Suomen ensimmäinen jäähalli Hakametsä täytti tammikuussa 55 vuotta. Kauden 2018−19 aikana Ville Viljanen haastatteli kymmeniä Hakametsään eri tavalla kytkeytyviä henkilöitä, ja haastattelujen pohjalta julkaistiin syksyllä 2019 kirja ”Hakametsä − halli on tehnyt kierroksensa”.
Kirjoittaja itsekin myöntää, ettei kyseessä ole puhdasverinen ja kronologinen historiikki, vaan keskiössä ovat hakametsäläisten muistot. Kirja onkin rakenteeltaan hieman hajanainen, mutta sisältää lukuisien muistojen lisäksi ansiokasta pohdintaa jääkiekkokulttuurin syvimmästä olemuksesta.
Kirjan teksti on ajoittain kuivahkoa ja oppikirjamaista, mutta haastateltujen osin puhekielisetkin sitaatit luovat mukavaa kontrastia. Kokonaisuus onkin äärimmäisen kattava ja monipuolinen kuvaus vuosikymmenten ajan tamperelaisia palvelleesta kiekkopyhätöstä.
Kuvaus on niin elävää, että lukija pystyy lähes aistimaan kotijoukkueen kannatushuudot ja käytävien puheensorinan sekä myyntikojujen rasvantuoksun.
Fantastista ajankuvaa
Hakametsän 55 virkavuoden aikana sekä Suomen jääkiekkokulttuuri että ympäröivä yhteiskunta ovat muuttuneet todella paljon. Kirjan aikajana alkaa itse asiassa Hakametsää edeltävältä ajalta eli Koulukadun tekojääradalta, josta siirtyminen halliolosuhteisiin oli omalle sukupolvelleen vähintään yhtä iso muutos kuin nykyfaneille on tuleva muutto Kansiareenaan.
Muutos onkin yksi keskeisiä teemoja, joita haastatteluissa käsitellään. Eri aikakausina pelanneet ja kiekkoa seuranneet tamperelaiset maalaavat kommenteillaan elävää tarinaa Hakametsän vaiheista ja pelaamisen edellytyksistä.
Ääneen pääsevät niin katsojat, pelaajat, valmentajat ja erilaiset toimihenkilöt, kuten kuuluttaja, järjestyksenvalvojat ja huoltajat.
Kuvaus onkin niin elävää, että lukija pystyy lähes aistimaan kotijoukkueen kannatushuudot ja käytävien puheensorinan sekä myyntikojujen rasvantuoksun. Erityisen antoisaa on kirjan runsas kuvitus, joka tarjoaa monipuolisen näkymän hallin kaikista tiloista eri vuosikymmenillä.
Pyhä paikka
Toinen kantava teema kirjassa on hengellinen näkökulma, jossa jäähalli rinnastetaan pyhättöön. Samalla tavalla itse urheilutapahtumaa verrataan kirkonmenoihin.
Useissa haastatteluissa korostuu Hakametsän tärkeys ihmisten elämässä. Pelaajien − kuten Ville Niemisen − kokemusmaailma on asiassa tietysti ainutlaatuinen, mutta esimerkiksi lipunmyyjäkin on kokenut jäähallin ympäristönä itselleen elintärkeäksi.
Pukukoppi on perinteisesti kiekkomaailmassa se ”kaikkein pyhin”, mutta historiikin kirjoittaja suo lukijalle kurkistuksen sinnekin. Pukukoppijäynien evoluutio ja pelipäivien rutiinit ovatkin kirjan kiehtovinta osuutta.
Mainio esimerkki Hakametsään kohdistuvasta kunnioituksesta on myös se, että hallissa odotetaan tervehtivän ja jopa kenttämiesten kopin kohdalla monet nostavat kättään, vaikka tervehtijä ei tummennettujen lasien vuoksi voi tietää, näkeekö kukaan tervehdystä.
Esimerkillinen kulttuuriteko
Yleensä jääkiekkoaiheiset tietokirjat käsittelevät yksittäistä persoonaa tai joukkuetta – tai korkeintaan ilmiötä, kuten mestaruutta. Legendaarisen jäähallin nostaminen valokeilaan onkin virkistävä tuulahdus kotimaisessa kiekkokirjallisuudessa.
Lisäksi kirjoittaja onnistuu erinomaisesti myös aiheensa käsittelyssä. Maineikas ja perinteinen jäähalli esitetään yhtä aikaa sekä kunnioittavassa että viihdyttävässä valossa.
Toivottavaa olisikin, että jäähallikirjallisuuden mahdollisuus huomattaisiin koko Suomessa. Esimerkiksi Helsingin Nordenskiöldinkadun jäähalli viettää 55-vuotispäiviään ensi vuonna ja Porin Isomäen jäähallille tulee ensi vuonna 50 vuotta mittariin. Lukemattomia hallimuistoja on vielä kirjoittamatta.
Tarinankertojat eivät elä ikuisesti, mutta hyvin tallennetut tarinat elävät.
Kirjaa on saatavilla verkkokaupan ja normaalin kirjakauppajakelun lisäksi Tapparan ja Ilveksen fanimyymälöistä ja hallin myyntipisteistä.
Ville Viljanen (2019): Hakametsä − halli on tehnyt kierroksensa. AMK-kustannus. 240s.