Kiekko-Espoo aiheutti HIFK:lle tappion, Tiia Pajarinen torjui nollapelin

Naisten Liiga / Artikkeli
Tiia Pajarinen torjui perjantain huippukamppailussa kaiken. Arkistokuva.
Kuva © Aleksi Koskinen
Naisten Liigan kärkikamppailusta muodostui todellinen maalivahtien kaksintaistelu. Sekä HIFK:n Kiia Lahtinen että Kiekko-Espoon Tiia Pajarinen esittivät läpi ottelun huippuotteita. Vierasjoukkue iski tarvittavat maalit paikoistaan ja pakotti Stadin Gimmat nöyrtymään ensimmäiseen tappioonsa tällä kaudella.

HIFK oli voittanut kaksi kauden aiempaa pääkaupunkiseudun kamppailua lukemin 6−2 ja 4−3. mutta edellismittelössä Kiekko-Espoo tarjosi jo hurjan vastuksen hallitsevalle mestarille. Perjantain otteluun Stadin Gimmat joutuivat lähtemään ilman kolme kärkipelaajaansa, kun sekä Michaela Pejzlová, Julia Liikala että Karoliina Rantamäki olivat sivussa.  Myöskään tärkeä puolustaja Athéna Locatelli ei ollut HIFK:n kokoonpanossa.

Kolmas erä alkoi Kiekko-Espoon kannalta suotuisasti, kun Henni Virtanen ohjasi Julia Schalinin kudin HIFK-maaliin ja vei vieraat kahden maalin karkumatkalle. Ada Erosen tinttaama 3−0-osuma sinetöi Stadin Gimmojen kauden ensimmäisen tappion kauden 20. ottelussa. Enempää kihauksia ei pelissä nähty. Kiekko-Espoon Tiia Pajarinen torjui isoon paikkaan nollapelin.

Tasaista vääntöä

Merkitävistä poissaoloista kärsivä HIFK pystyi tilanteestaan huolimatta painamaan peliä vastustajan päätyyn. Erityisesti Sanni Vanhasen johtama ykkösvitja sai luotua pyörityksiä syvällä Kiekko-Espoon puolustusalueella. Vierasjoukkue pystyi kuitenkin hieman laajemmalla rintamalla pitämään kiekkoa, mikä aiheuttikin HIFK:lle välillä vaikeuksia. Kiekko-Espoo sai ottelun ensimmäisen ylivoiman.

Erikoistilanteesta ei kuitenkaan tullut valmista, vaan Vanhanen pääsi jopa alivoimalla läpiajoon yrittämään avausmaalia. Pajarinen kuitenkin selvitti tilanteen. Lisette Täksillä oli oma paikkansa heti jäähyn päätyttyä, mutta myös Kiia Lahtinen HIFK-maalilla osoitti olevansa hereillä, kun hän torjui pienestä kulmasta tulleen yllättävän kudin. Lahtinen pysäytti myös Emma Nuutisen rangaistuslaukauksen, jonka espoolaiset saivat hämärien käänteiden päätteeksi. HIFK:n Anni Pere oli kuitenkin selvästi koukannut maalipaikassa ollutta Aliisa Toivosta.

Molemmat joukkueet karvasivat ottelun alkupuolella hanakasti, eikä kumpikaan antanut ylimääräistä tilaa vastustajalle keskialueella. Muutama läpiajotilanne ja ylivoimahyökkäys pakottivat joukkueet ottamaan puolustustilanteet turvallisemmin. Pelin edetessä kumpikin piti huolen siitä, että omia pelaajia oli joka tilanteessa pelin alla.

HIFK sai kiekon maaliin, muttei maalia tulostaululle

Toisen erän alkupuolella HIFK:lla oli ylivoimankin turvin kova mylläkkä hyökkäyspäässä, mutta Kiekko-Espoon uhrautuvainen puolustuspelaaminen piti numerot edelleen maalittomana. Ottelun tärkeys alkoi myös näkyä pelikellon juostessa eteenpäin, ja tilanteiden jälkeen nähtiin muutamia maalineduskahinoita. Muun muassa HIFK:n Olivia Kylliäinen siivosi Lahtisen tonttia jämäkin ottein.

Lopulta matsin avausmaalista vastasi Kiekko-Espoo. Pakkiparin ajatus pelasi hyvin yhteen, kun ylivoimalla Reetta Valkjärvi täräytti vedon viivasta ja Tea Villilä oli Lahtisen edessä maalinedustalla. Kokenut Villilä pisti mailansa kudin tielle ja loi ohjurin, jota HIFK:n huippuveskarilla ei ollut mahdollisuutta torjua. Stadin Gimmat saivat kiekon vieraiden maaliin pikapuoliin takaiskun jälkeen. Pauliina Salosen katsottiin kuitenkin ajaneen maalille tavalla, joka häiritsi Pajarisen torjuntatöitä ja osuma hylättiin pitkän videotarkistuksen jälkeen.

Kolmanteen erään lähdettiin vahvan HIFK-pyörityksen päätteeksi. Hieman kenttätapahtumien vastaisesti espoolaiset tekivät myös kamppailun toisen osuman, minkä myötä HIFK-leirissä alkoi näkyä pientä turhautumista asioiden kulkuun. Erosen terävä kuti takakulmaan käytännössä ratkaisi pisteiden kohtalon ja viimeinen kymmenminuuttinen jännitettiin sitä, pystyykö Kiekko-Espoon Pajarinen pitämään nollapelistään kiinni.

Läpi ottelun sisukkaasti pelanneella HIFK-pakilla Nelly Anderssonilla oli lopussa vielä paikkansa, mutta hänkään ei onnistunut ohittamaan 24 kertaa 60 minuuttiin torjunutta Pajarista. Virkasisko Lahtinen nappasi komeat 33 koppia, vaikka muutama kiekko selän taakse menikin.

Näin espoolaiset nappasivat pisteet Pirkkolan jäähallista ja jättivät hallitsevan mestarin ensikertaa ilman maaleja ja pisteitä tämän kauden Naisten Liigassa.

» Lähetä palautetta toimitukselle