Kiekko-Espoolla oli sunnuntaina mahdollisuus edetä ensimmäisenä joukkueena Auroraliigan finaaleihin. Sen piti vain voittaa Ilves neljännen peräkkäisen kerran välieräsarjassa. HPK:n ja Kuortaneen otteluparissa hämeenlinnalaiset etenisivät voitolla finaalipaikan kynnykselle, mutta Kuortane pisti kotihallissaan kunnolla hanttiin.
Ilves−Kiekko-Espoo 2−3 (Kiekko-Espoo finaaleihin voitoin 0−4)
Tupsukorvat saivat kamppailun ensihetkillä ylivoiman, mutta Matilda Nilssonin muutama kutia kummempaa kotijoukkue ei saanut luotua kohti Tiia Pajarisen vartioimaa vierasmaalia. Kiekko-Espoo käänsi oman erikoistilanteensa turvin pelin painopisteen hienokseltaan itselleen edulliseksi, mutta kotijoukkuekin pysyi hyvin menossa mukana ja sai juuri ennen erätaukoa huippupaikankin.
Toiseen erään Ilves tuli hurjana ja vyörytti välittömästi kovan tilanteen Pajarisen nenän eteen. Lukemat pysyivät kuitenkin hiuskarvan varassa 0−0:ssa. Hiussuortuva ei murtunut edes silloin, kun espoolaisten ykkösketju ryskäsi lähes läpi Melisa Mörösen vartioimasta Ilves-veräjästä. Kiekko ei löytänyt ruuhkasta tietään verkkoon. Erinäisiä läheltä piti -tilanteita nähtiin molemmissa kenttäpäädyissä, mutta tuuletuksille ei saatu aihetta.
Matilda Nilsson napautti terävällä kudilla Ilveksen johtoon rajusti raataneen Aleksandra Nurmisen esityöstä juuri ennen toista erätaukoa, mikä takasi kolmaneen erään todellisen jännitysnäytelmän.
Julia Kuusisto hassutteli näyttävillä veiveillä emäntien toisen osuman, mikä antoi vihreäkeltaisille hieman lisähappea.Ilves myös uskalsi kahden maalin karkumatkalla pelata rohkeampaa kiekollista peliä, mikä teki Kiekko-Espoon kiristä haastavaa. Runkosarjan voittaja puristi kuitenkin maalin päähän Aliisa Toivosen osumalla. Kivikovaksi tiedetty ryhmä runnoi tasoituksen vajaat kuusi minuuttia ennen varsinaisen peliajan umpeutumista, asialla oli konkari Karoliina Rantamäki.
Kamppailulle saatiin todella dramaattinen päätös, kun Anni Montonen survoi kiekon ohi Mörösen ja päätuomari Linnea Marin hyväksyi täysosuman videotarkistuksen jälkeen. Ilveskin sai kiekon rysään espoolaisten jälkeen, mutta Montosen osuman hyväksymisen jälkeen kotijoukkueen osuma pyyhittiin pois.
Ilveksen päävalmentaja Marjo Voutilainen kutsui omansa vielä aikalisälle, mutta punotut juonet eivät riittäneet tasoitukseen. Kiekko-Espoo eteni finaaleihin ja Ilveksen kausi päättyy pronssitteluun.
Muoksttu: 9.3.2025, kello 18.47: Tarkennettu lopun tapahtumia.
Kuortane−HPK 1−2 ja. (ottelusarja 1−3)
HPK joutui lähtemään otteluun ilman ykköstykkiään Kiti Seikkulaa, joka ratkaisi hattutempullaan kolmannen kamppailun. Vierasjoukkue joutui muutenkin pelin alussa ahtaalle, kun se sai ensimmäisessä erässä kaksi jäähyä. Puolustusosasto yhdessä maalivahti Anni Keisalan kanssa selvitti kuitenkin Kuortaneen pyrkimykset.
Ottelu ehti venyä varsinaisen peliajan osalta yli puolivälinsä, kunnes avausmaali näki päivänvalon. Raili Mustonen napautti Sofia Karin syötöstä kotijoukkueen edelle. Tuttuun tapaan kovaa painetta vastustajalle antanut Kuortane pääsi lähtemään kolmanteen erään johtoasemasta.
Tunteet myös hieman lämpenivät taiston tuoksinassa − Kuortaneen Eerika Siekkinen ja HPK:n Júlia Matejková vaihtoivat muutamia iskuja maalinedustalla ja lähtivät väkivaltaisuuskakkosille. Jäähyjen aikana Barbora Juříčková toi hämeenlinnalaiset tasoihin.
Kuortane kävi jo lähellä toista osumaa, mutta videotarkistuksen perusteella tuomaristo hylkäsi kihauksen. Lopulta jatkoaikaakin ehdittiin pelata pitkä tovi ennen kuin Peppi Virtanen iski HPK:lle voiton.