Lukon sarjajohto on sulanut – huippukiinnostavassa Tampereen paikallispelissä pelataan myös runkosarjan voitosta

LIIGA / Artikkeli
Ilves johtaa tämän kauden taistoa Tampereen herruudesta voitoin 3–1.
Kuva © Jarno Hietanen
Lukon hiipunut pistetahti on avannut Ilvekselle ja Tapparalle ovet runkosarjan voittoon. Perjantaina Tampereen paikallisottelussa on pöydässä normaalia isommat panokset.

Kauden viides Tampereen paikallisottelu Ilveksen ja Tapparan välillä pelataan perjantaina luonnollisesti loppuunmyydyssä Nokia-areenassa. Ilves on ollut tähän asti Tampereen herra, sillä se on voittanut kolme tämän kauden neljästä paikallisesta.

Lisävärinää jo luonnostaan huippukiinnostavaan kohtaamiseen tuo jännittäväksi mennyt tilanne runkosarjan voitosta. Lukon melko selvältä näyttänyt etumatka on helmikuun aikana kaventunut, ja nyt Ilves ja Tappara ovat saaneet raumalaiset lähes kiinni.

Ilveksellä eroa ykköspaikkaan on yksi piste ja Tapparalla kaksi. Lisäksi kumpikin tamperelaisseura on pelannut kaksi ottelua vähemmän kuin Lukko, jolla on enää kuusi ottelua jäljellä runkosarjaa.

Lukko tuskin menettää kärkipaikkaansa vielä tällä viikolla, sillä se kohtaa seuraavaksi luovuttaneet Sportin ja SaiPan. Runkosarjan voiton kannalta erityisen isoja otteluita tämän illan paikalliskamppailun lisäksi ovat 3. maaliskuuta pelattava Ilves–Lukko ja runkosarjan viimeinen Tampereen paikallisottelu 10. maaliskuuta.

Lukon pistetahti hiipunut

Lukon ote runkosarjan voitosta on livennyt kolmen suoran tappion myötä. Muutenkin se on ollut viimeisen 15–20 ottelun otannalla Liigan keskikastia, mikä ei lupaa hyvää kevättä ajatellen. Vuoden 2022 puolella Lukon pistetahti oli tasan 2,00, mutta tämän vuoden puolella tahti on ollut 1,58.

Ilves on ollut puolestaan samalla jaksolla toiseksi paras HIFK:n jälkeen, ja perjantain otteluun se lähtee hurjassa vireessä kuuden suoran voiton putkessa. Tämän vuoden puolella Ilveksen tahti on parantunut 0,07 pisteellä syyskauteen nähden.

Myös Tapparan tuloskunto on ollut viime viikot vahvaa, ja varsinkin CHL-finaalin voitto oli väkevä osoitus kirvesrintojen pelillisestä tasosta. Tämän vuoden puolella Tapparan pistetahti on ollut hiuksenhienosti parempaa kuin syyskaudella.

Pisteet 5–20 ottelun jaksoilta 5 10 15 20
Lukko 5 15 25 32
Ilves 15 18 30 40
Tappara 11 20 25 38

Tämän vuoden puolella Ilves ja Tappara ovat siis napsineet pisteitä Lukkoa selvästi kovemmalla tahdilla, joten tämän trendin jatkuessa runkosarjan voitto tulee Tampereelle.

Perjantain paikallisottelu on siis klassinen "kuuden pisteen ottelu", sillä omia mahdollisuuksiaan runkosarjan voittoon parantava voittaja heikentää samalla häviäjän mahdollisuuksia.

Kiharainen loppuohjelma

Kuten todettua, Ilveksellä ja Tapparalla on kaksi ottelua enemmän jäljellä runkosarjaa kuin Lukolla. Lukko voi päätyä enimmillään 118:aan, Ilves 123:een ja Tappara 122 pisteeseen.

Lukko kohtaa luovuttaneiden SaiPan ja Sportin lisäksi vielä Ilveksen, Ässät, Jukurit ja KalPan. Näistä joukkueista Ilves ja KalPa ovat kuuden parhaan joukossa ja Ässät ja Jukurit tiukassa pudotuspelitaistossa alemmalla pudotuspeliviivalla.

Ilveksen loppuohjelmasta löytyy kahdesti Tappara, KooKoo, Sport, Lukko, Pelicans, Kärpät ja HPK. Viisi ottelua ovat siis kuuden kärjessä olevia vastaan, kaksi keskikastin joukkueita vastaan ja yksi luovuttanutta Sportia vastaan.

Ilveksen ja Lukon välinen ottelu ensi viikolla on valtava runkosarjan voiton kannalta.
Kuva © Samuli Huikuri - https://www.instagram.com/shuikuri/

Tapparan jäljellä olevissa otteluissa vastustajat ovat kahdesti Ilves, kahdesti Sport, KooKoo, TPS, Jukurit ja KalPa. Näistä kolme ottelua ovat suorassa puolivälieräpaikassa kiinni olevia vastaan, kolme keskikastin joukkueita vastaan ja kaksi luovuttanutta joukkuetta vastaan.

Tapparan loppuohjelmassa on tosin huomionarvoista se, että se pelaa kahdeksasta ottelusta vain kolme kotijoukkueena.

Jäljellä olevien otteluiden haastavuuden perusteella Lukolla on odotusarvoisesti helpoin ohjelma, mutta kaksi ottelua Ilvestä ja Tapparaa vähemmän heikentää mahdollisuuksia. Toisaalta Ilveksen ja Tapparan kahdessa keskinäisessä ottelussa pisteet voivat hyvinkin mennä ristiin.

Ilveksen loppuohjelma on odotusarvoisesti haastavin, mutta nykyinen vire on parempi kuin Lukolla ja Tapparalla. Etenkin Ilveksen ja Lukon välinen ottelu maaliskuun alussa näyttää olevan avainasemassa runkosarjan voiton kannalta. 

Tappara voitti runkosarjan viime kaudella ja Lukko toissa kaudella. Ilveksen edellisestä runkosarjavoitosta tulee puolestaan kuluneeksi tänä keväänä peräti 35 vuotta.

» Lähetä palautetta toimitukselle