Leijonat pelaaja pelaajalta – Julius Nättinen tekee maajoukkuedebyyttinsä

MAAJOUKKUE / Artikkeli
Jesse Puljujärvi pukee Leijonat-paidan jälleen ylleen.
Kuva © Arno Hämäläinen https://www.instagram.com/hockeygrapher/
Maajoukkuekausi jatkuu Venäjän EHT-turnauksessa joulukuun puolivälissä. Suomen joukkueessa on sekä tuttuja nimiä että maajoukkueen ensikertalaisia.

Maalivahdit:

#31 Eetu Laurikainen, JYP

26-vuotias Eetu Laurikainen on urallaan ehtinyt pelata toistasataa ottelua Pohjois-Amerikan WHL-, AHL- ja ECHL-sarjoissa. Kaudeksi 2017–2018 hän siirtyi nykyiseen joukkueeseensa, kasvattajaseuraansa JYPiin. Hän teki maajoukkuedebyyttinsä viime kaudella ja putosi MM-kisakoneesta viimeisten joukossa.

#45 Jussi Olkinuora, Admiral Vladivostok, KHL

Yhteensä seitsemän vuotta Pohjois-Amerikassa pelannut Juho "Jussi" Olkinuora siirtyi täksi kaudeksi Liigan Pelicansista KHL-joukkue Admiral Vladivostokiin, jossa hän on pelannut 24 ottelua torjuntaprosentilla 92,3 %. Hän on 29-vuotias maalivahti, jonka uran tähänastisiin huippuhetkiin kuuluvat Liigan pronssimitali kaudelta 2016–2017 sekä maailmanmestaruus viime keväältä.

Puolustajat:

#2 Ville Pokka, Avangard Omsk, KHL

25-vuotias puolustaja Ville Pokka on pelannut ulkomailla kaudesta 2014–2015 lähtien, ensin AHL:ssä ja viimeiset puolitoista kautta KHL:n Avantgard Omskissa. Kärppien kasvatti Pokka on ollut sekä vakionimi eri ikäluokkien maajoukkueissa kaudesta 2009–2010 lähtien. Hänellä on Liigan mestaruus Kärpistä vuodelta 2014.

#4 Tarmo Reunanen, Lukko

Vasta 21-vuotias Tarmo Reunanen edustaa joukkueen nuorempaa sukupolvea, vaikka hänellä on kokemusta A-maajoukkueesta jo viime kaudelta. Turkulaislähtöinen Reunanen on New York Rangersin vuoden 2016 varaus, joka pelaa tällä kaudella lainasopimuksella Lukossa.

#6 Niklas Friman, HPK

Toisen polven liigapuolustaja Niklas Friman valittiin kauden alussa HPK:n kapteeniksi. 26-vuotias Friman on varmaotteinen ja luotettava pelaaja erityisesti puolustuspäässä eikä yleensä herkuttele suurilla pistemäärillä. Hän esiintyi maajoukkueessa jo viime kaudella kuudessa EHT-ottelussa, mutta pistetili on avaamatta.

#13 Valtteri Kemiläinen, Tappara

Koko uransa Suomessa kiekkoillut 27-vuotias Valtteri Kemiläinen on oikealta laukova Tapparan puolustaja, joka on voittanut Liigan mestaruuden vuonna 2017. Hänet on kerran ennenkin valittu maajoukkueeseen, kaudella 2016–2017, mutta hän ei tuolloin pelannut leijonapaidassa otteluakaan. Kemiläinen johtaa Liigan sekä puolustajien piste- että syöttötilastoa 29 ottelussa tekemillään tehoilla 1+23=24.

#28 Mikko Niemelä, Kärpät

Lähes koko jääkiekkouransa Kärpissä pelannut 29-vuotias Mikko Niemelä on Liigan kolminkertainen kultamitalisti (2014, 2015 ja 2018). Hän teki A-maajoukkuedebyyttinsä aikaisemmin tällä kaudella Karjala-turnauksen kahdessa ottelussa, jolloin pistetili jäi avaamatta.

#36 Elmeri Eronen, HPK

24-vuotias TPS-kasvatti Elmeri Eronen on syttynyt uuteen loistoon siirryttyään täksi kaudeksi HPK:n riveihin. 29 ottelussa on syntynyt 5+16=21 tehopistettä, mikä oikeuttaa puolustajien pistepörssin kakkossijaan. Venäjän EHT-turnaus on Eroselle uran ensimmäinen A-maajoukkuekomennus.

#40 Petteri Lindbohm, Lausanne HC, NLA

Urallaan 40 NHL-ottelua St. Louis Bluesin riveissä pelanneella Petteri Lindbohmilla on käynnissä toinen kausi Sveitsin Lausannessa. 26-vuotias Lindbohm teki A-maajoukkuedebyyttinsä viime kaudella ja oli keväällä mukana voittamassa MM-kultaa.

#42 Ilari Melart, Växjö Lakers, SHL

Fyysisempää koulukuntaa edustava 30-vuotia Ilari Melart on isokokoinen (190 cm / 97 kg) puolustaja, joka on viimeksi pelannut Suomessa kaudella 2012–2013. Sen jälkeen hän on pelannut sekä AHL:ssä, KHL:ssä että Ruotsin SHL:ssä, jossa hän on kertaalleen voittanut sarjan jäähykuninkuuden.

#50 Mikael Seppälä, KalPa

25-vuotias Mikael Seppälä on yleispuolustaja, joka on hyödyllinen myös alivoimalla. KalPassa valtaosan urastaan pelannut Seppälä lähtee ensimmäiseen A-maajoukkueturnaukseensa.

#55 Miika Koivisto, Växjö Lakers, SHL

Tällä kaudella Sveitsin SC Bernistä Ruotsin Vaxjö Lakersiin siirtynyt Miika Koivisto on 29-vuotias Sportin kasvatti, joka on kuulunut maajoukkueen vakionimiin kaudesta 2016–2017 lähtien. Hän edusti Suomea olympialaisissa vuonna 2018 ja oli viime keväänä mukaan voittamassa maailmanmestaruutta.

Hyökkääjät:

#7 Otto Paajanen, HIFK

27-vuotias Otto Paajanen voitti Liigan mestaruuden viime kauden päätteeksi HPK:n riveissä ja hänet palkittiin pudotuspelien parhaana pelaajana eli Jari Kurri -palkinnolla. Useita kausia HPK:n kapteenistoon kuulunut Paajanen siirtyi täksi kaudeksi HIFK:hon, jossa 28 ottelussa on syntynyt pistesaldo 9+13=22.

#10 Eemeli Suomi, Ilves

Ilveksen 24-vuotias kapteeni Eemeli Suomi pelaa poikkeuksellisen kovaa kautta. 28 ottelussa on syntynyt 17 maalia, mikä oikeuttaa koko Liigan maalipörssin kakkossijaan. Suomi on pelannut EHT-turnauksissa jo kolmella perättäisellä kaudella, mutta arvokisajoukkueista hänellä ei toistaiseksi ole kokemusta.

#15 Miro Aaltonen, HK Vitjaz, KHL

26-vuotias keskushyökkääjä Miro Aaltonen on pelannut viimeiset neljä kautta ulkomailla, joista yhden AHL-joukkue Toronto Marliesissa. Tällä kaudella KHL:ssä Aaltonen on tehnyt 34 ottelussa tehot 9+15=24. Aaltonen on Jokipoikien kasvatti.

#19 Veli-Matti Savinainen, Jokerit, KHL

33-vuotias Veli-Matti Savinainen edustaa joukkueen kokeneempaa kaartia. Savinainen on edustanut Suomea jo viisissä maailmanmestaruuskisoissa sekä vuoden 2018 olympialaisissa. Täksi kaudeksi Jokereihin siirtynyt Savinainen on luotettava pelaaja sekä hyökkäys- että puolustussuunnassa.

#21 Henri Ikonen, Jokerit, KHL

SaPKon kasvatti Henri Ikonen on vasta 25-vuotias pelaaja, joka on urallaan ehtinyt pelata jo viisi kautta Pohjois-Amerikassa ja pelaa nyt kolmatta kauttaan KHL:ssä. Kahden suunnan hyökkääjä Ikonen on koko urallaan pelannut ainoastaan kahdeksan Liiga-ottelua. Hän on nuorten maailmanmestari vuodelta 2014 ja teki A-maajoukkuedebyyttinsä viime kaudella kahdessa ottelussa.

#23 Julius Nättinen, JYP

Vasta 22-vuotiaalla Julius Nättisellä on jo takanaan poikkeuksellisen monipuolinen ura siinä mielessä, että hän on ehtinyt jo pelata kolme vuotta Pohjois-Amerikan OHL:ssä sekä AHL:ssä. Keskushyökkääjä Nättinen on tällä kaudella tehnyt 27 ottelussa kovat tehot 22+15=37, ja hän johtaa sekä Liigan piste- että maalipörssiä. A-maajoukkuekomennus on Nättiselle uran ensimmäinen.

#24 Hannes Björninen, Pelicans

Pelicansin 24-vuotias kapteeni Hannes Björninen kuuluu joukkueensa luottopelaajiin ja on tällä kaudella pelannut keskimäärin yli 20 minuuttia per ottelu. Hän teki A-maajoukkuedebyyttinsä viime kaudella, jolloin hän pelasi seitsemän maaottelua tehoin 0+1. Tällä kaudella 28 liigaottelussa ovat syntyneet tehot 9+11=20.

#25 Jere Karjalainen, Tappara

Kuudetta kauttaan Tapparassa pelaava Jere Karjalainen lähtee ensimmäiseen A-maajoukkueturnaukseensa. Liigassa kahdesti kultaa voittanut 27-vuotias Karjalainen pelasi viime kaudella vain 13 runkosarjaottelua loukkaantumisen takia, mutta tällä kaudella hän on kuulunut joukkueensa luottopelaajiin alusta asti.

#27 Miska Siikonen, JYP

23-vuotias Miska Siikonen on raamikas (190 cm / 93 kg) hyökkääjä, joka siirtyi täksi kaudeksi JYPiin monen Pelicans-vuoden jälkeen. Hän on nuorten maailmanmestari vuodelta 2016, mutta A-maajoukkuekomennus on hänelle uran ensimmäinen.

#38 Valtteri Puustinen, HPK

20-vuotias hyökkääjä Valtteri Puustinen on joukkueen kuopus, joka on kuitenkin ehtinyt pelata urallaan jo 75 Liiga-ottelua. Viime kaudella Puustinen voitti sekä Liiga-mestaruuden että alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruuden. Puustinen lähtee ensimmäiseen A-maajoukkueturnaukseensa.

#39 Jesse Puljujärvi, Kärpät

Ura NHL:ssä ei ottanut tuulta alleen, joten 21-vuotias Jesse Puljujärvi palasi täksi kaudeksi Kärppiin. Pistetahti on alkukaudesta hieman hiipunut, mutta Puljujärvi kuulunee EHT-joukkueessa kärkiketjuihin. Maajoukkueessa säväyttäminen tekisi hyvää Puljujärven tavoitteelle palata NHL:ään.

#52 Petrus Palmu, JYP

Myös 22-vuotias Petrus Palmu on käynyt kolkuttelemassa NHL:n ovia läpimurrossa onnistumatta. Vancouver Canucksin varaama Palmu pelasi viime kaudella 12 AHL-ottelua ennen siirtymistään lainasopimuksella takaisin Liigaan. Tällä kaudella Palmu on tehnyt 20 ottelussa tehot 8+13=21. A-maajoukkueturnaus on hänelle uran ensimmäinen.

#76 Jere Sallinen, HIFK

29-vuotias Jere Sallinen siirtyi täksi kaudeksi HIFK:n kapteeniksi SHL-joukkue Örebrosta, jossa hän toimi joukkueen kapteenina kahden kauden ajan. Sallinen on pelannut runsaasti maajoukkuepelejä kaudesta 2012–2013 lähtien, ja hän oli osa viime keväänä maailmanmestaruuden voittanutta leijonajoukkuetta.

#91 Juho Lammikko, Kärpät

Kaudesta 2016–2017 Pohjois-Amerikassa pelannut Juho Lammikko palasi täksi kaudeksi Suomeen ja Kärppiin. Hän on pelipaikaltaan keskushyökkääjä ja hänet tunnetaan erinomaisena kahden suunnan pelaajana. Tällä kaudella 23-vuotias Lammikko on kuulunut Kärppien kaikin puolin vahvan joukkueen luottohyökkääjiin ja pelannut keskimäärin yli 20 minuuttia per ottelu.

» Lähetä palautetta toimitukselle