Kiekollista osaamista ja loistavia roolipelaajia − Nuoret Leijonat pelaaja pelaajalta

MAAJOUKKUE / Artikkeli
HIFK:n Roni Hirvonen toimii Suomen joukkueen kapteenina.
Kuva © Juuso Pellava - www.jpellava.fi

Nuoret Leijonat suuntaavat Kanadan Edmontonissa pelattaviin alle 20-vuotiaiden MM-kisoihin vahvalla joukkueella.

Suuria yllätysnimiä ei joukkueessa nähdä, mutta huippukauden Kärpissä pelanneen tulokasvahti Joel Blomqvistin poissaolo asettaa pieniä kysymysmerkkejä maalivahtikolmikkoon.

Kenttäpelaajissa on vuodenvaihteen kisayritykseen verrattuna vain pieniä muutoksia, kun puolustuksessa ei nähdä tällä kertaa Ville Ottavaista ja Karri Ahoa, eikä hyökkäyksessä Sami Päivärintaa tai Olli Nikupeteriä. Heidän tilalleen uusintakisoihin on nostettu puolustukseen Joni Jurmo ja Matias Rajaniemi, sekä hyökkäykseen Eetu Liukas ja Aatu Räty.

Maalivahdit

Juha Jatkola

Mestis-seura IPK:ssa suurimman osan viime kaudesta pelannut Jatkola oli mukana jo vuodenvaihteen tynkäkisoissa. Jatkola pääsi tuolloin mukaan nostettuaan osakkeitaan valmennuksen silmissä marraskuun Ruotsin neljän maan turnauksessa. Tuolloin hän pelasi kaksi ottelua, joista toinen oli nollapeli. Tälläkin kertaa Jatkola lähtee turnaukseen Nuorten Leijonien luukkuvahtina ja pääsenee myös tolppien väliin.

Jani Lampinen

Blomqvistin ulos jättäminen Nuorista Leijonista aiheutti närää kiekkofanien keskuudessa ja Edmontonissa joukkueen kolmosvahdin roolin ottaa haastajajoukkueesta nouseva Jani Lampinen. Maajoukkueissa tuntemattomampi Lampinen pelasi viime kaudella Kiekko-Espoossa Mestiksessä 14 runkosarjaottelua ja 9 pudotuspeliottelua.

Leevi Meriläinen

Ottawa Senatorsin kanssa viime kesänä tulokassopimuksen tehneeltä Meriläiseltä löytyy rutkasti kokemusta pienistä kaukaloista. Oululainen pelasi viime kaudella Kingston Frontenacsin ykkösvahtina torjuen peräti 51 runkosarjaottelussa ja 11 pudotuspeliottelussa. Maajoukkueessakin on kulkenut mallikkaasti, joten Meriläinen lähtee turnaukseen Nuorten Leijonien selvänä ykköstorjujana.

Puolustajat

Aleksi Heimosalmi

Ässissä pelaavan Heimosalmen kohdalla pelkkä tilastoihin vilkaiseminen ei riitä, sillä 2003 vuonna syntynyt puolustaja tekee pieniä voittavia asioita kentällä. Hän liikkuu hyvin ja taitaa pelaamisen kumpaankin suuntaan. Heimosalmi valittiin parhaaksi puolustajaksi vuoden 2021 U18-kisoissa.

Joni Jurmo

Ottavaisen jäädessä Nuorista Leijonista ulos, Jukurit-puolustaja Jurmo tuo Rajaniemen lisäksi kokoa joukkueen puolustukseen. Jokerien juniorijoukkueesta Liigaan ponnistanut 194-senttinen kolossi sai Olli Jokisen alaisuudessa paljon vastuuta ja tehojakin syntyi 50 otteluun 2+8=10. Ylivoimaakin viime kaudella pelannut Jurmo on hyvin liikkuva kiekollinen pakki.

Topi Niemelä

Niemelä valittiin Edmontonissa pelattujen 2021 vuoden kisojen parhaaksi puolustajiksi ja oululaisnuorukainen johtaa Suomen puolustusta myös tänä vuonna. Molempiin suuntiin pelaavan Niemelän kehitys on ollut ylöspäin, mutta ajoittain puolustuspäässä on ollut ongelmia. Odotukset Liigan puolustajien pistepörssiäkin joulukuussa johtanutta Niemelää kohtaan ovat kovat.

Nuorten Leijonien varakapteeni Topi Niemelä on tehnyt kovaa jälkeä Kärpissä.
Kuva © @PabloCassoSport

Petteri Nurmi

Nurmi ei ollut ennen tätä kautta pelannut maajoukkueessa, mutta hän pääsi mukaan Ruotsiin neljän maan turnaukseen ja lunasti sieltä pelipaikkansa myös MM-näyttämölle.. Liigassa Nurmi on pelannut tasaisesti eri rooleissa ja samaa häneltä voidaan odottaa myös arvokisoista.

Kasper Puutio

Puutiolla on kokemusta pienestä kaukalosta WHL:ssä pelaamisen myötä, joten se voi olla vaasalaislähtöisen puolustajan salainen ase tulevissa kisoissa. Kärpistä KalPaan viime kaudeksi siirtynyt Florida Panthersin varaus on esiintynyt maajoukkueessa mallikkaasti, vaikka Liigan puolella peliajan saaminen on ollut välillä kiven alla ja rooli on vaihdellut kauden mittaan.

Ruben Rafkin

Vuoden 2021 kisoissa Rafkin jäi sivurooliin, mutta näissä kisoissa tonttia ja peliaikaa on tarjolla. Rafkin osaa liikuttaa kiekkoa ja antaa oivallisia syöttöjä eteenpäin. Rafkin tunnetaan myös fyysisyydestään ja pelaaminen onnistuu lähes roolissa kuin roolissa sekä kentän molemmissa päissä.

Matias Rajaniemi

Vuodenvaihteen ensimmäisessä kisanäytöksessä Pelicans-puolustaja Rajaniemi ei mahtunut joukkueeseen, vaikka oli mukana edeltävissä kisoissa voittamassa joukkueen kanssa pronssia. Nyt uudelleen järjestettävät kisat antavat jykevälle puolustajalle uuden mahdollisuuden. New York Islandersin varaus pelaa hyvin puolustuspäässä, mutta Rajaniemi voisi myös hyödyntää isoa kokoaan paremmin.

Eemil Viro

Viro nousi edeltävällä kaudella TPS:n profiilipuolustajien joukkoon, sillä parhaimmillaan peliaikaa kertyi yli 20 minuuttia. Oletettavasti Rafkinin pakkiparina turnauksessa pelaavan Viron vahvuudet ovat luisteluvoima ja kiekoton pelaaminen. Niemelän tavoin Virolta voidaan odottaa avainpuolustajan roolia.

Hyökkääjät

Samuel Helenius

Joulukuun kisayrityksessä Helenius muodosti tehokkaan kolmikon yhdessä Ville Koivusen ja Brad Lambertin kanssa. Kahteen pelattuun otteluun syntyi kolme maalia ja yksi syöttöpiste, jotka takasivat Suomelle voitot molemmista otteluista. JYPistä Pohjois-Amerikkaan ensi kaudeksi siirtyvä Helenius on yksi kisojen isoimmista pelaajista. Hän osaa käyttää hyvin kroppaansa hyväkseen sekä osaa luoda tilaa ketjukavereilleen.

Roni Hirvonen

HIFK:hon viime kaudeksi siirtynyt Hirvonen pystyy rakentamaan peliä ja antamaan vaarallisia syöttöjä, mutta myös iskemään paikoista tehokkaasti. Joukkueen kapteenina toimiva Hirvonen onkin kauden aikana pidetyissä maajoukkueturnauksissa ja harjoitusotteluissa iskenyt 16 ottelussa peräti 17 maalia.

Roby Järventie

Järventie haluaa varmasti lähteä parantamaan tulosta vuoden 2021 kisoista. Tuolloin Ilveksessä loistaneen ja suuressa roolissa esiintyneen taitavan ja nopean laitahyökkääjän pistesaalis jäi laihaksi. Järventie pystyy pitämään kiekkoa sekä haistamaan potentiaaliset maalipaikat.

Oliver Kapanen

Viime kauden aikana Kapanen oli pitkän tovin loukkaantuneena ja peliaikaa oli haettava niin KalPan A-junioreista kuin Mestiksestäkin. Suhteellisen pienikokoinen hyökkääjä pystyy tekemään kiekolla voittavia ratkaisuja ja ennakoimaan pelin tapahtumia.

Roni Karvinen

Karvinen onnistui vakuuttamaan valmennuksen tultuaan paikkaamaan Rätyä vuodenvaihteen kisoihin. SaiPaa edustavaa Karvista voidaan luonnehtia maalintekijäksi, joka osaa sekä haistaa maalipaikat että syöttää ketjukavereille tilaisuuden tullessa. Hän osaa käyttää pituuttaan hyödyksi myös kamppailutilanteissa.

JYPin Joakim Kemelliltä tullaan näkemään nälkäinen maila kisoissa.
Kuva © Oskari Mäkisarka / https://www.facebook.com/makisarkaphoto

Joakim Kemell

Nashville Predatorsin ensimmäisellä kierroksella varaamalla Kemellillä on takanaan epätasainen kausi. Alkukaudesta Kemell johti Liigan pistepörssiä, mutta loukkaantumisen myötä pelivire katosi toviksi. Alle 18-vuotiaiden kisoissa Kemell löysi taas maalivireensä ja Vierumäellä pelatuissa harjoitusotteluissakin Suomen ykkösketjussa Hirvosen ja Rädyn vierellä syntyi yksi maali.

Ville Koivunen

Carolina Hurricanesin sopimuspelaaja Koivunen pelasi nappikauden Kärpissä. Tulokaskaudella Liigassa syntyi 11+18=29 tehopistettä ja kauden lopuksi Koivunen voitti tulokkaiden pistepörssin. 19-vuotias laituri kykenee rakentamaan peliä ja tekemään jatkuvasti oikeita ratkaisuja jäällä. Lisäksi tasaisuus on nuoren hyökkääjän valttikortti.

Brad Lambert

Vaikean kauden jälkeen Winnipeg Jetsin varaamalla Lambertilla on suunnan muutoksen paikka Nuorien Leijonien kokoonpanossa. Kiekollisesti lahjakkaalta nuorukaiselta nähtiin jo väläyksiä paremmasta vuodenvaihteessa, kun Lambert tehoili kahteen otteluun yhden maalin ja neljä syöttöpistettä. Ketjukaverit Helenius ja Koivunen pysynevät vierellä tulevassakin turnauksessa, joten kolmikon vahvaa ja vauhdikasta peliä lienee tiedossa tälläkin kertaa.

Eetu Liukas

HPK:hon tulevalla kaudella siirtyvä Liukas tuo Nuoriin Leijoniin voimaa ja ronskiutta. TPS:n junioripolun läpikäynyt isokokoinen hyökkääjä löysi loppukaudesta maalivireensä ja teki pudotuspeleissä neljä maalia. Jos samanlainen vire jatkuu, voi pelaaja tarjota joukkueelle lisää tulivoimaa alemmista ketjuista.

Juuso Mäenpää

Joukkueen pienikokoisin hyökkääjä korvaa pituuttaan luisteluvoimalla ja ratkaisukyvyllään. Viime kaudella niin KalPan Liiga- kuin juniorijoukkueessakin esiintynyt Mäenpää pystyy antamaan ylivoimalla vahvoja poikkisyöttöjä sekä ennakoimaan tulevia pelitilanteita.

Joel Määttä

Vuodenvaihteen tynkäturnaukseen Yhdysvaltojen yliopistoliigassa pelanneen Määtän valinta tuli yllätyksenä, mutta kesäkisojen uudelleenvalinta ei niinkään. Heinäkuun varaustilaisuudessa Edmonton Oilersin varaama hyökkääjä osoitti turnauksessa pelaavansa hyvin molempiin suuntiin ja omaavansa fyysisyyttä. Pelannee alemmissa ketjuissa, mutta pystyy myös tarvittaessa nousemaan tulosyksikköön.

Aatu Räty

Ykkösketjua johtava Räty on ollut aiemmin nuorten MM-kisojen osalta lähes epäonnen soturi, sillä hänet jätettiin nimeämättä 2021 vuoden kisoihin ja vuodenvaihteen kisaosallistumisen esti koronakaranteeni. Tällä kertaa tähdet ovat kuitenkin olleet kohdillaan ja Räty pääsee viimein kisoihin mukaan. Kauden aikana pelatuissa 12 harjoitusottelussa Räty takoi yhteensä 22 pistettä, joten pelaajalta voidaan odottaa turnauksessa jopa pistepörssin kärkeen sijoittumista.

Kasper Simontaival

Maajoukkueessa pelatessaan Simontaival on pelannut vahvasti, vaikka seurajoukkueissa ei peli ole aina sujunut. Simontaival pystyy antamaan vaarallisia syöttöjä, mutta tarvittaessa hän haistaa myös itse maalipaikkansa.

Kalle Väisänen

Väisänen onnistui murtautumaan alkukaudesta TPS:n kokoonpanoon pelaten tuolloin 25 ottelua. Edmontonista paluun jälkeen peliaika oli kuitenkin kortilla ja otteluita kertyi kevätkaudella vain seitsemän. Alemmissa ketjuissa nähtävä Väisänen pystyy rakentamaan peliä ja kiekolliset taidot ovat vahvat, minkä lisäksi fyysisyyttäkin löytyy.

Lähteenä jutun koostamisessa on käytetty muun muassa joulukuun turnauksen pelaajaesittelyä, Elite Prospects -sivustoa ja sen tilastoja sekä EP Rinkside Suomen Lassi Alasen esittelyä joulukuun Nuorten Leijonien MM-joukkueesta.

» Lähetä palautetta toimitukselle