ILV - IFK
LUK - HPK
SAI - JUK
SPO - PEL
WSH - SJS 2.00
OTT - ARI 2.30
CHI - NYI 3.30
CGY - CAR 4.00
EDM - DET 4.00

Lähes täpötäysi Hakametsä todisti Timo Jutilan suurta hetkeä

MAAJOUKKUE / Artikkeli
Timo Jutilan maajoukkueen numero 5 nostettiin Hakametsän kattoon.
Kuva © Saana Hakala
Timo Jutilan maajoukkuepaidan jäädytyksestä muodostui juhlittavansa näköinen tilaisuus.

Entistä maajoukkueen kapteenia Timo Jutilaa on viety tällä viikolla tilaisuudesta toiseen. Kaikki ovat halunneet oman palasensa "Jutista". Oli kyseessä printtimedia tai aamuradio – on mies jaksanut antaa haastatteluja eri medioihin, sillä samalla energialla, millä hän antoi niitä pelivuosiensakin aikana. Muutaman päivän pyöritys huipentui juhlallisuuksiin Tampereen Hakametsän jäähallissa, jonka päätteeksi hänen maajoukkueen numero 5 hinattiin kattoon.

Jutilan näköinen tilaisuus

Jutila oli kutsunut kentälle perheensä lisäksi hänen suurta hetkeään kanssaan jakamaan joukon tärkeitä henkilöitä uransa varrelta. Jäällä istui kolmessa eri rivissä Jutilalle ne kaikkein tärkeimmät: perhe, maajoukkue ja Tappara.

Koko tilaisuus huokui nostalgiaa, tamperelaisuutta ja tesomalaisuutta. Oli huikea veto jääkiekkoliitolta ottaa tilaisuuden juontajaksi Mika Saukkonen. Kaksikon selostukset Hockey Nightista kun ovat juurtuneet lähes yhtä voimakkaasti suomalaiseen kiekkoperimään kuin Jutilan pumpputuuletus. Jos joku ei Saukkosen läsnäolosta lämmennyt, niin viimeistään siinä kohtaa kun Timo Jutila käveli jäälle, James Bondin teemamuusiikin saattelemana, oli hymy herkässä viimeiselläkin Hakametsän katsojalla.

Puheita edeltäneessä videopätkässä, Hakametsän kuutiolla, Jutila kertasi itse omaa uraansa. Aivan kuten myöhemmin puheessaan jäällä, hän palasi tuolloinkin ajassa taaksepäin uransa alkuun, ja Tesoman ulkojäille. Jutila on mies, joka muistaa juurensa.

Ennen Jutilaa äänessä oli Heikki Riihiranta, MM-95 kultajoukkueen joukkueenjohtaja. Puheessaan Riihiranta korosti Jutilan johtajuutta pelaajana ja hänen kykyään ymmärtää joukkuehengen merkitys menestyksen saavuttamiseksi. Lisäksi Riihiranta jakoi kiitosta siitä, kuinka luontevasti "Juti" oli aina toiminut linkkinä pelaajien ja valmennuksen välillä.

Timo Jutila piti tunteikkaan puheen Hakametsän yleisölle.
Kuva © Arno Hämäläinen https://www.instagram.com/hockeygrapher/

Kiitospuhe täynnä tunnetta

Juhlakalu itse aloitti kiittäen paikalla olleita perheenjäseniään. Sana "rakkaus" toistui useaan otteeseen heille osoitetuissa kiitoksissa.

Tämän jälkeen puhe kääntyi paikalla olleisiin henkilöihin Jutilan maajoukkueuran varrelta. Kiitosta saivat mm. Jari Kurri, Jere Lehtinen, Raimo Helminen, Kalervo Kummola ja Curt Lindström. Heistä viimeisenä mainittu sai kiitoksensa luonnollisesti ruotsiksi. Jutila kiitti "Currea" siitä kuinka hän loi uskon Leijoniin ja kuinka myös uskalsi luottaa pelaajiinsa. Lopuksi Jutila korosti kuinka Lindström ei ole ollut hänelle vain valmentaja vaan ennen kaikkea ystävä.

Jos perhettä kiittäessä Jutilan puheessa toistui sana rakkaus, niin Leijonien kohdalla toistuva sana oli "maailmanmestari". Kuin varmistaakseen asian, oli vuoden 1995 MM-pokaali koko ajan puhujansa vieressä.

Suurelle kiekkoyleisölle Timo Jutila on kyseisen kultajoukkueen kapteeni, mutta tamperelaiselle kiekkoyleisölle hän on erityisesti Tappara-ikoni. Tapparalaisuus olikin vahvasti mukana kiitossanoissa. Rauno Korven puhelu 16-vuotiaalle Timo Jutilalle, jossa hän oli pyytänyt mukaan edustusjoukkueen harjoituksiin, tuli esiin illan aikana useampaan otteeseen. Kuten todettua, Jutila muistaa juurensa.

Terveiset lähtivät myös yläkertaan Jutilan omalle esikuvalle Pekka Marjamäelle, joka "Jutin" sanoin pelaa siellä yhä ylivoimaa. Puheensa loppupuolella Jutila hurmasi vielä Tšekki-vaihtoaition suunnaten sanansa heidän suuntaan, tšekiksi tietenkin. Lopuksi hän kiitti yleisöä ja kannattajia.

Paita kattoon ja nimi lehteen. Tämän jälkeen "Tesoman poika" poistui jäältä Popedan musiikin tahdissa.

» Lähetä palautetta toimitukselle