Mikko Koivu on yksi kahdeksasta suomalaisesta, joka on pelannut yli tuhat runkosarjaottelua NHL:ssä ja hän on suomalaisten kaikkien aikojen pistepörssissä viidentenä edellään vain Teemu Selänne, Jari Kurri, isoveli Saku ja vuoteen 2013 asti ainoa Koivua alhaisemmalla numerolla varattu suomalaishyökkääjä Olli Jokinen.
Leijonien kapteenina Koivu toimi neljässä MM-turnauksessa – kruununa luonnollisesti vuoden 2011 kultajuhliin päättyneet kisat. Kullan makuun Koivu pääsi ensimmäisen kerran jo vuonna 2000 alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa.
Vuonna 2001 tuore NHL-organisaatio Minnesota Wild nappasi Koivun varaustilaisuuden kuudentena pelaajana ja tuolloinen seurajohto arvioi suomalaisen koko varausikäluokan kolmanneksi parhaaksi pelaajaksi Ilja Kovaltšukin ja Jason Spezzan jälkeen − tehopisteillä mitattuna Koivu oli varausluokan neljänneksi tehokkain pelaaja, Kovaltšukin ja Spezzan lisäksi Koivun edelle ylsi Jason Pominville.
Vaikka Mikko Koivu oli kiistatta huippulahjakkuus, eivät lähtökohdat ammattilaisuralle olleet helpot.
Isoveli Saku oli 1990-luvulla noussut koko kansan supersankariksi ilmiömäisellä meriittilistallaan: kaksi Suomen mestaruutta TPS:ssä, Liigan pistepörssin voitto, kaudella 1994−95 sekä runkosarjan että pudotuspelien paras pelaaja, kaksi olympiapronssia ja kirkkaimpana kruununa Leijonien ensimmäinen MM-kulta Globenissa.
Siinä missä Saku Koivu ylitti itsensä ja pelasi pienikokoisena keskushyökkääjänä pitkän ja tehokkaan NHL-uran, selätti syövän ja ylsi kenties arvostetuimman NHL-joukkueen Montréal Canadiensin kapteeniksi, Mikko Koivu alitti osittain kovat odotukset, vaikka fyysiset edellytykset olivat Sakua paremmat NHL-peliin.
Nuorempi Koivu varttui pelaajaksi tämä veljensä langettama vertailukohta aina rinnallaan. Taakka ei ollut helpoimmasta päästä. Ajoittain odotusten rima nostettiin jopa epäreiluun korkeuteen, kun pituuskasvun myötä päättely johti siihen, että Mikosta piti kasvaa myös paranneltu versio Sakusta.
Vaikka Koivu on Wildin seurahistorian ykkönen syöttö- ja pistepörssissä sekä pelatuissa otteluissa, hänen NHL-uraansa vahvimmin määritellyttä erityisosaamista oli kuitenkin huippulaadukas puolustuspelaaminen, joka kesti uran loppuun saakka.
Unwaveringly good defensively, one of the most consistent defensive forwards in the game. Similar to Bergeron that way. pic.twitter.com/OUlFOV12Ki
— Micah Blake McCurdy (@IneffectiveMath) February 9, 2021
Ennen Koivua Wildin johtava hyökkääjä oli urallaan yli 400 maalia ja 800 pistettä tehoillut tähtihyökkääjä Marián Gáborík. Vastaavaan pistetehtailuun suomalaissentteri ei pitkäkestoisesti yltänyt.
Parhaalla kaudella toki syntyi 71 tehopistettä 80 pelissä ja kausina 2008−2013 Koivu summasi mainiot 281 pistettä 333 pelissä. Neljällä kaudella suomalainen oli joukkueensa paras pistemies.
Uran edetessä Wildin ykkössentterin rooli kuitenkin alkoi vaihtua pistenikkarista kokonaisvaltaiseksi johtajaksi ja puolustuspään erikoismieheksi.
En tietenkään pääse kotisohvaltani käsiksi Koivun ajatuksiin, mutta sellaisen johtopäätöksen voi tehdä, että kenties Koivu oivalsi pystyvänsä parhaiten auttamaan joukkuettaan estämällä maalien syntymistä pelin rakentamisen sijaan.
Wild oli Koivun uran ajan varsin keskinkertainen joukkue: pudotuspelien toinen kierros oli paras saavutus, vaikka seura hankki samalla kertaa tavoitellut vapaat agentit Zach Parisen ja Ryan Suterin kesällä 2012 − Koivukin oli juuri aloittanut pitkän ja rahakkaan sopimuksensa, mutta lopputuloksena ei ollut menestystarina.
Joukkue hautautui keskikastiin eikä Koivu päässyt kuin kerran Selke Trophy -finalistiksi, vaikka häntä voi perustellusti pitää Patrice Bergeronin veroisena puolustusspesialistina.
Tehokkaimpina kausinaan Koivu pelasi eniten Andrew Brunetten ja Martin Havlátin kanssa − kumpikin laitahyökkääjä kuitenkin pelasi tehokkaimmat kautensa muualla kuin Koivun rinnalla.
Koivu oli vuosikymmenen verran Wildin kiistaton ykkössentteri ja kapteeni vielä pidempään, mutta missään vaiheessa ammattilaisuraansa hän ei ollut sellainen johtava pelaaja, joka olisi tehnyt rinnallaan pelaavista vielä parempia.
Koivun saavutuksia ja upeaa uraa ei toki himmennä se, että joku toinen on menestynyt paremmin. Sitä on kuitenkin aiheellista pohtia, olisiko varaustilaisuuden kuudentena valittu superlupaus pystynyt pelaamaan vielä loistokkaamman uran, kuten ennen NHL-jäille astumista odotettiin.
Söikö puolustuspelaamisen huippuunsa hiominen tehoja hyökkäyspelistä? Oliko suhtautuminen kapteenin vastuuseen liian vakavaa? Olisiko siirtyminen menestyvämpään organisaatioon kaivanut pelaamiseen vielä yhden lisävaihteen?
Vai olivatko lopulta vain odotukset vääristyneitä? Joidenkin suurmiesten kohtalona on seistä vielä suurempien varjossa.
Koivu ei ollut Gáboríkin kaltainen pistetykki ja jäi niukasti slovakin taakse Wild-fanien äänestyksessä seuran kaikkien aikojen pelaajasta. Bergeron on niin ikään ollut Koivua selvästi tehokkaampi, minkä vuoksi Selke Trophy jäi suomalaiselle haaveeksi.
Jo Juniorimaajoukkueista tutun ketjukaverin Tuomo Ruudun kanssa Koivu kaatoi Venäjän MM-semifinaalissa 2007 ja voitti MM-kultaa vuonna 2011. Tälläkin saralla Mikko Koivu joutuu taipumaan isoveljelleen Sakulle.
Vaikka Ville Peltosen hattutemppu ratkaisi MM-finaalin 1995, oli Saku Koivu joukkueen ykköshyökkääjä. Bratislavan ensimmäisessä kultamitalijoukkueessa puolestaan mieleenpainuvimmat yksilöt olivat maali- ja pistepörssin voittanut Jarkko Immonen sekä legendaarisen ilmaveivin taituroinut Mikael Granlund.
Saku Koivu on sytyttänyt ympärillään olevia pelaajia kirkkaampaan liekkiin, Mikko Koivu puolestaan on joko pyrkinyt loistamaan yksin tai jäänyt taka-alalle taitavampien varjoon. Voisi jopa ajatella, että nuorempi Koivu tyytyi vähempään kuin olisi ollut rahkeita.
Mikko Koivussa on paljon samaa kuin Jere Lehtisessä, joka oli puolustuspelaamisen erikoismies ja kolminkertainen Selke Trophy -voittaja.
Koivusta voi puhua Wild-ikonina, vaikka viimeinen vajaaksi jäänyt kausi kuluikin Columbus Blue Jacketsissa. Lehtinen pelasi koko uransa Dallas Starsissa. Kumpikaan ei ollut näyttäviä yksilösuorituksia liukuhihnalta suorittanut supertähti, mutta pyyteetöntä työtä ja pelikavereiden arvostusta riitti.
Ero Lehtiseen on, että tämä voitti Starsissa Stanley Cupin, mihin Koivulla ei koskaan ollut mahdollisuuksia.
Koivu pelasi kuitenkin niin hienon uran NHL:ssä ja maajoukkueessa, että hän on vielä pitkään yksi suomalaisen kiekkoilun suurimpia nimiä tehopisteilläkin mitattuna – ja johtajuudella sekä puolustuspelaamisella arvioituna häntä ohitetaan tuskin koskaan.
Juttua muokattu 6.3.2021 klo 12.40: Korjattu Jere Lehtisen valinta IIHF:n kunniagalleriaan, ei Hockey Hall of Fameen.
Juttua muokattu 6.3.2021 klo 18.18: Täsmennetty Jere Lehtisen ja Mikko Koivun urien eroavaisuuksia ja poistettu viittaus valinnasta IIHF:n kunniagalleriaan.