Kolme toivomusta: Kajaanissa toivotaan jämäkkyyttä erikoistilanteisiin ja yleisöä halliin

MESTIS / Artikkeli
Pasi Räsäsellä ja Hokilla riitti syyskauden aikana ilonaiheita.
Kuva © Timo Savela
Syyskauden positiivisiin yllättäjiin lukeutuva Hokki lähti joulutauolle aivan kärjen tuntumasta, viidenneltä sijalta. Vaikka syksy meni valoisissa merkeissä, on Hokilla petrattavaa kevään ratkaisupeleihin. Avuksi tähän Korvatunturille lähti kolme toivomusta sisältävä kirje.

Viime kaudella koko sarjan viimeiseksi jäänyt Hokki on uuden päävalmentajan Pasi Räsäsen johdolla ollut yksi Mestis-syksyn suurimmista sensaatioista. Joukkue on napsinut voittoja tasaisen tappavaan tahtiin, ja kävi parhaimmillaan aivan sarjan kärjessäkin. Ajoittain pelaaminen on muistuttanut seuran menestysvuosien kiekkoilua.

Kajaanissa halutaan varmasti pelata keväällä isoista asioista, ja joukkueen kolme toivomusta kuuluvat seuraavasti:

1. Malttia alivoimaan ja variaatioita ylivoimaan

Hokin menestyksen takana on nähty yllättäviä haasteita erikoistilannepelaamisessa. Siinä missä joukkue on viimeistellyt sarjassa eniten maaleja, on ylivoima vasta kahdeksanneksi parasta.

Hokin ylivoimapeli on ollut suhteellisen mielikuvituksetonta, ja näyttää, että vieraat pystyvät jatkuvasti pelaamaan parhaat paikat helposti pois. Näin laukomaan joudutaan kaukaa, eivätkä kiekot löydä tietään massan läpi maalille.

Vahva viisi vastaan viisi -pelaaminen on tuottanut sen, että Hokki on pelannut sarjassa eniten ylivoimaa. Kevään peleissä erikoistilanteet ovat entistä ratkaisevammassa osassa, joten joukkueen on pakko pystyä hyödyntämään tämä paremmin. Silloin se on myös pudotuspeleissä vaikea vastus kenelle tahansa.

Hokin pelaaminen on ollut iloisen hyökkäävää kauden aikana, ja tämä on heijastunut ehkä turhan paljon myös alivoimalle. Hokki on iskenyt myös eniten alivoimamaaleja Mestiksessä, mutta vastaavasti alivoimaprosentti on vasta sarjan kahdeksanneksi paras.

Alivoimaan toivotaankin siis malttia, jotta vastustajat pystytään pitämään pois maalipaikoilta entistä paremmin. Hokin maalivahtikaksikko on sarjan eliittiä, mutta tukea kaivataan myös alivoimanelikolta ja -kolmikolta.

Ylivoimaan ihmeitä voisi tehdä yksi tai kaksi rightin pelaajaa, jolloin suorien laukausten uhka saataisi luotua molemmilta laidoilta. Joukkueesta löytyy tällä hetkellä tasan kaksi oikea käsi alhaalla pelaavaa pelaajaa, joista Samu Kaasinen onkin ollut ylivoimalla ja viimeistellyt tehokkaasti. Monipuolisemmat kätisyydet voisivat tuoda ylivoimaan lisää variaatioita ja yllättävyyttä.

2. Menestys voisi tuoda lisääkin silmäpareja halliin

Hokki on ollut sarjan toiseksi paras kotijoukkue, mutta aivan täysin tämä ei ole vielä näkynyt katsomossa. Kajaanin jäähallin yleisökeskiarvo on tällä hetkellä 569 katsojaa, eli parantamisen varaa on vielä. Tämäkin keskiarvo on toki sarjan joukkueista kuudenneksi kovin, mutta parempaankin on potentiaalia.

Omalta osaltaan koronavirustilanne varmasti vaikuttaa yleisömääriin, niin Kajaanissa kuin muillakin Mestis-paikkakunnilla. Kajaanissa toivotaankin siis kainosti, että yleisömääriä ei jouduttaisi ainakaan entisestään rajoittamaan, ja väki uskaltautuisi hallin lehtereille kevään peleissä. Vastinetta rahalle ainakin olisi tarjolla.

3. Pysyvyyttä ketjuihin ja pelaajistoon

Hokin viimeinen toive koskee sitä, että ketjukoostumukset löytäisivät uomansa, vakiintuisivat ja saisivat myös pysyä tutuissa muodoissaan. Kajaanissa on kärsitty jonkin verran loukkaantumisista ja muutaman pelaajan armeijapoissaoloista, mikä on pakottanut Räsäsen valmennusjohtoa muokkaamaan ketjuja.

Hokilla on hyvin laadukas ja tasainen neljän kentällisen nippu, josta ainoastaan hyökkääjä Oskari Siiki ja puolustaja Risto Mattila ovat nousseet selkeästi esiin. Tämä takaa myös terveen kilpailutilanteen pelipaikoista, mikä tuo turvaa myös loukkaantumisten osuessa kohdalle Kuitenkin tehokkaimmat ketjusommitelmat ovat olleet niitä, jotka ovat pelanneet pääosin yhdessä. Ennen kevään ratkaisupelejä olisikin siis suotavaa, että viisikot olisivat pääosin löytäneet muotonsa ja ehtineet myös saada yhteisiä kokemuksia.

Omalta osaltaan Hokki varmasti toivoo myös, ettei pelaajistossa nähtäisi paljoa liikehdintää ainakaan poispäin Kainuusta. Pelaajamarkkinat ovat rutikuivat, joten moni Liiga-seura voi kohdistaa katseensa Mestikseen vahvistuksia etsiessään. Sarjan onnistujat ovat tällöin tietenkin erityishuomion kohteina, Hokista katseet voisivat kohdistua esimerkiksi kultakypärää pitkään kantaneeseen Siikiin tai jopa huikean syksyn pelanneeseen maalivahti Patrik Koivistoon.

Kaiken kaikkiaan Hokista voidaan odottaa erittäin kilpailukykyistä ja vakavasti otettavaa tekijä myös kevään peleihin. Pienet asiat vaativat vielä viilausta, mutta jos kaikki osuu uomiinsa, voi joukkue pelata realistisesti mitaleista ja haastaa jopa mestaruudesta.

» Lähetä palautetta toimitukselle