoittanut viime vuosien aikana, ettei sille kelpaa MM-turnauksesta mikään muu kuin mestaruus. Leijonat on voittanut kolmesta edellisestä arvoturnauksesta kaksi kultaa ja vuosi sitten joukkue jäi jatkoaikamaalin päähän ja hopealle.

Kotikisoissa Leijonat mittelee jälleen kerran kullasta. Peli on jukkajalosmaisen tarkkaa, mutta ei kansa enää torilla muistaisi millaisella lätkällä poikaa saunotetaan.

USA

Edellisten MM-kisojen sijoitukset: pronssia (2018), tappio puolivälierissä (2019), pronssia (2021)

Päävalmentaja: David Quinn

Yhdysvallat tunnetaan monen huippupelaajan kotimaana, mutta joukkue ei statuksestaan huolimatta joukkue ei ole niittänyt kultaista menestystä MM-jäiltä. Joukkueen viimeinen kultamitali on vuodelta 1960, jolloin maailmanmestaruus ratkottiin samanaikaisesti olympiamitaleiden kanssa. Hopeaa joukkue on saavuttanut viimeksi vuonna 1956, mutta pronssimitaleja löytyy tililtä neljä kappaletta vuoden 2013 jälkeen.

Joukkueessa on tänä keväänä jälleen useita NHL:n huippupelaajia. Kenties tunnetuin heistä on Chicago Blackhawksin Seth Jones. Kokoonpanossa ovat lisäksi muun muassa maalivahti Alex Nedeljkovic, puolustaja Nate Schmidt sekä hyökkääjät Alex Galchenuyk ja Kieffer Bellows. Jonesille MM-turnaus on uran kolmas, Galchenuykille toinen ja Nedeljkovic, Smith sekä Bellows saavat arvokisakasteensa.

Joukkueessa olisi voinut esiintyä useampiakin NHL-pelaajia, mutta miehistön tasosta menestymisen ei pitäisi jäädä kiinni. Kokoonpanossa on mukana ensikertalaisia, mutta NHL-tason otteiden pitäisi riittää myös MM-turnauksessa, kunhan joukkue ei sorru turhaan ylipelaamiseen tai lähde takki auki kaukaloon.

Joukkueen keski-ikä on alle 25 vuotta, ja mukana onkin neljä 2000-luvulla syntynyttä, kuten Jack ja Quinn Hughesin pikkuveli Luke Hughes. Laajuutta löytyy käynnissä olevista NHL:n pudotuspeleistä huolimatta, mutta harjoituspelien olemattoman määrän vuoksi käynnistymisvaikeuksia voi esiintyä. 

Arvio: Yhdysvallat etenee normaaleissa olosuhteissa lohkostaan jatkoon, mutta joukkue joutuu kohtaamaan välittömästi ratkaisupelien alkaessa kovia joukkueita. Pronssipeliin eteneminen ei olisi ihme, mutta historiaan ja muihin joukkueisiin peilaten finaalipaikka taitaa jäädä haaveeksi tälläkin kertaa.

Tšekki

Edellisten MM-kisojen sijoitukset: tappio puolivälierissä (2018), tappio välierissä (2019), tappio puolivälierissä (2021)

Päävalmentaja: Kari Jalonen

Tšekin päävalmentajaksi keväällä siirtynyt Jalonen on kokemuksellaan tuonut Tšekin maajoukkueeseen rauhallisuutta sekä kiekollista itsevarmuutta. Lisäksi kamppailuvaade etenkin laitojen lähellä on korkealla. Jalosen aikana Tšekki on pelannut 12 ottelua, joista se on voittanut peräti yhdeksän, joten joukkue lähtee myötätuulessa kohti MM-turnausta.

Joukkueen maalia vartioivat etenkin Ilves-kannattajille tutut Lukáš Dostál sekä Marek Langhamer. Dostál torjui kuluneella kaudella AHL:ssä San Diego Gullsin riveissä 40 ottelusssa torjuntaprosentin ollessa 91,6. Parhaimmillaan erinomainen maalivahti tekee arvokisadebyyttinsä aikuisten tasolla, jos peliminuutteja maalilla kertyy.

Lukáš Dostál palaa tuttuun kaupunkiin ja pääsee edustamaan maataan ensimmäistä kertaa aikuisten MM-tasolla.
Kuva © Samuli Huikuri

Joukkueen vahvuutena ovat lukuisat yhdessä pelatut valmistavat ottelut, sillä NHL-avut ehtivät myös pääosin pelata jo Ruotsin EHT-turnauksessa. Puolustuksessa Filip Hronek sekä Radim Šimek tuovat kokemusta Pohjois-Amerikasta, ja David Sklenička sekä Jan Ščotka pääsevät pelaamaan tuttuja suomalaisvastustajia vastaan.

Hyökkäyksessä on Tomáš Hertlin sekä Jakub Vránan kaltaisia parhaimmillaan yli 50 pistettä NHL:ssä takoneita pelimiehiä, joilta Jalonen odottaa paljon. Heidän on tiukoissa tilanteissa otettava joukkuetta reppuselkään, mutta taustatukea riittää laajalla rintamalla, joten kokoonpanon syvyys on yksi Tšekin joukkueen vahvuuksista.

Arvio: Jalonen on jo lyhyessä ajassa saanut joukkueensa lentoon ja puhaltamaan yhteen hiileen. Myötätuuli voi hyvinkin kantaa pitkälle ja joukkue haluaa varmasti edetä tällä kertaa puolivälieriä pidemmälle. Erittäin kovalla joukkueella on jopa mitalisauma.

Ruotsi

Edellisten MM-kisojen sijoitukset: maailmanmestaruus (2018) putosi puolivälierissä (2019), ei selvinnyt pudotuspeleihin (2021)

Päävalmentaja: Johan Garpenlöv

Tre Kronor ei ole menestynyt kolmena edellisenä vuonna, joskaan 2020 MM-kisoja ei edes pelattu. Menestyksennälkäinen länsinaapuri voitti maailmanmestaruudet peräkkäisinä vuosina 2017 sekä 2018 ja ruotsalaisille olisi taatusti nautinnollista hakea kultamitalit kuljeksimasta Suomen kisoista.

Päävalmentaja Garpenlöv on saanut vaikeista vuosista huolimatta jalkeille vahvan ryhmän. Tasaisesta maalivahtikolmikosta nousee esiin tällä kaudella Detroit Red Wingsin organisaatiossa käväissyt Magnus Hellberg. Myös Oscar Dansk ja Marcus Högberg saavat tarvittaessa kiekot kiinni.

Puolustuksessa Tre Kronorilla on todellisia herkkupaloja, sillä Buffalo Sabresin Rasmus Dahlin ja Vancouver Canuckin Oliver Ekman-Larsson tuovat takalinjoille näyttävyyttä sekä maailmanluokan osaamista. Erik Gustafsson ja Adam Larsson täydentävät NHL-miesten rintaman peräpäässä.

Oliver Ekman-Larsson laittaa kypärän remmiä tiukemmalle ja lähtee Ruotsin kanssa kultajahtiin.
Kuva © Topi Lainio

Eikä Ruotsin tulivoima siniviivalle tyssää, sillä hyökkäyksessä viilettää muun muassa HIFK:ssakin maaleja paukutellut Columbus Blue Jacketsin Emil Bemström. Dahlinin seurakaveri Rasmus Asplund on myös pätevä mies MM-jäille.

Ruotsin nippiu on myös osoitus siitä, että maan pääsarja SHL:ssä pelaa kovia seppiä. Nostettakoon esille vaikkapa Max Friberg ja yhden Svetsin-kauden jälkeen pitkän sopimuksen Örebron kanssa kirjoittanut Mathias Bromé. Myös pitkään NHL:ssä pelannut, mutta täksi kaudeksi KHL:ään mennyt Lucas Wallmark kannattaa merkata paksulla tussilla.

Arvio: Ruotsi pelaa varmaotteisen alkusarjan ja kampeaa itsensä myös mitalipeleihin Nokia Arenan sykkeessä. Ei olisi suuri ihme, jos Tre Kronor hakisi ihan vain kiusallaan maailmanmestaruuden Suomen kamaralta Tukholman toreille juhlittavaksi.

Latvia

Edellisten MM-kisojen sijoitukset: tappio puolivälierissä (2018), ei selvinnyt pudotuspeleihin (2019, 2021)

PäävalmentajaHarijs Vītoliņš

Latvia eteni alkulohkosta jatkoon keväällä 2018, mutta sen jälkeen otteet eivät ole riittäneet jatko-otteluihin. Joukkue ei kuitenkaan ole ollut vaarassa pudota B-sarjaan, vaan Latvian voidaan nähdä sijoittuvan neljän kovan kiekkomaan jälkeen viidenneksi. 

Joukkue sai mieluisen vahvistuksen tolppien väliin, kun Columbus Blue Jacketsin Elvis Merzļikins saapuu Tampereelle. Latvialaisvahti voi joutua kovaankin kiekkosateeseen, mutta toisaalta hänen otteensa tarjoavat Latvialle mahdollisuuden taistella pisteistä. Joukkueessa on kokemusta NHL-otteluista yli 300 mittelön verran.

Liigastakin tutut Kārlis Čukste ja Oskars Batņa pääsevät tutulle areenalle, mutta heidän ei odoteta tekevän taikatemppuja. Olympiaturnauksessa edukseen esiintynyt Renārs Krastenbergs tuo osaamista hyökkäykseen, kuten myös SHL:ssä 47 otteluun 34 pistettä takonut Rodrigo Ābols. Latvian joukkueen ongelmana on vastuun kertyminen muutamien pelaajien harteille, sillä kokoonpanon laajuus ei riitä verrattuna suurmaihin.

Arvio: Joukkueella on edessään pitkä ja kivinen tie, jos se mielii päästä mukaan pudotuspeleihin. Joukkue sijoittuu todennäköisesti omassa alkulohkossaan viidenneksi tai kuudenneksi, mutta kaiken loksahtaessa paikoilleen yllätysvoitot ovat mahdollisia.

Norja

Edellisten MM-kisojen sijoitukset: ei selvinnyt pudotuspeleihin (2018, 2019, 2021)

Päävalmentaja: Petter Thoresen

Suomen kentiltäkin tuttu Henrik Haukeland kantanee isoimman vastuun Norjan maalilla. Puolustukseen vuonomaalla on heittää muutamia todella kiinnostavia nimiä. Allsvenskanissa pelaava Mattias Nørstebø ja SHL:ssä pelaava Emil Lilleberg ovat kiekollisesti lahjakkaita, nousevia pelaajia.

Jonas Holøsin ja Alexander Bonsaksenin kaltaisia kokeneita kettuja ei Norjan takalinjoilla Suomessa nähdä. Sentään hyökkäyksestä löytyvät tutut ja turvalliset Olimbin veljekset Ken-Andre ja Mathis sekä Tapparassakin pelannut Martin Røymark. Liigassa päättyneellä pelannut Michael Haga on myös Thoresenin miehistössä mukana.

Mathis Olimb on Norjan maajoukkueen luottopelaajia.
Kuva © Mikko Pylkkö mikko.pylkko@jatkoaika.com

Norjalaiset pelaajat ovat päässeet myös eurooppalaisten huippuseurojen kokoonpanoihin, kuten esimerkiksi Mats Rosseli Olsen on kiekkoillut SHL:n Frölundassa jo monta vuotta. Hän on voittanut joukkueessa peräti neljä CHL-pystiä.

Arvio: Norja selvinnee alkusarjasta kuivin jaloin, sillä mukana on muutama selvästi heikompi nippu. Pudotuspeleihin vuonomaalla on kuitenkin täysi työ päästä, sillä Tampereella mittelee huomattavasti enemmän kovia maita kuin Helsingissä.

Itävalta

Edellisten MM-kisojen sijoitukset: putosi B-sarjaan (2015), ei selvinnyt pudotuspeleihin (2018), putosi B-sarjaan (2019)

Päävalmentaja: Roger Bader

Itävallan jääkiekossa on nähty harvoja huippuhetkiä, eikä maalla ei ole kovin montaa maailmantähteä. Michael Raffl pelaa toki NHL:ssä, mutta hän ei ole tänä vuonna maajoukkueen mukana. Tämän vuoden MM-joukkueesta ainoastaan 22-vuotiaalla Benjamin Baumgartnerilla on NHL-varaus, sillä New Jersey Devils varasi hänet vuonna 2020.

Itävallan tukipilarit ovat tolppien välissä. Kokeneet Bernhard Starkbaum ja David Kickert pystyvät auttamaan joukkuetta kohti siedettäviä tuloksia. Valtaosa itävaltalaisten alakerran pelaajista pelaa monikansallisessa ICEHL:ssä. Bernd Wolf pelaa NLA:ssa ja Philipp Wimmer AlpsHL:ssä.

Myöskään hyökkäyspäästä ei löydy sateentekijöitä, sillä likimain kaikki pelaajat kiekkoilevat alppimaan sarjoissa. Itävallalla lienee täysi työ säilyttää paikkansa A-sarjan MM-kisoissa. Maan päävastustaja alkulohkossa on Iso-Britannia ja Latvialta sekä Norjalta tulevat hajapisteet olisivat suklaata itävaltalaisille.

Arvio: Itävallan kiertoliike sarjojen välillä jatkuu ja tie vie ensi kaudeksi jälleen B-sarjaan, ellei Iso-Britannia palaa viime kauden huippusuorituksestaan tavanomaiselle tasolleen.

Iso-Britannia

Edellisten MM-kisojen sijoitukset: nousi B-sarjasta (2018), ei selvinnyt pudotuspeleihin (2019, 2021)

Päävalmentaja: Pete Russell

Viime kevään MM-turnauksessa ihastuttanut Liam Kirk ei ole loukkaantumisen vuoksi mukana, joten joukkueen terävin kärki puuttuu. Hyökkäyskalusto ei erotu muiden joukkueiden joukosta, sillä Iso-Britannian joukkue on koostettu pääosin kotimaassa pelaavista kiekkomiehistä.

Viime turnauksessa Iso-Britannia otti ensimmäisen varsinaisen peliajan voittonsa A-sarjan MM-kisoissa sitten vuoden 1962. Siitä voidaan päätellä, että jokainen piste on joukkueelle voitto sekä askel eteenpäin. Keväällä 2019 joukkue päätyi sijalle 13 ja viime keväänä sijalle 14. Tavoitteena on säilyttää paikka A-sarjassa, mikä saattaa osoittautua hankalaksi tehtäväksi, ellei Iso-Britannia saa apua muilta joukkueilta.

Alkulohkossa joukkueen päävastustaja on Itävalta, minkä lisäksi etukäteen heikommilta joukkueilta napatut pisteet olisivat kullanarvoisia. Näytönhaluista pelaaminen ei jää kiinni, sillä lupaavat Josh Waller ja Cade Neilson pääsevät tekemään debyyttinsä MM-jäillä ja kokenut kapteeni Jonathan Phillips on valmis antamaan kaikkensa.

Arvio: Joukkue kamppailee paikastaan A-sarjassa, ja viime kevään otteilla paikka saattaisi hyvinkin pysyä hyppysissä. Joukkue lähtee turnaukseen siitä lähtökohdasta, että jokainen piste on kuin pieni voitto.

» Lähetä palautetta toimitukselle