Kun samasta urheilutapahtumasta julkaistaan samana syksynä kaksi kirjaa, on vaikea olla vertaamatta niitä toisiinsa. Muutama viikko sitten kritisoin toimittaja Harri Pirisen kirjoittamaa – ja toimittaja Tuomas Heikkilän avustamaa – kirjaa "Kultaleijonien tarina 2019" erityisesti liiallisesta ottelutapahtumien kertaamisesta suhteessa taustoittaviin haastatteluihin.
Toimittajien Tuomas Arkimiehen ja Kasperi Kunnaksen kirjoittama "Mörkö ja Bratislavan ihme" välttää tämän ansan, sillä konkreettisesti ja kuvaannollisesti ohuessa kirjassa ei ole mitään liiallista. Erityisesti tekstiä on niukasti, koska useimmilla aukeamilla on kuvitusta.
Pelaajien ja valmentajien kommentteja "Mörkö ja Bratislavan ihme" esittelee merkittävästi vähemmän kuin toinen kultaleijonien tarinaa kertaava teos, mutta huomionarvoista on, että samoja sitaatteja ei juuri ole – ikään kuin toimittajakollegat olisivat yhdessä ennakkoon sopineet, mitä itse kukin liittää kirjaansa.
Kirjan sävy on kevyempi, ja muutamaa avainpelaajaa käsittelevät luvut sisältävät varsin vähän sitaatteja. Tekstiltään niukkaan kirjaan on kuitenkin saatu mukaan pari mielenkiintoista tiedonmurusta. Esimerkiksi leirityksen ja MM-kisojen aikana ei joukkueenjohtaja Mika Kortelaisen mukaan nähty yhtään myöhästymistä, vaikka sovittuja tapaamisia oli parin kuukauden aikana monta sataa.
Lisäksi kirjassa mainitaan Ari-Pekka Selinin avustaneen päävalmentaja Jukka Jalosta kisoja edeltäneen leirityksen aikana, kun varsinaiset apuvalmentajat Mikko Manner ja Antti Pennanen olivat seurajoukkueidensa kanssa vielä Liigan finaaleissa.
Aliarvioiva lähestymistapa
Leijonien maailmanmestaruus nimettömällä altavastaajakokoonpanolla on yksi suomalaisen urheiluhistorian kaikkien aikojen suurimpia suorituksia. Siksi tuntuu väheksyvältä, että tällainen suurteko käsitellään kuvakirjamaisella vihkosella, jonka nimi on kuin lastenkirjalta varastettu.
Lapsenomaisuutensa lisäksi nimi kuvaa huonosti kirjan sisältöä. Ensinnäkin teoksessa tuodaan asianmukaisesti esille joukkueen yhtenäisyys mestaruuden keskeisenä tekijänä ja toiseksi Marko Anttilan lisäksi myös Kaapo Kakko ja Kevin Lankinen ovat saaneet omat lukunsa.
Sotaretoriikkaa käytetään jääkiekossa kyllästymiseen asti, mutta siitä haluamatta haluan verrata kevään 2019 maailmanmestaruutta talvisodan ihmeeseen. Tästä Suomen historian merkkitapahtumasta on tehty kirjoja ja elokuvia – sekä fiktiivisiä että dokumentaarisia.
Molemmissa tapahtumissa korostuu altavastaajuus ja yllättävä lopputulos, mutta ”Mörkö ja Bratislavan ihme” ei välitä riittävän hyvin suorituksen ainutkertaisuutta. Uskoisin kansan syvien rivien raivostuneen, jos talvisodasta olisi tuoreeltaan julkaistu laiskanoloinen teos naiivilla nimellä.
Kirjoittajat toki tarjoilevat anteliaasti ylisanoja, mutta pikakelaava kokonaisuus käytännössä mihinkään syventymättä ei huou riittävää kunnioitusta.
Hyvien kirjoittajien haaskausta
Syyttävä sormi – ja ennenkaikkea ihmettelevä katse – on suunnattava kustantajaa kohti. En jaksa uskoa, että kaksi MM-kisoja paikan päältä seurannutta ammattikirjoittajaa olisi halunnut tehdä tällaisen kirjan. Vähän mutta asiaa on hölmö sisältöratkaisu, koska kirjan ehdoton vahvuus on taitavat kirjoittajat.
Sanavalinnat ovat oivaltavia, tarinankuljetus on saumatonta ja sitaattien ympärille on luotu käsinkosketeltavaa tunnelmaa. Muutaman pelaajan henkilökuvat valoittivat taustoja ja toivat esille myös sitä vähemmän ilmiselvää näkökulmaa.
Ymmärrän kustantajan motiivin iskeä kätensä sensaatiomestaruuden kaltaiseen hunajapurkkiin, mutta harkitsemattomasti kokoon kyhätty kokonaisuus ei näytä hyvältä lukijan, kirjoittajien eikä kustantajan näkökulmasta – puhumattakaan yllätysmestaruuteen yltäneistä Leijonista.
Näistä lähtökohdista olisi ollut mahdollista luoda paljon parempi teos.
Tuomas Arkimies ja Kasperi Kunnas (2019): Mörkö ja Bratislavan ihme. Minerva. 144s.
