Ljubljanan suomalaispelaajien tähtäin on pudotuspeleissä - "Kiitollinen joka pelistä minkä pääsen pelaamaan"

Muut Sarjat / Artikkeli
Paavo Hölsä (#77) ja Joona Erving (#4) pyrkivät pitämään Olimpija Ljubljanan maalin puhtaana.
Kuva © Samuli Huikuri - https://www.instagram.com/shuikuri/

Pisteiden valossa ICEHL on todella tasainen sarja, sillä sijat 2-11 mahtuvat 11 pisteen sisään. Pelimäärissä on kuitenkin eroa jopa viiden ottelun verran ja järjestystä pidetäänkin yllä pistekeskiarvon mukaan. Ainoastaan Black Wings Linz ja Dornbirn Bulldogs vaikuttavat tipahtaneen pudotuspelipaikkataistelusta. Toisessa päässä taulukkoa Red Bull Salzburg on napannut 15 pisteen ja noin 0,3 p/o keskiarvon kaulan seuraaviin joukkueisiin.

HK Olimpijan Joona Erving pääsi hyppäämään takaisin kaukaloon tapaninpäivänä. Puolustajana luutiva Erving kirjasi maalin kolmannessa ottelussaan paluun jälkeen, mutta matkassa on ollut myös mutkia.

− Askelmerkkien hakemista oli aluksi. Sitten kun sai pari peliä alle, niin tuli joukkueessa koronatartuntoja, se vähän katkaisi. Sen jälkeen on saanut paremmin tuntumaa, niin on lähtenyt pelikin kulkemaan, Erving summaili paluutaan.

Puolustaja myöntää, että joukkueella on tällä hetkellä vaikeampi jakso menossa, mutta uskoo, että kevään mittaan peli löytää taas uomansa.

− Kevään pelejä kohti hyvillä fiiliksillä, ne on parhaita pelejä kuitenkin. Kun on ollut taukoja eri syistä kauden aikana, niin olen kiitollinen joka pelistä minkä pääsen pelaamaan, Erving kiteytti.

Joukkueensa ykkösmaalivahdin viittaa kantava Paavo Hölsä vastaili Jatkoajan kysymyksiin EC VSV -ottelun jälkeen Ljubljanassa. Kyseisen ottelun tappiosta huolimatta Hölsä oli tilanteeseensa tyytyväinen.

− Hyvillä fiiliksillä, hyvä sarja ja otettu voittoja. Mukavaahan se on pelata, tiivisti Hölsä viime aikojen tapahtumat.

Ennen 2−4-tappiota Villachille Hölsä pelasi kaksi peräkkäistä nollapeliä, kun Olimpija voitti ensin Slovenian sarjassa HDD Jesenicen ja perään ICEHL:ssä HC Pustertalin samoin 3−0-lukemin.

Koronavirus aiheuttaa edelleen harmia myös ICEHL:ssä. Viimeisimmät muutokset ovat siirtäneet Olimpijan kotiottelun Vienna Capitalsia vastaan sekä vierailun Bolzano Foxesin kotiareenalle. Siirrot aiheuttavat otteluruuhkaa keväälle.

− Olikohan meillä 17 peliä tähän helmikuulle, että kyllä se aika tiukka on. Ensi viikolla neljä peliä, tällä viikolla vain kolme, Hölsä naureskeli.

Kuinka paikoitellen todella lyhyelläkin varoajalla tulevat perumiset vaikuttavat pelaajien keskittymiseen ja pelaamiseen?

− Eihän se ideaali homma tietty ole. Tilanne on toki kaikille sama, että ei sille oikein mitään voi. Mieluummin niitä ripottelisi tasaisemmin. Sitten jos ollaan viikko-pari pelaamatta niin saattaa olla näitä otteluruuhka, maalivahti toteaa ja pyrkii olemaan stressaamatta asioita, joihin ei voi itse vaikuttaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle