Leijonat pelaaja pelaajalta – joukkueessa viime hetken muutoksia

MAAJOUKKUE / Artikkeli
Leijonapaita on Matias Maccellille tuttu nuorten maaotteluista.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
Jukka Jalosen valitsema leijonajoukkue lähtee loppuviikoksi Ruotsiin EHT-turnaukseen. Mukana ovat muun muassa kaukalon ulkopuolella huomiota herättänyt Jori Lehterä sekä Liigan piste- ja maalipörssejä johtava Julius Nättinen.

Maalivahdit:

#30 Lassi Lehtinen (Lukko)

Vasta 20-vuotias Lassi Lehtinen nousi joukkueeseen Harri Säterin jäätyä varotoimena pois. Lehtinen ei ole aikaisemmin pelannut A-maaotteluita, mutta hänellä on paljon kokemusta nuorisomaajoukkueista. Hän oli mukana alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruuskisoissa kolmantena maalivahtina vuonna 2019, jolloin Suomi voitti kultaa.

#35 Frans Tuohimaa (HIFK)

HIFK:n maalivahti Frans Tuohimaa teki A-maajoukkuedebyyttinsä aikaisemmin tällä kaudella, kun hänet kutsuttiin Venäjän EHT-turnaukseen loukkaantuneen Jussi Olkinuoran tilalle. 28-vuotias Tuohimaa onnistui tuolloin ensimmäisessä A-maaottelussaan tekemään maalin Ruotsin tyhjään verkkoon.

Puolustajat:

#2 Robin Salo (SaiPa)

Sport-kasvatti Robin Salo liittyi joukkueeseen viime hetkellä Valtteri Kemiläisen loukkaannuttua. 21-vuotias Salo lähtee ensimmäiseen A-maajoukkueturnaukseensa, mutta hänellä on pitkä kokemus nuorisomaajoukkueista ja alle 18-vuotiaiden maailmanmestaruus vuodelta 2016. Tällä kaudella hän on ollut SaiPan tehokkain puolustaja, sillä hän on tehnyt 45 ottelussa tehot 7+13=20.

#4 Oskari Manninen (KooKoo)

Jokerien kasvatti Oskari Manninen on viime kausina kantanut varakapteenin vastuuta sekä Sportissa että KooKoossa. 28-vuotias Manninen osallistuu maajoukkueturnaukseen ensimmäistä kertaa urallaan, sillä hän ei ole pelannut edes juniorimaajoukkueissa.

#6 Julius Honka (JYP)

Kaudesta 2014–2015 Dallas Starsissa NHL-läpimurtoa yrittänyt Honka palasi täksi kaudeksi Liigaan ja JYPiin. 24-vuotias Honka on nuorten maailmanmestari vuodelta 2014, ja hän on edustanut Suomea kaksissa miesten MM-kisoissa. Tällä kaudella 35 ottelussa on syntynyt tehopistelukema 3+10=13.

#33 Veli-Matti Vittasmäki (Tappara)

29-vuotias Veli-Matti Vittasmäki on urallaan pelannut lähes 600 Liigan runkosarjaottelua. Hän toimii kolmatta kauttaan Tapparan varakapteenina ja nauttii paljon myös pelillistä vastuuta, sillä hän on tällä kaudella saanut peliaikaa keskimäärin noin 20 minuuttia per ottelu. Pisteitä 46 ottelussa on syntynyt 2+14=16.

#36 Elmeri Eronen (HPK)

TPS:n kasvatti Elmeri Eronen siirtyi täksi kaudeksi HPK:hon ja on herännyt siellä aivan uuteen lentoon. Tällä kaudella 44 ottelussa hän on jo rikkonut yhden kauden piste-ennätyksensä lukemin 8+20=28, mikä oikeuttaa Liigan puolustajien pistepörssin kuudenteen sijaan. 25-vuotias Eronen teki A-maajoukkuedebyyttinsä aikaisemmin tällä kaudella.

#41 Petteri Nikkilä (HPK)

Viime kaudella HPK:n paidassa kultaa voittanut Petteri Nikkilä lähtee toiseen A-maajoukkueturnaukseensa, sillä myös hän teki debyyttinsä aiemmin tällä kaudella. 27-vuotias Nikkilä on HPK:n kasvatti, joka ei ole koko uransa aikana edustanut mitään muuta pääsarjatason seuraa.

#42 Ilari Melart (Växjö Lakers)

Isokokoinen (190 cm / 97 kg) Melart tunnetaan fyysisestä pelityylistään. 30-vuotias puolustaja pelaa viidettä kauttaan Ruotsin pääsarjassa SHL:ssä, jossa hän keräsi kaudella 2017–2018 enemmän rangaistusminuutteja kuin kukaan muu. Tällä kaudella Melart on jo rikkonut yhden kauden piste-ennätyksensä huolimatta siitä, että hän on pelannut vain 30 ottelua. Pisteitä on syntynyt maalivoittoiset 12+7=19.

#50 Mikael Seppälä (KalPa)

25-vuotias Mikael Seppälä lähtee kautensa ja uransa toiseen EHT-turnaukseensa ja on juuri saavuttamassa 200 liigaottelun rajapyykin. Seppälä kuuluu seurajoukkueensa KalPan luottopuolustajiin ja on tällä kaudella saanut peliaikaa noin 20 minuuttia per ottelu.

#51 Jarkko Parikka (Ilves)

22-vuotias Parikka pelasi juniori-ikäisenä kaksi kautta Pohjois-Amerikan juniorisarjoissa, ja hänellä on pitkä kokemus poikien ja nuorten maajoukkueista. Liigassa hän on ehtinyt pelata jo yli 200 runkosarjaottelua, joista kaikki Ilveksen riveissä.

#55 Miika Koivisto (Växjö Lakers)

Sveitsin SC Bernistä Ruotsin Vaxjö Lakersiin kesken kauden siirtynyt Miika Koivisto on 29-vuotias Sportin kasvatti ja viime kevään maailmanmestari. Koivisto on edustanut Suomea myös olympialaisissa ja voittanut Suomen mestaruuden Kärppien riveissä vuonna 2018.

Hyökkääjät:

#3 Teemu Pulkkinen (Dinamo Moskova)

28-vuotias Teemu Pulkkinen on urallaan ehtinyt pelata viisi kautta Pohjois-Amerikassa. NHL:stä hänellä on 83 ottelun verran kokemusta. Parhaimmillaan Pulkkinen on terävä maalintekijä, joka on tällä kaudella KHL:ssä tehnyt 44 ottelussa yhteensä tehot 22+12=34. Pulkkinen on edellisen kerran edustanut Suomea miesten MM-kisoissa vuonna 2016.

#12 Jori Lehterä (SKA Pietari)

Jori Lehterä, 32, on ehtinyt urallaan pelata yli 300 ottelua NHL:n runkosarjassa. St. Louis Bluesia ja Philadelphia Flyersiä edustanut Lehterä siirtyi täksi kaudeksi KHL:ään SKA Pietariin, jossa 48 ottelussa on syntynyt teholukema 13+14=27. Suomessa Lehterä on viime aikoina saanut paljon huomiota huumetuomionsa takia. Edellisen kerran hän on pukenut leijonapaidan ylleen syksyn 2016 World Cupissa.

#13 Julius Junttila (Kärpät)

28-vuotias Julius Junttila on edustanut Kärppiä koko Liiga-uransa – lähes 400 runkosarjaottelua. Junttila on tuttu näky leijonapaidassa EHT-turnauksissa ja hän on edustanut Suomea myös olympialaisissa, mutta ei koskaan miesten MM-kisoissa. Junttila on Liigan kolminkertainen kultamitalisti, joka on tällä kaudella tehnyt 33 ottelussa tehot 17+13=30.

#20 Aleksi Mustonen (Pelicans)

Vasta 24-vuotias Mustonen on ehtinyt urallaan pelata Liigassa jo lähes 350 runkosarjaottelua Jokereiden, Ilveksen ja viimeiset kolme kautta Pelicansin riveissä. Mustonen on myös nuorten maailmanmestari vuodelta 2014. Hänellä on pitkä kokemus eri nuorisomaajoukkueista, mutta A-maajoukkuedebyyttinsä hän teki vasta viime kaudella. Pelicansissa hän on tällä kaudella tehnyt 25 ottelussa tehot 9+17=26 – A-maajoukkueessa pistetili on edelleen avaamatta.

#21 Juhani Tyrväinen (Luulaja)

Yli 450 Liiga-runkosarjaottelua pelannut Juhani Tyrväinen, 29, siirtyi täksi kaudeksi ensimmäistä kertaa ulkomaille ja Ruotsin Luulajaan. Viime kaudella hän murtautui myös maajoukkuerinkiin ensimmäistä kertaa urallaan ja oli mukana voittamassa MM-kultaa.

#22 Arttu Ruotsalainen (Ilves)

Kärppien kasvatilla Arttu Ruotsalaisella on meneillään kolmevuotinen tulokassopimus NHL-seura Buffalo Sabresin kanssa, mutta hän kiekkoilee vielä tällä kaudella lainasopimuksella Ilveksen riveissä. 22-vuotias Ruotsalainen on tällä kaudella tehnyt 32 ottelussa tehot 12+21=33.

#24 Jani Lajunen (HC Lugano)

Raamikas (198 cm / 92 kg) Jani Lajunen pelaa kolmatta kauttaan Sveitsin pääsarjassa. 29-vuotias Lajunen on voittanut sekä Ruotsin pääsarjan SHL:n mestaruuden Växjö Lakersin riveissä että kaksi Liiga-kultaa Tapparassa. Lajunen on pelannut A-maaotteluita joka kaudella kaudesta 2016–2017 lähtien, ja hänet on nähty leijonapaidassa niin MM-kisoissa kuin olympialaisissakin.

#25 Jere Karjalainen (Tappara)

Kaksi Liiga-mestaruutta Tapparassa voittanut Jere Karjalainen, 27, on tällä kaudella jo rikkonut yhden kauden piste-ennätyksensä tehoin 19+21=40. Oikealta puolelta laukova Karjalainen teki tällä kaudella myös A-maajoukkuedebyyttinsä ja ensimmäisissä kolmessa ottelussa syntyivät heti tehot 1+1.

#27 Matias Maccelli (Ilves)

TPS-kasvatti Maccelli on Ruotsin EHT-turnaukseen lähtevän leijonajoukkueen 19-vuotias kuopus, jolla on takanaan jo kaksi kautta Pohjois-Amerikan juniorisarjassa USHL:ssä. Täksi kaudeksi Maccelli siirtyi Ilvekseen, jossa hän on 36 ottelussa tehnyt tehot 13+16=29. Maccelli nähtiin leijonapaidassa myös nuorten MM-kisoissa, joissa 7 ottelussa syntyivät tehot 2+3=5. A-maajoukkuetasolla turnaus on Maccellin ensimmäinen.

#28 Lauri Pajuniemi (TPS)

Läpimurtokauttaan pelaava 20-vuotias Lauri Pajuniemi on tehnyt 42 liigaottelussa tehot 23+12=35. Hän on joukkueensa TPS:n sisäisen pistepörssin ykkönen ja koko Liigan maalipörssin kakkonen. Aikaisemmin joitakin nuorten maaotteluita pelannut Pajuniemi lähtee ensimmäiseen A-maajoukkueturnaukseensa.

#34 Julius Nättinen (JYP)

23-vuotias Julius Nättinen johtaa Liigassa sekä piste- että maalipörssiä. 42 ottelussa on syntynyt teholukema 26+19=45. A-maajoukkuetasolla Nättinen teki debyyttinsä aikaisemmin tällä kaudella, mutta hänellä on pitkä kokemus poikien ja nuorten maaotteluista. Hän on nuorten maailmanmestari vuodelta 2016.

#38 Jere Innala (HPK)

HPK:n kasvatti ja koko liigauransa Kerhoa edustanut Jere Innala lähtee ensimmäiseen A-maajoukkueturnaukseensa. Viime kaudella Innala, 21, voitti HPK:ssa paitsi kultaa, myös joukkueen sisäisen maalipörssin 24 osumalla.

#40 Joel Mustonen (Frölunda HC)

Ruotsissa kasvanut ja juniorisarjat pelannut Joel Mustonen on suomalaisille tuttu lähinnä Pelicansista, jossa hän on pelannut yhteensä 85 Liiga-ottelua kolmella eri kaudella. Viime kauden päätteeksi Mustonen voitti Ruotsin SHL:n mestaruuden Frölundan riveissä, ja tällä kaudella hän on samassa seurassa tehnyt 35 ottelussa kymmenen tehopistettä. 27-vuotias Mustonen on edustanut Suomea kerran ennenkin, kaudella 2013–2014.

#75 Arttu Ilomäki (Luulaja)

Loukkaantuneen Otto Paajasen korvaajaksi kutsuttu Ilomäki siirtyi tämän kauden aluksi ensimmäistä kertaa urallaan ulkomaille, Ruotsin Luulajaan. 28-vuotias Ilomäki on Ilveksen kasvatti, joka on voittanut Liigan mestaruuden vuonna 2016 sekä maailmanmestaruuden viime vuonna.

#76 Jere Sallinen (HIFK)

29-vuotias Jere Sallinen on urallaan ehtinyt pelata lähes 300 Liiga-ottelua, noin 100 KHL-ottelua ja yli 100 SHL-ottelua. Hänet on nähty A-maajoukkueen matkassa kuudella eri kaudella, ja hän on osallistunut muun muassa kaksiin MM-kisoihin. Tällä kaudella kokenut Sallinen toimii HIFK:n kapteenina.

» Lähetä palautetta toimitukselle