VGK - SJS 2.00

Kirja-arvostelu: Fiktiivisen jääkiekkokaupungin tarina jatkuu – Me vastaan te -romaani keskittyy konflikteihin

Muut Sarjat / Artikkeli
Me vastaan te on ruotsalaisen Fredrik Backmanin toinen jääkiekkoaiheinen romaani.
Kuva © Otava Kustannus
Fredrik Backmanin Me vastaan te -romaani jatkaa Kiekkokaupunki-kirjan aloittamaan jääkiekkotarinaa onnistuneesti.

Jatko-osan tekeminen on haastavaa − oli sitten kyse kirjallisuudesta, elokuvasta tai televisiosarjasta. Harva jatko-osa on jäänyt ihmisten mieliin alkuperäistä teosta onnistuneempana. "Eka demo oli paras" on tunnettu ajattelutapa pitkään levyttäneiden bändien kohdalla.

Ruotsalaiskirjailija Fredrik Backman kuitenkin onnistui omassa jatko-osahaasteessaan mainiosti. Toissa vuonna suomeksi ilmestynyt "Kiekkokaupunki" esitteli fiktiivisen ruotsalaisen pikkukaupungin Björnstadin, jossa jääkiekko oli elämän keskipiste.

Jatko-osa "Me vastaan te" vie tarinaa eteenpäin ja sekä laajentaa että supistaa näkökulmaa. Kirja keskittyy nimensä mukaisesti vastakkainasetteluun. Erityisesti Björnstadin ja naapurikaupunki Hedin välille kirjassa rakennetaan jännitteitä monissa eri konteksteissa.

Jotain vanhaa, jotain uutta, jotain lainattua

Olin lukenut "Kiekkokaupungin" ja "Me vastaan te " -romaanin välillä lukuisia kirjoja, mutta paluu Björnstadiin tapahtui helposti. Tutut hahmot ja vivahteikas kieli imaisivat lukijan mukaansa. Tarina etenee sujuvasti, eikä edeltävän osan lukeminen ole välttämätöntä, koska tapahtumat kerrataan perusteellisesti.

Uusia hahmoja on muutama, ja osa vanhoista tutuistakin pääsee esiin eri valossa. Uusista hahmoista mieleenpainuvin on kieroileva kunnallispoliitikko.

Viime vuosina fiktiossa on nostettu esille hahmoja, joiden käytöstä on ollut helppo tulkita autismikirjon häiriöstä johtuvaksi − "Silta"-sarjan Saga Norén on tällaisesta erinomainen esimerkki. Myös "Me vastaan te" esittelee omintakeisesti käyttäytyvän hahmon. Edustusjoukkueen päävalmentajaksi palkataan nainen, joka ei osaa tulkita pelaajiensa käytöstä ja reagoi keskusteluihin varsin kummallisesti. Tulokset ovat kuitenkin erinomaisia.

Ne elokuvat, televisiosarjat ja kirjat, joissa tällaisia hahmoja käytetään, eivät yleensä selitä tai täsmennä erikoista käytöstä − ei myöskään "Me vastaan te". Nämä saganorénit olivat aluksi virkistäviä hahmoja, mutta kuten kaikessa muussakin, liika toisto on syönyt tehoa.

"Autistinen" hahmo alkaa tuntua jo paremman idean puutteelta.

Tutulla pelikirjalla maaliin

Backman on suosittu kirjailija, jonka teoksia on käännetty ja myyty ympäri maailman. Itse olen tutustunut vain kahteen jääkiekkoaiheiseen kirjaan, jotka molemmat on toteutettu samalla kaavalla.

Jääkiekko on asioita ja ihmisiä yhdistävä ja erottavakin tekijä, jonka ympärillä tapahtumat pyörivät. Itse pelin äärellä kirjassa vietetään kuitenkin todella vähän aikaa.

Fokus on ihmisissä ja heidän välisissä suhteissaan. Dialogi on välillä lähes lyyristä, ja tarinaa viedään tämän tästä eteenpäin jopa jännärin keinoin. 

"Me vastaan te" -teoksen lopussa langanpäitä solmitaan urakalla yhteen, mutta loppu jättää silti enemmän kysymyksiä. "Kiekkokaupungin" ilmestyttyä puhuttiin alkavasta kirjasarjasta. Jatko-osa kuitenkin niputtaa keskeisten hahmojen käänteet jopa vuosien päähän, mistä syntyy vaikutelma tarinan lopettamisesta.

Varmaa tietoa en asiasta löytänyt, mutta kahdeksi kirjaksi typistynyt "sarja" maistuisi pettymykseltä. On toki mahdollista, että kirjailija kuljettaisi seuraavan osan ajassa reilusti eteenpäin. Mielelläni lukisin Björnstadin asukkaiden vaiheista vielä lisää.

Fredrik Backman (2018, ruotsinkielinen alkuteos 2017): Me vastaan te (Vi mot er). Otava Kustannus. 509 s.

» Lähetä palautetta toimitukselle