LeKillä kirkkaana tavoitteena nopea nousu Suomisarjaan osana isompaa projektia − "Kakkosdivarissa paikallaan polkemisessa on vaarana, että homma näivettyy"

Suomi-sarja / Artikkeli
Sami Laakso oli jo vähällä päättää uransa, mutta kapteeni lähti vielä mukaan nousutalkoisiin.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://mjfoto.fi
LeKin jääkiekkotoiminnan puheenjohtaja Juha Virmavirta ja sitoutuneiden lempääläläisten ryhmä kasasi voimansa tavoitteenaan auttaa kakkosdivisioonaan pudonnut joukkue mahdollisimman nopeasti Suomisarjaan.

− Kun keväällä kävi ilmi, että homma loppuu Mestis-organisaation osalta haimme Oy:n konkurssiin toukokuussa. Sen jälkeen keräsimme porukan lempääläläisiä ihmisiä, joilla on LeKi-sydän, kertoo itse Tampereelta tuleva Juha Virmavirta.

Virmavirta toimii LeKin Edustusjääkiekko Ry:n hallituksen puheenjohtana. Toistakymmentä henkilöä sisältävässä taustaryhmässä on mukana niin Lempäälän kunnan väkeä kuin paikallisia yrittäjiä. Ryhmä päätti, että periksi ei anneta.

Jääkiekkoliiton kanssa käydyt keskustelut johtivat siihen, että LeKi aloittaa kauden 2019−20 kakkosdivisioonasta.

− Lähdemme ihan rauhassa rakentamaan organisaatiota. Taloudelliset ja hallinnolliset resurssit ovat kunnossa. Urheilullisena tavoitteena on toimia pitkäjänteisesti, emmekä kuvittele nousevamme pikavauhtia takaisin Mestikseen. Suomisarjaan aiomme nousta hyvin nopeasti.

Pieni ryhmä sitoutuneita pelasti LeKin

Nykyinen taustaryhmä sekä valmennus että pelaajisto ovat sitoutuneet projektiin, jonka on määrä johtaa sarjanousuun. LeKin päävalmentajana toimii Nils Hagman. Hän niitti aiemmilla kausilla menestystä LeKin A-nuorten peräsimessä.

Valmennusryhmän täydentää hämeenlinnalaislähtöinen Eemeli Parikka, jolla on kokemusta Jokipoikien Mestis-ryhmästä sekä Unkarista. Maalivahtivalmentaja Janne Lakanen saapui remmiin Nokialta.

− Kakkosdivarissa paikallaan polkemisessa on vaarana, että homma näivettyy. Haluamme nousta Suomisarjaan nyt alkavan kauden päätteeksi, Virmavirta paaluttaa.

LeKissä on muutamia pelaajia, joiden varaan joukkue pääosin rakennetaan. Jesse Hurmeella on vahva Suomisarjaura. Tuukka Laakso on Virmavirran mukaan toinen ankkuripelaaja.

− On todella tärkeää, että Sami Laakso lähti mukaan. Hänellähän oli sellainen tilanne, että akut olivat tyhjänä viime kauden jälkeen. Hän on henkisesti meille iso pelaaja. Lisäksi on tietysti Tommi Välimaa, joka hänkin mietti jatkoaan pitkään. Veri veti vielä kaukaloon.

Virmavirta muistuttaa, ettei nykyinen runko jatka ikuisesti. Pidempi ajanjakso Suomisarjassa tarkoittaisi sitä, että omista juniorijoukkueista ammennettaisi pelaajistoa. A-nuoret ovat olleet kahdella edelliskaudella Nuorten Mestiksen finaaleissa.

Unelmana omavarainen joukkue ja tavoitteena Suomisarja

Mestis-joukkue on hankala koota. Virmavirta kertoi, kuinka esimerkiksi hallituksen puheenjohtaja Jukka Laakson puhelin soi tiuhaan, kun agentit soittelivat Mestiksessä pelaavista nuorista. Kakkosdivisioonassa vastaavaa ei tapahdu.

− Meille on tärkeää, ettei joukkueessamme ole höntsääjiä. Haluamme tänne urheilijoita. Nuorille pelaajille voi olla hankala myydä tavoitetta näin alhaisilta sarjatasoilta.

Kakkosdivisioonassa pelataan alueellisia sarjoja, joten LeKin ryhmässä on paljon pirkanmaalaisia joukkueita. Virmavirta on tyytyväinen siihen, että matkustusta ei tule paljon ja pelirytmi on melko tiivis.

Kakkosdivisioonan kausi alkaa 21. syyskuuta. LeKi lähtee tavoittelemaan välitöntä nousua pyrkimyksenään lempääläläistää ryhmää kauttaaltaan. Nähtäväksi jää, ottavatko kuntalaiset takaisin pinnalle yrittävää joukkuetta omakseen.

− Haluamme rakentaa tämän joukkueen kakkosdivisioonaan hieman ylivahvaksi niin pelaajiston, valmennuksen kuin taloudellisenkin puolen osalta, Virmavirta päättää.

» Lähetä palautetta toimitukselle